sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Teräviä esineitä

Teräviä esineitä on nimensä mukainen: se raapii ja viiltelee, ei suostu helposti nieltäväksi eikä sula hetkessä. Gillian Flynnin Suomen-valloitus alkoi hänen kolmannesta kirjastaan Kiltti tyttö, ja takaperoisesti on suomennettu kaksi edellistä ja julkaistu aina kesän kynnyksellä, kuten nytkin. Kesädekkariksi passelia! Sharp objects oli Flynnin ensimmäinen romaani vuodelta 2006.

Päähenkilö Camille on keskinkertainen toimittaja, joka kamppailee oman arkensa ja taustansa kanssa samalla, kun hän selvittelee kotiseudullaan tehtyjä pikkutyttöjen murhia lehtijuttua varten. Flynnin myöhempiä kirjoja lukeneille kirjailijalle ominaiset piirteet ovat siis olleet olemassa alusta saakka. Nuori nainen, jolla ei mene hyvin; outo rikosvyyhti ja amerikkalaisen vähemmän hyvinvoivan, jopa korostuneen erikoisen kansanosan ja pienen nurkkakuntaisen paikkakunnan kuvaus. Ihmiset eivät ole ihania.

Vaikka Flynnin teksti niin tässä kuin hänen muissakin kirjoissaan on läpikotaisin kaupallista, huolella koukuttavaksi rakennettua ja siten jollain tavalla häiritsevän laskelmoidun oloista, siinä on silti outoa persoonallisuutta, joka vetoaa ja kiehtoo. Vaikutus lukijaan muistuttaa hieman Karl Axl Sundin kirjoja, mutta pidän enemmän Flynnistä. Pahuus ja raakuus tuntuvat ymmärrettävämmiltä - jos niin voi tällaisista aiheista ikinä sanoa - ja päähenkilö inhimillisemmältä, monisyisemmältä. Jokin aivan oma pahuuden lajinsa Flynnin kirjoista löytyy. Ja moni meistäkin on kotoisin pieneltä paikkakunnalta...

Camillen lapsuus ei ole ollut helppo, selviää lukijalle pian. En tunne amerikkalaista yhteiskuntarakennetta tarpeeksi, että osaisin sijoittaa hänet kartalle, mikä harmittaa. Hän ei kuitenkaan ole yläluokkaista sivistyneistöä, vaan ehkä sitä suurta keskiluokkaa? Ukin perustama lihanjalostamo on tuonut perheelle varakkuutta, rahasta ei ole puutetta. Silti ns. sivistys ilmenee perheessä lähinnä perinteisten ulkoisten tapojen ja huolellisen pukeutumisen noudattamisena, ei minkäänlaisena päänsisäisenä ilmiönä, lämpönä tai välittämisenä. Ilmapiiri saa lapset, kuten Camillen, oireilemaan vakavasti, vahingoittavasti.

Camille on jo pitkään ollut omillaan ja mahdollisimman kaukana tuosta ahdistavaksi kokemastaan kotiseudusta ja lapsuudenperheestään, mutta joutuu nyt työnantajansa vaatimuksesta palaamaan. Pelättyä luokkakokousfiilistä ei voi välttää. Hän pääsee tapaamaan lapsuudenystäviään ja jopa tutustumaan sisarpuoleensa Ammaan, 13-vuotiaaseen häiriintyneeseen naisenalkuun, äidin kohtaamisesta puhumattakaan. Eivätkä nämä tapaamiset ole auringontäyteisiä. Perhe on kirosana - jossain vaiheessa kannen johdanto-otsikkoehdotuksena oli Ei ole kodin voittanutta, mutta nyt se viittaa tyttöihin kuten kuvassa näkyy. On osuvampi.

Suomennos on raikas, menevä ja sopii tyyliin, pieniä epätarkkuuksia olin havaitsevinani (käännöksessä tai editoinnissa). Ymmärrän, että kielessä on pyritty puhekieleen alkuperäistä mukaillen, mutta onko silti pakko käyttää ärsyttävää juurikin-sanaa: sitooko muotisana suomennoksen turhaan tiettyyn aikakauteen sille, joka lukee kirjan muutaman vuoden kuluttua? Ajanmukaisuudesta huolimatta käytetään paljon vanhahtavaa sanaa sievä, kun nykyään varmaan pikkutyttöä sanottaisiin söpöksi tai söötiksi. Adora-rouvaa muuttui seuraavassa virkkeessä neidiksi, eikä suomen kielessä aina tarvitse kääntää persoonapronomia. Pidin on ihan yhtä tehokas kuin Minä pidin. Ja "lautasella olevat leivänmurut" voisi kääntää lyhyemmin "leivänmurut lautasella". Jotain sellaista pientä tyylijurputusta, normaalin pilkutusjupinan lisäksi.

