Helsingin kirjamessut 2020 - virtuaalisesti

Vuosi 2020 on poikkeus monin tavoin. Myös Helsingin kirjamessut siirtyivät verkkoon; tuleeko tästä uusi normaali?

Todennäköisesti jatkossa verkko on vahvasti mukana messutapahtumissa, vaikka niitä fyysisinä pystyttäisiinkin järjestämään. Nyt tilanne pakotti harjoittelemaan niin järjestäjät kuin osallistujatkin uuteen messuilutapaan. Miten se sujuu?

Alku ei ollut lupaava, liput ja kirjautuminen katsojaksi eivät toimineet. Messuorganisaatio teki ainoan oikean ratkaisun eli avasi keskustelut kaikille. Alkuhässäkkä vei harmittavasti aikaa itse katselulta, mutta verkon hyvä puoli tulee tässä apuun. Esityksiä voi katsoa tallenteina jälkikäteen, se on hienoa! Olen nauttinut HelsinkiLit-tapahtuman tallenteista monet kerrat myöhemmin kotisohvalta, joten tämä on tuttua.

Mutta kun yhteydet toimivat, keskustelujen seuraaminen on helppoa. Ei hälinää, ei tungosta - mikä on sekä hyvä että huono. Tuttuja ei tule vastaan, moikkailut ja spontaanit kohtaamiset jäävät pois. Olisi oikeastaan hauskaa, jos näkisi, ketkä kaikki keskustelua verkossa seuraavat, voisi paiskata viestillä. Ai säkin täällä! Hyvää messupäivää! Kavereiden, etenkin kanssabloggareiden, kanssa kyllä fb-ryhmissä käydään koko ajan vilkasta keskustelua siitä, mitä messuilla tapahtuu. Jos ruudun tuijottaminen tuntuu yksinäiseltä, suosittelen ryhmien käyttöä ja viestittelyä.

Hyvä puoli on siis keskittymisen mahdollisuus. Tosin koneella on muitakin houkutuksia eli tulee vilkuiltua samalla sähköposteja ja uutisia. Pitää hieman pinnistellä kuuntelun kanssa, ainakin silloin, jos keskustelu ei ole superkiinnostava. Toisaalta, samoin on fyysisilläkin messuilla. Nyt keskustelu kuuluu koko ajan yhtä hyvin ja samalla itse valitulla volyymilla, ja vaikkei sitä aktiivisesti kuuntelisikaan, korvaan tarttuu lauseita ja aiheita, joista voi napata kiinni, jos siltä tuntuu. Luulen, että tulee kuunneltua sellaisiakin keskusteluja, mitkä normimessuilla jäisivät väliin. Yleensä ohjelmasta on runsauden pula; nyt on vähemmän seurattavaa, kokonaisuus on helpompi hallita. 

Verkko toisi myös mahdollisuuksia uusiin palveluihin käyttäjälle: esimerkiksi suosikkiohjelmien etukäteen merkkauksen. Nytkin se on mahdollista, mutta kokeilleet kertovat suosikkien häviävän selaushistoriaa päivitettäessä tai koneelta toiselle siirryttäessä. Eikä suosikkeja voi lajitella ja laittaa haluamaansa järjestykseen. Tässä on selkeä kehityskohta. Mitä muuta verkko voisi tarjota? Niin, se messujen pääasia, kirjojen tarjonta ja ostaminen. Miten se onnistuu, kun kirjakasoja ei voi plärätä? Tätä pitää vielä tutkia.

Mutta ohjelmasta. Ensimmäisenä päivänä katsoin Kjell Westön haastattelun kirjasta Tritonus, jonka kirjoittaminen vei lähes neljä vuotta. Westö sanoo olevansa hidas kirjailija, mutta kohdentamisensa parantuneen vuosien myötä. Hän tietää paremmin, mitä haluaa kirjoittaa, sekä vaistot että itsekuri ovat toimivampia. Kirjoittaminen oli vaikeampaa nuorempana, hän sanoo. 

Tritonuksen piti olla Westön ensimmäinen feel good -romaani. Kirjailijassa asuva melankolia vei kuitenkin voiton. Vaikka perustunne kirjoissa pysyy samana, kehitystäkin tapahtuu: hän sanoo haluavansa porautua enemmän ihmisiin kuin ennen. "Kirjoitan siksi, että outoja ihmisiä ilmestyy pääni sisälle, ja ne alkavat puhua." Tritonuksen päähenkilöitä hän kuvaa näin: Brander on nomadi ja introvertti ja Lindell juurtunut, kömpelö ekstrovertti. Molemmat ovat muusikkoja, mutta aivan eri tasoilla: korkeakulttuuri ja populaarikulttuuri kohtaavat. Westö on aina rakastanut molempia. Taidetta voi tehdä eri kunnianhimoilla, mutta jotain siinä on aina yhteistä, hän sanoo.

