Delphine de Vigan on ranskalainen kirjailija, joka kertoo kirjassaan äitinsä Lucilen tarinan. Pääsin kirjaan sisään vähän nihkeästi: alussa ajattelin lähinnä, että jälleen yksi ns. hyvän perheen lapsi valittaa muka surkeasta kohtalostaan - kaikissa perheissä kuollaan, mitä sitten?
Mutta kirjailija on taitava. Hän osaa tuoda esiin perheen tunnelmat usean sukupolven ajalta pohtiessaan sitä, miksi äiti päätyi itsemurhaan. Synkkyys tihenee tarinan myötä, tarinan, jossa äiti kamppailee omia demonejaan vastaan ja joka väistämättä jättää syvät jäljet muuhun perheeseen, etenkin lapsiin.
Kirjailijalla on käytössään runsaasti materiaalia, muistiinpanoja, päiväkirjoja, haastatteluja ja tietolähteitä. Silti osan tarinasta, äitinsä henkilökohtaisimman näkökulman ja lapsuuden todellisuuden, hän luonnollisesti joutuu kuvittelemaan, rekonstruoimaan mielessään. Joten absoluuttista totuutta emme saa selville, mutta niin lähelle kuin se ilman kuvattavan henkilön itsensä kannanottoja on mahdollista.
"Kirjoitan Lucilesta liian nopeasti kasvaneen lapsen silmillä, kirjoitan mysteeristä, joka hän minulle aina oli, hän oli yhtä aikaa lähellä ja kaukana, kun täytin kymmenen, hän ei enää koskaan halannut minua."
Kirjoitusprosessi rankkoine paljastuksineen perheen historiasta on kirjoittajalle erittäin raskas. Hän näkee painajaisia, valvoo, toimii lähes pakonomaisesti etsiessään tietoja. Ymmärrän hyvin, kun hän toivoo pääsevänsä kirjasta pian eroon ja unelmoi kirjoittavansa jo jotain muuta. Silti hän kokee, että tarina on pakko tehdä, hänen itsensä takia, päästäkseen lähemmäs äitiään. Muistelma usein, tässä ainakin, kertoo jopa enemmän kirjoittajastaan kuin muisteltavasta. Äitiä se ei enää auta. Tämä on siis eräänlainen itseterapiakirja, mikä hieman vaivasi lukemista, kun painopiste tuntui olevan enemmän kirjoittajassa kuin kirjoituksen kohteessa.
Justine-sisko sanookin kirjailijalle viisaasti, ettei pane pahakseen perheen asioiden kertomista, sillä "tämä on sinun Lucilesi". Jonkun toisen kertomana tarina olisi voinut olla erilainen, tosin äidin sairauskertomus on kirjattua faktaa. Lucile taisteli psyykosia vastaan, käytti lääkitystä ja oli hoidossa, vaihtelevalla menestyksellä. Tytärkään ei pysty sanomaan, mistä kaikki sai alkunsa, hän voi vain arvailla ja päätellä. Ja purkaa omia tunteitaan tekstin kautta, tekstin, joka on mietittyä, tyylikästä ja rakenteeltaan kiinnostavaa. Mutta kirjoittajan oman ja äidin elämäntarinan sekoitus on lukijalle hieman hämmentävä - en oikein tiennyt, kumpaan pitäisi keskittyä, saati eläytyä - eikä siksi tule niin lähelle kuin koskettava kertomus voisi tulla.
Mutta kokonaisuutena kirja on laadukas, kaunista kantta ja hienoa suomennosta myöten. Kannen ja nimen perusteella sen hyllystä valitsin, kirjailijaa en tuntenut ennestään. Yllättävän vahvatunnelmainen samaistumisongelmista huolimatta - näin itsekin painajaista tätä lukiessani, vaikka en mielestäni kirjan lumoissa ollutkaan.
Muualla: Tea with Anna Karenina -blogin Noora miettii, miksei kirjaa ole luokiteltu elämäkerraksi. Katriin kirja teki suuren vaikutuksen.
Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa. WSOY 2013. Suomennos Kira Poutanen.
Viganilta olen lukenut nuorten kirjan No ja minä, joka oli mielestäni todella hyvä...olihan se saanut joitakin palkintojakin ;)
VastaaPoistaLiepeessä kerrotaan, että Yötä ei voi vastustaa on toinen kirjailijan suomennettu teos, tuon mainitsemasi jälkeen, ja että nuorten kirjasta on tehty leffakin, palkitsemisen lisäksi. Kaiken kaikkiaan kirjoja taitaa olla seitsemän. Kokenut ja tunnustettu tekijä siis.
PoistaOi!, onnistuit myymään tämän minulle. Menen huomenna muutenkin kirjastoon, joten...Kiitos!
VastaaPoistaOle hyvä! Minusta oli virkistävä (anteeksi sananvalinta kirjan rankasta aiheesta huolimatta) lukea vaihteeksi ranskalaista kirjallisuutta, luen niin paljon kotimaista, eikä ollenkaan huono kokemus. Ei sinullekaan, uskoisin.
PoistaOi mikä kirja! Minä olen kallellani ranskalaiseen kirjallisuuteen, mutta tässä vei kyllä nyt jokin muu...Kiitos sinulle tästä, sillä muuten en olisi kirjaa löytänyt.
PoistaTaidanpa tilata kirja vielä omaksikin...
♥
Miten hienoa, että löysit helmen! Vähän arvelinkin, että saattaisi kolahtaa sinulle. Ja kiitos itsellesi, kun kerroit!
PoistaAh minä kyllä rakastin tätä, sillä tavalla kuin tällaista kirjaa voi rakastaa. Tosin kirja aihe tuli hyvin lähelle, joten se oli varmasti yksi iso tekijä.
VastaaPoistaKirjailijan No ja minä on myös hyvä.
Eri elämäntilanteissa kirja varmasti puhuttelee eri tavoin. Kiinnostavasti tehty, myös omakohtaisuus, jonka kirjailija sekä välitti että onnistui tekemään sen kaunokirjallisesti kauniisti, mikä ei muistelmissa ole aina itsestään selvää.
PoistaRankat lukukokoemukset tekevät ihmeen hyvää, joten eiköhän tämä kirja minunkin lukulistalleni jossain vaiheessa kopsahda. Kiitos! :)
VastaaPoistaTuo on kyllä totta, Kaisa Reetta. Ja erikielisten kirjailijoiden tekstit myös tekevät hyvää, luulen. Meillä on onneksi hienoja suomentajia.
Poista