Kevään 2018 kirjatärppejä

Vielä on tuoretta luettavaa kasakaupalla, mutta jo nyt kustantajat ilmoittavat ensi kevään kirjoistaan. Pikasilmäys tarjontaan alla: kustantamolinkit johtavat pdf-tiedostoihin kevään julkaisuista. Mitä, olisiko parempi, jos kaikki kirjat olisivat samassa linkissä heti löydettävissä? Eikä tarvitsi availla hankalia tiedostoja erikseen? Löytyisi lajin, maan, kirjailijan tai muun luontevan kriteerin mukaan?

Utopiaa. Lukutaidosta ja -innosta eli kansalaisten älyllisestä pärjäämisestä ollaan oikeutetusti huolissaan, jopa ministeritasolla. Saa nähdä, tuleeko hankkeesta muutakin tulosta kuin komiteamietintö. Vaikka nyt ensin sivusto tai julkaisu, jossa kaikki suomeksi ilmestyvät kirjat olisivat helposti nähtävissä. Mistä lukijat tietävät olemassaolevista tai tulevista kirjoista, jos eivät tunne kustantamojen nimiä tai jaksa availla hankalia issuu-tiedostoja? Me kirjahulluimmat toki jaksamme tutkia niitäkin. Toivoisin silti yhteistä, helppokäyttöistä alustaa.

Bazarin keväästä bongasin Jojo Moyesin ystäville markkinoidun uutuuden:  kirjailija on Leah Mercer, kirjan nimi Kun kerran kohtaamme. Ei siis Moyes itse, kuten ensin luulin! Esikoiskirjailija Fiona Bartonin Leski-kirjan kuvauksesta tuli mieleen niin tv:n Mustat lesket -sarja kuin vuosia kestänyt kotimainen rikosoikeudenkäyntimme naisesta, jota syytettiin miehensä murhasta ja lopulta vapautettiin. Mutta mikä on lehmäkirja heidän sielunelämästään ja miksi se on tehnyt joku muu kuin suomalainen - eikö meillä muka ole lehmätaustaa riittävästi? Lehmien sielunelämän on kirjoittanut Rosamund Young.

Lehmistä puheenollen, Karisto julkaisee monta maalaisromaania. Ja Terhi Rannelan matkapäiväkirjan Kesyt kaipaavat, villit lentävät. Kansi: Annika Hiltunen. Karistolla on myös laaja valikoima ruokaa ja urheilua käsitteleviä kirjoja sekä lasten ja nuorten kirjoja, kuten Jyri Paretskoin Shell´s Angels ja JP Koskisen Mieletön museo.

Johnny Kniga julkaisee ikisuosikiltani Anne Tylerilta kirjan Äkäpussi. Nimen kotimainen miellejohdattelu ei ole sattumaa, vaan kyseessä on 8 kirjan sarja, jossa Shakespearea kirjoitetaan romaaneiksi. Seuraavan tekee Joe Nesbø, lisää mm. Margaret Atwood ja Gillian Flynn. Fanifiktiota, mikäpä siinä. The Guardian-lehti kommentoi otsikolla: Skilled but pointless Shakespeare retread.  Onko muuten niin, että Anne Tylerin viimeisintä "omaa" kirjaa, The Spool of Blue Thread, ei ole vielä suomennettu? Sen ovat lukeneet ainakin Omppu ja Laura.

Otavan kevään teema näyttää keskittyvän hyvinvointiin - se on nyt pinnalla. Luvassa on myös Jukka Viikilän uusi romaani, Suomalainen vuosi, jota odotan pelonsekaisella innolla edellisen järisyttävän jälkeen, sekä muun muassa Olli Jalosen ja Enni Mustosen uutuudet (Kirsti menee naimisiin!). Otavan tarjonta on muutenkin vankka: muun muassa Jörn Donner, Eeva Rohas, Essi Tammimaa ja Laura Honkasalo julkaisevat uudet kirjansa. Anna-Leena Härkönen ja Kati Tervo julkaisevat "kirjoituksia," eli varsinaisesta romaanista ei lie kyse, vaan kirjoituskokoelmasta. Sinistä kirjastoa täydentää mm. Anne Swärd kirjalla Vera.

Rakkaustarina 1800-luvun Skotlannista, sirkuksen johtajana herra Trump. Reuna-kustantamo houkuttaa kovasti kuvauksellaan. Kirjan nimi on Ruth, tekijä Pia Tervo. Ella Laurikkalan Siirtolainen kertoo 1960-luvulla Suomesta Australiaan muuttaneista.

Teos-kustantamolta ilmestyy muun muassa Minna Lindgrenin uusi romaani, Vihainen leski.  Ja yllätys: Sally Salmisen Katriina - kirja joka oli Seppo Puttosen mielestä 101 kirjaa -projektin vaikuttavin! Ja toinen yllätys: kääntäjänä Juha Hurme! Alunperin ruotsiksi kirjoitettu kirja ilmestyi 1936, ja se on vapaasti luettavissa Ylen sivujen kautta (ruotsiksi).

S&S:ltä ilmestyy Ruma kassa -kirjan tehneen Piia Leinon dystopia Taivas sekä Hiromi Kawakamin Sensein salkku, suomalaisille uutta japanilaista. Siltalan katalogissa on mm. Patti Smithin kirja Omistautuminen, jossa taiteilija kertoo työstään.

