Toshikazu Kawaguchi: Before the coffee gets cold

Lontoon-reissulla kävin ihastuttavassa Word on Water -kirjakaupassa: se on suuri vene, joka lilluu Thamesissa Kings Crossin aseman lähettyvillä ja tarjoaa lukemista laidasta laitaan. Uutuuksia ja klassikoita, aikuisille ja lapsille. Viihtyisissä nurkissa saa lueskella ja ihastella. 

Suomalaisten kirjailijoiden töitä ei sattunut silmään, ostin erään tutulta kuuloistavan. Japanilaisen Kawaguchin tähän saakka neliosaisen kirjasarjan ensimmäinen suomennettu osa Ennen kuin kahvi jäähtyy on herättänyt ihastusta kotimaisessa kirjasomessa. 

Mainio luettava se onkin, jopa englanniksi ja reissussa väsylukemiseksi kevyt ja helppo (sopii siis myös heille, jotka eivät lue paljon), mutta japanilaistyyppiseksi mieltämääni tapaan eleettömän koukuttava. Ajassa siirtyminen on lemppariaiheitani, ja tässä kuvatussa kahvilassa niin voi tehdä, kahvia juomalla! Tosin hommaan liittyy sääntöjä, joista yksi on se, että tavataksesi haluamasi ihmisen menneisyydessä sinun on istuttava kahvilan tietyssä tuolissa, jos se on vapaa. 

Useimmiten siinä istuu kuitenkin nainen vaaleassa mekossa. Mutta hän saattaa käydä välillä vessassa... Kahvilan nimi on muuten hauska: Funiculi Funicula. Alkoiko sinulla soida päässä iloinen töttöröö? "Kuule, kuule soitto kaukainen... Voi laulu, tanssi murheet aina voittaa..." Kaltaisteni seniorien koululaulukirjassa se biisi taisi olla. Laulun alkuperä on italialainen ja merkitys toden totta liittyy köysirataan. 

Kun Fumiko mokaa viimeisen tapaamisensa poikaystävänsä kanssa, hän päättää matkustaa ajassa viikon takaiseen keskusteluun uudestaan. Kahvilan henkilökunta omistaja Nagaron vanavedessä on hengessä mukana tiiviisti, mutta kohteliaan pidättyvästi. Treat them mean, keep them lean, on myös kahvilan vakiokävijän Hirain motto. 

Kirja kuvaa kahvilasta ja ajasta kaikkiaan neljä tarinaa eri-ikäisistä ihmisistä ja elämänkohtaloista, jotka saavat lukijan miettimään, mihin tilanteeseen itse haluaisi siirtyä, jos olisi mahdollisuus. Henkilöt ja tilanteet ovat riittävän uskottavia ja koskettavia mutta myös satumaisia, jotta kiinnostus tarinaan pysyy yllä. Ja aina on mukava vierailla kirjallisesti eri kulttuureissa. Paperikirja on myös mukavan väljästi taitettu, kahvikupin kuvilla ja ovikellon kilahduksilla rytmitetty. 

CLANG-DONG

Kun tarjoilija Kazu valmistautuu kaatamaan Fumikolle kahvia, hän muistuttaa vielä aikamatkan tärkeimmästä säännöstä. Kahvi on juotava ennen sen jäähtymistä.

"- This is the one rule you have to absolutely obey," she said in a low voice. 
- Really?
- If you don't something terrible will happen to you...
- Wh-what? 
Funiko felt uneasy. It wasn't that she hadn't been expecting something like this. Travelling in time meant violating the laws of nature - which obviously entails risk."

Toshikazu Kawaguchi: Before the coffee gets cold. Japanista englantiin kääntänyt Geoffrey Trousselot. Picador 2019. Cover illustration and author photography Sunmark Publishing Inc.

Suomeksi kirjan on kustantanut Bazar nimellä Ennen kuin kahvi jäähtyy. Suomennostyön on tehnyt Markus Juslin ja kannen Sanna-Reeta Meilahti.

Sarjan seuraava osa ilmestyy samoilta tekijöiltä suomeksi 7.11.2024 nimellä Ennen kuin salaisuus paljastuu (Tales from the cafe) ja sitä seuraava (Before your memory fades) kesällä 2025. Todennäköisesti neljäskin osa tulee myöhemmin, sen originaalinimi on Before we say goodbye.

Kun nyt kahvista puhutaan, mainitaan myös teos Pohjoisessa kahvi on juotu mustana (Kaffe med mjölk), johon moni edellä kuvatun kirjan sekoittaa nimeltä. Se on Ruotsin Lapissa syntyneen saamelaisen Ella-Maria Nuttin esikoisteos (Johnny Kniga 2023), joka kuvaa äidin ja jo omilleen muuttaneen tyttären kaukaista mutta sitovaa suhdetta vaiheessa, jossa on oltava ratkirehellinen, sillä muuten on myöhäistä. Ajan kanssa taiteilua tämäkin! Arjen traagisuutta yksityiskohtineen, koskettava henkilökohtaisesti monelle, uskon. Suomennoksen ruotsista on tehnyt Jaana Nikula, kannen Sara R. Acedo.

