Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani

Kuulin kirjasta jo varhain ja heristin korviani: suuryrityksille ikäni töitä tehneenä tunnistan termit, kuten konsernin sisäinen tarkastus ja hankinta. Koska myös venäläiset kollegat ovat arkeani, sisäisen tarkastajan Reija Wrenin matka tarkastamaan Pietarin toimipistettä tuntuu kutkuttavalta.

Hersyvä kertomus bisnesmaailmasta - mutta ehkä kuitenkin enemmän erään uranaisen maailmasta. (Kirjan lukeminen ei edellytä konsernikokemusta, vaikka kieltämättä säväyttää makeasti, kun mietin tilannetta kollegoitteni kautta.) Rempseä ja uraa määrätietoisesti tekevä Reija siis joutuu - pääsee - Venäjän-komennukselle, jossa hän joutuu mukaan monenlaisiin odottamattomiin kuvioihin. Kuka puhuu totta, kuka vetää välistä?

"Vaikka viisumit eivät olleetkaan elämäntehtäväni, sain kiittää vuosiani pääkonsulaatin työntekijänä sitä, että ovi itään ja vaativiin tehtäviin oli auki. Pelkällä kielitaidolla en kuitenkaan ansaitsisi uudessa työpaikassa kenenkään kunnioitusta, varsinkaan kun työni oli löytää tuotantolaitoksiemme kätköistä lapsityövoimaa, huumekätköjä, prostituutiota tai muita, vähäisempiä epäselvyyksiä."

Venäläinen liiketoiminta leimoineen ja diplomeineen (joista yhteen Reija onnistuu jättämään meikkivoidetuhrun), hierarkioineen, henkilökohtaisine suhteineen ja muista meidän 1980-lukuamme muistuttavine tapoineen avautuu Reijalle ZAO Katelinin palveluksessa. Ne kulttuurierot! Ensi töikseen hän lähettää vahingossa LinkedIn-kaveripyynnön koko puljun pääjohtajalle, muttei sitä ole aikaa murehtia, koska puolen tunnin kuluttua on pidettävä presentaatio Venäjän tytäryhtiölle.

Konsernitiedottajana minua naurattavat makeasti konsernin tiedotteet, joita Reija itsekseen ilkeän ironisesti analysoi. Eikä se mitä sanotaan, vaan se, mitä ei sanota... Nimittäin yksi työntekijä, Pavel, on mystisesti kadonnut, eikä asiasta puhuta.

"Marian kommentti tuli todellisena yllätyksenä, ja minun oli vaikea peittää innostukseni. - Paha työnantaja? Mitä tarkoitatte? Saiko Pavel selville jotain epämiellyttävää?"

Tietysti Reija kiinnostuu, mutta huomaa pian, että hänen toimiaan ei seurata hyvällä. Pahaenteistä!

"Jonkun kollegan tehtävä oli estää ja vakoilla työtäni."

Tarasova yhdistää chick-lit-kepeyden dekkariin ja tuo samalla esiin niin paljon liiketoimintaan liittyvää, ettei tälle genrelle taida olla nimeä. Päähenkilö on kaikkea muuta kuin kananen, vaikka käy kaljalla ja pelaa pokeria, eikä romantiikka ole lainkaan poissuljettua. Suomalainen poikaystävä tulee vierailulle Pietariin ja summaa Pietaria tuntemattoman vaikutelmat, joita Reija kommentoi:

" - Onpa likaista! Onpa lyhyt hame! Onpa rumia autoja! Oho, onpa hienoja autoja! - Veli-Pekka tulisi nopeasti omaksumaan Venäjä-konkareiden puheenparren, joka oli erityisesti pohjoismaisten, saksalaisten ja brittiläisten vaihto-opiskelijoiden, harjoittelijoiden ja uusien viisumivirkailijoiden kieltä. Puhetapa korosti vankkumatonta muutaman kuukauden syväluotaavaa kokemusta Venäjästä."

Romantiikka ei onneksi rajaudu V-P:hen. Eikä Reija ole niitä romaanisankarittaria, jotka kävelevät yksin yössä huolettomina, vaikka vaara vaanii ja lukija kärvistelee tuskissaan: pitikö taas tehdä juuri niin kuin ei pitäisi? Tämä nainen on aina askeleen edellä. Useimmiten. Tarinassa viitataan myös Sodankäynnin taitoon: eikös se ole perinteisesti kunnon bisneskirjan merkki?