Avain-kustantamolta on tulossa muun muassa matkustusaiheita ja selkosuomea, Innolta luontoa ja taloutta - sekä Naomi Kleinin No Trump suomeksi, johdatuksena Trumpin jälkeiseen aikaan. Minervan kevätlistassa on paljon puhuttu Ayn Randin Atlas Shrugged -dystopian suomennos nimellä Kun maailma järkkyi, mutta se on tietääkseni ilmestynyt jo. Mutta hei, saamme jälleen uuden Pierre Lemaitren! Kirja on nimeltään Verihäät.

Tammen Keltaisen Kirjaston kevään staroja ovat Kim Leine kirjalla Kuilu ja Sara Stridsberg Unelmien tiedekunnallaan. Molempien aiemmat ovat huippuja ja vaikuttavuudeltaan sitä luokkaa, että jos toisinkoiset osuvat edes lähimaastoon, ihailen. Uusi kirja tulee  muun muassa Marian Keyesiltä ja Mary Higgins Clarkilta. Kevään kotimaisia tähtiä ovat Annamari Marttinen, Kristiina Vuori, Kaari Utrio, Ari Räty ja Saara Turunen, esimerkkeinä. Tammi julkaisee myös monta Helsinki-aiheista kirjaa, joihin täytyy tutustua tarkemmin aiheen keräilijänä. Lisäksi tulee urheilua, ruokaa, luontoa - ja tietysti lastenkirjoja.

WSOY nostaa kevään katalogissaan kotimaisten kirjojen kärkeen esikoisromaanin: Laura Mannisen Kaikki anteeksi kertoo vallankäytöstä parisuhteessa. Tommi Melenderin uutuuskirja Rautakausi ei ole historiallinen romaani. Ja Mielensäpahoittajasta emme pääse tietenkään eroon. Käännöskirjoissa jatkuu Elena Ferranten sarja. Muita suosittuja nimiä ovat muiden muassa Sophie Kinsella ja Nele Neuhaus. Tieto- ja lastenkirjoja tulee tarjolle suuri valikoima.

Gummerukselta on tulossa Japani-faneille lisää Minna Eväsojaa: Shoshin - aloittelijan mieli. Pauliina Rauhalalta ilmestyy Synninkantajat ja esikoiskirjailija Enni Vanhatalolta Absentia, jossa ollaan Suomessa ja Lontoossa, sekä Mike Pohjolan Sinä vuonna 2018, jossa lukija saa itse valita tarinan etenemisen, tietokonepelitapaan. Kiinnostavalta kuulostaa myös Anniina Tarasovan kirja Venäläiset tilikirjani naisista työmaailmassa, Helsinki - Pietari-akselilla. Käännöksistä merkkaan lukulistalle Han Kangin Ihmisen teot, joka Vegetaristin jälkeen on välttämätön luettava - säilyykö omaperäinen ote edelleen. Gummeruksen tietokirjoissa on myös monta kiintoisaa, kuten Morten Strøksnesin Merikirja, joka kertoo hainpyydystämisestä Lofooteilla, mutta esittelyn mukaan paljosta muustakin, kuten merestä ja ystävyydestä.

Lisää kirjaherkkuja katalogeista ja lisää kustantamojen kevään 2018 katalogeja alla:
Art House
Atena 
Aula & Co
Jalava
Kustannus-Mäkelä
Lasten Keskus
Like
Myllylahti
Nordbooks
Osuuskumma
Tietosanoma

Palkinnoista, pärjäämisestä

HS:n vuoden esikoiskirjaksi valittiin Kissani Jugoslavia. Hesari halusi nostaa uudenlaista, ei leimallisesti suomalaista, kieltä ja mieltä uudistavaa raikasta proosaa, ja hyvä niin.

Antti Majander sanoi esikoistarjonnan olevan laadukkainta, mitä hänen 15 vuoden tuomarointiurallaan on nähty. Kuulemma jonain aikaisempana vuonna mikä tahansa finalisteista olisi valittu riemuiten voittajaksi.

Viime vuonna 2013 julkaistiin peräti 90 esikoista, nyt määrä on palannut ns. normaaliin, niitä on 65 kappaletta. En osaa sanoa, onko määrä paljon vain vähän viiden ja puolen miljoonan kansalle. Miten paljon esikoisia julkaistaan Saksassa, Englannissa tai USA:ssa per asukas?

Myyntimäärissä Kissani-kirja ei näy top tenissä ainakaan vielä. Voitto nostanee sijoitusta, mutta Alexandra Salmelan muistaen en usko sitä bestselleriksi. Finlandia-ehdokkaista niitä perinteisesti löytyy, toivottavasti tänä vuonna useampikin. Ehdokaslista jättää syrjään monta hyvää teosta, mutta parempi nostaa edes osa kuin ei lainkaan. Ja kuten kustantajat muistuttavat, muutaman bestsellerin myynnillä kustannetaan esikoiset, runot, esseet ja muut alle tuottorajan jäävät kirjat.

Kirjoja riittää noiden alussa mainittujen kisojen ulkopuolellakin. Vaikka ne saavat suurimman mediahuomion, lukijan ei tarvitse rajoittua vain nosteessa oleviin. Kuhinaa riittää muuallakin, ja palkintoja.* Tiesitkö, että Suomessa myönnetään noin paljon kirjallisuuspalkintoja? Minä en, ilman blogikollegan vinkkausta.

