Perjantaina kevyemmin: tarjolla tarina Guylainista, tapoihinsa jumittuneesta miehestä, joka raahautuu joka aamu junalla inhoamaansa työpaikkaan.Työ on karmea: hän käyttää makulointikonetta, joka jauhaa kirjoja! En ole tullut ajatelleeksi, miten makulointi käytännössä tapahtuu, enkä ehkä olisi halunnut näin elävästi sitä mielessäni nähdä kuin kirja pakottaa. (Tosin en tiedä, miten oikeasti on, mutta pääasia on sama, kirjasta mössöä. Minulle kun tekevät pahaa jo kirjoista tehdyt, sinänsä kauniit, koristeet ja muu uusiokäyttö.)
Junamatkalla Guylain lukee ääneen satunnaisia kirjansivuja, joita hän nappaa töistä tuhokoneen uumenista sitä puhdistaessaan. Hänellä on vakioyleisö, ja eräs faneista pyytää miestä lukemaan "heille". Paikka osoittautuu vanhainkodiksi, jossa Guylainista tulee odotettu vieras ja lukuhetkistä riemukkaita.
Toisaalla on nuori nainen, Julie. Hän rakastaa kirjoittamista, mutta työ yleisen wc:n hoitajana rajoittaa harrastusta. Guylain sattuu löytämään tytön kirjoituksia ja alkaa lukea niitä ääneen vanhuksille. Koko innokas yhteisö elää päiväkirjan mukana, ja eräs ystävä alkaa selvittää teksteihin hullaantunelle lukijallemme Julien työpaikan osoitetta tekstin vihjeiden perusteella. Sillä onhan heidän tavattava, eikö niin?
Julien päiväkirjan tekstit ovat mainioita ja kuvaavat hyvin kirjoittajaansa. Vaikka toinen asia, jota en ehkä olisi näin tarkasti halunnut tietää, on vessa-asioinnin laaja-alaisuus (hah). Mutta Julie suhtautuu työhönsä vakavasti. Ja tätinsä viisauksiin, joita hän sanoo tätismeiksi.
Hassunhöpsö lämminhenkinen satu, joka myös muistuttaa tärkeistä asioista: pienenkin huomaavaisuuden tärkeydestä, kirjojen kriisistä, paskaduuneista ja siitä, että jos jotain haluaa muuttaa paremmaksi, pitää tarttua toimeen. Ja tätien tärkeydestä. Pienoisromaani ripauksella Ehtoolehtoa ja reilulla kauhalla ranskalaisen romanttista, hieman melankolista tunnelmaa.
Kenelle: Nopealukuista viihdyttävää hakeville, ranskalaisen romantiikan ystäville, vessajuttuja pelkäämättömille.
Muualla: Myös Nina/Kasoittain kirjoja sanoi kirjojen tuhoamisen tuntuneen kamalalta. Krista kehuu käännöstä, ja syystä. Hemuli ruotii hahmoja tarkemmin.
Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa. Tammi 2015. Suomentanut Kira Poutanen
Tällaiset aikuisten sadut voivat olla joko ihania tai banaaleja.. Tämä kirja kyllä kiinnostaisi...
VastaaPoistaTämäkin voisi olla banaali - katso mitkä aiheet - mutta ei ole, toiseen suuntaan kääntyy ehdottomasti.
PoistaTämä lähti juuri tänään kirjastosta mukaani, joten luin kirjoituksesi vain silmäillen. Huomasin sanan "viihdyttävää" - oikein hyvä, on tässä tullut luettua lukijalta melko paljon vaativia teoksia viime aikoina.
VastaaPoistaKiinnostavaa kuulla, mitä pidät, Omppu! P.S. Joycen Odysseus ja Hustvedtin Säihkyvä maailma jäivät minulta selättämättä, joten Kalvasta hehkua en edes yritä. Mutta kirjoituksesi oli hieno!
PoistaVau, tämä on ihan pakko lukea, sillä istun "puolet elämästäni" junassa. Ja muutenkin kuulostaa ihan minun jutultani, kiitos siis hyvästä arvostelusta :)
VastaaPoistaJunalukemiseksi sopii kuin nakutettu! Minäkin luin tätä junassa työmatkoilla ja leikittelin ajatuksella, että alankin lukea sitä ääneen. Yksi nainen usein pyytää ääneenlukua, kun näkee minut kirja kädessä, olen vastannut että en tohdi häiritä kanssamatkustajia.
Poista