Itse dekkaritarina etenee ällöttävän kihelmöivästi. Arvostan johdonmukaista otetta; kirjailija ei sorru imelyyksiin tai muihin notkahduksiin, vaan jatkaa valitsemallaan synkeän - ja jotenkin pelottavan realistisen vaikka mielipuolisen - loogisella linjallaan loppuun saakka.

Kolmesta Flynnin kirjasta tämä saattaa jopa olla tehokkain; Kiltti tyttö on tosin yllättävämpi, mutta tämä on suorasukaisempi ja rankempi. Välikirja Paha paikka on, niin, enemmänkin välikirja.

Kenelle: Karmivaa kaipaaville, koukuttavaa etsiville, painajaisia pelkäämättömille. Ei kivaa perhedraamaa hakeville eikä satuihin uskoville.

Muualla: Omppu kuvaa sisältöä tarkemmin. Dekkariviikolla 8.-14.6. ilmaantuu varmasti paljon lisää postauksia.

Gillian Flynn: Teräviä esineitä. WSOY 2015. Suomennos Maria Lyytinen.

12 kommenttia:

  1. Tämä houkutteli jo muutenkin, mutta vielä enemmän houkuttelee tämän bloggauksesi jälkeen! Huh huh, toivottavasti saisin kirjan pian luettavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulinkin Krista jo sun lukeneen, muttei vielä näykään blogissasi. Luulen että tykkäät tosi paljon. Huhhuh. Painajainenhan tästä seurasi. (Sairasta, että pitää lukea sellaista. Mutta ei kirjassakaan ihan terveitä olla.)

      Poista
  2. Hyvin esitelty. Kuulostaa takuukamalta. Tykkäsin Pahasta paikasta tosi paljon, joten oletan että tällläkin on sama vetovoima.

    VastaaPoista
  3. Iik, minne kommenttini hävisi ? Blogger ilmoitti ERROR :(

    No kokeillaan uudestaan. Hyvin esitelty, kuulostaa takuukamalta ! Tykkäsin Pahasta paikasta joten jos on samoja elementtejä, varmasti tykkään tästäkin.

    VastaaPoista
  4. Eka kommenttinikin ilmestyi tänne näemmä. Puuh. Nyt joudutaan näkemään minun naamani monena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään, Rita :-) Ja sori vielä kun aiempaan kirjoitukseen kommenttisi jäi vastaamatta, noloa, sori samalla muillekin jos ja kun näin on vahingossa käynyt. Ehdottomasti tarkoitus on vastata kaikkiin ja jokaisesta kommentista olen kiitollinen! Juu kyllä tässä on samaa ällöttävää viehätystä kuin Flynnin muissakin, ehkä vielä jopa alkuperäisempänä.

      Poista
  5. Silmäilin pikaisesti tekstisi, tämä lähtee lukuun ihan kohta :) Sormet syyhyää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kohta kihelmöi myös iholla... Camille henkilönä on hienon ristiriitainen, jopa koskettava, överillä tavalla.

      Poista
  6. Arja, minusta tämä on näistä kolmesta ehdottomasti pelottavin. Kahdesta muusta voin katsoa elokuvankin, mutta en tästä. Se yksi juttu, jolla Adora oli rikastunut, se paikka jossa Amma kävi katsomassa kun...Järkytyin!

    Vaikkakin kaupallisuutta olisi, minusta jokainen Flynnin päähenkilö kussakin kirjassa on ollut kiehtovalla tavalla koskettava, eriliainen ja jotenkin inhimillinen. Aion jatkaa Flynn -koukussa roikkumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on kyllä jotenkin aidoimman raadollisin tästä kolmikosta. Tuo kirjan nimi on niin osuva, sekä aiheen että lukijaan vaikutuksensa kannalta. Inhimillisiä ihmisiä on, ainakin Camille kosketti, myöhemmissä kirjoissa ei ehkä niinkään minusta. Jotain kiehtovaa ja erilaista näissä on, se on totta. Roikutaan vaan koukussa, tulen seuraksi.

      Poista
  7. Minut voi lukea mukaan koukkuun roikkumaan. Kirja oli häijy. Flynniltä voi näköjään odotella näitä koukuttavia perhetarinoita, tämäkin oli hyytävimmästä päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rivissä roikutaan siis Mai .-) Häijy on hyvä sana tälle kirjalle!

      Poista