Anu Kaaja: Rusetti

Elämän kauneus ja nautinnot: miksei se voisi olla yhden kirjan teema, ehkä koko olemisenkin. Tai lukijalle ainakin kirjan verran, sen ajan, minkä kirjan minä-kertoja maailmaansa meille avaa. 

Hän vaeltaa Euroopassa ja deittisovelluksissa, vaihtaa maata ja kaupunkia yhden kuvan tai yhden ihmisen takia, tanssii teknodiskoissa ja solmii ikuisia suhteita taideteoksiin, lyhytaikaisempia ihmisiin. Mutta kaikki ovat merkityksellisiä, paitsi ne, jotka eivät ole. Olisiko esineiden kanssa seurustelusta vähemmän vaivaa kuin ylenpalttisesta sosiaalisuudesta? 

"Vapaa keskustelu tuntemattomien kanssa on usein vaivaannuttavaa. Esineiden kanssa keskustelu on helpompaa, sillä esineet ovat lähtökohtaisesti sivistyneitä." 

Miten totta ja miten riemastuttava havainto, kun asiaa miettii! Kertoja käynnistää haastattelusarjan kahvilassa tapaamiensa kanssa.

"- Milloin vain sinulle sopii, sanoo servetti ja asettuu ryhdikkäästi odottamaan. 

- Kiitos. Aloitetaan toki. Olen huomannut, että joillain teistä haastateltavistani on huomattava historiantuntemus ja tietty kollektiivinen muisti. Haluaisinkin kysyä, miten itse koet historiasi? Lajihistoriasi, jos nyt niin voi sanoa?

- Historian? Niin, kankaistahan tämä lähti."

Kahvikuppi on tietysti mainitussa ympäristössä olennainen vaikuttaja, kahvikulttuurin keskiössä. Haastattelun aluksi kertoja yrittää ilmaista pyrintönsä:

"...olen kyllä kirjoittanut seksuaalisuudesta, mutta haluaisin nyt pois siitä aihepiiristä. Kohti kauneutta, jota edustavat yksinkertaiset astiat ja esineet. 

- Ovatko kupit sinusta yksinkertaisia? Siis hölmöjä? 

- Ei, ei, en tarkoita... Huono sanavalinta, pahoittelen. Tarkoitin tietenkin pelkistettyä. 

- Ehkä olen hieman herkkä tämän asian suhteen, kuppi toteaa. 

- Kuppeihin suhtaudutaan usein oudosti. Niin moni on katsonut Disneyn Kaunotarta ja hirviötä pienenä. 

- No tuota, kyllä minäkin olen sen nähnyt... 

- Siinä elokuvassa, kuppi jatkaa, infantilisoidaan erityisesti kuppeja. Kupit näytetään joko kasvottomina loilottajina tai sitten teekannulle alisteisina, yksinkertaisina lapsina."

Kahvilakulttuurin lisäksi sukellamme taiteeseen ja rakastamiseen, joiden perässä kertoja matkaa ja jotka ovat oikeastaan sama asia. "Suurimmat rakkauteni tapaan museoissa."

Esimerkiksi saksalainen taidemaalari Albrecht Dürer on suuri rakkaus, monia muita mainitaan. Taide kertojan silmin avaa kuumottavasti myös lukijan näkymää teoksiin. Kerrottavat aiheet ovat kuin iltapäivälehden lööppejä, lisään vain huutomerkin: Kuumimmat renesanssipojat top 5! Hekumallisimmat barokkiasetelmat! 

On lihallisiakin rakkauksia. Exänsä Septumin kertoja tapaa sattumalta.

"Septum häkeltyy septummaisella tavalla. Hänellä on musta pitsihame, kissansilmäkajaalit, kiiltävimmät korunsa. Hän näyttää kauniilta ja haluaisin sanoa, että rakastan sinua edelleen, miksi koskaan erosimme. Niinpä sanon: - Sulla on huulipunaa hampaissa." 

Snakebite taas "ei, ihminen Snakebite ei ole. Hän on kuva." Ja vahvimpana Sydämensärkijä-Industrial ja yhteinen Berliini! Miksi kertoja hakee suhteita kaukaa, vaikeita suhteita, vaikka vai siksi ravistavia?

"Minun on helpompi rakastaa ihmisiä, jotka asettuvat esineiksi. Joita saan katsella kuin museossa. Rauhassa ja kaukaa." 

Älypuhelimen näkokulma on ehkä ennalta-arvattava, mutta sen mielipiteeseen on helppo yhtyä: 

"Ihmisen käyttöä ei suositella neljää tuntia pidempään." 

Iloinen, rosoinen, pirskahteleva, yllättävä, hekumoiva ja omalakinen kirja Anu Kaajan tapaan. Hyvän mielen tanssahteleva teos. Sen luettuaan tekee mieli hieman tanssahdella, sivellä rakkaan ihoa ihailevan intiimisti ja huudella hassuja iskulauseita. Bow row rococo! Sans souci!

Kenelle: Kokeellista kestäville, nautintoja hakeville, kauneudesta hurmaantuville, taiteen ystäville, kahviloissa ja museoissa viihtyville.

