Korhonen, Partti, Saarinen, Takala: Tiedenaisia. Suomalaisia tutkimuksen ytimessä

Elämäkertoja naisista julkaistaan vähemmän kuin miesten, tiedämme. Viime aikoina olemme onneksemme saaneet elämäkertoja ja autofiktioita naistaiteilijoista, mutta entä muut suomalaiset naiset, alojensa huippuosaajina?

Puutetta paikkaa nyt lukemani kirja. Ja napakasti. Tiedenaisia on kooste 15 suomalaisen tutkijanaisen työstä ja urasta, ja se lyö ällikällä. En tiennyt, millaista maailmanluokan osaamista suomalaisilla naisilla on uuden energian tuotannossa, terrorismin tutkimuksessa, syöpähoidoissa ja monella muulla ns. kovalla alalla, kulttuurintutkimusta unohtamatta.

Naiset kertovat työstään hehkuttelematta. Tutkimus on heille arkea, meille muille muuta; ehkä jopa jotain, jolla ihmiskunta pystyy jatkamaan elämää, tällä pallolla tai muualla. Silti he ovat tavallisia naisia, joilla on perhe, harrastuksia ja muuta työn lisäksi. Ehkä juuri se on heidän salaisuutensa? Ei tässä mitään erikoisia olla, vaikka maailmaa muutetaankin. Tulee Nopolan Sinikka mieleen. Ei tehrä tästä ny numeroo. (emme edelleenkään ole huvittuneita visiosta, jossa Tampere on Suomen pääkaupunki sadan vuoden kuluttua). Mutta vakavaan asiaan palataksemme:

"- Tutkimustyössä saa tottua siihen, että 90 prosenttia kaikesta menee pieleen: kokeet epäonnistuvat tai niiden toistaminen ei onnistu. Eikä kaikelle löydy aina selitystä. Silloin tarvitaan suomalaista sisua. On oltava lujana eikä saa luovuttaa."

Näin sanoo Joy Wolfram, joka tutkii syövän parantamista nanolääketieteen keinoin. Kuten muidenkin haastateltujen, huippu-ura on tehty pääosin Suomen ulkopuolella, Yhdysvalloissa tai vaikka Kiinassa. Läpimurto on odotettavissa, tai sitten ei - kokeet ja tutkimus auttavat silti eteenpäin, kuka mahdollisen lopputuloksen tekeekään. On myös siedettävä odotusta, ja sitä, ettei oma nimi välttämättä väiky otsikoissa, kun läpimurto tapahtuu.

Leena Malkki tutkii terrorismia.

"Tutkijan näkökulmasta terrorismi ei ole koskaan väkivaltaa väkivallan vuoksi vaan viestintää väkivallan avulla."

WTC:n iskujen aikaan vuonna 2001 Malkki työskenteli New Yorkissa ja oli tyytyväinen, ettei kukaan Suomessa vielä tiennyt hänestä mitään, niin ei tarvinnut kommentoida tapahtumaa. Hänen kommenttinsa myös kirjassa ovat hyvin maltilliset. Jotenkin tajuan tämän: kaikki työn ulkopuolinen häly veisi voimia ja aikaa itse asialta. Somenäkyvyys ei ole arvo tämänkaltaisista töistä puhuttaessa. Leena Malkki välttää adjektiiveja.

Päivi Onkamo, geenitutkija Helsingin yliopistolta, tuntee suomalaiset paremmin kuin me itse. Kovan faktan ja tutkimuksen valossa nykymuotiset rasistiset menkää kotiinne -kommentit ovat vitsi.

"Mutta voiko olla edes olla olemassa sellaista käsitettä kuin 'puhdas suomalainen'? - Kaikki ihmiset ovat sekoituksia, myös suomalaiset. Meistä kaikista löytyy jotain sellaista, mitä me emme olisi osanneet odottaa, kun mennään vaikka viisi sukupolvea taaksepäin. Puhumattakaan puolesta vuosituhannesta. 'Puhdasta suomalaista' - sellaista ei ole olemassakaan."

Kirjan tekstit kohteistaan ovat asiallisia, ilman krumeluureja ja kaunon kiehtovia keinoja: ne on tehty formaatilla, joka toistuu. Muoto ei ole tärkein, vaan sisältö, toisin kuin kaunokirjallisesti kunnianhimoisissa teoksissa. Jutut ovat tiiviitä ja keskittyvät olennaiseen: työhön, jota nainen tekee. Uraan, ja siihen, mitkä asiat sen kehkeytymiseen ovat vaikuttaneet, kuten lapsuus. Miten elämä vaikuttaa työhön, ja mitkä ovat ratkaisut. Kaikkea ei tietysti sanota, mutta rivien välejä voi lukea. Ainakaan perhe ei näytä haittaavan urantekoa, jos nyt jotain yleisvaikutelmaa haetaan. Eikä mukavakaan tarvitse olla, jos on jokin kirkkaampi päämäärä.