 

Mape Morottaja: Missä on puolet minusta? Tuntematonta dna:ta etsimässä

Kaupallisten dna-testien suuren suosion myötä saimme nähdä Yleltä mainion sarjan Puolet minusta. Se kertoi lastenkotiin jätetyistä miehestä ja naisesta, jotka etsivät testitulosten avulla isäänsä ja muita sukulaisiaan. (Sarja näkyy tätä kirjoitettaessa vielä Yle Areenassa, jos joku on missannut).

Tv-sarjan käsikirjoitti ja ohjasi Mape Morottaja, tuttu nimi Ylen katsojille dokumenttien lopputeksteistä. Ilmeisesti aineistoa kertyi  yllin kyllin, sillä nyt hän on koonnut 11 muuta dna:han perustuvaa, vaikuttavaa sukututkimusta kirjan kansien väliin. 

Samalla hän kertoo lainsäädännöstä ja alan muutoksista sekä oikeustapauksista, joihin tutkimukset ovat johtaneet. Sillä aina etsiminen ei pääty auvoisaan lopputulokseen ja ihanaan perheyhteyteen. Ehkä ei useinkaan.  

"Lapsen oikeus molempiin vanhempiin turvataan YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsen äiti ja isä eivät voi kieltäytyä isyyden selvittämisestä."

Jos dna-testit osoittavat vahvasti vanhemmuussuhteen puolesta, on vastahakoinen henkilö nykyisin mahdollista haastaa oikeuteen ja pakottaa testiin virkavallan avulla tai jopa haudan avaamalla. Kova juttu, jota ei olisi vielä muutama vuosikymmen sitten voinut edes kuvitella. Salat todellakin tulevat julki, jos jälkeläinen niin haluaa. Ja kuten tiedämme, salaisuuksia löytyy monesta suvusta. (Omastanikin löytyi yksi, josta kyllä tiesin jo mutta koska en tiedä tiedon levinneisyyttä, ei siitä sen enempää. Kertokoot asianosaiset toisille asianosaisille, jos tarpeen.) Testeihin suhtautuminen ei ole siis pelkästään myönteistä, vaikka niiden suosio on suuri. Syynsä on ollut aikanaan sille, että vanhemman henkilöllisyys on jätetty kertomatta, joten kertomukset eivät ole yleensä mukavia. Ja vaikka uusien sukulaisten vastaanotto olisi lämmin ja yhteys antoisa, on menetetty vuosia.

Joskus kyse on oikeasta tietämättömyydestä lapsen isästä, joskus taas raskaus on alkanut olosuhteissa, joita ei haluta paljastaa, esimerkiksi raiskauksen tai syrjähypyn kautta. Ja usein syy testistä kieltäytymiseen on raha eli pelko perintöasioiden mutkistumisesta. Kirjassa isiään hakevat tosin vakuuttavat, ettei perintö ole motiivi juurien hakuun, vaan halu saada selville itsestään enemmän, ymmärtää itseään paremmin. Toisaalta, kukapa kertoisi hakevansa varakkaita vanhempia - mutta henkisesti asia lie silti suurempi. On apeaa olla juureton, ja joskus tieto on todella tarpeen esimerkiksi perinnöllisten sairauksien selvittämiseksi. 

Henkilökohtaisten kertomusten ohella on faktaosuus, jossa toistetaan tarina asia- ja lakipohjalta ja kerrotaan muun muassa dna-etsivistä, jotka auttavat sukuaan kaipaavia. Faktat ovat erivärisillä sivuilla kuin muu teksti, joten halutessaan teoksen voi lukea pelkkänä perinnöllisyyden tutkimisen tietokirjana. 

Kirja etenee "1950-luvun olemattomien ehkäisykeinojen päivistä tähän hetkeen ja luovutetuilla sukusoluilla alkunsa saaneisiin lapsiin", kertoo Morottaja alkusanoissaan. Hän kuvaa tapauksia, joissa dna-testaus oli ratkaiseva käänne ihmisen elämässä, ja muistuttaa tarinoita olevan Suomessa jo tuhansia. Niin niitä onnellisia kuin oikeuden kautta selvitettyjä. Jotenkin hurjaa tämä tekninen kehitys, jossa "kaikki" tieto on jonkun ulottuvilla. 

Kenelle: Juuristaan uteliaille, sukututkimusta tekeville, ihmiskohtaloista kiinnostuneille, perinnöllisyysteknologiaa päivitteleville.

Mape Morottaja: Missä on puolet minusta? Tuntematonta dna:ta etsimässä. Like 2024. Kannen suunnittelu Tommi Tukiainen.