Nainen joka varasti elämäni

Marian Keyes sopii naistenviikolle: naiskirjailija kirjoittaa naisyleisölle naisten arjesta chick-litin muodossa. Irlantilainen kirjailija puolustaa kuulemma oikeassakin elämässä vahvasti naisten oikeuksia. Tekemistä piisaisi, monissa maissa.

Totuttuun tapaan Keys käsittelee yhtä naista, tässä Stellaa, nelikymppistä kahden lapsen äitiä ja  hänen ratkaisujaan. Stella joutuu kolariin ja melkein kuolee. Muttei kuolekaan. Lisäksi hän tapaa ihanan miehen ja kokee työurallaan huiman käänteen kosmetologista kirjailijaksi. Siis, missä on se vakava puoli ja ongelma, joka Keyesin kirjoissa aina on ollut, nokkelan huumorin ohella?

Okei, naisen elämän "normaalit" haasteet ovat olemassa: hankala ex-aviomies, teinien ongelmat, ikääntyminen, vakava sairaus. Mutta voivatko myös yllättävä uranhuipennus ja suuri rakkaus olla "ongelma"? Epäuskottavaa, sanoisin: Stella itse aiheuttaa suurimmat ongelmat.

Sujuvaa ammattikirjailijan tekstiä, mutta en ollut suuresti huvittunut, vaan vähän pitkästytti, jos totta puhun. Vaikka kirja on helppo ja nopea lukea. Silti en voi välttää ajatusta, että Keyes oli terävimmillään uransa alkuaikoina, sanotaan neljä ensimmäistä, Naura Claire naura -kirjasta Rachelin lomaan.

Ei ole huono tämäkään, noin kirjallisesti, mutta sisällöltään turhan heppoista kauraa paljon lukevalle. Kovin helpolla kirjailija itsensä päästää, ja lukijansakin: chick-litin mestari ei ole parhaimmillaan. Tiedän, että Keyes peilaa omaa elämäänsä kirjoihinsa, joten arvailtavaksi jää, mikä kirjan kirjailijan kokemuksista on itse koettua ja mikä mielikuviteltua. Mutta onko kuluneempaa aihetta kuin kirjailijan työn ongelmat - lukisin mieluummin vaikka asfalttimiehen työn haasteista. Jostain kumman syystä ne eivät usein nouse kirjallisuudessa esille.

Kirjan nimi on moniselitteinen: se onnistuu kivasti kiertämään ilmeisimmät tulkinnat. Eikä ihan kaikkia käänteitä voi arvata etukäteen, mikä on plussaa. Samoin se, että useat Stellan ongelmat ovat todellisuutta monelle meistä - vaikka ratkaisut eivät. Samaistumispinta on aiempaa pienempi, eikä reipas huumorikaan enää kuki täysin palkein, vaan väkisin vääntäen. Kiva kansi, sopii tyylilajiin, ärsyttävästi taas kirjaston tarra on päällyksen suunnittelijan nimen päällä.

Kenelle: Chick-lit-lukijoille, kevyiden naiskirjojen ystäville - ja tietysti Keyes-fanien must.

Muualla: Irenekään ei oikein lämmennyt kirjalle. Kirjallisia-blogi sanoo Keysin olevan fiksumpaa chick-littiä. Tuhansia sivuja löytää syvyyden kirjailijan tuotannnosta.

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni. Tammi 2015. Suomennos Liisa Laaksonen.

Naistenviikko lukuhaasteineen päättyy tänään.

Mercy Closen mysteeri

Vaihteeksi kevyttä kivaa, uusin Marian Keyes. Olen aina pitänyt Keyesin kirjoista ja hänen tavastaan yhdistää kepeyteen ja sujuvuuteen syvempääkin tasoa. Yleensä se on jokin mielenterveydellinen ongelma päähenkilön kautta kuvattuna, kuten alkoholismi tai eroahdistus. Keyes ei käsittele niitä mitenkään syvällisesti eivätkä nämä opaskirjoista käy, vaan ovat ehtaa chick littiä. Mutta kirjailija osoittaa tuntevansa aiheet, joista puhuu, joten uskon, että kirjat tarjoavat lohtua samoja ongelmia kohdanneille. Ja ainakin viihdettä, pakoa arjesta. Ehkä ne jopa auttavat näkemään valoisampia puolia.

Mercy Closessa ongelma on masennus. Ei mikään kevytdepis, vaan todellinen sairaus, josta kolmikymppinen Helen on kärsinyt, mutta on jo toipumassa. Lisäksi kasautuneet työvaikeudet ja rahapula pakottavat naisen pinnistelemään rajoillaan.

Helen on tietysti yksi Walshin laajasta sisarusparvesta, josta kirjailijan kirjat ovat aiemminkin kertoneet, kustakin sisaruksesta vuorollaan. On hauska huomata tuttuja hahmoja vilahtavan Helenin tarinassa. Helen on sieltä nuorimmasta päästä, taitaa olla peräti nuorin. Ainakin hän puhuu isosiskoistaan (Rachelista on muuten tullut , ja Helen oli viimeinen kotoa muuttanut.

Rahapulassaan Helen joutuu turvautumaan vanhempiinsa, jotka ovat jo ehtineet haaveilla kahdenkeskisestä vanhuudenvietosta ikäkauteen kuuluvine harrastuksineen ja nyreissään hyväksyvät tytön paluumuuton. Miesasioissa kauniilla Helenillä menee hyvin: Artie on upea poikaystävä, mutta hänellä on ex-vaimo ja kolme lasta, jotka hieman hidastavat suhteen kehittymistä.

Ammatikseen sankarittaremme on yksityisetsivä - okei, nyt mennään hieman oudoille alueille, mutta annetaan anteeksi. Hän saa entiseltä heilaltaan Jaylta rahakkaan toimeksiannon, josta ei voi kieltäytyä: tehtävänä on etsiä comebackia puuhaavaan entisen poikabändin yksi jäsen, joka on kadonnut mystisesti. Bändille on buukattu keikkoja ja kaikenlaista, ja monien rahat ja maine ovat hankkeessa kiinni - siksi Waynen löytyminen on elintärkeää.

Reipas Helen ryhtyy toimeen ja joutuu tietysti monenlaisiin kommelluksiin ja kummallisiin tilanteisiin tehtävän myötä. Hetkittäin tarinaan tulee dekkarin tuntua, mutta ei sittenkään. Kuten Helen itse sanoo: "Ei tässä sentään elämästä ja kuolemasta ole kyse - toivon."

Asiat ratkeavat, tavallaan, niin Waynen mysteeri kuin Helenin ja Artien suhde. Ja se masennus, se täytyy ottaa vakavasti. Helen tietää jo varoa, sillä tautii uusiutuu helposti. Kun lokit maiseman yllä alkavat näyttää korppikotkilta, on syytä huolestua.

Keyes kirjoittaa mukavan sujuvasti ja pakottomasti, lörpöttelevää ja välillä hykerryttävän hymyilyttävää tekstiä valuu solkenaan. Hän on taitava eikä sorru ilmeisimpiin itsestäänselvyyksiin, joten lukija pysyy hyvin hereillä. Viihdekirjan ominaisuuksiin kuulunee, ettei tarina itsessään ole järin mieleenjäävä, mutta sitä on mukava ja vaivaton lukea ja se nostattaa hyvää mieltä. Kriteerit täyttyvät.

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri. Tammi 2013. Suomentanut Liisa Laaksonen.