Mutta töitä pitää tehdä, ja paneutua, intohimolla. Lopulta menestyksessä on kyse omista ratkaisuista, mikä on voimaannuttava ajatus: saat sen minkä haluat. Ja kun rohkeasti käytät lahjojasi, voit saavuttaa paljon. Tarinat ovat vakuuttavia ja vaikuttavia asiassaan, jonka kärki on selkeä: meillä Suomessa on maailmanluokan huippuosaamista. Monella alalla, monen naisen voimin. Vierastan sukupuolittamista, mutta olkoon, koska aihe ja kohteet ovat niin huippuja. Miesten tarinoita löytynee muualta. Suuri ihailuni ja kiitos kirjan naisille, ja muille, joita ei edes mainita. Ja kiitos kirjan koonneille, tutkimustyötä näkyväksi tehneille toimittajille.

Kenelle: Menestystarinoita etsivälle, naisesimerkkiä kaipaavalle, suomalaisesta osaamisesta ylpeille, feministeille (tämän kovempaa faktaa naisoikeuksien asiasta ei löydy!).

Vietämme parhaillaan kansallista tietokirjaviikkoa tapahtumineen. Tänään Yle Aamussa tietokirjoista keskustelivat Karo Hämäläinen, erinomaisen Paavo Nurmi -autofiktioelämäkerran kirjoittaja (ks. myös hänen muut kirjansa) sekä kirjabloggari Esko Juhola. Esko mainitsi muun muassa Katarina Baerin (lausutaan Beer, opin) He olivat natseja, mistä iloitsin - loistava tietokirja, joka lisää faktaan kirjoittajan henkilökohtaisen näkökulman. Tämän keskustelijat totesivat olevan yksi tietokirjojen nykypiirteitä, perusfaktan kertomista väheksymättä, mutta tietokirjan käsite laajenee. Myös Risto Isomäen Kuinka Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen mainittiin. Olen lukenut, lue sinäkin: kovaa faktaa ja asiantuntijanäkemystä. Aiempi Viiden meren kansa jättää enemmän tilaa tulkinnoille, mutta hurjan kiehtova sekin, kun tietää, kuka puhuu ja millä tietämyksellä. Näin voisi olla ja ehkä onkin, vaikka osa on fiktiota.

Tietokirjojen lukeminen on työläämpää kuin romaanien. Pitää ajatella enemmän, pitää käyttää enemmän aikaa. Kumpaankaan ei kiireiselle ole paljon mahdollisuuksia, mutta aina kun on, se palkitsee monin verroin, kuten Tiedenaisia. Olen nyt paljon sivistyneempi ja tietoisempi siitä, mitä suomalaiset naiset ovat saaneet aikaan. Ja ylpeämpi. Tämä kirja on tarpeellinen, jos ei jopa välttämätön.

Toimittajat Riitta Korhonen, Helen Partti, Riitta Saarinen, valokuvaaja Liisa Takala: Tiedenaisia. Suomalaisia tutkimuksen ytimessä. Docendo 2019.

Helmet-haaste 2019 kohta 34: kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia, ja se on julkaistu tänä vuonna (49). En ole lukenut muiden kirjoittajien kirjoja aiemmin (25) kuin Helen Partin, ennen Moster, ja se ehdottomasti käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa (11). 

Harry Salmenniemi: Delfiinimeditaatio ja muita novelleja

Salmenniemen novellit hykerryttävät; olen niiden äärellä valmis hidastamaan lukutahtia, pysähtelemään ja toistelemaan. Myönnyn. Kun kertoja tarkkailee itseään ja lähiympäristöään, tarkkailen mukana. Kuten novellissa Yöllä taivas:

Lapset: "...ne olivat niin rauhallisia ja luottavaisia, että saivat aikuisen suunniltaan. Itse: Ihminen ajattelee itseään eri tavalla kuin muita, armottomammin mutta myös välittävämmin, jos hänellä on onnea. Vaimo, staattinen ja kaunis, hengittävä. Salainen kultavaranto, ääretön."  

"Ministeristä näkee heti, että hän ei tiedä mitä puhuu, sanoo vain jotakin." Toisaalta novellissa Päätöksiä ministeri voi pahoin leikkauksista alustaessaan ja valottaa sitä, miten hallinnossa raportteja käytetään, miten asiantuntijoihin suhtaudutaan ja millaista oma työ on: "...ehdin lähes ajatella jotain, mutta sitten siirryimme jo toiseen asiaan." Ei ihme, jos merkitys on hukassa.

"Jos saisin päättää, hän ajatteli, mutta ei saanut päätettyä, mitä tahtoisi päättää. Ehkä sähkön hinta, hän ajatteli."

Galleria-novelleissa saamme tutustua psykologin potilaisiin. Niistä löytyy niin monta tuttua hahmoa, että naurattaa. Osumatarkkuus on huippua. Ja psykologi itse, mikä on hänen ongelmansa?

Novellissa Harhoja on täti hoitokodissa, hoitajan hoivattavana, ja lääkäri Hokkasen. Täti on tärkeä. Lääkäriä kiinnostavat harhat, "...etenkin jos näette ympärillänne kapinallisia, kertokaa minulle."

Unen kutsu on surrealistinen, no, uni. "Koska ihmiset ovat toisilleen pohjattoman vieraita, en ole koskaan tahtonut sanoa lukijalleni mitään muuta kuin ole hyvä enkä ole rukoillut lukijoiltani muuta vastausta kuin pienen ja lämpimän kiitoksen", sanoo novellin Ihminen on onnellinen eläin kirjoittaja, jota ei kiinnosta oma tekstinsä, ei ihmisten kipupisteiden kuvailu eivätkä rakkaustarinat. Hän miettii, ettei ihmisen pidä missään nimessä paljastaa todellisia tunteitaan, sillä siitä ei hänen kokemuksensa mukaan hyvää seuraa. Eikä muutenkaan kannata vouhkata, mistään. "Ne, jotka kysyvät itseltään suurimpia kysymyksiä, ovat jatkuvasti onnettomia. Heidän on kysyttävä elämän merkitystä, koska he eivät osaa tyytyä katselemaan elämää sameasti ja etäältä." 

Arkialakulo ja masennus, suuret intohimot - kaikki päivät päättyvät kuitenkin hampaidenpesuun, "joten on samantekevää, mitä ajattelen tai ketä rakastan." Ei novelleissa aina olla kuitenkaan toivottomia. Ei oikeastaan useinkaan, vaikka epäkohtia ja perusteita epätoivolle riittää.

Presidenttejä-novellissa keikautellaan käsityksiä maamme johtohahmoista. Teemana on eräs kakkaan liittyvä alatyylinen nimittelytermi. Vaikeus kieltäytyä croissantista on kertomus, jota epäilen tosipohjaiseksi. Asiaan liittyy lentokoneruoka ja kas, taas kakka. Mies ei vastaa -novellin loppu on jo tyypillisenä pitämääni tapaan epämyönteinen elämälle, mutten osaa päättää, onko juttu kunnianosoitus Hymyilevä mies -elokuvalle vai pyristelyä sen maailmankuvaa vastaan.

Haastattelu: eräkirjailija kertoo urastaan, Cheek-tyyliin, kysymys-vastaustekniikalla. "Miltä susta nyt tuntuu, elämä ja kaikki? Mä katson, että kuka tollanen jätkä niinku on. Joku tollanen kotimaisen novellistiikan ja eräkirjallisuuden stara. Onks se niinku oksymoron? Onko sellaista olemassakaan? Miten se edes vois olla? Usein ennen kuin mä lähden ulos mä kattelen peiliin, kattelen ja kattelen... Enkä siks, että mä ihailisin itteeni vaan siks, etten tunnista kaveria. --- Mut anyway, aina kun mulle on tullu tilaisuus olla jossain hyvä, mä olen aina halunnut olla siinä paras. Tää on ajautunu aika pitkälle." Hulvaton kaikkine viittauksineen.

Novelleja on 16, tunnelmaltaan erilaisia - päättömiä ja hulvattomia, haikeita ja ajattelevia. Salmenniemen teksti on sulavan kirkasta, jos kohta perimmäinen kannanotto saattaa ajoittain jäädä lukijalle arvoitukseksi.

"Kaikki yritykset, väsymys, ja pirteät hetket. Eivät ne olleet turhia."

Sain yllättävän ekstraelämyksen Salmenniemestä: Runokuu 2019 -päätapahtumassa Helsingin Suvilahdessa harvoin esiintyvä proosabändi Ihmissyöjien ystävät esitti Salmenniemen novellin Mies ei vastaa musiikkina! Itse biisinsä tekevän bändin jäsenet ovat solisti ja kirjailija Marjo Niemi (Kaikkien menetysten äiti, Miten niin valo, Ihmissyöjän ystävyys), rumpali ja kirjailija Eeva Turunen (Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa), saksofonissa Pirita Tiusanen ja kitaran varressa Jarkko Tiusanen. Bloggari pääsi fanikuvaan bändin kanssa. Kiitos siitä ja elämyksestä bändille ja kirjailijalle!

Kenelle: Uuden novellin lukijoille, viihtymään ja ajattelemaan pyrkiville.

Muualla: Hehkutusripuli iski Omppuun.

Harry Salmenniemi: Delfiinimeditaatio ja muita novelleja. 

Siltala 2019. Graafinen suunnittelu Markus Pyörälä.

