Salka Valka on klassikko, jota olen monesti kirjastossa hypistellyt, mutta vasta haaste innosti ottamaan kirjan lukuun. Ja muutaman luottosuosittelijan mukaan tarina on hieno. Saas nähdä. Ainakin se heittää lukijan heti alkuunsa raa´an koleaan talviyöhön Islannin rannikolle ja suuntaa katseen naiseen, joka pienen tyttärensä kanssa pyrkii maihin laivasta, koska on liian merisairas jatkaakseen matkaa.Tytär on Salvör, Salka Valkaksi myöhemmin kutsuttu, joka äitinsä Sigurlínan hoivissa kohtaa näin tulevan kotikylänsä, pienen kalastajakylän.
"Lumimyrsky piiskasi suoraan heidän kasvojaan - kuten heidänlaistensa aina käy elämässä."
Kylä ei ota heitä avosylin vastaan, eivät edes hartaasti uskovat tai ainakin uskoa hartaasti harjoittavat pelastusarmeijalaiset, mutta lopulta majapaikka löytyy. Salka Valka oppii olemaan arvoasteikon alinta kastia ja kuulemaan herjauksia niin äidistään kuin aviottomana lapsena syntymisestään kyläläisiltä, jotka elävät kalasta ja jossa vallitsee omalaatuinen talousmekanismi, kylän johtohahmon Bogesenin junaillessa kalat ja niiden tuomat voitot itselleen kansan raataessa niukkuudessa.
"Nyt voi moni luulla, että rajuilma on vain rajuilma, ja kun se on ohi, niin se on ohi. Mutta rajuilma koskee ja yhdistyy pikkukylän ihmisten elämään läheisemmin kuin moni aavistaakaan, se muuttaa sekä terveystilan että avioliittoaikeet ja vaikuttaa jopa ihmiskohtaloihinkin, puhumattakaan niistä raskaista huolista, jotka se tuo kalastajamökkeihin, joissa leivänhankkija ei ole palannut mereltä, ja jäljellä on muutama sureva lapsi ja vaimo, joka kastelee heidän räsytuttejaan kyynelillä."
Raakaa elämää, jossa kuolema on aina nurkan takana hukkumisten ja sairauksien vuoksi: millaisia ihmisiä siis voisivat olla. Lämpöä ja ystävällisyyttä saa hakemalla hakea, eikä sittenkään välttämättä löydä. Salka Valkalle kasvaa tytön varttuessa kuitenkin valpas sosiaalinen omatunto, eikä hän suostu mukaan pelkkään omanvoitonpyyntiin, vaan hänellä on valoisampia ajatuksia ja unelmia. Vaikka hän oikeastaan piti tavattomasti rahasta.
Kirjan ensimmäinen osa kertoo lapsuuden, toinen aikuisen tarinaa. Islannissa tapahtuu paljon, moderni maailma alkaa ujuttautua syrjäkyläänkin. Syödään sokeria! Puhelinlinjat! Mikä hämmästytti minua, tuohon maailmanaikaan. Ja liikuttavasti liikenneyhteyksistä:
"...on päästy niin pitkälle, että laivat käyvät täällä säännöllisesti kerran kuussa ja kesäisin jopa kahdesti, joten me voimme matkustaa mihin tahansa tässä maassa melkein milloin tahansa..."
Näin puhuu Bogesen, jonka kiusaksi täpäkkä Salka perustaa kalastajille oman yhdistyksen, näiden etuja ajamaan. Salkan lapsuudenystävä ja suuri rakkaus Arnaldur puolestaan puuhaa työväenyhdistystä. Uudet aatteet, sosialismi ja bolsevismi, ovat pinnalla nuorten ajatuksissa, uskonto sai antaa niille sijaa. Ihanteita kaipaavat näkevät aatteensa kaikkialla, kuten rannan tyrskyjä, ruohoa ja maaperää ravitsevaa levää katsellessaan:
"Kaikki oli niin ihanan kommunistista, jok´ikisessä pikkuseikassa oli maailmankaikkeuden suuren kommunistin käden jälki."
Kuinka käy Salka Valkan aatteiden ja rakkauden - josta hänen kokemuksensa ovat lievästi sanoen karut. Naisella on älyä, mutta myös myötätuntoa, viisautta ja omaa tahtoa jo nuorena, joten ehkä voimme olla toiveikkaita. En kyllä ymmärrä, mistä tyttö nuo asiat on napannut, ei ainakaan esimerkin kautta. Vaikka kirja on melko masentava, vie se tehokkaasti toiseen paikkaan ja aikaan 1900-luvun alussa ja kuvaa naisen elämää tarkasti, itsenäistä päähenkilöä jopa ihannoiden. Etenkin pidin ensimmäisestä osasta. Lapsuuden kuvaus liikuttaa, arkiset havainnot koskettavat. Teksti on pääosin helppoa luettavaa ja ohjaa etenpäin sujuvasti; virrenpätkät ja uskonnolliset riimit hyppäsin huomaamatta usein yli, vähän kuin mainosten kanssa lehdissä. Niitä ei huomaa kun ei halua huomata - palasin tässä kyllä katsomaan riimitkin päästäkseni kirjailijan tarkoittamaan tunnelmaan.
Surullinen, jokseenkin armoton, mutta pakostakin vaikuttava kasvu- ja kehitystarina, jota ajoittain välähtävä arjen huumori pehmentää. Eksentriset hahmot luovat kiinnostusta, kuten kylän tohtori tai pappi, joka toi mieleeni Ikuisuusvuonon profeetat. Yhtäläisyyksiä kirjoissa voi löytää muutenkin, mutta Salka Valka ei minulle nouse niin vahvaksi lukukokemukseksi. Omalaatuinen kansa ja erikoinen paikka, joka tämän päivän ja paikan lukijan näkökulmasta jää kaukaiseksi. Kuuluisa kirja kannatti silti lukea, mutta pakko myöntää, että tähän vuodenaikaan olisi minulle sopinut paremmin hieman hilpeämpi tapaus.
Kenelle: Islannista kiinnostuneelle, syrjäkyliin kurkistavalle, karuutta pelkäämättömille, viime vuosisadan alusta viehättyville.
Muualla: Loistava islantilainen eepos, sanoo Jokke. Kirjailija kuvaa kylää ympäristöineen ja ihmisineen kauniisti, yksityiskohtaisesti ja vivahteikkaasti, sanoo Kirjakaapin kummitus. Kieli on kaunista ja soljuvaa, toteaa Hurja hassu lukija.
Halldór Laxness: Salka Valka. WSOY 1948. Islannin kielestä suomentanut Jyrki Mäntylä.
Kirjabloggaajien neljättä klassikkohaastetta emännöi Niina blogista Yöpöydän kirjat, josta näet kaikki osallistujat ja heidän klassikkovalintansa.
Helmet-haaste 2017 kohta 43: kirja, jonka lukemista olen suunnitellut pidempään.