Yksi uudesta seitsemästä kuolemansynnistä saattaa olla nationalismi, kuten Serlachius-museon näyttely väittää. Silti uskon, ettei suomalaisella kirjallisuudella ole vielä vaaran, vaan näytön paikka. Omaleimaisuus ja taitavuus kunniaan - ja maailman nähtäväksi! Hyvää työtä on tehty, kuten Frankfurtin kirjamessujen, maailman suurimman kirjatapahtuman, teemamaana olo osoitti. Mutta vaikka rikoimme siellä ennätyksiä, kirjallisuuden vienniltä leikataan varoja. Nolo palkinto lupaavalle lentoon lähdölle. Antaa ruotsalaisten ja muiden mellastaa kulttuurin kärkisijoilla, ei meillä ole varaa.

Jos emme näy emmekä esille tarjoudu, ei kukaan osaa kaivata. Paperikoneita suljetaan, elintarvike- ja vaatetuotanto siirretään ulkomaille, julkinen hallinto "tehostaa" siirtämällä ihmisiä työpaikoilta sievistelevännimisen te-toimiston asiakkaiksi, it-tuki hoidetaan Intiasta, teknologiakeksinnöt myydään muualle - kaikki osaamme kertoa kauhuesimerkkejä palvelujen muutosta muualle tehokkuuden nimissä. Kun raha virtaa maasta pois, jää nähtäväksi, mistä me revimme ansiomme? Miksemme hyödyntäisi suomalaisuuden ainutlaatuisia piirteitä? Voisiko kirjallisuus olla yksi nostava tekijä talouden ahdingossa?

Frankfurt osoitti, että mahdollisuuksia on. Näyttävän esilläolon lisäksi on tärkeää solmia oikeita kontakteja. Presidenttiparin vierailu Suomen osastolla nostaa häntää, muttei vielä muuta; omien tuki on kuitenkin elintärkeää. Jos emme itse usko asiaamme, miten kukaan mukaan voisi?

Suomella jos millä luulisi olevan edellytyksiä menestyä ja brändäytyä kirjamaana: taitoa, luovuutta ja omaperäisyyttä löytyy, eksotiikkaakin. Asema lännen ja idän rajalla tuo oman vivahteensa, historia kokemuksensa. Sivistys on arvossaan, laadukas koulutus taattu kaikille. Kirjastot ja tietopalvelut ovat kaikkien käytettävissä, kirjoittajaryhmät kokoontuvat ahkerasti työnväenopistoilla. Näppäimistö kasvaa kansamme käsiin kiinni jo kolmevuotiaista lähtien. Introvertti luonteemme on luotu taiteelliseen työhön, sisäinen maailmamme vahva ja luonto inspiroiva. Tuotamme jopa itse paperia ja sen tärkeintä raaka-ainetta, mutta olemme myös edelläkävijöitä monen sähköisen keksinnön kehittämisessä ja käyttöönotossa. Emme pelkää teknologiaa, nälkä ei haittaa näköä. Tarkemmin ajatellen: mikä muu edes voisi olla the Maailman Kirjamaa?

Se maa, jonka kirjallisuutta maailma herkeämättä seuraa (ja ostaa) ja jonka erikoisosaamista kysytään kaikilla foorumeilla. Jonka valtionjohto paistattelee omaperäisen maansa hehkussa antamassa lausuntoja englannin-, portugalin-, intian- ja kiinankielisiin valtalehtiin. "Niin, päätimme maana erikoistua..." Jonka kirjailijat työllistävät kustantamot, graafikot, kääntäjät, painofirmat, paperitehtaat, e-kirjakoodaajat, lukulaiteliukuhihnat, kirjakaupat niin, että työntekijöitä on palkattava jatkuvasti lisää. On lisättävä koulutuspaikkoja, keksittävä kulutusmahdollisuuksia vaurastuvalle väelle...

Jaan kirjailjoiden ja kustantajien haaveet maailmanvalloituksesta, kirja kerrallaan. Tai mieluummin monta. Mitä meiltä puuttuu, ettei niin voisi käydä? Miksei niin ei ole jo käynyt? Ai niin, meillä ei ole varaa.


* Kirjasammon listan lisäksi löysin muitakin, ilmeisesti ei-vakiintuneita palkintoja, kuten Mahdollisen kirjallisuuden seuran palkinto, jossa näyttää olevan kiinnostavia ehdokkaita.

Helsingin kirjamessujen tunnelmia

Kaksi päivää takana, ja elämyksiä jo niin paljon, että väsy melkein iskee. Melkein, ei ihan (jos jalkasärkyä ei lasketa). Messutungosta on ollut mutulla arvioiden aiempaa vähemmän, mikä on mukavaa himomessuilijalle, mutta ei niin mukavaa messujärjestäjälle. Toivottavasti viikonloppu nostaa tungoksen huippuunsa!

Torstaina

Tapasin Heikkisen Antin jo takkinaulakolla. Mikä mäihä, koska hän vietti messuilla vain yhden päivän. Kerroin äitini arvion, että "on se Heikkisen kirja niin hävytön" - mainio Pihkatappi siis - ja Antti totesi äitien yleensä tuumivan näin. Ja halusi olla kuvassa asianmukaisen vakava (kerrankin). Heikkisen uutuus, Juice Leskisen muistelmat, on niin-pakko-lukea. Onhan Juice nuoruuteni vaikuttajia, ja A Heikkinen vaikuttaa juuri passelilta henkilöltä hänen tarinansa kertojaksi.

          

Seuraavaksi törmäilin Jani Saxelliin (yllä oikealla). Uusi kirja jatkaa Unenpäästäjä Florianin tarinaa ja sisältää paljon erilaisia aineksia historiasta "kummaan" ja odottaa jo yöpöydällä. Tarkemmin tästä, kun kirja on luettu.