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun

Ville on pokeriammattilainen, jonka päiväjärjestys eroaa ns. normaalista aika lailla. Hän pelaa illat ja yöt, nukkuu aamuyöstä - jos nukkuu - ja käy välillä salilla. Tai oikeastaan hän pelaa koko ajan, kun läppäri on käden ulottuvilla. Jopa treffeillä, joita hän ahkerasti järjestää netin kautta, lähes yhtä addiktoituneena naisen hakuun kuin pelaamiseen. Addiktikin kaipaa inhimillistä lämpöä, tai ainakin seksiä, eikä sen saaminen ole nykyisin Villelle hankalaa.

"Naiset nukahtavat kainaloon aina samanlaisina pieninä apinoina. En ole havainnut merkittävää varianssia, vaikka otokseni on viiden viime vuoden aikana multiploitunut."

Matematiikkanerona Ville laskee todennäköisyyksiä, tekee mallinnuksia ja laatii listoja niin kuntoilusta, deittiehdokkaista kuin pelien kulusta. Viimeksimainitusta en ymmärrä mitään, mutta se ei estä kirjan lukemista, pointti tulee selväksi: millaista on kontrollifriikin ja peliaddiktin elämä?

"Viihdytän itseäni estimoimalla illan kimuranttien pelitilanteiden odotusarvoja. Jäin puoli kiloa tappiolle, mutta en harmittele ohivetoja; vanhat professoni olisivat ylpeitä vakaumuksellisesta uskostani tilastotieteeseen. Vielä ylpeämpiä he olisivat, jos olisin laajentanut epäsymmetristä informaatiota markkinoilla - peliteoreettisesti, ylipäätään varsin teoreettisesti - tutkailevan graduni väitöskirjaksi, mutta kaikkia ei voi miellyttää."

Elämä vaikuttaa kovin ahtaalta, mutta kaveri itse tyytyväiseltä. Rahat riittävät mukavasti (Ville luonnollisesti laskee tarkoin niin vuosi- kuin tuntiansionsa ja tarkkailee niiden vaihtelua), kaikki on tiukasti hallinnassa ja suunniteltua. Pelikaverit ovat tuttuja, jotkut jopa ystävänkaltaisia; läheisistä puheen ollen, lapsuudenperhe on olemassa, äiti sekä veli perheineen muistuttavat Villeä tavallisesta elämästä. "Naisotoksen multiploituminen" johtuu avoerosta; juristi Jutta ei luottanut pokeriammattilaiseen tulevana perheenisänä ja SWOT-analyysin tuloksena etsi uuden miehen.

Kumppanin puute alkaa hiertää Villeä. Hänestä kehittyy nopea deitti-ilmoitusten analysoija, jossa hän käyttää hyväkseen kokemuksensa perusteella laatimiaan luokitteluja naisista: Uranaiset, Hippi-/hörhönaiset, Miehessä pitää olla haastetta -naiset, Hauskat naiset, Kolmannessa persoonassa itsestään kertovat naiset jne. joista joka ryhmästä hän "tietää "ilmoituksen taustalla olevan totuuden (nämäkin saamme lukea).

Sosiaalipsykologi Pilvi - 30/166/63, itäsuomalaista geeniperimää edustava hobittiprinsessa - kiinnittää hänen huomionsa. Mutta kuviot ovat yllättävät: millaista suhdetta tässä ollaan muodostamassa?

"Ennen kuin aloittaa keskustelun suhteen luonteesta, pitää hoitaa rakastelu pois alta.
a) Keskustelun jälkeen ei välttämättä ole enää seksiä kyseisen kumppanin kanssa
b) Seksi rentouttaa. Rentona on helppo käsitellä vaikeitakin asioita.
c) Seksiin johtavan prosessin keskeytys loukkaa toisen tunteita, mikä heikentää neuvottelupositiota.
d) Ennen seksiä aloitettu keskustelu voidaan tulkita kiristykseksi.
e) Ennen seksiä saavutetut neuvottelutulokset ovat epäluotettavia. 

Kuten näkyy, kirja on kirjoitettu peli- ja taloustermein; mukana on jopa mallinnuksia ja analyyseja pokerikäsistä, sekä oikeista että tilanteista naisten kanssa, jotka Ville rinnastaa pelitilanteisiin Situation - Question - Answer - Action -mallilla. Tämä tuo erikoisen ja osin humoristisen aspektin tarinaan. Tai surullisen, miten sen ottaa. Voisiko Ville vain hellittää hetkeksi ja ottaa ihmiset ihmisinä? Mitä tapahtuu, kun selviää, että Pilvi on addiktiotutkija?

Kirjoittaja selkeästi tuntee asiat, joista puhuu. Sen voi siis lukea niin asiantuntijatekstinä kuin (fiktiivisenä?) miehen kehityskertomuksena, ja ristiriitaisesti sekä peliammattilaisuuden puolustuksena että addiktiopelotteena; molempiin löytyy argumentteja. Lukijan päätettäväksi jää, miten hän suhtautuu. Minä arvostan ammattimaisuutta asiassa kuin asiassa, samoin erikoista aihetta ja siihen paneutumista, mutta tunsin oloni melko epämukavaksi tuossa ahtaaksi mieltämässäni maailmassa, vaikka kirja sinänsä on fiksusti rakennettu ja sutjakkalukuinen.

