Ystävän kanssa mietittiin, voiko ihminen lukea liikaa? Hän on kaltaiseni hurjatahtinen lukija ja kertoi lukevansa edelleen ilolla, mutta mikään kirja ei oikein kosketa. Tunnistan ilmiön: heitän kirjan sivuun herkemmin kuin ennen tai jätän kesken nopeasti. Tuo aihe on niin nähty, sivuun! Tappavan tylsä, pois! Ei kulje lause, hus pois! Aivan liian synkkä, en lue!
Ehkä kyseessä on koronailmiö? Vai tuleeko paljon lukevasta ihmisestä ylinirso, jolle kelpaavat vain harvat luettavat, pohdimme huolestuneina. En tiedä vastausta, mutta onneksi syksyn kirjasadosta on löytymässä helmiä, jotka vaikuttavat piristävän koko harrastusta ja rauhoittavat mieltä - osaan edelleen nauttia kirjasta! Niistä lisää myöhemmin, mutta nyt ajatuksia muutamasta käännöskaunosta, joita kesän mittaan olen lukenut.
-----
Ankerias ei lähtökohtaisesti minua kiinnosta sen enempää aiheena kuin ruokanakaan, ja tunnustan pitkästyneeni lukiessani kirjaa, jonka sanotaan olevan huippusuosittu erityisesti Ruotsissa. Kirjoittajan omista kokemuksista ja tutkimustiedosta koostuva teos on kieltämättä taitavasti koostettu ja varmasti tekee tehtävänsä niille, jotka ovat valmiit uppoutumaan ankeriasmaailmaan. Myös minulle se nosti pintaan muutaman tärkeän viestin, joiden lisäksi ei minulla ole muuta sanottavaa.
-----
Kiinalaisia kirjoja saamme luettavaksemme valikoidusti. Mo Yan on läpäissyt sensuurin, kirjoillaan kuten Seitsemän elämääni ja Viinamaa (on kuultu huhuja suhteista ylimpiin päättäjiin, jotta kirjat saavat ilmestyä). Yiun Li julkaisi meilläkin kirjan Yksinäisyyttä kalliimpaa. Uutuusdekkaristi on A Yi, onhan sekin genre otettava maassa haltuun. Nyt luin 2017 suomennetun kirjan Ya Hualta. Se kertoo miehestä, joka perhettään elättääkseen keksii oivan ansaintakeinon. Verenluovutuksesta saa rahaa!
Kirja on sutjakka ja huumorilla tehty, mutta hieman ikävystyttävän helpolla tavalla. Maalaisista kertova romaani antaa yksipuolisen kuvan Kiinasta, vaikka maalla vielä paljon eletäänkin. Uutisia lukeneelle herää ajatus kaksikasvoisesta maasta: nämä hyvää tarkoittavat, yksinkertaiset köyhät kansalaiset vastaan huippubisneksen tekijät ja kovien arvojen kannattajat, jotka pelaavat isolla rahalla ja ostavat yrityksiä ympäri maailmaa, tai vähintään ottavat eri maiden johtavilta yrityksiltä opit, joita monistamalla kilpaillaan volyymilla ja ansaitaan. (Olen itsekin saanut pyyntöjä tulla tutustumaan suomalaiseen rakentamiseen.) Viihteeksi kirjan voi mainiosti lukea, mutta realistisempia Kiina-kirjoja kaipaaville suositan esimerkiksi näitä:
-----
Virolainen kirjailija kuljettaa lukijansa 1950- ja 60-lukujen Tarttoon, syntymäpaikkaansa. Kirja kertoo erään perheen tarinan tyttären Tiinan näkökulmasta, lapsuudesta alkaen. Venäläiset ovat vahvasti läsnä, mutta lapsen katsannossa toisin kuin aikuisten. Isä Peeter joutuu ongelmiin, jotka muuttavat koko elämän. Haikea nostalgia ja mustavalkoiset tai seepian sävyt siivittävät ajan- ja paikankuvausta, joka piirtyy tarkasti lukijan silmien eteen. Erittäin kaunis ja tunnelmallinen teksti sopii hyvin luettavaksi niille, jotka haluavat alkaa tutustua virolaiseen kirjallisuuteen laadukkaasta mutta helposti luettavasta päästä.
Kirjablogin kymmenvuotisjuhlavuoden kunniaksi arvon kirjoja kerran kuussa.
Arvontaan saavat osallistua kaikki, jotka ilmoittavat minulle sähköpostiosoitteensa tai muun yhteystiedon ja ovat voiton osuessa kohdalle valmiita toimittamaan minulle postiosoitteensa viikon sisällä arvonnan suorittamisesta, mikä tapahtuu kuukauden ensimmäisellä viikolla. (Jos en saa osoitetta viikon sisällä voitosta ilmoittamisesta, arvon voittajan uudestaan.)