Yksi nuoruuden tärkeistä kirjoistani on Anitta Konkan Hullun taivaassa. Leidillä itsellään (kuva alla) on ollut varsin kirjava elämä, joten hänen Unennäkijän muistelmansa menivät lukulistalle just samantien.

Kirjabloggareiden piste Boknäsin osastolla oli viihtyisä ja keräsi mukavasti kirjavinkkejä kaipaavia. Määrällisesti ei paljon, mutta sitä kiinnostuneempia. Ihmisillä on selvästi tarve jutella lukemisesta ja kirjoista, eikä siihen messuilla ole juuri muualla mahdollisuuksia. Myyjät eivät ehdi, haastatteluissa kyselyaikaa yleisölle on kovin vähän jos ollenkaan. Hyvä konsepti - messuilta erinomainen kädenojennus bloggareille ja tarpeellinen palvelu kävijöille.

Ja oli hirveän hauskaa etsiä kysyjälle oikeanlaista luettavaa! Vinkkilappuja täyteltiin ja keskustelut venyivät pitkiksi. Parhaiten toimii näköjään niin, että vinkkaajia on muutamia yhtä aikaa, niin vinkkauksesta tulee monipuolisempi. Kuvassa Sara ja Reijo.

Kriitikot vs. kirjabloggaajat -keskustelussa kosketeltiin kirja-arvioiden uutta muotoa. Mitä kriitikot tarjoavat, mitä bloggaajat eivät: perehtyneisyyttä, kykyä laittaa kirja oikeaan raamiin ja kontekstiin, arvottamista. Tosin toki osa bloggaajistakin taitaa tämän, mutta mediayhtiöiltä palkkaa saavia kriitikoita pidetään vielä tärkeinä suunnannäyttäjinä ja kirjailijan uran ja kirjallisuuden kehittäjinä. Suvi Ahola (vas,) sanoi urheasti olevansa valmis olemaan viimeinen dinosaurus, jos maailma muuttuu siten, ettei erillisiä kriitikoita tarvita.

Kirjasfäärin Taika (toinen vas,) edusti perusbloggaajaa, joka bloggaa ilosta ja harrastuksesta, ei rahasta. Lukulampun Salla (toinen oik.) taas esitteli uuden konseptin, jossa kirja-arvion voi ostaa. Läpinäkyvyyttä toivovat kaikki; jos arviosta maksetaan, se on tultava selvästi ilmi. Tähän suuntaan maailmalla kuulemma mennään, vaikka se meillä vielä kulmien nostelua herättää. Ymmärrettävää sikäli, että myös verkkokirjoittajien on elettävä, eikä laadukasta ja riittävän laajaa toimintaa voi harrastuksena ylläpitää ja kehittää, ei edes intohimobisneksessä (jossa taide on tärkein, raha tulee perässä). Keskellä puhetta johtanut Karo Hämäläinen, oikealla Aleksis Salusjärvi, Kiiltomato.net.

Intohimobines, uusi lempisanani; siitä puhuttiin kustantamojen pohtiessa uusia toimintamalleja. Siinä missä osittain osuuskuntatoimintaan perustuvan Crime Timen Harri Nykänen (toinen oikealta kuvassa alla) hehkuttaa, että heidän kaikki kirjansa ovat olleet voitollisia ja kirjailija saa siitä isomman siivun kuin isossa kustantamossa, sanoo Bonnier/WSOY:n Anna-Riikka Carlson (toinen vasemmalta), että pohjatyön kirjailijan tunnettuudelle tekevät suuret kustantajat. Ne julkaisevat esikoiset, runot ja esseet -  muutaman huippumyyntikirjan tuotoilla. Kuulija ymmärsi tästä, että Crime Timen kirjailijat ovat nimekkäitä jo aloittaessaan, eli pohjatyö on tehty muualla, joten voitollinen toiminta on mahdollista. Mutta ehkä hekin satsaavat esikoiseen, kun varoja alkaa kerääntyä riittävästi?

Isojen kustantamojen sanotaan imevän kirjailijan veret, kun taas pieniä aina kiitellään; tätä Anna-Riikka ihmetteli. Molempien on kuitenkin elettävä toiminnallaan, jota tarvitaan: harva kirjailija pystyy tai haluaa yksin hoitamaan kaiken työn, minkä kirjan kaupan hyllylle saaminen vaatii. Laadun varmistaminen on myös Anna-Riikan mukaan kustantamon tärkeä tehtävä, koosta riippumatta.

Kaikkien mielestä on kuitenkin hyvä, kun ja jos kirjailijalle on olemassa vaihtoehtoja kustannusmuodoiksi. Gummeruksen - joka on löytänyt tälle vuodelle häkellyttävän hienoja esikoisia - Katja Leino (keskellä) komppasi Anna-Riikkaa ja muistutti myös siitä, että isoissakin on eroja, esimerkiksi pörssiyhtiön ja perheyhtiön tuottotavoitteet voivat olla erilaisia.

Kiinnostava esimerkki eräästä kustannusmallista on omakustanne. Parhaan sellaisen palkinnon, Indie Book Rewardin, sai tänä vuonna DJ-kirja, jonka toteutti ilman kustantamoa asianharrastajien ryhmä. Tyypillinen omakustanne se ei ole, sillä ryhmästä löytyi niin viestinnän kuin graafisen suunnittelun ammattitaitoa. Normaalisti omakustanne on yhden miehen tai naisen, ei välttämättä lainkaan viestintäaloja tuntevan, tekemä. Tätä kirjaa myytiin jo ennen painokoneiden käynnistystä niin paljon, että kulut saatiin hoidettua. Sittemmin kokonaismyynti on kivunnut muistaakseni tuhannen viidensadan paikkeille, mikä on paljon. Keskustelukuvassa vasemmalla ryhmän myyntityöstä vastannut henkilö, jonka nimeä en valitettavasti saanut talteen.