Ville ei vaikuta "hyvältä tyypiltä", vaan lähinnä sovinistilta ja itseään täynnä olevalta kukonpojalta, jossa on kyllä potentiaalia, jos hän käyttää älyään oikein eikä aseta sitä kaiken edelle. Jonkinlaista kypsymistä on kyllä mukaan ujutettu: jossain vaiheessa lienee jokaisen aika siirtyä "nextille levelille". Luin kirjan erään blogilukijani ehdotuksesta, sitä ennen en edes tiennyt sen olemassaolosta. Pokerista kiinnostuneille mukana on myös pelisanasto ja muuta tietoutta.

Kenelle: Pelaamisesta kiinnostuneille, pokerin pelaajille, addiktioista kiinnostuneille, vieraaseen arkielämään tutustuville.

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun. Atena 2018. Kansi Jussi Karjalainen.

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Luin melkein koko viime yön tätä kirjaa, kun en pystynyt lopettamaan: Shaun Bythell kertoo elämästään Skotlannin Wigtownissa, kirjakaupan omistajana. Tositarina siitä, millaista työ on, kun yrität hankkia elantoa käytetyillä kirjoilla kuulumatta mihinkään kauppaketjuun.

Mies myy kirjoja, ostaa kirjoja, listaa, päivittää myyntijärjestelmiä, hoitaa kumppaniverkostoa ja eksentristen alaistensa toimintaa, hyllyttää, postittaa, somettaa, matkustaa ostoreissuille - usein kuolinpesiä - järjestää kirjatapahtumia ja osallistuu niihin, tekee voittoa ja tappiota. Kaiken kaikkiaan, elää ja hengittää kirjaa. Ja kiroaa Amazonia, joka on tappanut ison osan itsenäisistä kirjakaupoista, mutta osaa hyödyntää sitäkin (tai on pakko), samoin kuin muita alan toimijoita toisista kirjakauppiaista DHL:ään.

"Laurien tehtävä on varmistaa, että kaikki toimii kitkattomasti, mitä ei milloinkaan tapahdu."

Tämä viittaa kirjafestivaaliin, jossa kolme tapahtuman välttämättömyyttä - viemäröinti, pesukone ja netti - hajosivat. Alaisten, etenkin Nickyn, kanssa Shaunilla on viha-rakkaussuhde ja kilpailu siitä, kuka sivaltaa toista nokkelimmin. Nicky valtaa salaa kaupan FB-sivut ja kirjoittelee niille omiaan. Naisen persoonallisesta hyllytyslogiikasta riittää myös mainintoja. Kukaan ei tunnu ottavan pomoaan turhan vakavasti. Kirja on päiväkirjamuotoinen ja kattaa vuoden, joka päivä samalla rakenteella.

"Perjantai, 18. huhtikuuta
Online-tilauksia: 5
Kirjoja löytyi: 5

Pitkäperjantai. Katie oli tänään töissä kaupassa, koska Nicky oli jossain Jehovan todistajien jutuissa. Katie on lääketieteen opiskelija, joka on ollut kaupassa töissä useina kesinä eikä kunnioita minua laisinkaan. Hän muutti lapsena tänne äitinsä ja siskonsa kanssa Oxfordista. Asiakas tuli tiskille ja sanoi: - Olen tutkinut kaunokirjallisuuden W-osuuden enkä löydä mitään Rider Haggardilta. Kehotin häntä katsomaan H-kirjaimesta.

Kassa £197,89
18 asiakasta"

Asiakkaista riittää loputtomasti tarinoita. Kuten mies, joka osti Fifty shades of Greyn luultuaan sitä kauhukirjallisuudeksi (ei taida olla kaukana totuudesta, en ole lukenut?). Tai pariskunta, joka oli kiinnostunut kristalliparantamisesta, mutta osoittautui kuitenkin hyväksi asiakkaaksi. Vakioasiakkaitakin on, kuten herra Deacon, ja niitä, jotka säännöllisesti kysyvät tiettyjä kirjoja niitä koskaan ostamatta. Kuten kaikki asiakaspalvelua tehneet, voin hyvin ymmärtää kauppiaan kommentin siitä, ettei hän koskaan tule ymmärtämään ihmisiä.

Varsinaisesta kirjabisneksestä kirjailija kertoo kiinnostavan yksityiskohtaisesti: periaatteistaan kauppiaana, hinnoitteluperusteistaan, ostojensa tai hylkäämistensä syistä, vuodenkierron vaikutuksesta, it:n ongelmista ja niin edelleen. Huomiota ja kateutta herättää postin toiminta, vaikuttaa huomattavasti tehokkaammalta kuin meillä! Tärkeä seikka nettikauppaa tekevälle myymälälle. Niin, viettää Shaun vapaa-aikaakin. Kumppaninsa Annan ja muiden ystävien kanssa hän harrastaa monenlaista kalastuksesta viskeihin, ja sosiaalinen verkosto on moninainen.