Mutta ilman ironiaa: jännittää, löytyykö väärinkäytöksiä ja ketkä ovat pahiksia - kai Reija sen oivaltaa? Mutta lukijan kannalta se ei ole olennaisinta, vaan keskeistä on luja viihtyminen, ilmiöiden ihmettely ja hymy, joka jää päälle. Sutjakka teksti on raikasta luettavaa. Todellisuutta on mukana niin paljon, että tarinaan voi luottaa ja eläytyä, mutta silti ollaan niin reilusti fiktion maailmassa, että voi viihtyä. Tekstistä huokuu tekijän asiantuntemus ja kokemus, ja kerronta on juuri sitä, mitä esitetään, ilman maailmaa suurempia ulottuvuuksia. Erinomainen tämän hetken bisnesviihdekirja. Näitä toivoisin lisää!

Mitä tulee mieleen: Pasi Pekkolan Lohikäärmeen vuosi, jossa tehdään bisnestä Kiinassa: suomalainen päähenkilö on sijoitusneuvoja. Tuomas Vimman Vasen ranta, jossa on myös fiksu naispäähenkilö ja vahva seikkailun tuntu.

Kenelle: Lällyviihdettä välttäville, uraa rakentaville, kuiville konsernitoimihenkilöille (etenkin hankinta ja sisäinen tarkastus sekä viestintä), ekspatriaateille, Venäjän kanssa töitä tekeville.

Muualla: Myös Satuilualusta-blogissa halutaan lukea tällaista lisää. Kirjailijalla on tietenkin oma sivu. Ja hei, hän on Ylen Aamun kirjassa to 1.3. klo 8.50. Katsomaan! Lue myös seuraava: Kuoleman kulissit http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2020/10/anniina-tarasova-kuoleman-kulissit.html

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani. Gummerus 2018. Komea kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

 Sain kustantajalta lukukappaleen omasta pyynnöstäni. EDIT: Kuulin juuri kustantajalta, että kirja tulee äänikirjana Elisaan vähän myöhemmin. Vuoden yksinmyyntioikeuden jälkeen se on saatavissa myös lukuaikapalveluista. En kyllä jaksaisi odottaa, jos aihe kuumottaa. Vieläkin hymyilyttää.

Helmet-haaste 2018 kohta 1: kirjassa muutetaan. Reija muuttaa Turusta Pietariin.

Lohikäärmeen värit

On "ihan kivoja" kirjoja, on hyviä ja kehnoja kirjoja, ja sitten on niitä, jotka nostavat kylmiä väreitä. Pekkolan esikoiskirja on jälkimmäisiä. Eikä sitä tarvinnut lukea montaa kymmentä sivua, kun tämä lukija oli täysin myyty.

Sijoitusneuvoja, matematiikkanero Kimi asuu Helsingin Etu-Töölössä, elämäntehtävänään rahan tekeminen. Miina, nyt jo entinen avovaimo, on taiteilija ja yhtä tinkimätön työssään kuin Kimi oman missionsa kanssa. Kimin isä, liikemies Tomi, asuu Shanghaissa, eivätkä isä ja poika ole läheisiä. Kimin kiinalainen äiti on hävinnyt pojan elämästä jo tämän ollessa vauva. Siinä kiehtova lähtöasetelma Kimin tarinalle, joka laajenee kertomukseksi nykyisestä ja menneestä Kiinasta, naisen asemasta, ja tietysti rakkaudesta.

Suuri osa tarinaa on Kimin äidin: miten hän tapasi Tomin ja mitä sitten tapahtui. Suomeen Tomin kanssa muuttanut Xiaolong siirtyi kirjaimellisesti toiseen maailmaan rutiköyhältä Kiinan maaseudulta, jossa verinen kulttuurivallankumous fanaattisine punakaarteineen jylläsi elämää jopa kaukaisessa, tuntemattomassa kylässä.

