lauantai 20. heinäkuuta 2024

Martta Kaukonen: Hengissä. Naistenviikko 2024

Hengästyttävässä Kaukosen esikoisessa Ira oli Terapiassa, nyt hän on hengissä. Tosin moni muu ei ole, ainakaan opuksen lopulla. Sillä Helsingissä liikkuu sarjamurhaaja. 

Murhia tutkii Kerttu Leppänen, jota esihenkilö ei päästä eläkkeelle Kertun toiveesta piittaamatta. Olisi ehkä kannattanut! Ira puolestaan yrittää päästää normielämään kiinni, samoin hänen isänsä Arto. Vanha ystävä järjestää heille työpaikat Helsingin Aviisin toimituksesta. Artoa nyppii vaatimattomien "viiden rivin uutisten" teko menestyksekkään toimittajauran jälkeen.

"Heavia oli aikoinaan myyty minun reportaaseillani, minun henkilöhaastatteluillani. En ollut saanut epäonnistua. Minun oli pitänyt tehtailla lehdelle juttuja, joista kilpailijoilla ei ollut hajuakaan. Stressi oli käynyt hyvästä syystä juoda. Niin uutisvoitotkin."

Iralle työ on uutta, vaikka toimitus on hänelle tuttu jo pikkutytöstä. Ikävä kyllä, se ei vaikuta kovin hyvältä traumoista toipumispaikalta. "Terapia-Iran" julkileimasta on vaikea päästä eroon.

"Tartuin ovenkahvaan.
En saanut ovea auki.
Se ei ollut lukossa, minä olin."

Vinha pyöritys hämmentää lukijan pään. Kaukonen sekoittaa kuvitelmat ja kirjan todellisuuden nokkelasti (älyllistä viihdettä, sanottiin jossain) ja varmistaa, että käänteet ovat aina yllätys. On keskityttävä, tai tippuu kärryiltä. Nautin vauhdista ja ällistyttävistä vedoista - onko niitä jopa liian tiheästi yhteen tarinaan? Hetkittäin tuntuu siltä, että kohtauksia (aineksia) on kasattu peräkkäin ja päällekkäin kuin överiä jäätelöannosta ahmiessa, jossa ei ehdi nielaista edellistä suullista seuraavan jo tunkiessa suuhun. Sopii nopealiikkeiseen nykymaailmaan ja lukijalle, joka pelkää pitkästymistä. 

Pahaenteistä tunnelmaa luodaan. Ainakin varoitteluja tulevasta on riittävästi Kertun osuudessa, jossa toistuvat jo hieman turhan alleviivaavasti pahaenteiset toteamukset tyyliin "Miten väärässä olinkaan!". Vaikka oikeassahan Kerttu on. (Ja nyt kovasti pidättelen itseäni, sillä paljon ei voi kertoa spoilaamatta.)

"Ja silloin - nyt olen siitä varma, juuri silloin - kaikki alkoi mennä peruuttamattomasti päin helvettiä. Eikä paluuta enää ollut."

Iran tarinaa seuraan jatkossakin hienoisesta tämän kirjan kriittisyydestäni huolimatta, sillä jatkoa seuraa. Terapiassa-kirjan käännösoikeuksia on myyty hienosti maailmalle Yhdysvaltoja myöten. Erityisen suosittu se on ollut Saksassa, jonne on myös hankittu teoksen tv-sarjaoikeudet, vau! Amerikkalais-saksalainen tuotantoyhtiö suunnittelee siitä saksankielistä sarjaa nimeltä Therapiert. Toivottavasti tämä toteutuu! Vaikka tapahtumapaikka vaihtuisi Helsingistä Berliiniin.

Uskon, että psykologinen trilleri, joka nyökkää dekkareille mutta vetää silti omaa linjaansa, toimisi hienosti ruudulla. Vertailukohtia ei tarvinne ääneen sanoa, ainakaan paljon lukeville. Kaukosen tuotannon paperikirjojen kansien tyylikkään (verisen) linjakas sarja on komea.

Kenelle: Verettömien jännäreiden ystäville, pään pyörälle haluaville, psykologisista arvoituksista innostuville.

Muualla: Kirsin Book Club tapasi kirjailijan ja ruotii teosta. Kirsi suosittelee "kaikille kaltaisilleni, jotka tarttuvat useammin kaunokirjaan kuin trilleriin tai dekkariin. Hengissä-kirjassa kieli sujuu, rakenne toimii ja henkilöhahmot, sekä tutut että uudet, syvenevät tarinan edetessä. Kirjan älyllinen taso tarjoaa haastetta ja inhimillinen taso koskettaa." Sivumerkkejä-blogi ei innostunut. 

Martta Kaukonen: Hengissä. WSOY 2023. Kansi Perttu Lämsä. 


Naistenviikon lukuhaastetta somessa vetää Tuijata. #naistenviikko2024


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti