Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä

Kukapa ei perhosia ihailisi, muut ötökät ja toukat eivät niin kiehdo, iholle tullessaan. 

1600-luvulla syntynyt Maria Sibylla Merian, todellinen henkilö, oli toista maata. Samoin kirjan Maria, joka kurottaa omaan aikaamme ja oli ehkä edellä mainittu henkilö, ehkä ei, mutta samankaltainen ja samassa sai alkunsa noitavainojen ajassa: hän havainnoi, tutki ja piirsi hyönteisiä pienestä saakka. Halusi niitä iholleen, katseeseen. Ja hänen haituvaisenoloinen ja jatkuvasti muuttuvainen mutta päämäärätietoinen elämänsä on nyt kirjattu kansien väliin, koko metamorfoosin mitalta, ovumista excidiumiin, munasta katoavaisuuteen. 

"Olen myöhemmin ajatellut, että vaikeneminen oli kaunein asia, jonka isäpuoleni Jacob minulle antoi. Ateljeen hiljaisuudessa, paperin tyhjyydessä minä olin vapaa, ja opin kuuntelemaan omaa katsettani. Sillä koska olin tyttö enkä oikea oppilas, minua eivät sitoneet ulkopuoliset vaatimukset eivätkä asiakkaiden toivomukset. Sain maalata mitä itse halusin, sillä tavalla kuin oma katseeni minulle kuiskasi."

Maria oli tiedonhaluinen tyttö, jolle elämisen ensimmäisiä askelmerkkejä asetti isoäiti. Isä kuoli varhain, tyttö kasvoi kuolevia pikkusisaruksia synnyttävän äidin ja isäpuolen hoivassa. Hyönteisten ja kasvien piirtäminen eteni pikkutytön harrastelusta ammatiksi, josta piirroksista sai maksun, minkä myös aviomies hyväksyi. 

"Olen kuullut, ja eräissä piirustuksissa myös nähnyt, että kun asioita suurentaa vielä suurennuslasia enemmän, niissä avautuu uudenlainen kauneus ja paljaalle silmälle tuntematon elämä."

Maisemia hän ei taidoistaan huolimatta välitä maalata, eikä ihmisiä. Ne eivät kiinnosta, läheisetkään, niin paljon kuin hyönteisten tutkiminen, kehittymisen seuraaminen ja kirjaaminen. Mutta se ei sovi kaikille. Ei sittenkään, vaikka hän pakenee rohkeasti aviomiehen vallan alta, yhteisöön, jonka arvelee arvostavan tieteellistä työtä. 

"- Jos kirjaan ylös sen minkä näen ja havainnoin, vain sen enkä mitään muuta, mitä sopimatonta siinä on? - Ei se ole sinun asiasi sanoa, Maria! - Se, mitä itse havainnoin, ei ole minun asiani sanoa? - Ole vaiti. Sinä leikit vaarallisilla asioilla."

Tieteen teko rikkoo orastavan tieteentekijätoukan kuorta, ja perhettä. Mariaa koskettaa lintujen yhteispeli, ei perheenjäsenten. Hän muuttaa taas, Amsterdamiin, sieltä Japaniin, jossa suorittaa tutkimusmatkoja ja miettii herra Darwinin sanoja hitaasta eliöiden muutoksesta. Tsunami ei ole hidas muutos! 

Japanin meluisat kaupungit, puutarhat, rannat ja eliöt, puut! Maria elää, tutkii, julkaisee toukkakirjan, epäilee muuttuvansa läpikuultavaksi. Tai jäkälänsyömäksi. 

"Mitä pitempään Japanissa vietin, sitä suuremmaksi ja käsittämättömäksi maailma avautui, sitä pienemmäksi ja avuttomammaksi itse muutuin."

Aika vierii huomaamatta, hieman kuin kello silloin, kun sitä ei tarkkaile. Saattaa kulua tunteja, vuosia, vuosisatoja. Vähän kuin hienossa Orlando-leffassa.

"Meistä suurin osa epäonnistuu." Silti meistä voi jäädä tarina, sanoja, muistoja. Syöpäkontrollit ja lajien kato ovat arkeamme. Hämähäkit ovat sentään olemassa, sillä:

"- Kuule, tiedätkö, että jos hämähäkit katoaisivat äkkiä maailmasta, maailmanloppu koittaisi kahdessa viikossa. - Ai miten niin? - Ilman hämähäkkejä kestäisi vain kaksi viikkoa ennen kuin maa peittyisi metrien korkuiseen hyönteismassaan ja happi loppuisi, kun kaikki yhteyttävät kasvit olisi syöty pois."

Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä. Gummerus 2020. Kansi Jenni Noponen.

Kenelle: Luonnonrakastajille, kokonaisuuksien kerääjälle, ajankulua miettiville.

Muualla: Romaani on yhtä aikaa vahvasti kiinni ajassa ja ajasta täysin irrallaan, sanoo Kirjaluotsi. 

Helmet-haaste 2020: suhtauduin ennakkoluuloisesti - hyönteiset eivät houkuttaneet, vaan taitavaksi tietämäni kirjailija - eli kohta 3, mutta ensisijaisesti kohta 20, luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja. Sopii lisäksi kohtiin 25, ollaan saarella, ja 29, liittyy Japaniin, 33, tapahtuu muodonmuutos, ja 34, kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, kohta 37, ja  isovanhempia on, 42. Sekä kohta 49, vuonna 2020 julkaistu kirja.