Sekalaisia havaintoja: Katri-Helena keräsi odotetusti tuvan täyteen. Akavan Erityisaloilla oli hauska ständi: valokuvasuurennus Hämeenlinnan kirjastosta, sekä sisältä että ulkoa (tiiliseinä).  Nuo kirjat eivät siis ole oikeita kirjoja, vaan valokuva.

     

Ja hei, olihan esillä Draamatyön kirjatkin, joita Frankfurtissa markkinoimme! Suomen Kirjankustantajien osastolla.

Perjantai

Kun keskustelujen yleisöjä silmäili, valtaosa siitä on naispuolista, harmaata ja keski-ikäistä tai jo paremmalla puolella (tai ehkä hakeudun sattuneesta syytä tällaisiin keskusteluihin?). Hurmaava Arne Nevanlinna veti kuitenkin myös miehiä, jopa nuoremmasta päästä. Arkkitehtejä? Nevanlinnan Arne odottaa myös lukupinossa. Hetasta hän messuilla kertoi.

Merete Mazzarellan (alla vas.) tuoreimman kirjan aihe on outo, nimittäin Frankenstein. Tai paremmin sen luoja Mary Shelley. (Juu, sekin kirja on pinossa.) Haastattelu tehtiin ruotsiksi, mitä ihmettelin, sillä haastattelija ei osannut suomea sen paremmin kuin uskon kirjailijan itse osaavan, vai eikö hän tosiaan puhu suomea lainkaan? Ilman ruotsinkielen taitoa olisi jäänyt aika lailla väärinkäsityksiä. Daamin kirjat ovat kuitenkin omaa luokkaansa. Ja yllätys, yleisö oli naisvaltainen.

Esikoiskirjailijoita esittäytyi jälleen uusi ryhmä. Torstaina en ehtinyt paikalle, enkä olisi päässyt sisään, vaikka olisin norkoillutkin vähän vaille ovella, sillä yleisöryntäys täytti salin niin, että moni jäi ulkopuolelle. Tänään tilaa oli vielä pari minuuttia vaille, täyteen tuli kuitenkin reilusti.

Lempparini näistä ovat Meri Kuusisto, toinen vasemmalta, ja Henni Kitti, toinen oikealta. Antti Holman (oikea reuna) Järjestäjän ostin, koska teatterimaailma kiinnostaa ja kirjasta on puhuttu hyvää. Muut mukanaolleet ovat Jyrki Ukkonen (vas.), Heli-Maija Heikkinen (kolmas vas.) ja hänen vieressään Sami Majala.

Tapasin myös upean taitavan kirjailijan Helmi Kekkosen (Valinta ja Suojaton) sekä Pekka Saurin, jolle lahjoitin kynän, koska häntä odotti signeerauksenpyytäjiä, eikä hän löytänyt omaansa. En ollut itse jonossa, kuljin vain ohi. Aion kyllä ehdottomasti lukea kirjan Parempaa kuin seksi - ei kai noin raflaavaa nimeä voi vastustaa?

  

Muita

Messuilla keräsivät väkeä myös muut kuin työkseen kirjoittavat. Riku ja Tunna kunniakkaasti saivat myös nuorison kuuntelemaan kirja-asiaa - tai paremminkin matkustamisasiaa.

Petri Wallin tarinasta tehdystä kirjasta kertoivat Kingston Wall -bändin jälkeenjääneet jäsenet Jukka Jylli ja Pasi Kuoppamäki sekä tietysti kirjan tekijä Viljami Puustinen. Walli ei ollut edes ihan 27-vuotias (jolloin kuolema tekee taiteilijan) hypätessään alas Töölön kirkon tornista. Musiikki kuitenkin elää, ja nyt taas erittäin ajankohtaisena. Olivat aikaansa edellä. Bändi live-esiintyminen on legendaarista, ja kuten Kuoppamäki sanoi, virheitä ei voinut tehdä, sillä improvisoida sai ja piti, kahta samanlaista keikkaa ei ollut. Mikä oli todella erikoista parikymmentä vuotta sitten.

Ostosvinkkejä? Isoilla kustantamoilla on normaalit messutarjoukset, eli ale 20 %. Siltalalla on hyviä tarjouksia, kuten aina, vitosella laatukirjoja. Eurolla tai kahdella myös messuilta löytyy kirjoja, vitosella on jo valinnanvaraa. Divaripuolella on nähdäkseni vanhat tutut osallistujat, ehkä hieman entistä vähälukuisemmin. Sieltä ostin muutaman kirjan, ja uusia kaksi (Anitta Konkan ja Antti Holman). Lisäksi himoitsin vanhoista laivanosista tehtyjä tiimalaseja, mutta mietin vielä. Krääsäpuolta en ehtinyt tarkemmin tutkia. Markku Tantun kirjanmerkkejä ostin nipun.

Taloutta käsitteli mainion suorasukaiseen tapaansa Alf Rehn. Siis taloustiede ei ole vaikeaa, sanoo hän, kuka vain ymmärtää sitä. Perusperiaatteet niin taloudessa kuin Rehnin toisessa lempiaiheessa "managementissa" ovat yksinkertaiset: on myytävä kallimmalla kuin ostaa. Mukava pomo on parempi kuin kusipääpomo. Jne. Rehnin mielestä olisi tärkeää, että talousasioista puhuttaisiin siten, että se käy ihmisten järkeen, eikä liian abstraktilla tai korkealla tasolla, jotta jokainen voisi ottaa kantaa. Hän myös kritisoi jatkuvaa konsulttien ja muutosliiderien tulvaa, jonka avulla "ollaan liekeissä" tai milloin mitäkin, kun perusasiat ovat kuitenkin selkeät ja aina samat.

Lopuksi herkistyn ja rauhoitun Aulikki Oksasen tunteella esittämään runoon Sinua, sinua rakastan.

Mitä jäi näkemättä? Paljon, kun ohjelmaa katsoo. Tietokirjat lähes täysin, mikä harmittaa, mutta kaikkeen ei vain repeä. Ehkä pidän ensi vuonna henkilökohtaiset "tietokirjamessut". Toistaiseksi odottelen muilta blogiraportteja, mm. Jyrki Ehnqvistin ja Esko Valtaojan esiintymisistä.

Huomenna lauantaina ohjelmassani on kirjabloggaajien ja WSOY:n kirjailijoiden tapaaminen sekä SKS:n tilaisuus. Sen jälkeen messut alkavat minun osaltani olla paketissa tältä vuodelta.

Hyvää messuviikonloppua! #bloggaritmessuilla

Frankfurtin kirjamessut, osa 2

Messuraportti jatkuu. Paviljongin lisäksi suomalaisilla kaunokirjallisuuden kustantamoilla oli messuilla yhteisosasto ulkomaisten kustantamojen hallissa, samoin koulutuspuolen kustantajilla yhteisosasto tieto- ja oppikirjoihin keskittyneessä Education-hallissaan.

Aalto-yliopistolaiset olivat suunnitelleet kaikki Suomen tilat, myös osastot, ja tyylikäs kokonaisuus olikin, aina ohjelmaa, kirjanmerkkejä ja lasinalusia myöten. Vieraille jaettiin myös teemakassia Suomi-tietouksineen.

Suomen lattiat olivat kiiltävän valkoiset - siivoojien kauhuksi. Muissa suurissa ulkomaisten kustantajien halleissa hallitsi sininen lattimatto, ehkä Suomen kunniaksi? Yksi fiba osui silmään: Suomen koulukirjojen osasto jäi kovin vaisuksi, sillä sen yläosa oli "unohtunut" disainata: pelkkä valkoinen väri ei erotu tuosta valtavasta tarjonnasta, vaan näyttää lähinnä anteeksipyynnöltä. Näyttävä teemamaalogo tai muu väritys olisi ollut paikallaan, vai mitä? (ks. kuva alla)

Kirjojakin oli koulupuolella näytillä vaatimattoman vähän siihen nähden, miten suomalaista koululaitosta rummutettiin ja haluttiin tuoda esiin. Selitys on se, että messuille oli tuotu vain sellaisia kirjoja, joilla oikeasti arveltiin olevan mahdollisuuksia muuallakin kuin Suomen markkinoilla. Eli esimerkiksi kuvallisuuteen perustuvia tai matematiikkaa. Aihe kiinnostikin kävijöitä: suomalaista koulua käsittelevä seminaari veti kolmisensataa osallistujaa.

Muista halleista löytyivät muun muassa saksalaiset kirjat ja kustantajat, saksannetut kirjat, kirjapainot ympäri Eurooppaa sekä antikvariaattipuoli. Esillä oli myös isoja lehtiä ja muita medioita, kuten saksalainen Yleä vastaava tv-kanava ARD omalla hallillaan. Ja tuntui siltä, että mukana on koko maailma: Euroopan lisäksi niin Lähi- ja Kauko-itä, Kiina, Etelä-Amerikka... Arabiankielisiä kirjoja ja maita oli runsaasti. Yksi kauneimpia osastoja oli Espanjalla.

 Myös Tsekin osastosta pidin. Thaimaa oli näyttävä kukkalaitteineen. Jopa Romanialla oli oma osastonsa - vaikka rahatilanne on mikä on. Ja Venäjä tietysti näyttävästi. (Kuvat alla).

   

Alla vasemmalla kuva mm. Tuomas Kyröä julkaisseen saksalaisen kustantamon Hoffman und Kampen osastolta. Ja olivathan mukana tietysti Miss Marple ja Monsieur Poirotkin.

  

Suuri osa osastoista järjesti omaa ohjelmaa, kuten Suomessakin: kirjailijahaastatteluita, kilpailuja sekä omia illanviettojaan vierailleen tai muille näytteilleasettajille.

Suomen osastolla

Suomen osastolla riitti kuhinaa sen ajan, minkä olin paikalla. Pääsin itsekin neuvomaan monia kävijöitä, joilla riitti kysyttävää laidasta laitaan: joku etsi kääntäjää arabiasta suomeen, toinen halusi esitellä uutta kirjanjulkaisualustaa, kolmas kyseli, olisiko mahdollista saada cool-rintamerkkiä... Osaston työntekijöillä ei tullut aika pitkäksi, ja uskon kuhinan vain kasvaneen viikon loppua kohti.

Ensimmäisenä päivänä Suomen ja Saksan presidentit puolisoineen vierailivat osastolla, joka täyttyi ilmeettömistä, tiukkoihin pukuihin pukeutuneista turvamiehistä - heitä parveili muutenkin näkyvästi. Myös poliisipartiot kiersivät messutiloissa jatkuvasti.

