lauantai 10. lokakuuta 2020

Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus.

Ensimmäinen suomenkielisen romaanin ammattikirjoittaja Aleksis, onnea nimikkopäivänäsi! 

Sukunimi oli Stenvall, kuten kaikki tietävät, vaikka huhuttiin, että Adlercreutz-suvulla olisi ollut jotain tekemistä räätäli-isä Eerikin syntyperän kanssa. Ei ollut. Kivi vakiintui etunimen perään vasta taiteilijuuden myötä, johon johti melko erikoinen ja osin onnekaskin tie. Köyhän perheen pojan nousua kirjakoulutettuun kansanluokkaan siloitti isoveljen päätyminen varoissaan olevaksi "lähes liikemieheksi", kuten Keskisarja sanoo, pojan oman lahjakkuuden lisäksi. 

Ja Keskisarjan mukaan Aleksis oli suoraan sanottuna lellipentu, etenkin äitinsä paapoma. Tottahan häntä piti kannustaa opintielle, jonka komea tulos äidin ylpeydeksi oli Palojoen kylän ensimmäinen ylioppilas. Äiti pettyi kyllä siihen, ettei pojasta tullut pappia, mutta ehkä varhainen kannustus ja ihailu jättivät jälkensä. 

Kirjailijuus oli haave jo nuoresta, sukulaisille Aleksis kertoi rupeavansa Runebergiksi. Samoin suomen kielen nousuun hän uskoi vahvasti ajan muotiaatteen mukaisesti. Pian merkkihenkilöt huomasivat pojan kielelliset lahjat. Ilmeisesti myös sosiaalisia kykyjä ja charmia riitti, sillä kannustajia ja ystäviä riitti sen verran, että koulurahat saatiin raavittua kokoon ja opiskelut alkuun yliopistossa. 

"Tuhlarin vikaa hänessä ei ollut", kertoo Keskisarja. "Uudet tuttavuudet saivat pian selville, että Aleksis oli vaatimaton, ei arjelta paljon vaatinut eikä saanut." Hän sai mahtavia tukijoita, kuten Fredrik Cycnaeus ja Kaarlo Bergbom, osaltaan jopa J.V Snellman ja Elias Lönnrot. Mutta myöhemmin, kun talouden päätukija, isoveli Juhani, köyhtyi, oli Aleksis pulassa. Pelastajaksi löytyi mamselli Charlotte Lönnqvist, kokki ja yrittäjä, jonka hoivissa ruokahuolto pelasi, aikansa.  

Aleksis sai julki Kullervo-näytelmän 1860 ja kohta myös Nummisuutarit, joka Wikipedian mukaan on yhä esitetyin kotimainen puhenäytelmä. Lea-näytelmän loistava vastaanotto jäi mieheltä itseltään näkemättä jännityksen vuoksi. "Ei siitä mihinkään pääse, hän hukkasi huumaavan momentumin, itseluottamuksen ja mielihyvän rautaisannoksen, jotka olisi toden totta tarvinnut."  Näytelmätuotannon lisäksi tuli monen vaiheen kautta julki jotain muuta: Seitsemän veljestä, alunperin Seitsemän miestä; Keskisarja heittää nimen synnystä myös erään kiintoisan mahdollisuuden.

Tiedämme, miten kävi. Se haukuttiin julkisesti niin, ettei taiteilijan itsetunto siitä koskaan toipunut. "Ahlqvist ampui tykillä teeren kokoista kulttuuripersoonaa. Miksi?" Näin kyselee Keskisarja ja selvittää itse, että ajan pääkriitikolla Ahlqvistilla oli vahvat henkilökohtaiset motiivit pahantuulisuuteen. Päälle Aleksiin iskivät täydellä voimalla köyhyyden ja sairauden kauhut, jotka nujersivat miehen lopullisesti. Myöhemmin on arveltu kuolinsyyksi kuppaa. Nummisuutareista lainaa Keskisarja lauseen "jo äitin-kohtussa on jokaiselle annettu ikivoimasta vissi määrä." Aleksis käytti määränsä loppuun nopeasti.

Tärkeää: Keskisarja kertoo kirjassaan Aleksis Kivestä ihmisenä ja taiteilijana paljon enemmän kuin tämän jutun painotus on. Keskisarjan kertomisen tapa on monelle tuttua tv:stä; sama se on kirjassakin. Ronskia, huumorilla höystettyä asiaa. Oikeastaan samaan tapaan kuin juuri postaamani Juha Hurme tekee, mutta tiukemmin fokusoituna yhteen kohteeseen ja rajattuun aiheeseen.

Keskisarjaa on joskus kritisoitu historioitsijana kevyestä otteesta. Jos asiantuntija tietää asiastaan paljon ja kertoo sen ymmärrettävästi, jopa viihdyttävästi, persoonallisella ja innostuneella otteella, se lienee popularisointia, enkä näe siinä kuin hyviä puolia, joita ihailen. Joskus tapaa erityisesti ulkomaisia tietokirjoja, joissa samaa yritetään laskelmoiden ja tekohauskasti. Keskisarja ei aliarvioi lukijaa. Oma ääni kuuluu vahvasti, samoin kohteen. Tekstiä on ilo lukea.

Kirjasta jää liikutus ja suuri suru turhan nuorena ja ansiottomana kuolleen taiteilijan puolesta. Mihin Aleksis olisi ehtinytkään, jos terveyttä ja turvaa olisi riittänyt? Tulkitsen tekstin lopputulemaa mielessäni: Aleksis Kivi oli tekstin ja kielen näkemyksellinen nero viimeiseen pisaraan. Hän tiesi ja uskoi asiaan ja kykyihinsä, vaikka ympäristö ei. Täysiverinen taiteilija, oman alansa nero. 

Jos jotain olisi toivonut teokseen lisää, ehkä kohteen kronologisen teosluettelon. Toisaalta se löytyy helposti muualtakin. Lähteet ja henkilöluettelo ovat kirjassa mukana asianmukaisesti. Mainio opus, jota voi suositella niin Kiven elämäntarinan jo tunteville kuin siihen vasta tutustuville kotimaisen kirjallisuuden historian ystäville. 

Muualla: Keskisarjan kirjoitustyylin vallattomuus yhdistää entisajan ilmaisutapaa moderniin, ja näin syntyy hykerryttävää tekstiä, sanoo Tuijata.

Teemu Keskisarja: Saapasnahkatorni. Aleksis Kiven elämänkertomus.  Siltala 2018. Graafinen suunnittelu Mika Tuominen.

Kirja sai sai Lauri Jäntin säätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2019. Perusteluissa sanottiin muun muassa Keskisarjan lainaavan Kiven sanastoa ja myötäilevän tämän lauserakenteita, mutta myös yhdistävän niitä rohkeasti nykykielen keinoihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti