Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä

Kun syysapeus vaanii ja maailma palaa, Pertti Lassila tyynnyttää, ajattelin. Jo kirjan nimi tuntui lohdulliselta; kesä meni kerran, mutta tulee taas. Ajankulku onkin historiallisen pienoisromaanin kantava teema.

"Talvi ja muut vuodenajat tulevat erilaisinakin samanlaisina ja vievät enemmän kuin jättävät ja elämä kuluu kuin päällystakin kangas, huomaamatta, kunnes sen huomaa."

Sisarukset Elsa ja Aino asuvat vanhemmiltaan perimässään talossa Hangossa 1900-luvun alkukymmeninä. Huvila- ja kylpyläkulttuuri elää, vaikka venäläisiä ei enää sodan jälkeen käy. Aino toimii farmaseuttina Kyyhky-apteekissa, Elsa on töissä täysihoitola Belvederessä, jossa tapaa merimies Erikin. 

Pian Elsan tytär Taimi täyttää jo kaksi vuotta, lapsesta on sisaruksille paljon iloa. 

"Iso maailma asettuu raiteilleen, Aino sanoi, mutta vaikka se taas suistuisi, ei se meihin osu niin kuin ei nytkään osunut."

Aino haluaa pitää idyllinsä, mutta kun Taimi ehtii aikuiseksi, muutoksia on tapahtumassa. Ja ajankulua on Ainokin pohtinut nyt eri tavoin kuin nuorempana. 

"Aika on kuin tomu, joka ei näytä olevan missään, mutta vähä vähältä se laskeutuu ja peittää ihmisen ja ihminen harmaantuu, kuihtuu ja kuivuu ja tajuaa, että on kohta tomua, jota ei tomusta erota."

Taimi opiskelee Helsingissä Kätilöopistossa, mutta käy Hangossa usein. Taiteilija Stenharu maalaa hänestä taulun, tai onko se hän, vai vain se, mikä peilissä ja muille näkyi, miettii Taimi. Myös Stenharu pohtii ikää ja aikaa, vanha mies, pian poistuva. 

"Aika on kuin ihminen, joka ei anna rauhaa vaan puuttuu töykeästi asioihin. Sen kanssa täytyy silti oppia elämään. Muistin julmuus ja lempeys on siinä, että se, mikä paljon merkitsi, ei katoa, vaikka on poissa."

Tuomari Korpela uskoo uuden sodan olevan väistämätön. Ja tiedämme sen tulevan. Kaiken keskellä kirjan naiset ovat itsenäisiä, käytännöllisiä ihmisiä, jotka mukautuvat ajan kulkuun ja tapahtumiin, ottavat siitä sen, mitä otettavissa on. Eivät tavoittele taivaita tai haikaile mahdottomia, eivät tukeudu miehiin, vaikka rakkautta ja miehen asemaa elämässään pohtivat kuin kuka tahansa.

"Joku luulee, että on katsottava vain yhteen suuntaan, jossa on tulevaisuus ja se, mitä toivoo ja haluaa. Ei ihmiselämä sellaista ole. Sitä saa puikkelehtia ja kierrellä, astua eteenpäin ja sitten taakse saman verran tai sivulle yhtä hyvin, ei voi tietää etukäteen, kunhan elää päivän kerrallaan."

Tarinassa väreilee mielestäni luja tulevaisuudenusko, perustunne, joka vielä joitakin vuosia oli vallitseva. Aika kuluu ja kuluttaa, mutta kulkee, yleensä parempaan, on uskottu viimeiset sata vuotta. Ilmastonmuutos, luontokato ja sodat ovat alkaneet hapertaa uskoa. Tapahtuu asioita, joita vielä muutama vuosi tai vuosikymmen sitten ei olisi uskonut todeksi. Koko kirjassa kuulen taustalla maailman kellon jämptin säännöllisen tikityksen. Onko sen äänessä nyt erilainen, uhkaavampi sointi kuin kirjan kirjoitusaikana? 

Pertti Lassilan rauhallinen ja napakka kirjoitustapa on lepoa lukijalle. Henkilöiden ajatukset, mietityt ja selkeät, voisi nostaa sitaateiksi mistä kohtaa tahansa. Konstailemattoman kaunis teksti todella on rauhoittavaa, vaikka nyt elämämme ajan uudet tuulet eivät. Jääkö teos erään aikakauden kuvaajaksi, sen, jonka murroskohdassa me olemme?

Kenelle: Ajankulua pohtiville, ajatuksia hakevalle, rauhoittavan tekstin etsijöille, Hangon ystäville, itsenäisen naisen kuvauksista pitäville, historiaa sietäville mutta tulevaan kurkottaville.

Muualla: Pertti Lassilan kaunis, viisas ja puhutteleva romaani kestää aikaa ja lukukertoja, sanoo Raijan kirjareppu.

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä. Teos 2017. Ulkoasu Camilla Pentti.

Rauhallista kerrontaa x 2

Pertti Lassila on rauhallisen kerronnan mestari. Se ei tarkoita tylsyyttä, päinvastoin: tiiviyden ja linjakkuuden vaatimusten mukaan kirjoittaminen vaatii taitoa. Venetsia-kirjassaan hän kertoo 1900-luvun tarinan erään helsinkiläisen perheen kautta. Muutettiin maalta, haettiin töitä, perustettiin perhettä ja tehtiin seuraava sukupolvi, joka opiskelee, perustaa firman ja perhettä... Normicorea parhaimmillaan. 

Ihailen Lassilan tyyliä ja eleetöntä tapaa kertoa niin tavallisen tarinan kuin olla voi, mutta sisällyttää siihen kaiken, mitä ihmiselämään kuuluu, ja samalla yhteiskunnan kehityksen lähes sadan vuoden ajalta kaupungistumisineen, teollistumisineen, naisten aseman muutoksineen, talouselämän murroksineen. Ihmistasolla silti ollaan, heidän kauttaan lukija näkee ilmiöt ja ajattelun muutokset. Ei ole hilpeä kirja, mutta todelta tuntuu. Vanhempiaan ja isovanhempiaan on lukijan helppo peilata kuvioon, sijoitella ehkä siihen itsensäkin.

Mummo matkalla kertoo kirjasta enemmän. 

Pertti Lassila: Venetsia. Teos 2021.

Rauhallisuus oli sana, joka nousi mieleeni Zeniitin luettuani. Ehkä harhaanjohtavasti, sillä kirjassa totta totisesti riittää tapahtumia ja dramaa: kyse on 1700-luvun ranskalaisesta tutkimusmatkailijasta nimeltä Maupertois, joka kävi Suomessakin mittausmatkoillaan, Torniossa. Miehen piti mitata, onko maapallo sitruuna vai litistynyt navoiltaan, eikä tulos aivan helposti selvinnyt. 

Mittaukset sinänsä onnistuivat hienosti ja pallonmuoto selvisi, mutta pariisilaiset päättäjät kuninkaallisessa tiedeakatemiassa eivät hyväksyneet loppupäätelmää, koska se soti ajan yleistä käsitystä vastaan. Tästä aiheutuu miehelle monenlaista harmia, tiedemiehen uskottavuuden horjumisesta ihmissuhteisiin. Tilanne ajautuu niin pitkälle, että Maupertois alkaa veljeillä Preussin kanssa ja saa kuningas Fredrikiltä kutsun Preussin tiedeakatemiaan. Voisiko mies jättää kotimaansa ja jos, onko paluuta enää koskaan?

Kuninkaallisten ja tiedevaikuttajien suhteet kietoutuvat monimutkaiseksi juonittelujen, sotien ja juorujen vyyhdiksi. Maupertois ei ole kärsivällinen kärsijä, vaan ajaa itseään ahtaalle myös naissuhteissaan, jotka hän myös onnistuu mutkistamaan itsekkyydessään ja tiedehurmiossaan. Mikään miellyttävä herra ei ole kyseessä, mutta persoona kyllä, ja kiistatta taitava alallaan. Kuin sketsien hajamielinen professori, joka ei näe maailmaa ympärillään - vain sen, minkä valitsee nähdä, usein harkitsematta tekojaan. 