Tällä kertaa arvon komean käännöskaunon: Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet. Jos et ole sitä vielä lukenut, kannattaa.
Kommentoi alle viimeistään 2.9. jos osallistut arvontaan, ja onnea!
Ehkä kyseessä on koronailmiö? Vai tuleeko paljon lukevasta ihmisestä ylinirso, jolle kelpaavat vain harvat luettavat, pohdimme huolestuneina. En tiedä vastausta, mutta onneksi syksyn kirjasadosta on löytymässä helmiä, jotka vaikuttavat piristävän koko harrastusta ja rauhoittavat mieltä - osaan edelleen nauttia kirjasta! Niistä lisää myöhemmin, mutta nyt ajatuksia muutamasta käännöskaunosta, joita kesän mittaan olen lukenut.
-----
Ankerias ei lähtökohtaisesti minua kiinnosta sen enempää aiheena kuin ruokanakaan, ja tunnustan pitkästyneeni lukiessani kirjaa, jonka sanotaan olevan huippusuosittu erityisesti Ruotsissa. Kirjoittajan omista kokemuksista ja tutkimustiedosta koostuva teos on kieltämättä taitavasti koostettu ja varmasti tekee tehtävänsä niille, jotka ovat valmiit uppoutumaan ankeriasmaailmaan. Myös minulle se nosti pintaan muutaman tärkeän viestin, joiden lisäksi ei minulla ole muuta sanottavaa.- Ankerias on todella outo elollinen.
- On hienoa nähdä, miten joku on innostunut tällaisesta aiheesta ja pitää sitä sydämenasianaan.
- Ihminen tuhoaa luontoa peruuttamattomasti.
Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Tammi 2020. Suomennos Maija Kauhanen. Alkuperäispäällys Eva Wilson.
-----
Kirja on sutjakka ja huumorilla tehty, mutta hieman ikävystyttävän helpolla tavalla. Maalaisista kertova romaani antaa yksipuolisen kuvan Kiinasta, vaikka maalla vielä paljon eletäänkin. Uutisia lukeneelle herää ajatus kaksikasvoisesta maasta: nämä hyvää tarkoittavat, yksinkertaiset köyhät kansalaiset vastaan huippubisneksen tekijät ja kovien arvojen kannattajat, jotka pelaavat isolla rahalla ja ostavat yrityksiä ympäri maailmaa, tai vähintään ottavat eri maiden johtavilta yrityksiltä opit, joita monistamalla kilpaillaan volyymilla ja ansaitaan. (Olen itsekin saanut pyyntöjä tulla tutustumaan suomalaiseen rakentamiseen.) Viihteeksi kirjan voi mainiosti lukea, mutta realistisempia Kiina-kirjoja kaipaaville suositan esimerkiksi näitä:
- Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit
- Mari Manninen: Kiinalainen juttu
- Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
- Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
Yu Hua: Xu Sanguinin elämä ja verikaupat. Aula 2017. Suomennos Rauno Sainio. Kansi Tuomo Parikka.
-----
Virolainen kirjailija kuljettaa lukijansa 1950- ja 60-lukujen Tarttoon, syntymäpaikkaansa. Kirja kertoo erään perheen tarinan tyttären Tiinan näkökulmasta, lapsuudesta alkaen. Venäläiset ovat vahvasti läsnä, mutta lapsen katsannossa toisin kuin aikuisten. Isä Peeter joutuu ongelmiin, jotka muuttavat koko elämän. Haikea nostalgia ja mustavalkoiset tai seepian sävyt siivittävät ajan- ja paikankuvausta, joka piirtyy tarkasti lukijan silmien eteen. Erittäin kaunis ja tunnelmallinen teksti sopii hyvin luettavaksi niille, jotka haluavat alkaa tutustua virolaiseen kirjallisuuteen laadukkaasta mutta helposti luettavasta päästä.
Kai Aareleid: Korttitalo. S&S 2018. Suomennos Outi Hytönen. Kansi Inari Savola.
Kirjablogin kymmenvuotisjuhlavuoden kunniaksi arvon kirjoja kerran kuussa.
Arvontaan saavat osallistua kaikki, jotka ilmoittavat minulle sähköpostiosoitteensa tai muun yhteystiedon ja ovat voiton osuessa kohdalle valmiita toimittamaan minulle postiosoitteensa viikon sisällä arvonnan suorittamisesta, mikä tapahtuu kuukauden ensimmäisellä viikolla. (Jos en saa osoitetta viikon sisällä voitosta ilmoittamisesta, arvon voittajan uudestaan.)
Tällä kertaa arvon komean käännöskaunon: Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet. Jos et ole sitä vielä lukenut, kannattaa.
Kommentoi alle viimeistään 2.9. jos osallistut arvontaan, ja onnea!