Nyt he alkavat olla kuusikymppisiä kypsiä naisia, edelleen tiiviisti yhteydessä. Toiselle voi tilittää kuulumiset, ilot ja harmit aina kun siltä tuntuu. Naiset käyvät yhdessä matkoilla ja nähtävyyksiä ihailemassa. Mutta sitten kaikki muuttuu.
Kirstin äkillinen kuolema järkyttää Sirkkaa enemmän kuin hänen miehensä Pentti, lapsensa ja muut ystävyyden ulkopuoliset tajuavat. Hänen jatkuva haudalla vierailunsa nostattaa kulmakarvoja:
"- Puhelet siellä itseksesi ja naureskelet, Pentti jatkoi vaivautuneena. - Onko se tolkun ihmisen hommaa?"
Jopa töissä sattuu virheitä yleensä tarkalle tekijälle. Sirkka on ikäluokkaa, joka on tottunut tekemään paljon töitä niin elääkseen kuin vapaaehtoisestikin, vaikka urheiluseuran hyväksi. Tunnollinen puurtaja, joka pyöräyttää pullat ja syntymäpäiväkakut tarvittaessa, muistaa merkkipäivät, vaihtaa haudoille istutukset vuodenajan mukaan ja lenkkeilee. Sirkan paineita lisäävät aikuisten lasten asiat ja "välivouhkana" toimiminen miehensä ja lasten kesken. Lapsenlapsista hän saa toistaiseksi vain haaveilla. Kaiken kaikkiaan, tilanne vaikuttaa kauniin seesteiseltä ja normaalilta. Perhesuhteet ovat hyvin lämpimät ja Sirkka on onnellinen, mutta silti hän uupuu monien muutosten keskellä.
Mediassa puhutaan nykyään paljon nuorten naisen jaksamisesta (ja syystä); Tiainen nostaa esiin vanhemman ikäluokan. Sydänystäväni Kirsti on kolmas teos sarjassa, jonka parasta kohderyhmää on ikäluokka 50+. Me varmasti löydämme kirjasta paljon tuttua omasta tai vanhempiemme elämästä, arkisista tavoista ja tavasta suhtautua asioihin. Eivät ne ole vain nuoret, jotka uupuvat. Aiemmin vain asiasta ei ole puhuttu niin kuin nyt. Olemme näkymättömiä.
Pentti on hyvä mies, vaikka Sirkkaa tuskastuttaa tämän vaiteliaisuus. Vain kalassa miehestä sukeutuu vilkas. Vanha äiti on ärtyisä Sirkalle, mutta paapoo lapsenlapsiaan, etenkin Sirkan nuorinta, Samia. Sami valitsee sivaripalveluksen intin sijasta, mikä saa hänen isänsä synkäksi, ja muutenkin poika pakottaa vanhempien sukupolvien ajattelua uudistumaan. Sirkan kaksi tytärtä ovat hyvin erilaisia keskenään, ja äiti on jatkuvasti huolissaan siitä, miten he pärjäävät, oli syytä tai ei.
Voisiko oman miehen kanssa tehdä lomamatkan, Lappiin, sillä Penttiä ei muualle saisi? Sirkka päättää kokeilla, eikä hän pety, vaikkei Euroopan metropoleihin tällä kertaa päässytkään, vaan Tenolle. Yllättäen hän itsekin kiinnostuu joella soutamisesta ja nauttii olostaan.
"Rauha ja kauneus, sanat tiivistyivät Sirkan mielessä. Matka oli alkanut hyvin. Sää oli suotuisa, ja he olivat saaneet kalan heti ensi yrityksellä. Sirkan mieleen nousi hyvänolontunne hänen muistellessaan saalistushetkeä. Saman tunteen Pentti ja muut lohenkalastajat halusivat kokea kerta toisensa jälkeen. Siihen jäi koukkuun."
Kirja on ammattitekijän sutjakkaa tekstiä, ja arkisine havaintoineen tulee lähelle. Sävy on haikeahko, rauhallinen ja jotenkin ylettömän kiltti, dramaattisten kohtaloiden vastapainona. Siinäpä se koukku ja viesti: kiltit ja tekeväiset ovat tavallisia ja näkymättömiä, eivätkä saa sitä arvoa ja kiitosta, mikä heille kuuluisi. Jos ei löydy tv-mäistä kärkeä, väkivaltaa ja kirkumiskiroilua, nämä ihmiset jäävät pimentoon. Huomio kiinnittyy vain äänekkäisiin. Mutta suurin osa oikeasti on tätä muuta laitaa.
Näkökulmia avautuu ajoittain huumorillakin, kuten jatkuva kahvinkeitto ja vierasvarasta huolehtiminen. Kalastuspuolta on lopussa omaan kiinnostukseeni liikaa, mutta mieheni on tuota lajia, joten täytyy yrittää ymmärtää. Kirjassa on tavallisuuden taikaa, maaseudun rauhaa, harmonian hakua sekä Lapin kuvausta. Ja kotimaanmatkailuhan on nyt mitä ajankohtaisinta.
Ei ole draamaa, on tasaista. Kuulin jostain, että vaatemuodissa suositaan "normcorea"; kaiken yksilöllisyyden ja huomionherättämisen jälkeen suuntaus korostaa jopa liioitellusti tavallisuutta. Voi hyvin olla, että trendi näkyy myös kirjallisuudessa, kun kaipaamme normiaikoja ja niiden kuvauksia. Olkoon normicorea siis!
Kenelle: Tavallisuutta kaipaavalle ja sitä arvostaville, rauhallista toivoville, pitkän liiton tunteville, suomalaista luontoa arvostaville.
Pätevästi kuvattu.
VastaaPoistaKiitos Tuulevi! Kirjailija on ajan hermolla monin tavoin, ihailen.
PoistaKirjoitatpa tästä hyvin! Ja tosiaan, romaanissa on monta ajan hengessä olevaa elementtiä. Kaipuu tavalliseen näyttäytyy monessa asiassa, esimerkiksi Sirkan talkootyö pesisottelun kahviossa tuntui suorastaan eksoottiselta.
VastaaPoistaKiitos Amma :) Nyt sitä ihmettelee, miten aktiivisia sitä on joskus tullut oltua, Sirkka ja me muutkin. Että tuollaistakin oli!
Poista