Ja koska luonnollisesti teksti vilisee lukuvinkkejä, kirjamainintoja, viitteitä ja lainauksia; en tiennytkään vaikka sitä, että myös George Orwell on kirjoittanut kirjakauppiaan työstä. Tuttuja nimiä on hauska bongailla, vaikka suurin osa mainituista meneekin ohi kokemusalueeni.

Äärimmäisen hauska mutta asiapitoinen kirja. Nauroin vähän väliä ääneen, samalla kun ihailin paitsi kirjakauppiaan uutteruutta ja ideointikykyä myös tekstin nasevuutta ja erinomaisen älykästä rajausta. Suomennos noudattelee alkukielen rentoa tyyliä (oletus alkukielen osalta) ja välkkyy iloisesti niin että lukeminen on nautinto (muutamaa kohtaa tosin jäin miettimään, mutta oletan suomentajalla olleen niihin perusteensa). Yksi parhaista tämän vuoden luetuistani, iso suositus!

Kirjan merkinnät ovat vuodelta 2014, ja loppusanoissa on muutama ennen julkaisua 2017 lisätty päivitys. The Bookshopin elämää voi seurata somessa, tässä fb-sivu, videoita löytyy YouTubesta paljon. Esimerkiksi tässä esittelyä. Shaunin kollegoineen voi nähdä monessa pätkässä ja monessa kirjan kertomassa tilanteessa. Minulle heräsi hurja halu matkustaa Skotlantiin, mieluiten heti (saattaa jopa olla yksi kirjan tarkoituksista). Tuo pikkukaupunki kauppoineen olisi mahtava nähdä livenä.

Kenelle: Kirjakauppiaaksi ryhtymisestä haaveileville, kirja-alan ihmisille, divarien asiakkaille, it-toimittajille ja kaikille kirjoista kiinnostuneille.

Muualla: Mukavaa luettavaa ja silmienavaaja nykyiseen kaupalliseen maailmaan, toteaa Nina / Kasoittain kirjoja. Kirjarakkautta olisi toivonut tiivistämistä ja laputti oman kirjansa täyteen hyvistä kohdista, joita voisi bloggaukseen lainata.

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana (The Diary of a Bookseller). Kirjapaja 2019. Suomennos Jaana Kapari-Jatta.

Helmet-haaste 2019 kohta 32: kirjan nimessä on ammatti.

Ekstraa: Shaun Bythellin toinen kirja, Confessions of a Bookseller, on ilmestynyt englanniksi. Milloin ja minkä kustantamon toimesta saamme lukea sen suomeksi? Haluan lukea lisää!

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen

Eeva ja Mira kasvavat samassa kerrostalossa pikkukaupungissa, jossa leijuu kaljamaltaan haju ja jonka 60-luvulla rakennettuun lähiöön muutti aikanaan väkeä maalta kaupunkiin töihin. Kotona tuoksuu tupakansavu ja halpa punaviini, harvemmin ruoka. Lattioilla lojuu barbinukkeja ja tytöt hoilaavat Freemanin Tandemia ja muita hittejä sydämensä kyllyydestä. Lähipihat ja naapurit ovat tuttuja.

"Mun äiti on tämän kaupungin suurin huora, Mira julisti kovaan ääneen lähikaupassa ja jatkoi yhtä kovalla äänellä juomukondomeista. Näyttää pahalta, mutta ooh, tuntuu hyvältä, hän voihki. Muut asiakkaat yrittivät vaivautuneina pitää katseensa tiukasti seinissä tai tomaateissa tai lihatiskissä. Eevan mielestä tiskin porsaankyljyksistä yksi nytkähti hieman."

Riemastuin värikkäästä ajankuvasta ja ihmisistä, joista Talvitie piirtää eloisia, hienostelematta muttei kurjuuksilla mässytellen. Äidit, isät ja niiden korvikkeet sekä kaveripiiri ovat läsnä lasten kokemusmaailman mukaan. Tosin en tässä vaiheessa vielä tiennyt, miten tarina jatkuu, vaikka viitteitä auliisti tarjoiltiin. En arvannut, että tarinasta muodostuu moniulotteinen, psykologinen kasvukertomus, jossa on trillerimäisiä piirteitä, sukupuolten välistä jännitettä ja kirpaisevaa huumoria.

"Eevaa naurattaa. Hänelle käy usein niin. Kun ei ole mitään syytä, juuri silloin häntä naurattaa. Sopimattomassa tilanteessa päässyt nauru on on saanut monet raivostumaan. Se on tulkittu ylimielisyydeksi eikä ylimielinen ihminen ole miellyttävä. - Voi olla, että tuo sun piirre on mielenvikaisuutta. Hysteerisyyttä. Naisillahan esiintyy sellaista, Mira on analysoinut." 

