Lehtolan tekstiä olen kuvannut aiemmin pakottomaksi ja helpon tuntuiseksi, kuin itsestäänselväksi.
Saara ja Elisa tutustuvat opiskelijakämppiksinä ja rakastuvat. Alku ei ole helppo etenkään Elisalle, jolle suhde naiseen on uutta, mutta hän ei epäile rakkauttaan, alkujärkytyksestä päästyään.
"Saara alkaa kertoa kuinka se sai kerran kirjastosta 15 miljoonan laskun jonkun tietojärjestelmävirheen takia. - Mä olin aivan että saatana, mä olen epähuomiossa lainannut jonkun Ming-vaasin. - Epähuomiossa tenttikirjan sijaan Ming-vaasin? - Ni. Epähuomiossa. - Yhtäkkiä tajuan, että haluaisin suudella sitä. Tai edes jotenkin koskea sitä. Taas. En tajua."
Saara saa unohtaa Deitti.netin, Elisa poikaystävätekeleensä, mitä jaakkoja ja sameja niitä olikaan. Nyt on tosi kyseessä. Fiksut ja huumorintajuiset naiset löytävät toisistaan sopivan vastakappaleen.
Eletään aikaa viitisentoista vuotta sitten, jolloin kaapistatulo ei ollut vielä niin avointa kuin nykyään. Alussa naisten seurustelua haittaa leima, joka ajan ja vuosien myötä haalistuu - mielipideilmaston kehitys on kuvattu kirjassa hyvin. Saaraa alkavat jo ärsyttää sateenkaarikehykset ihmisten fb-sivuilla ja Priden muuntuminen "vappu vol kakkoseksi", vaikka häntä viisaasti muistutetaan tilanteen olevan silti paljon parempi kuin aikanaan "viisi ihmistä ja polvirukoilijat hiekkakentällä" - vaiheessa. Kun leimaan on tottunut, sitä on vaikea saada itsestä pois, Saara toteaa.
Eräs iso asia muuttuu myös, lainsäädäntö. Lesboparin oikeus avioliittoon ja perheen sisäiseen adoptioon siten, että jommankumman synnyttämä lapsi on virallisesti yhteinen. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan 2017. Elisan vauvakuume tarttuu Saaraan jo paljon ennen, ja he pohtivat asiaa pitkään. Saisivatko he hedelmöityshoitoa ja mistä siittiöt?
"- Väärintehdyistä tuli mieleen, että mikä sen lain tilanne siis on? - Siitä väännetään edelleen. Ja aivan herran hanskassa, hoitavatko klinikat naispareja tässä ratkaisua odotellessa. Siinä on joku hämärä harkinnanvaraisuus. - Perus. - Jep. Vituttaa nämä harkinnanvaraiset ihmisoikeudet. Katson Simoa taas sillä silmällä. Että voisiko siitä sittenkin olla meidän lapsemme isäksi. Jos kuitenkin kysyisimme siltä, vaikka moneen kertaan on päätetty että ei."
Lapsenhankinta hallitsee parin elämää monta vuotta, hyvässä ja pahassa. Elisasta tulee Saaran mielestä "peilipintojen pyyhkijä", ylitunnollinen perheenemäntä. Tilannetta ei paranna se, että Saara on kirjailijana nolla- tai vähintään sattumanvaraistuloinen, Elisan jakkupukuhommien palkalla eletään.
"- Mä pelkään että meidän parisuhde katoaa. - Miten niin katoaa? Tässähän se on. - Kun me ei olla kontaktissa toistemme kanssa. - No voisitko sä tulla aiemmin kotiin kuin yöllä, niin ehdittäisiin edes nähdä? Sä et ehkä tajua kuinka uupunut mä olen, kun sun päivät alkaa keskimäärin kymmeneltä. Ja siitäkin voit tarvittaessa joustaa. - Mutta onko sun pakko aina hääriä täällä rätti kädessä? - Tuntuu, että on, kun kukaan muu ei täällä hääri."
Saara ei saa riittävästi seksiä, Elisa vauvoja ja lepoa. Saaran mielestä seksi on kuin jumala, kuulemma olemassa muttei sitä näe, haista eikä maista mitenkään. Elisan mielestä Saara on joka vuosi sitä mieltä, että kirja on nyt, juuri nyt niin pahassa vaiheessa, että lapsen hankintaa pitää siirtää vuodella eteenpäin. Arki uuvuttaa molempia, vaikka molemminpuolista ihailua ja rakkautta riittää. Liikaakin, sillä sitä lipsahtaa myös kodin ulkopuolelle.
Normiavioongelmat siis. Kuka tekee kotityöt, hoitaa lapsiasiat, elättää perheen. Montako kertaa saa anteeksi unohdetut lupaukset aikaisesta kotiintulosta - entä pettämisestä? Ja mikä oikeastaan lasketaan pettämiseksi? Löytääkö pari tavan edetä suhteessaan? Kuka valitsee kenet? Kiinnostava, vauhdikas ja huumorilla ryyditetty tarina, jonka molempiin osapuoliin on mahdollista samastua.
Pidän paljon Lehtolan selkeästä ja sujuvasta tavasta kirjoittaa, hänen ajassa olevista aiheistaan sekä teksteistä, jotka näyttäytyvät lukijalle tosina. Tekniikan tohtorin ei mitään hölynpölyä odottaisikaan kirjoittavan! Hauskasti hän myös puolisalaa viittaa aikaisempiin kirjoihinsa, vai kuvittelenko vain? Kuitenkin nämä mielestäni jossain muodossa sieltä löysin: Takapenkki ja Pelkääjän paikalla.
Kenelle: Ajankohtaisen tarinan ystäville, sujuvanselkeän kielen lukijoille, perhesuhteista kiinnostuneille.
Muualla: Suttastiinan sydämen kirja vei täysin ja kokonaan.
Tämä on minullakin lukulistalla ja juttusi jälkeen nousi taas muutaman piirun ylemmäs :) Lehtolan aiemmat kirjat ei olekaan minulle tuttuja.
VastaaPoistaSuositan, Jane, ainakin omaan makuuni iskee; ihailen tässä erityisesti jämptiä ja selkeää ilmaisua ja suoraan sanomista. Jotenkin voi samastua molempiin päähenkilöiden, vaikka luulen, että lukija kuin lukija ottaa mielessään kantaa, kummasta pitää enemmän.
Poista