Viinamaa vie lukijan Kiinan syrjäseuduille, pieniin kyliin ja kaupunkeihin, ja muutenkin hyvin oudoille poluille näin skandilukijan näkövinkkelistä. Tosin meillä ja kirjan henkilöillä on yksi suuri, suorastaan keskeinen, kiinnostuksen kohde: alkoholi. Viinamaa on paikka, jossa sitä kehitellään, tuotetaan ja nautitaan kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla. Myös ruokavalio on erikoinen. Mutta kuten kirja sanoo, mikä maailmassa olisi hyvin syömistä ja juomista tärkeämpää, ja näihin asioihin paneudutaan huolellisesti.Erikoistutkija Dong Gou'er syyttäjänvirastosta saa tehtäväkseen lähteä Viinamaahan tutkimaan hurjaa väitettä, jonka mukaan maakunnassa nautitaan aterioiksi poikalapsia! Tutkijapolo on pulassa tuota pikaa joutuessaan kummalliseen, viinankyllästämään maailmaan. Esimerkiksi teetä ei käytetä, sillä joka tarpeeseen ja tilanteeseen löytyy aina sopiva alkoholijuoma, jopa liian alkoholin nauttimisen aiheuttaman tilanteen parantamiseen (selvennysjuoma). Maakunnan ihmiset vaikuttavat tyytyväisiltä ja hyvinvoivilta, viinatuotteiden vienti vetää ja vaurastuttaa, eikä nälkä vaivaa, janosta puhumattakaan.
Paitsi tutkijan seikkailuja kirja kuvaa myös kirjailija Mo Yanin ja viinatohtori Liun kohteliasta kirjeenvaihtoa. Tohtori harrastaa kirjoittamista ja toivoo kirjailijalta kommentteja sekä vetoapua teksteilleen. Mo Yan kommentoi tekstejä ja kirjailijuutta jo Seitsemästä elämästäni tutulla tavalla. Hän toteaa muun muassa huomanneensa, että kirjailijan ammattiin ajautuvat yleensä ne, joiden kyvyt eivät muuhun riitä. Kummallisesti tekstien sisältö alkaa kiertyä erikoistutkijan seikkailuihin niin, että lukijakin alkaa olla pyörällä päästään, hyvällä tavalla (ei tarvita selvennysjuomaa).
Hulvattomien hahmojen lisäksi tarinassa on paljon eläimiä, etenkin aaseja - tämäkin on tuttua Seitsemän elämääni -kirjan lukeneille. Nyt aaseja, voitteko arvata, syödään... Niiden peniksia järsitään kuivatettuina, häntiä rouskutetaan välipalana, ja perinteinen aasimenu on herkkuateria, jota ei kaikille suoda. Muitakin merkillisiä ruokalajeja pöytään kannetaan, haudutetusta karhuntassusta alkaen.
Mutta syödäänkö lapsia? Ja saako Mo Yan järjestettyä matkan Viinamaahan, kuten hän tohtorin kanssa kaavailee? Miten kaikki liittyy yhteen vai liittyykö; jätän lukijan omaan harkintaan.
Kirjaa on hauska lukea; käänteitä on mahdoton arvailla, ja lukijan suu lienee ollut lähes koko ajan hämmästyksestä auki ammottava. Pientä kyllästymistä ilmeni hetkittäin, kun kirjailija jaarittelee kovin pikkutarkasti ja näsäviisaasti, mutta pian vauhti taas kiihtyi. Taidokas suomennos on raikasta ja ajanmukaista kieltä. Sen rytmi vaihtelee sopivasti ja sopii erinomaisesti kirjan tyyliin.
Kehen länsimaiseen kirjailijaan Mo Yania voisi verrata? En osaa sanoa fantasian tai maagisen realismin muista edustajista mitään, mutta mieleeni tuli John Irving hillittömimmillään. Tosin hän on mieto tähän verrattuna, mutta samanlaista ylijärjen ulottuvaa mielikuvitusta tästä löytää, samoin monisanaista, jopa viisastelevaa selostusta ja ironista otetta. Minua vaivasi lukiessani tunne, että kirjailija irvailee nyt pahasti - mille? Sille, että ihminen ei osaa arvostaa arvokkainta, mitä hänellä on? Että syömme tulevaisuutemme? Olemme nautintojemme orjia? Vai onko tämä poliittinen kannanotto taideammatin harjoittamiseen Kiinassa, kärjistysten kautta? Syödään kaikki ja nautitaan, muusta viis?
Huima ja ällistyttävä tarina, joka irrottaa kauas arjesta - johon on erityisen mukava palata tämän viinanhuuruisen kieputuksen päätteeksi. Huh.
Kenelle? Perinteisen maagisen realismin rakastajille, hulluutta ja yllätyksiä arvostaville, kiinalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille. Ehdottomasti ei herkkänahkaisille eikä tosikoille. Suosittelen myös laihduttajille (nälkä kaikkoaa hetkeksi).
Mo Yan: Viinamaa. Otava 2014. Suomennos Riina Vuokko.