 

  

Yhteensä Suomesta oli esillä peräti 37 eri kustantajaa. WSOY, Tammi, Gummerus, Otava, Like, Karisto, Edita, Minerva... Tyylikkäät osastot myös toimivat; ne olivat avoimia, selkeitä ja helppoja tulla. Kaunokirjallisuuden keskiön infopisteessä työskenteli Suomen Kustannusyhdistyksen väkeä (ja Filin?), joka hoiti homman ammattimaisesti - kaikki sujui.

Pari päivää kului tiiviisti töissä: kun saimme kirjat paikalleen, aloimme hakea alan infoa ja kontakteja Draamatyötä varten. Ja ihme on, jos jotain seurauksia tästä työstä ei koidu. Tietoa kertyi, tuttavuuksia solmittiin.

Oli hienoa ja opettavaista nähdä käytännössä - vaikka noissa mitoissa ruohonjuuritasolla - miten ammattilaiset toimivat ja miten verkostoituminen tapahtuu. Käyntikortteja löytyi kotona laukusta kasa, jopa kielillä, josta en ymmärrä edes aakkosia. Ihmiset olivat ystävällisiä, kohteliaita ja äärimmäisen ammattitaitoisia: vastaus kysymykseen kuin kysymykseen löytyi aina, hymyn kera.

Back stage näytti samalta kuin millä messuilla tahansa. Oven taakse saattoi hetkeksi vetäytyä hulinalta. Se keitti kahvia, joka sattui ehtimään. Kuvissa taukoa viettävät pienkustantajan edustajat, Raija Airaksinen-Björklund (vas.) ja minä. Hienot cool-lätkät läpsäistiin rintapieleen kaikille suomalaisille.

Lisää messutunnelmia, kustantajia ja kirjailijoita lähitulevaisuudessa Lukulampussa, jossa messuraportti jatkuu. Hyvää Helsingin kirjamessujen odotusta!

Frankfurtin kirjamessut, osa 1

Terveisiä Frankfurtista! Aloitan raportoinnin vaatimattomasti puitteista: Frankfurtin kirjamessut ovat maailman suurimmat kirjamessut, joissa vierailee vuosittain noin 300 000 kävijää, joista reilusti yli puolet kirja-alan ammattilaisia.

Näytteilleasettajia on noin 7 000 yli sadasta maasta. Viime vuonna tilaisuuteen akkreditoitui 9 300 median edustajaa, joista tuhat bloggaajia (kirjoitushetkellä luvut ovat vielä 2013 lukuja).

Messuhallien pinta-ala on 170 000 neliötä. Vertailun vuoksi: Helsingin kirjamessujen laajuus on vajaat 7 000 neliötä, kävijöitä 80 000 ja median edustajia vajaa tuhat.

Halleja on 7 (vrt. Helsingissä 1)

Ja ulkotilat päälle.

Mittakaava Frankfurtissa on siis valtava, lähes käsittämätön - jos löin teitä luvuilla päähän pam-pam-pam, siltä se tuntui paikan päälläkin. Päätä huimasi ja jalkoja kivisti jo ensimmäisen paikallaolopäivän, tiistain, jälkeen, jolloin saavuimme kirjoinemme asettelemaan niitä Suomen osaston hyllyyn. Tietysti piti kurkkia heti myös, mitä muista tiloista löytyy.

Laufebandit auttavat väsynyttä messukävelijää.

Pienkustantajaystäväni kirjat olivat esillä messuilla pienkustantajien yhteisseinämällä Suomen osastolla.
Pääsin mukaan, koska olen autellut kyseistä kustantajaa muutenkin, talkoohengessä kuten nytkin. Draamatyö-yritys kustantaa teatteripedagogiikan ja ilmaisutaidon oppikirjoja, joita on julkaistu suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi ja tietysti saksaksi.

Toisin kuin kotoiset messumme, Frankfurt Buchmesse ei ole kirjojen myyntitapahtuma, vaan maailman suurin kirjojen käännösoikeuksien osto- ja myyntitapahtuma. Siellä ei siis keskitytä yksittäisten kirjojen myyntiin, vaan kauppaa käydään kustantajien kesken. Kuluttajat pääsevät messuille viisipäiväisestä tapahtumasta vain kahtena viimeisenä, jolloin myös kirjakasseja pääsee täyttelemään.

Finnland. Cool.

Kuten tiedämme, Suomi oli messujen tämän vuoden teemamaa. Filin, kirjamessuorganisaation ja muiden tahojen markkinointityö näytti kävijän silmiin erittäin onnistuneelta. Se oli näkyvää, linjakasta ja tyylikästä. Kun astuin junasta Frankfurtin asemalla, nämä avautuivat heti silmien eteen:

 


Teemamaana olo on vaatinut Fililtä työtä jo vuosia. Se on kaikkien aikojen kallein ja suurin kulttuurin valtiollinen vientihanke. Lopullliset tulokset nähdään vasta tulevaisuudessa, kun suomalainen kirjallisuus etabloituu Euroopan markkinoille toden teolla (sanon kun eikä jos). Mutta jo messujen alkuun mennessä hanke oli tuottanut markkinoille jo yli 130 saksannosta, kun normaali saksannosten vuositahti on ollut 30 - 40 kpl.

Paviljongissa, teemamaan kunniatilassa (2 700 neliötä) Forum-hallissa sitten reviteltiin. Aalto-yliopiston opiskelijat olivat suunnitelleet tilat (myös Suomen messuosastojen), ja upealta näytti. Tilan keskellä suuressa kirjaympyrässä oli esillä 900 saksannettua suomalaiskirjaa, alkaen Alvar Aalto -kirjoista aina Westöhön asti.