Jos jalkapalloa harrastavan ja bändissä soittavan Westön pitää valita urheilun ja musiikin välillä, hän valitsee musiikin. "Siinä ei tarvitse pukeutua joukkuepaitaan ja vihata toista pelin ajan. Bändissä on yhteisyyyttä, jopa rakkautta. Kirjailijantyö on maailman yksinäisintä, ja bändissä soittaminen on ollut täydellinen vastapaino yksinäiselle luomistyölle."

Westö ei suunnittele romaanien nimiä etukäteen. Kustantaja oli epäileväinen Tritonus-ehdotuksen suhteen; ymmärtävätkö lukijat nimen? (eivät, toim. huom.). Westö keskusteli Pajtim Statovicin kanssa, joka (viisaasti) totesi, ettei Bolla-nimeäkään ymmärretä muttei se ole estänyt lukijoita siihen tarttumasta.  

Mitä tritonus sitten tarkoittaa? Se on musiikkitermi, kuulin, intervalli, ei sointu. Sitä on käytetty klassisessa musiikissa sekä hevissä ja kauhuleffoissa, uhkaavan tunnelman luomiseen. Käyttö oli keskiajalla peräti kielletty, sillä sen katsottiin olevan ”paholainen musiikissa”! Niin, kirjassa on paljon musiikkia. "Palautetta on tullut, ettei tavislukija oikein pääse kiinni kirjan kaikkiin osiin, jos eivät tunne klassista musiikkia", sanoo Westö. (Allekirjoitan! Vaikka ihailen Westön hienoa kerronnan tapaa ja tuttua lumoa on tässäkin kirjassa, suuri osa meni minulta ohi juuri tuosta syystä.)

Kirjan henkilöissä asuu suru, luopumisen tuska, joka liittyy vanhenemiseen – onko se omakohtaista, kysyy haastattelija. 59-vuotias Westö vastaa olevansa eri ihminen nyt kuin kaksi-kolmekymmentä vuotta sitten. Tapa katsoa maailma kehittyy ja syvenee, hän sanoo. Tritonuksessa on surumielisempi luopumisen sävy kuin vaikka kirjassa Leijat Helsingin yllä. "Sitä kirjoittaa oman elämänkatsomuksensa mukaan, vaikka kuinka fiktiota kirja olisi", sanoo Westö. "Kirjailija ammentaa aina omasta kokemuksestaan, kuulemastaan ja näkemästään, ja sitä on nyt paljon enemmän kuin kirjailijan uran alkuaikoina." Hän myöntää kirjoittavansa teksteihinsä omia ristiriitojaan, mikä auttaa kuulemma kirjailijaa "pysymään järjissään". 

Ideoita on ainakin kahteen seuraavaan romaaniin päässä, ja niin kirjailija kuin me lukijatkin toivomme, että hän saa ne tehdä. 

Toisena messupäivänä Pontus Purokuru veti paneelin kirjasta Tartunta, johon 13 kirjailijaa on kirjoittanut muistiinpanojaan korona-ajasta. Tarkoitus oli dokumentoida, millaista on elää poikkeustilassa, pienistäkin asioista, joita historia ei yleensä kirjaa, nettimeemeistä rottien näkemiseen. Onhan kyseessä meidän elämämme suurin yksittäinen tapahtuma ja poikkeustila, sanoi Purokuru. Puhuttiin mm. "esteettisestä väreilystä" - esimerkkinä se, miten ihmiset pukeutuvat etäpalavereihin tai -bileisiin. Kirjassa on käytetty niin päiväkirjamuotoa kuin novellia ja muita tyylilajeja. Tämän kirjan haluan lukea. 

Ohjelmien välissä tulee kirjamainoksia. Olisipa kätevää, jos mainosta klikkaamalla voisi ostaa kirjan! Välipaloiksi tulee myös hauskoja videokoosteita, joissa on haastateltu erilaisia vastaantulijoita esimerkiksi pyytämällä vastausta kysymykseen missä kirjassa haluaisit elää. Tai jos elämäsi olisi kirja, mikä olisi tyylilaji? Joillakuilla oli dekkari, joillakin jopa trilleri, aika monella komediallinen draama. Dystopiassa sanoi joku elävänsä, hui, ja eräs elää fantasiaa. 

Ohjelma jatkuu, siirryn seuraamaan. Jari Järvelän kirjasta postasin jo, samoin Selja Ahavan, jonka haastattelu alkoi juuri. Iltapäivällä on myös muun muassa JP Koskisen haastattelu, ja dekkareista enemmänkin. Ja Juha Hurmeen! Ja Pasi Pekkolan! Ja David Foster Wallacen niille, joille kotimainen ei niinkään nappaa.