Valistuksen ajan alku vaikuttaa sekavalta Euroopassa: maiden rajat siirtyilivät, hallitsijat vaihtuivat, vanhat uskomukset sekoittuivat uusiin tiedehavaintoihin, Amerikan mantereen hallinnasta sodittiin, kansa alkoi oppia lukemaan ja kiinnostua maansa johtamisesta. Lentolehtiset ja jaeltavat kirjoitukset olivat aikansa some, jonka uutisia levittivät supisemalla sopiviin korviin jokainen, joka arveli jotain niistä hyötyvänsä, eli melkein kaikki. Ällistyttävän nopeasti uutiset tiedettiin!  

Herkullinen, informatiivinen ajankuva, jonka luomiseksi kirjailija on tehnyt mittavan taustatyön. Suuri osa henkilöistä ja maailmantapahtumista on todellisia, niin tiedemaailmassa kuin politiikassa, ja heistä löytyy googlaten lisätietoja. Suomesta kerrotut kohdat ovat riemastuttavia, tosin eivät suomalaisia imartelevia. 

Onko kirja hyvä? On, kun siihen malttaa paneutua. Sekä sisällöltään että vanhaan vivahtavalta kerronnaltaan se tuo mieleen Olli Jalosen. Mutta Jalosen herkkyyttä Koski ei tarjoa, vaan suoraviivaisemman, tosin kaikkea suoraan sanomattoman, ja raskaamman etenemisen. Kerronnan rauhallisuus lienee osa ajankuvaa, tai vain kirjailijan tapa kertoa yksityiskohtia monin sanoin, jopa toisteisesti, tiedemiehen tapaan yksityiskohtia pyöritellen. Siitä syntyy verkkaisen etenemisen tuntu, vaikka paljon tiedemiehelle tapahtuu.  

Kirja oli yksi Tulenkantaja-palkintoehdokkaista 2021. 

Kenelle: Historiahulluille, tutkimusmatkoja miettiville, tieteentekijän työstä kiinnostuneille.

Muualla: Kirjan kieli sopii historialliseen romaaniin, sanoo Tuijata. 

Kuutti Koski: Zeniitti. Like 2021. Kansi Tuomo Tukiainen.

Pertti Lassila: Kovassa valossa

Vilkkaan mökkiviikon jälkeen tarvitsin rauhoittavaa luettavaa. 

Ulkoasu: Camilla Pentti

Sellaista, realismissaan lähes anttihyrymäisen meditatiivista tekstiä tarjoaa Pertti Lassila.

Kirja näyttää Kovassa valossa kaksi naista 1900-luvun alkupuoliskolta alkaen. Miten tuo ajankohta kiehtookaan niin monia lukijoita, minua muiden muassa! Ehkä se johtuu siitä, että aika on pikkuisen elossaolevia sukupolvia kauempana ja siten tuntematonta historiaa, silti melko lähellä ollakseen samastuttava iso- ja isoisovanhempia ajatellen. Ja ennen kurjaa sotaisuutta, uuden maailman kynnyksellä, kaikkine hienoine keksintöineen mutta vielä vanhan ajan sääty-yhteiskunnassa, joka kuitenkin jo säröilee. Vaikka Suoma miettii:

"On hyvä tietää, mihin kuuluu, että kuuluu parempaan väkeen eikä huonompaan, koska sille käy aina huonommin ja paremmalle käy paremmin. Joka luulee, että se asia muuttuu toiseksi, ei asioita ymmärrä. Alhaalta voi joku nousta ja menestyä, minä sen tiedän, mutta kun on ylhäällä, ei kannata piitata siitä mitä alhaalla on."