Myös muut esitystilat olivat ympyröinä: kävijä sai raaputtaa runon (lyijykynällä valkoiselle paperille pöydän pintaan kaiverretuista teksteistä) tai luoda oman aivorunonsa päähän asetetun häkkyrän kautta. Häkkyrä "luki" aivosähkökäyrää ja heijasti tuotoksena runon seinälle. Hauskoja ideoita, brain poetryyn oli koko ajan jonoa. Tietysti tein oman runoni, jonka sai tulosteena mukaan muistoksi.

Tilassa oli kaksi eri näyttämöä; Cafe, jossa keskusteltiin suomalaisesta kirjallisuudesta ja suomalaisuudesta muutenkin, samalla kun kävijät saattoivat istua Finnish Design -tuolilla ja nauttia kahvilan tarjoiluista (kyllä, myös Lapin Kultaa oli myytävänä). Paikalla oli myös pop-up-shop, jossa myytiin Suomi-tavaraa; Muumi-aiheita, Helsinki-postikortteja, käsitöitä.

Eräs esitys kuvaili suomalaista designia. Hämmästyin hieman kuullessani, että Suomessa on kaikissa kotitalouksissa puinen veitsi, jota käytetään kaikkeen levitykseen; marmeladia ja voita levitetään samalla välineellä, kuulemma suomalainen tapa. Mutta hei, eksotiikkaa täytyy tarjota. Pudonneista poronsarvista alkaen sitä nähtiinkin, mutta moderniin ja rennon itseironiseen tapaan, mikä oli hieno veto - tämä asenne kuulsi läpi koko messunäkyvyyden.

Toisessa esitystilassa (Cool-stage alla) pääosin kirjailijat esittelivät kirjojaan haastateltavina. Sofi Oksanen veti tilan täyteen, mutta muillekin, joita ehdin katsoa, riitti mukavasti katsojia. Esimerkiksi Katja Kettu kiinnosti, samoin Emmi Itäranta. Huippua: Kätilön käännösoikeudet on myyty 15 maahan, Teemestarin kirjan 14:ään!

Haastattelut erosivat suomalaisista messuhaastatteluista siten, että haastattelija puhui kirjailijaa enemmän. Hän esitteli kirjan, kertoi kirjailijan taustasta ja kyseessä olevasta kirjasta sekä omia tunnelmiaan ja ajatuksiaan siitä. Kirjasta luettiin pätkä sekä suomeksi (kirjailija) että saksaksi (haastattelija). Tarjolla oli simultaanitulkkaus niin kuulijoille kuin haastateltavillekin eli kirjailija saattoi halutessaan puhua suomea, saksankieli kun harvalta taipuu.

Markus Nummi (oik.) ja Kiinalainen puutarha

Sofi Oksanen

Yhteensä paviljongissa oli huikeat 120 esitystä viidessä päivässä. Erityismaininta Roman Schatzille, joka huhki Suomea esille todella ahkerasti. Hän on muuten myös mainion Finnland.Cool-sloganin keksijä. Cool-teeman alle mahtuu niin pakkasta kuin kansanluonnetta ja kliseitä, joista viimemainituilla Schatz hauskutti kuulijoitaan saksalaisella eli yleisöön iskevällä huumorillaan; juonti-, nainti- ja saunatavat ja muun muassa suomalaisten nimien muodostuminen esiteltiin (luontosanoista tyyliin Saarikoski).

Paviljongin alapuolella toimi Suomi-ravintola, jossa tarjoiltiin muun muassa sieniruokia ja punajuurisalaattia sekä tietysti poronkäristystä.

Mikä Suomessa ja Suomea kiinnostaa?

Saksassa tiedetään, että suomalaiset ovat lukukansaa - täällä kustannetaan kirjoja eniten henkilöä kohti Euroopassa. Konkarikävijät kertoivat, että kaikkialla kysyttiin ensimmäiseksi Suomen kirjastolaitoksesta. Myös koulutusasiat kiinnostivat: huippustaramme tässä oli Pasi Sahlberg.

Kaunon puolelta kuulemma haettiin etenkin suomalaisia räväköitä naiskirjailijoita, sota-aiheita, nuorten aikuisten kirjoja ja fantasiaa. Luontoaihe ei kuulemma vedä. Käännösoikeuksien myynnistä ovat tiedottaneet jo ilahduttavan monet kustantamot. Mutta kaikesta emme vielä tiedä; uskon, että pohjatyötä on tehty moninkertainen määrä julkitulleisiin verrattuna.

Paljastan teille nyt kaikkein pyhimmän. Tämä on Se Paikka, jossa tehdään suurimmat diilit, jossa turvatoimet ovat tiukimmat, jonne pääsee vain tapaamisen etukäteen sopimalla, jossa työskentelevät maailman huippukirja-agentit ja kustantajat. Hesarissa on juttu tästä työstä. Ja tältä se näytti:

Eihän sieltä mitään näy, kun sisälle ei päässyt eivätkä messut kuvanottovaiheessa vielä edes olleet avautuneet (tosin ovenvartijat olivat jo paikalla). Mutta tuolla sermien takana He istuivat. Ja kunnioittavasti totesimme, että paikka oli varustettu punaisella matolla.

Teemamaahankkeesta tarkemmin Filin sivuilta.

Oma messuraportointini jatkuu lähipäivinä.

Osa 2

Lähteet: Helsingin Sanomat, FILI, messuilla paikalla olleet.