Venäläinen Pavel Sanajev maalaa todenoloisen ja hersyvän ylimaalatun kuvauksen Sašan lapsuudesta. Poika on heiveroinen ja sairaalloinen lapsi, ainakin isoäitinsä mielestä, ja siksi tarvitsee homeopaattisia ja muita hoitoja useita kertoja päivässä.Lumpusteleva äiti on isoäidin mielestä kelvoton hoitamaan lastaan, joten hän hoitaa. Se on venäläisten mummojen tehtävä. Rakkaudesta lapseen, vaikka yleisimmät kutsusanat tälle ovatkin "helvetin paska" tai "paskamainen idiootti" (pupu ja muru ovat käytössä vain äärimmäisessä hätätilanteessa). Lapsi sitä paitsi mätänee kuoliaaksi ennen 16-vuotispäiväänsä, jos mummoa on uskominen.
Peräruiskeet, rokotukset, sinappihauteet sun muut ovat pikku pojalle tutumpia kuin kaverileikit. Lapsen tapaan kaikki on ok ja tavallista, koska hän ei muusta tiedä. Paitsi että äitiä on ikävä, vaikkei sitä voi sanoa mummon kuullen. Koska mummo nostaisi kohtauksen, ja niissä hän on mestari. Kysy vaikka vaarilta! Oikeastaan mummo on kaikkivoipainen hallitsija, joka ohjaa lapsen koko rajoittunutta elämää. Mistä ipana muusta tietäisi kuin siitä, joka häntä ruokkii, hoitaa ja hoivaa?
Meidän muiden silmissä mummo on ilmiselvästi pimahtanut pahemman kerran. Ja vaari on kykenemätön häntä vastustamaan. Miten suhtautuu päähenkilö itse - hän, joka ei voi ymmärtää maailman luokituksia, koska elää kuplassa?
Lukijan mielessä alkaa pian kaihertaa kysymyksiä, kuten se ilmiselvin: miksei äiti itse hoida lastaan? Ei hätää, selityksiä seuraa, myös mummon käytökselle. Hienon tunnelman kirjoittaja luo, tässä pienessä ihmisenkokoisessa lokerossa. Etenkin alkupuoli järisyttää, kun lukija vasta tutustuu henkilöihin. Liikutusta tavoitellaan ja saavutetaan, mutta parasta kirjasta on sen ajattomuus, maailma lapsen silmin versus aikuisten. Heti aloin miettiä todellisia henkilöitä, joihin tarina sopii - ja niitä löytyy. Kummasti niitä muuten aina löytyy. Uskottavuuspisteitä!
Riemastuttava, hellyttävä ja oudosti melankolinen pieni tarina eräästä lapsuudesta ja eräästä hullusta mummosta. Kirja toi mieleen Katri Lipsomin Kosmonautin suppeampana versiona. Venäläisen surumielinen mutta absurdinhauska tunnelma saa suosittamaan kirjaa niille, jotka hullaantuvat lapsenlapsistaan, tai pelkäävät tekevänsä niin. Tai eivät edes osaa pelätä tekevänsä niin.
Kenelle: Lapsenlapsiaan miettiville, hulluille mummoille, lapsuuden muistoja pohtiville, terävää venäläistä nykyproosaa kaipaaville.
Muualla: Marjatan mielestä kirjassa kaikki on ihan paikallaan ja hän kertoo, että kirjaan on myös jatkoa! Mari A. sanoo kirja tervetulleeksi vaihteluksi. Marissa kuvaa kirjaa herkullisesti, kuten odottaa sopii.
Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse. Into 2014. Suomentanut Kirsti Erä.
Vau, jo tuo kirjan nimi ja kansikuva kiinnittävät huomion.
VastaaPoistaVenäläinen nykyproosa alkaa kiinnostaa minuakin, joten tämä saattaisi olla nappivalinta.. Kiitos hienosta arviosta! :)
Minuakin kirjan nimi kiehtoi ensimmäisenä - kirjan nimi on muuten tosi tärkeä kiinnostuksen nappaamisessa, minulle tärkeämpi kuin kuva - ja hauska oli tutustua venäläiseen nykykirjailijaan. Se jatkokin pitää kaivaa jostain joskus.
PoistaNimi on toisaan ihan huippuhuvä! Pidän tuollaisista arvoituksellisista nimistä, jotka on otettu tekstistä ja selviävät, kun lukee. Joni Skiftesvikin uusimmassa kirjassa on saman tyylinen nimi Valkoinen Toyota vei vaimoni. Ja Eeva Joenpelto laittoi myös romaaneilleen houkuttelevia nimiä: Vesissä toinen silmä, Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä jne.
PoistaToyota-kirjaan minäkin kiinnitin huomiota ihan nimen vuoksi. Yksi hyvä nimi oli myös Vaimo meni lääkäriin. Ostin kirjan nimen perusteella. Ja lempparini: Kirottu ajan katoava virta.
Poista