"Ei omaa onneaan voi työntää kenenkään toisen harteille", sanoo Sanna, Xiaolongin suomalainen naisystävä. Miten totta, mutta miten pohjoismainen lausunto tuo onkaan - Xiaolongin näkökulmasta. Hän kysyy: "Onko täällä sitten kaikki paremmin? Millaista onnea sinä olet saanut? Kuka sinua lämmittää öisin?"

Xialongilla on paljon salaisuuksia. Suurin arvoitus hän on pojalleen Kimille, joka kamppailee äidittömyytensä kanssa vielä aikuisenakin. Etenkin silloin.

Tarina on iso, oikeastaan valtava. Se tuo esiin jyrkkiä vastakohtia ja siteitä monessa tasossa: Suomen ja Kiinan, bisneksen ja tunteen, menneen ja nykyisyyden, naisen ja miehen, lapsen ja vanhemman.

"Ihmismieli on niin kovin yksinkertainen. Tuskin on olemassa tilannetta, johon se ei pystyisi mukautumaan. Se osaa sulkea pois ilmiselviä asioita, jotka eivät sitä miellytä. Se osaa unohtaa kipeitä muistoja, ja itselleen valehtelussa se on varsinainen mestari. Ehkä juuri tässä piilee tuon laitteen ihmeellisyys. Se on ohjelmoitu vain yhtä tehtävää varten. Se on luotu selviytymään."

Tyttöjen ja naisten asema Kiinassa nousee keskiöön: Xiaolongin - Pikku-Lohikäärmeen - syntymän aikoihin tytön hinnalla sai tuskin vaivaista ateriaa ja tyttövauvoja tapettiin surutta, mutta ei räjähdymäisesti talouttaan kasvattava nyky-Kiinakaan näyttäydy ruusuisena köyhille maalaistytöille, kuten Rosielle, johon Kimi tutustuu Shanghaissa. Hätkähdyttävä vastakohta Miinalle. Pekkola luo kiinnostavia naiskuvia ja -kohtaloita ja kirjoittaa niin, että tarina vetää, kertoo paljon selittämättä kaikkea ja jämähtämättä saarnaamaan. Lukija voi miettiä oman elämänsä äkkiä vaatimattomilta tuntuvia haasteita samalla kun tutustuu tuhansia vuosia vanhan kulttuuriin tapoihin ja ajatteluun. Pekkolan tyyli on pakoton ja luonteva, tekstiä on helppo lukea, paitsi hetkinä, jolloin se koskettaa niin, että on pidettävä tauko ja hengiteltävä.

Erinomainen aihe, erinomainen toteutus - haikea, surumielinen, vetävä ja ajatteluttava tarina miehistä, naisista ja lapsista. Ikiaikaisia teemoja tämän päivän kontekstissä, globalisoituvassa maailmassa. Hieno kirja, joka ravisuttaa. Ja joka takuuvarmasti jää mieleen. Tällaisia ei näe usein. Shanghaissa vuosia liike-elämässä toimineena ja asuneena Pekkola tietää, mistä puhuu, tai ainakin antaa aiheistaan ja ihmisistään täysin uskottavan kuvauksen, jota en lukiessa epäillyt hetkeäkään.

Pekkolan esikoinen Unelmansieppaaja käsitteli osaltaan myös naiseutta, vaikkei se ollutkaan keskiössä. Nyt hän on laajentanut teemaa ja ilmaisuaan upealla tavalla. (Ja onko muuten sattumaa, että esikoiskirjassa tapasimme Roosan, nyt Rosien?) Tästä puhutaan vielä paljon, olen varma.

Kenelle: Isojen, vaikuttavien tarinoiden ystäville, Kiinasta kiinnostuneille, juuriaan etsiville, erilaisuutta ymmärtämään pyrkiville, globalisaation vaikutuksia pohtiville, maailmankansalaisille.

Muualla: Kirja on arvosteluvapaa tästä päivästä alkaen, joten varmasti löytyy monesta blogista. Ainakin Tuijalta, joka lainasi minulle arvostelukappaleensa, kiitos! Aiheeseen osuvasti viikonlopun Hesarista juttu Maon vaikutuksista kiinalaisiin taiteilijoihin, vielä tänäkin päivänä.

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit. Otava 2015.

Katso myös Pasi Pekkolan Unelmansieppaaja.