Kirjassa pääsee vauhtiin Tuomas Vimma kirjoittajana ja Sami etelähelsinkiläisen korjausrakennusfirman, Hyperborean, projektipäällikkönä. Tapasimme Samin ja hänen pomonsa Danikan jo Vimman aiemmassa Raksa-kirjassa, mutta nyt kierroksia on nostettu lukijan huvitukseksi tappiin asti.
Hyperborea tekee laatua, ja Sami on huippu alallaan. Hän on kaveri, joka jäätävän kylmähermoisesti tekee isotkin päätökset ripeästi ja saa eripuraiset porukat toimimaan yhteen niin, että tuloksesta ei löydy huomautettavaa maalisudin karvan vertaa. Samin ominaislaadun huomaa myös mediayhtiö, joka suunnittelee uudenlaista tosi-tv:tä remontin teosta. Löytyisikö yhteistä intressiä?
Yhteistyön alku on nihkeää. Sami ei arvosta tv:n remppaohjelmia, jotka antavat hänen mielestään täysin epärealistisen kuvan homman kustannuksista. Sponsoridiilien arvoa kun ei kerrota kansalle. Ja ilmanvaihdon tyriminen katon välipohjasta lahottaa pytingit kymmenessä vuodessa, kun tehdään pintaa nopeasti ja näyttävästi. Rakennesuunnittelua ei harrasteta, vaikka täydelliseen jakkupukuun pukeutunut sisustussuunnittelija, sissari, ei tietäisi edes asunnon tarkkoja mittoja tai kantavan väliseinän tarkoitusta - pois vain, kun tarvitaan valoa ja ilmavuutta!
Mutta Sami kaipaa muutosta jatkuvaan projektiensa puurtamiseen. Väsyneissä silmissä siintelee jopa surffiloma trooppisella vyöhykkeellä, kunhan muutaman homman saisi alta hoidettua. Houkutusta lisää citypupu Lada, elämän nautinnoista estottomasti iloitseva mediafirman assistentti. Vaikka sissarien pääasiallisin taito Samin mielestä on matsata kynsilakka ja huulipuna sävy sävyyn, saavat Lada ja lomahaaveet kuitenkin hänet ujutettua keskelle tuota raadollista maailmaa, tosi-tv-helvettiä.
Vimman huumori osuu ja uppoaa tähän lukijaan. Hänen tapansa vetää kaikki överiksi menee niin, no, överiksi, että se naurattaa hulvattoman tarinan ystävää. Ja aiheet ovat mitä parhaat, rakentaminen ja tosi-tv. Tämän jälkeen en koskaan enää katso remonttiohjelmia samoin silmin! Vimma kirjoittaa vapautuneen tuntuisesti, tarina etenee entistä rennommin ja letkeämmin, kielikuvat ja sanavalinnat ovat hauskoja. Välillä vähän turhan väännetynkin tuntuisia, eivätkä ehkä riittävän roiseja vaan jopa sievisteltyjä, jos ajatellaan mielikuvaa raksa-alasta. Mutta hei, eihän tämä todellisuutta kuvaakaan! Jos tätä huumoria sietää, kirja on erittäin viihdyttävä.
Klassikko, tuskin. Tarina on nimittäin monin tavoin sidottu kirjoittamisajankohtaansa: joko tästä tulee mainio historiallinen ajankuva joskus, tai sitten se ei kestä aikaa lainkaan, vaan häviää kuin mojito projektipäällikön kuivaan kurkkuun. Ipadilla pelataan Clash of Clansia, Windows 8 temppuilee, kun Excelillä tehdään tarjouslaskentaa, ja monia muita tuote- ja valmistajanimiä vilahtelee, milloin kiroiltavana ja joskus lähes kunnioittavastikin. Sami sönköttää sujuvasti etelähelsinkiä naistensa kanssa - eikä häneltä toisen sukupuolen seuraa koskaan puutu - mutta kuten Vimman aiemmissakin, päähenkilö, tämä nuori mies, on oudon yksinäinen, noin perhe-, sukulais- ja kaverimielessä. Työ ja huvi, siinä se, överisti tietysti molempia.
Luin vanhan arvioni Raksasta ja toistan näköjään itseäni monessa kohtaa. Jossain kommenteissa arveltiin Vimman haluavan tuovan kirjoillaan esiin oikeita epäkohtia - näin varmaan on, mutta mutta ensisijaisesti itse nautin viihdyttävyydestä.
Muualla: Norkku nautti Vimman innovatiivisesta sanastosta. Ystävällistä sikailua, kuvaa Vimma itse.
Tuomas Vimma: Ruutukymppi. Gummerus 2013.
Kustantajan arvostelukappale.
Vimma on minulle tuntematon kirjoittaja. Juttusi herätti kiinnostuksen: jos tähän törmään, saatan poimia kirjan luettavakseni. Kiitos :)
VastaaPoistaVimmasta joko tykkää - tai sitten ei. Tyyli on sen verran persoonallinen.
VastaaPoista