Tyttöjen 1970- ja 80-lukujen lapsuudesta edetään uuden vuosituhannen alkupuolelle asti. Nainen istuu tutkijan haastateltavana:

"Isäsi mukaan olit jo lapsena hyvin itsenäinen. Tosin hän oli vähän huolissaan siitä, että jouduit olemaan niin paljon yksin. Kärsitkö yksinäisyydestä, Honko kysyy, koska arvioi, että on otollinen hetki yrittää yllättää keskustelukumppani jotenkin. Kerro minulle, tohtori, miksi poikkeavien ihmisten lapsuus pitää väkisin arvioida onnettomaksi. Pelottaako normaalikiimaisia ihmisiä, ettei heidän todellisuutensa olekaan ainoa mahdollinen."

Luonnollisesti kuvioon on astunut mukaan miehiä. Erityisesti Mies. Josta kertoja tekee niin herkullisen äklöttävän, että kummallista kyllä, hänkin tuntuu elävältä ja todelliselta. Siinä vasta setä!

"Hän tuntee taiteen ja kulttuurin mutta on perillä myös ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, taloudesta, urheilusta ja globaaleista teemoista. Impivaaralaisuudesta häntä ei voi syyttää, vaikka hän onkin asunut koko ikänsä samassa kaupungissa ja vieläpä sen eteläisissä kaupunginosissa. Mies tietää, tänään ja aina, täsmälleen minne on menossa ja mitä aikoo siellä tehdä. Hänellä on tarkkaan viilattu aikataulu ja agenda."

Miehessä on "paljon samaa kuin autossa. Tarkasti mietittyjä yksityiskohtia, erityisyyttä, herkkyyttä." Jopa hiukset vaikuttavat olevan miehen puolella, kun tämä pohtii omaa ja päivänsä erinomaisuutta. "Hänen päivänsä ovat kaikki klassikkoja omalla erityisellä tavallaan." 

Mutta miten Mies liittyy Eevaan ja Miraan ja mitä tapahtuu - se on jokaisen luettava itse. Arkisen isoa asiaa eri- ja tasa-arvoisuudesta, kehityksestä ja kehittymättömyydestä, ystävyydestä ja rakkaudesta tai niiden puutteesta. Painavaa mutta ei lainkaan raskasta; teksti onnistuu hienosti taiteilemaan rajan oikealla puolella, samoin kuin yhdistämään eri aikatasot luontevaksi, intuitiiviseksi kokonaisuudeksi. Olen lukenut aiemmin Porissa syntyneen toimittaja-kirjailija-viestijä Talvitien Keitäs tyttö kahvia -tietokirjan, joten hänen asiallinen feministinen otteensa oli tuttu. En toivo lukijoiden sulkevan tätä, hänen ensimmäistä romaaniaan, pelkästään feminismi-otsikon alle, niin paljon elämää kirja onnistuu kattamaan.

Lukemisen tueksi voi vilkaista jonkin kirjassa mainituista leffoista. Vaikka Scarface, Kuka pelkää Virginia Woolfia, Baby Doll tai James Bondit. (Lukuisiin kirjaviitteisiin en edes ala.) Kirpeän nautinnollinen lukukokemus, lupaan.

Kenelle: Naisille, Miehille, kasarilapsille, ystävyyteen uskoville, rakkautta etsiville, kuorta kasvattaneille.

Muualla: Kirjahullu-Ruusa toteaa tekstin olevan aitoa ja tunnelmaan helpon päästä. Omppu tykkäsi kerroksellisuudesta.

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen. Into 2019.

Kansi Mika Tuominen, kannen kuvat Jyri Pitkänen. Ennakkokappale kustantajalta.

Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä

Vasta nyt tulin lukeneeksi teoksen, joka sinkautti Knausgårdin kirjalliselle taivaalle. Sinne hänet betonoi myöhemmin kuusiosainen Taisteluni-sarja, joka päivitti käsityksemme autofiktiosta ja jonka luin yhtä hypnoosissa kuin muutkin hurahtaneet. Mutta mitä oli sitä ennen?

Kyllä, samaa hypnoottisuutta. Samat teemat, sama kerronnan tapa realistisista yksityiskohdista mielikuvituksen laukkaretkiin, jopa samat henkilöt: ankara isä, lempeä äiti, isoveli. Päähenkilö on 26-vuotias Henrik Vankel, joka saa työpaikan opettajan sijaisena Pohjois-Norjan tunturiseudulta. Myös hän tuntuu hyvin tutulta. Mies on herkkä, kuvitteleva ja havainnoiva piinaavuuteen saakka; erilainen kuin muut ja aina se, joka jää joukon ulkopuolelle. Sekä akuankkamainen epäonnistuja, joka joutuu usein vaikeuksiin - päällisin puolin katsoen ilman omaa syytään.