Aiemmin luettuja: Katie-Kate, Leda

Anu Kaaja: Rusetti. S&S 2023. Kansi Jenni Saari.

Anu Kaaja: Katie-Kate

Katie-Kate romahduttaa käsityksiä perinteisestä romaanista niin sisällöltään kuin muodoltaan. Se rysäyttää lukijan silmien eteen naisen aseman erilaisten halujen ja himojen kohteena, olit sitten kuninkaallinen tai vain tavallinen skandityttö, joka muuttaa Lontooseen.


Åsa saa kodin Helenin ja Rogerin luota, jotka ovat intohimoisia rojalisteja, nimenneet kotinsa huoneetkin kuninkaallisen perheenjäsenten mukaan. Diana-huoneessa asuessaan tytöstä muokataan Kate Middletonin kaksoisolento, johon hänellä on luontaiset taipumukset, vain hiusten väriä tummennetaan. Vai olisiko hän sittenkin parempi Dianana, joka "kuoli syntiemme tähden"?

"Järkevä nainen ei ajattele sitä toteutuuko oikeudenmukaisuus maailmassa, ovatko hänen puheenvuoronsa kokouksissa yhtä pitkiä kuin miesten, vaan hän ajattelee prinsessoja, tarkemmin sanoen: prinsessana olemista, prinsessaksi päätymistä. Tuhkimotarinat jaetaan ja levitetään kaikille osoituksena toivosta. Tuhkimotarinoiden kuvituksissa myös määritellään kuvastin, joka on muoti, joka on muotti, tuon Disneyn ihmistutkimoa esittäneen Lily Jamesin vyötärönympärys. Kuvaa toistetaan, ja siihen reagoivat kaksi luokkaa:

1) Ne, jotka pusertuvat kuvan muotoon. (nainen)
2) Ne, jotka pusertavat kuvan muotoja. (mies)"

Luvut on nimetty pornoelokuvan lajityyppien mukaan (tämän opin Gloria-lehdestä, ironista, lehdestä joka keskittyy pelkkään pintaan!). Pornoa tyttö katselee paljon, eikä vain katsele. Tarinaan liittyy tiiviisti Katie Price, entinen malli ja nykyinen muuten-vain-julkkis, ja hänen kurjanhurjat avioliittonsa. Ja aidot kuninkaalliset, heistä opimme hämmästyttäviä asioita. Onko Walesin prinssillä todella aina matkoillaan mukana oma wc-rengas ja maisemataulu?

Tuhkimot ja muut prinsessat säntäilevät kirjassa vauhdikkaasti kuin hahmot Disney-elokuvassa, mitä he tietysti ovatkin (me olemme?). Pidetään yllä mielikuvaa, uskotaan siihen itsekin! Kun lopullinen (hius)föönituuli puhaltaa kaikkien dianoiden föönatessa kampaustaan yhtäaikaa, on jokaisen Dianan uhraamisen aika. Miten käy Åsan?

"Åsa voi kirjoittaa itsestään kirjan, jonka kannessa kuvataan huulet ja hiukset, sillä lopulta nainen voi kirjoittaa vain naisesta, eli itsestään. Se on naisen osa. Jokainen merkittävä naiskirjailija kirjoittaa vain syömishäiriöistään ja raiskauksistaan - tarkoitan rakkauksistaan - tarkoitan raskauksistaan, sillä on yhtä huulta ja hiusta ja nainennnen. Niistä asioista hän sopivasti etäännyttäen kirjoittaa."

Räävitöntä, rankasti ilakoivaa ja asenteita ilkkuvaa tekstiä on ryyditetty monin tekstillisin tehokeinoin. Sanankäyttö sekä tekstityyppien ja muotojen vaihtelu on kekseliästä, mutta kieltämättä hieman raskasta luettavaa, paloissa sujuu paremmin, ja paloiksi se on tehtykin. Haastattelua, lehtijuttua, kirjasitaatteja ja muita lainauksia, piirroksia, aforismeja... Ja onhan aihekin raskas. Mitä painavampaa voisi olla kuin identiteetin etsiminen kaiken maailman sälän ja mitä kummallisempien mallien, esimerkkien, joukosta?

"Kaikessa skandinaavisuudessaan hän suomii itseään irti. Exit, Brexit, Katexit."

Auts auts, pistelee. Jotenkin tunnen huonoa omatuntoa, häpeääkin, Kaajan tykityksessä: ihan vain siksi, että naisena koen edustavani koko sukupuolta. Mihin kaikkeen taivumme, mihin kaikkeen uskomme?

Kenelle: Ulkonäöstä eläville, naiseutta miettiville, rojalisteille ja muille tirkistelijöille, railakkaan kekseliään proosan ystäville.

Muualla: Bibbidi Bobbidi Bookin Laura ihailee sanaleikittelyä ja häpeää lukea kirjaa junassa.

Anu Kaaja: Katie-Kate. Teos 2020.

Postaus on osa Naistenviikko 2020 -haastetta, jota vetää ja jonka logon on tehnyt Tuijata.

Anu Kaaja: Leda. Naistenviikkohaaste.