Yhteiskunnan tilaa Lassila kuvaa hienosti Suoman ja Heljän kautta. Molemmat ponnistavat köyhistä taustoista parempaan asemaan; Suoma avioliiton kautta, nuorempi Heljä omalla työllään. Suoman mies Heimo kohoaa taidoillaan johtajaksi, Heljä etenee kukkakaupan myyjästä kirjakauppaan töihin. Molemmat naiset ovat oppineet käytännöllisiksi, rationaalisiksi, jopa kylmiksi tämän päivän vaatimuksiin verrattuna, kun ihmissuhteita mietitään. Vai onko Suoman ajatus yleispätevä: tuleeko joka suhteessa se hetki, jolloin on tehtävä päätös - jolloin näkee toisen sellaisena kuin hän on? Kovassa valossa? 

"Kun näin ensimmäistä kertaa Heimon sellaisena kuin hän oli, minun piti päättää, voinko oppia rakastamaan myös sitä miestä. Se vaati enemmän järkeä kuin tunnetta, ja järki minulle sanoi, että minun kannatti, koska Heimo oli riuska ja eteenpäin pyrkivä mies. Se oli oikea arvio, mutta en voinut aavistaa, mitä siitä seurasi, ensin hyvässä ja sitten pahassa."

Sotavuosiinkiin asti päästään ja niiden seurauksiin: Suoman ja Heimon poika Tarmo sotii vapaaehtoisena Saksassa Wiking-divisioonassa, josta juuri luin lehdestä. Nimittäin siellä taistelleiden sukulaiset ovat pahastuneet Kansallisarkiston SS-selvityksestä, jossa pidetään todennäköisenä, että myös suomalaiset osallistuivat toisen maailmansodan väkivaltaisuuksiin muiden saksalaisjoukkojen tapaan, juutalaisia ja muita kohtaan. Mikä tuntuu järkeenkäyvältä; miksi jotkut olisi "vapautettu" ikävistä tehtävistä, joita sotaan liittyy. Omaisten mielestä tutkimuksen - lainaan Helsingin Sanomia 14.7.2019 (Jarmo Huhtanen) - "...yleistävä päätelmä syyllistää koko suomalaispataljoonan, mikä on johtanut liioiteltuun uutisointiin. Lisäksi omaisten mukaan pienemmälle huomiolle jäi selvityksen lause, jonka mukaan käytössä ollut lähdeaineisto ei anna riittävän yksityiskohtaisia tietoja yksittäisten tapahtumien tarkaksi arvioimiseksi." 

Ainakin Tarmo joutui tekemään väkivallantekoja, käy ilmi. Miten siihen suhtautuu hänen kanssaan seurusteleva Heljä? Uskaltaako hän katsoa Tarmoa kovassa valossa?

"Aatteet ja suuret päämäärät eivät valaise tulevaisuutta, mutta ne estävät näkemästä nykyisyyden. Jos tuijottaa niihin, ihmiset, joiden keskellä on elettävä, alkavat näyttää pelkältä esteeltä ja nykyhetki välivaiheelta, jonka soisi nopeasti katoavan. Mutta ei auta muu kuin elää sekavassa nykyisyydessä, jossa on keinoteltava askel askeleelta ja varottava mihin jalkansa asettaa."

Mitään uutta ja ihmeellistä kirja ei esitä, mutta Lassilan kirkas lause ja ajankuva tuovat lukijalle iloa ja tekevät lukemisesta helppoa. Naisten ajatuksiin myös moni voi samastua jos ei oman niin esiäitiensä kautta, tai kiinnostua yksityiskohtaisista yli sadan vuoden takaisen arjen toimien kuvauksista vaatteiden silittämisestä kirjojen myyntiin. Pitkään kirja-alalla ollut Koivunen opastaa Heljää niin käytännön työssä kuin kirjojen roolissa ja elämänfilosofiassa:

"Hyvän kirjan luettuaan luuli ainakin hetken aikaa näkevänsä ihmiset, todellisuuden ja itsensäkin selvemmin kuin ennen." --- "Nuorena uskoo, että voi tehdä elämästään mitä tahtoo, mutta se, mikä nuoressa ihmisessä on ihanteellisuutta, muuttuu vanhassa typeryydeksi, jos ei tajua, mitä itsestä tuli ja mitä itsestä ei tullut." 