Jotenkuten, tuskaisesti, hän sovittautuu osaksi opettajanhuoneen ja pikkukaupungin ahdasta yhteisöä, kuin välttämätön huonekalu, jolle pitää tehdä tilaa. Mutta koululaiset pitävät hänestä, onhan hän nuori ja hyvännäköinen, urheilullinenkin, toisin kuin useimmat opettajat. Ja muualta tullut, sehän on aina kutkuttavaa pienillä paikkakunnilla. Henrik kertoo neljäsluokkalaisistaan:

"He olivat täsmälleen samanlaisia kuin oma luokkani kuusitoista vuotta sitten. Olimme nauraneet samoille asioille, meilläkin oli laiska pullukka jota me pilkkasimme, meilläkin oli viekas ja röyhkeä pikku paholainen, meilläkin oli yksi neutraali lapsi, meilläkin oli johtaja ja yksi joka halusi esiintyä. Meilläkin oli tyttöjä jotka olivat uppoutuneet hevostelhtiin ja kirjeenvaihtokavereihin, tyttöjä jotka halusivat olla kanssamme ja tehdä poikien juttuja, pelata jalkapalloa ja käydä omenavarkaissa, meilläkin oli tyttöjä jotka olivat päällekäyviä ja halusivat jostain syystä meidät mukaansa pussailuleikkeihin. Veri ja räkä ja pissa ja kakka naurattivat myös meitä, mekin tuijotimme avaruuteen ja kyselimme toisiltamme mitä ihmettä siellä voisi olla. Erlingin mielestä siellä paloi, hänen isänsä oli sanonut niin, ja tähän päivään saakka olen ajatellut niin: maailmankaikkeuden reunoilta leviää raju, loputon liekkimeri."

Henrik opettaa myös isompia lapsia. Yksi heistä on 13-vuotias Miriam.

"Mitä voisikaan tapahtua? Mitään ei voisi tapahtua. Miriam tulisi käymään, koska oli vähän rakastunut opettajaansa ja halusi olla tämän lähellä, siellä missä opettajakin oli, istua siellä missä opettaja istui, katsoa sitä mitä opettaja katsoi, ja opettaja jututtaisi häntä hieman surullisena, kyselisi häneltä kaikenlaista, jotta hän ei pois lähtiessään tuntisi itseään tyhmäksi ja pieneksi."

Voi ei, tekee lukijan mieli kiljua! Älä vain tee sitä!

"Estojen ja rajoittuneisuuden pelko vaivaa vain niitä jotka ovat oikeasti estoisia ja rajoittuneita."

Välillä Henrik käy läpi siihenastista elämäänsä; hänen tapaansa kehittää pakkomielteitä tyttöjä kohtaan, liikuttavat muistilistat sopivista puheenaiheista tytön kanssa. Hänen pelkoaan isäänsä kohtaan. Isovanhemmat. Kaverit. Kirjat. Etenkin kirjat ja mielikuvitus. Jopa vanhentunut tietosanakirja saa sen laukalle. Muistojen olemus askarruttaa häntä paljon. Hän tapaa myös eri-ikäisiä Henrikejä, jopa keskustelee heidän kanssaan. Eivätkä muistot rajoitu hänen omiinsa, vaan myös hänen vanhempiinsa ja isovanhempiinsa, joille hän kuvittelee tarinat, yksityiskohtaisesti.

"Jos lapsuudenmuistojen tilalle tulee uusia, syrjäyttävätkö uudet ja tuoreet muistot ne kokonaan? Mihin lapsuudenmuistot siinä tapauksessa työnnetään? Minne te vanhat muistoni joudutte? Ja mikä teidät vie sinne? Kai te teette niin kuin haluatte. Pudottaudutte aivojen pimeyteen noustaksenne pintaan yöllä nukkuessani, ja kun en ole näkemässä, peuhaatte kuin delfiinit siinä suuressa vapaudessa joka uni on ajatuksille. Te teette niin kuin haluatte. Piiloudutte, kaivaudutte mutaan ja nousette äkkiä esiin, aivan odottamatta. Voin kulkea pimeyden läpi ja tähystellä, mutta te pakenette."

Kirja on Taisteluni-sarjan johdanto ja alkusoitto, joka palkitsee sarjan ystävän. On kihelmöivää havaita tuttuja asioita mutta myös kehitys. Vaikea sanoa, mitä kirjasta olisi pitänyt sarjaa lukematta - tuskin niin paljon. Kirja sai Norjan kriitikkopalkinnon ,ja siitä on liepeen mukaan tekeillä elokuva.

Kenelle: Nuoren miehen maailmasta kiinnostuneille, lapsuuttaan pohtiville, runsaan tekstin ystäville.

Muualla: Kiemuraisesti polveilevaa, syvälleluotavaa ja näppärää aatoksenrientoa, sanoo Mummo matkalla. 

Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä (Ute av verden). Suomennos Katriina Huttunen. Like 2018.