Kertoja vie meidät maailmaan, jossa leninkien silkkiset miehustat kohoilevat kiivaasti, puuteroidun peruukin tuoksu leijuu vienosti ilmassa ja hulmuavien helmojen alta vilahtava paljas nilkka nostattaa levottomia ajatuksia.

Hän, kertojamme siis (emme tiedä, kuka hän on) asuu maaseudulla, huvilinnassa, jonne hän on joutunut, hovielämästä sivuun, ilmeisesti syrjäytettynä, päättelee lukija. Mahtaako kyseessä olla jonkun ylhäisen hylätty rakastajatar? Joka tapauksessa, hän on kuullut eräillä hovi-illallisilla antiikinaikaisen Leda ja joutsen -tarinan, joka oli esitetty Hänen majesteettinsa "pienemmän linnan suuremmassa salongissa" hoviväen viihdykkeeksi. Tarinassa antiikin jumala rakastuu kauniiseen kuningatar Ledaan, joutseneksi muuntautuneena seuraa naista lammelle ja yhtyy tähän himokkaasti.

Kertojan mielestä tarinassa oli virheitä, niinpä hän päättää tehdä siitä korjatun version. Paremman, hienostuneemman ja nykyaikaisemman!

"...minun on parempaa kohti pyrkiessäni tukeuduttava omiin lahjoihini, jotka kuitenkin ovat enemmän kuin riittävät tämän tehtävän suorittamiseen."

Itseluottamusta uhkuva kertoja kertoo ideastaan ja kirjoittaa kuvaelmaa kirjeissä ystävälleen (mahdollisesti juuri tuo entinen ylhäinen suojelija?), jonka huomiota epätoivoisesti kaipaa. Itsevarmuutta ei taltuta edes se, ettei tuo salaperäinen ystävä koskaan vastaa; senkin hän onnistuu kääntämään itselleen voitolliseksi.

"Ah, kuinka virkistävä Te olettekaan ollut, hyvä ystävä, antaessanne minun jatkaa kuvaelmaamme häiritsemättä minua turhaan kirjeitse! Sillä epäilemättä ymmärrätte, että hienoimmatkin huomionne olisivat harhaanjohtaneet minua,..." 

Tarina on unenomainen mutta terävä, ehdottomasti hekumallinen ja suorastaan hävytön, huumorilla. Kertojan kielenkäyttö on niin naurettavan sievistelevää ja sipistelevää, hänen ajatuksensa niin rohkeita ja kertomistapansa viihdyttävä, että lukiessa hymyilyttää, vaikka aihe on neitseen häpäisy. Kertoja on nimittäin muuttanut tarinassaan kuningattaren nuoreksi neitsyeksi ja joutsenen ihmismuotoiseksi herraksi, joka tavoittelee tytön kalleinta aarretta.

Seksiä ja erotiikkaa tihkuu joka kappaleessa, kirjoittaa kertoja sitten kuvaelmaa tai kuulumisia omasta elämästään; kaipuu ja tarve on selvästi kova. Ajatuksena lienee entisen rakastajan halun ja mielenkiinnon uudelleen nostattaminen kirjeiden avulla. Mahtaako toimia? Melkein alan toivoa sitä kertojan puolesta. Ainakaan rohkeutta ei puutu eikä eroottisuutta kahlita karsinoihin, kuten miehen ja naisen kaksinpeliksi. Hienostuneisuuden tavoittelussaan kertoja kyllä epäonnistuu pahasti; ehkä siinä syrjäyttämisen ja saapumattomien vastauksien syy?

Erinomaisesti Kaajan valitsema kerronnan tyyli pitää ja pysyy alusta loppuun. Eikä kirja ole liian pitkä, kiemuraista korukieltä tuskin jaksaisi pidempään lukea. Komea kansi sopii tyyliin väriensä hienostuneessa kepeydessä ja unenomaisuudessaan.

Kaunis ja rietas, muttei onnellinen, sanon kirjasta Kaija Koon biisiä mukaillen. Mutta hauska!

Kenelle: Aistillisuuden ystäville, tarinoiden rakastajille, erikoisia kerrontaratkaisuja etsiville.

Muualla: Tyylikkään kerroksellinen ja virkistävän omaperäinen lehahdus, sanoo Tuijata. Tekstuaalista rokokoota, sanoo Omppu, Reader why did I marry him. Hulvaton ja maukas farssi, sanoo Kirja vieköön -Riitta. Lumoava tarina aikuiselle lukijalle, joka ei pienestä hermostu, sanoo Kirjakko ruispellossa. Hillittömän hauska, varsin vahvasti queer, kuvailee Tekstiluolan Tuomas. Kauniin kuoren ja tarkoituksellisen korean kielen alla sykkii rivo sydän, toteaa Lumiomena.

Anu Kaaja: Leda. Teos 2017. Ulkoasu Jenni Saari.

Aloitan kirjalla kirjabloggarien naistenviikon: lisää naisia käsitteleviä ja naisten kirjoittamia kirjoja blogeissa viikon mittaan. Logo: Tuija Takala, jonka blogi Tuijata toimii viikon emäntänä.