Pertti Lassila: Kovassa valossa. Teos 2019. 

Ihmisten asiat

En enää muista, kuka tätä kirjaa suositteli, mutta kiitos. Kaiken hälinän keskellä tuntui hyvältä lukea rauhallinen, tavallisista asioista kertova inhimillinen kirja.

Kertojarouva on eläkeläinen ja leski; tilitoimistossa ikänsä työskennellyt, joka nyt muistelee (harvoja) miessuhteitaan, edesmennyttä aviomiestään Jarnoa, äkkiä kuollutta parasta ystävätärtään Ritvaa, uraansa, vanhan äitinsä kuolemaa ja kaikkea sitä, mikä on edeltänyt tätä päivää.

Lassila sulautuu naisen nahkoihin luontevasti - vaikka osin asiat ovat itselleni vieraita. Kirja pakottaa miettimään omaa historiaa. Kuten kohta, jossa nainen muistelee ensimmäistä vakavaa miessuhdettaan:

"Se, että Esko minua halusi, lisäsi minun merkitystäni, kasvatti minun kokoani ja minä aloin tulla enemmän näkyväksi kuin ennen. Sen ansiosta muutkin miehet alkoivat huomata minut."

Rakkauden vaikutuksia pohditaan, vapaaehtoista lapsettomuutta sivutaan; toisin toimiva Ritva toimii peilinä ja vertauskohtana. Näin teki Ritva, näin tein minä. Ritva oli muuten aika viisas nainen. Tai fiksusti ennakoi näitä feel good -aikoja.

"Hyvä elämä tarkoitti ennen, että teki hyvää muille, mutta nykyään hyvä elämä syntyy siitä, että tekee hyvää itselleen, Ritva sanoi."

Iän tuomat erot ajatteluun tulevat selviksi. Ja onhan tämä ikääntyneen näkökulmaa, koko kirja.

"Nuorena ajattelee, että aika on ainetta, josta voi tehdä mitä haluaa, elettävän päivän ja tulevatkin päivänsä."

Jarno, sisäasiainministeriön virkamies, oli aviomies, ei intohimon kohde. Arvattava, säntillinen, turvallinen. Vaikkei naisesta koskaan oikein tuntunutkaan siltä, että tämä on se oikea, Jarnosta kasvoi sellainen - huomaako hän sen vasta, kun Jarno oli kuollut?

"Aika, kuolema, suru, niin ja se rakkaus, ihmisten asioita ne vain ovat, eivät ne muuta ole, ja kun ihmistä ei enää ole, ei niitäkään enää ole."

Pieniä sattumuksia; simpukasta löytyy helmi. Mökillä vietetään aikaa. Kaupungissa Stockmannilla ruokakaupassa. Ei sen kummallisempaa. Tavallisuus on suuri voima, ehkä suurin.

"Kun suljin oven, mieleeni tuli, kuinka hyvä on olla tavallinen ihminen."

Kenelle: Ihmisten asioista kiinnostuneille. Tavallisuudesta viehättyville. Rauhallisen luettavan hakijoille.

Muualla: Merkityksellisistä hetkistä kannattaa pitää kiinni, jottei elämästä tule liian tavallista, sanoo Maria. Annissa kirja herätti tunneaallon. Karoliina piti, mutta miettii kertojan epäluotettavuutta ja sitä, onko päähenkilö hellyttävä vai masentava. (Ja minäkin mietin, onko päähenkilön nimi Gun - sitä ei sanota kertaakaan, mutta eräs Gun mainitaan).

Pertti Lassila: Ihmisten asiat. Teos 2013.