Tarinaa kertoo päälle viisikymppinen sanankäytön ammattilainen ja asiantuntija, joka vetää kirjoituskursseja ja piipahtelee keynote-puhujana kongresseissa ympäri maailmaa. Turvallisuuspoliittinen instituutti pyytää häntä analysoimaan erään kurssilaisensa psyykeä mystisessä lentokoneen katoamistapauksessa: kurssilainen toimi lentoemäntänä kadonneessa koneessa. Asiantuntija perehtyy tapaukseen kurssilaisen jälkeensäjättämien tekstien ja lehtileikkeiden kautta.
"Hyvät matkustajat, minä olen Mrs. Milkyway, ja nämä ovat lentoemäntäfantasioita."
Siinä juoni vakuumipakattuna; se on kirjassa kuitenkin vain tarjotin, jolla lukijan eteen tuodaan hämmästyttävä tekstillinen ja ajatuksellinen matka, joka vie toden totta ihan uusiin ilmatiloihin.
"Pahaa aavistamaton lukija voi erehtyä hyväksymään kokonaisuuden aidoksi."
Mistä tarina oikeastaan kertoo? Se kertoo Pan-tytöstä, tämän isästä, joka tykkäsi naisista ja äidistä, joka vaikeni. Naisesta joka nautti kiiltävän (teräs)kuoren turvallisuudesta ja täsmälleen samoina toistuvista rutiineista mutta saattoi kaivata myös lisähappea. Tai... sitruunan vai limen siivuko se juuttui sinne kurkkuseen? Se kertoo paljon myös kirjoittamisesta ja viittailee ahkerasti kirjoihin. Suorat sitaatit on merkattu asianmukaisesti, mutta viitteitä häivähtelee paljon enemmän.
Laakso käyttää kielen keinoja siekailematta, leikitellen, kokeillen, aina tekstin ulkoasua myöten. Fontit ja tehokeinot vaihtelevat, jopa taitto leikkii mukana. Silti kokonaisuus pysyy kasassa. Tai no, tuo sanamuoto tuntuu vähän hassulta, kun ajatellaan putoavia lentokoneita (ja niitä ajatellaan).
"I do hope you will enjoy your fucking low-carb meal."
Hämmästyttävä, riemastuttava esikoisromaani, jonka jälkeen jäi vähän samanlainen pökertynyt olo kuin Katja Ketun Rose on poissa -kirjan. Mikä minuun oikein iski? Minkä kumman viiman mukana lensin? En suosittele lentopelkoisille - ja tarkoitan sitä sekä konkreettisesti että kirjallisesti. Vaikka päällimmäiseksi tunnelmaksi kirjan sulkeuduttua jäi ensimmäisen luokan tarjoilun samppanjankupliva iloinen poreilu.
(If you wish more information, please don´t hesitate to ask me!)
Kenelle: Korkeita paikkoja pelkäämättömille, kokeellista kestäville, tekstillisen taidon ihailijoille.
Muualla: Romaani on parhaimmillaan, kun sen ottaa vastaan sellaisena kuin se on yrittämättä pakottaa sitä suuntaan tai toiseen, sanoo Omppu.
Laura Laakso: Mrs. Milkyway. Aviador 2019. Kansi ja taitto Jonna Nisu.
Helmet-haaste 2019 kohta 36: kirjassa ollaan yksin.
- - -
Palataan maan pinnalle. Sukelletaan pikkukaupungin rauhaan, jota Olga hakee muuttamalla pois Helsingistä teinipoikansa Johanneksen ja Onni-koiran kanssa. Perikaupunkilainen vanhassa huvilassa - naapureita huvittaa, mutta he auttavat katon sammaleiden ja räystäiden lehtimössöjen poistossa.Olga puolestaan yrittää auttaa asiakkaitaan, joista suurin osa kärsii mielenterveyden häiriöistä jäätyään työttömäksi paikallisen suuren tehtaan yyteiden jäljiltä. Se maalaisidyllistä. Eikä kaupunkiin perustettu pakolaisten vastaanottokeskus auta kotoutumaan sen enempää pakolaisia kuin paikallisiakaan uuteen tilanteeseen. Asukkaat kokevat itsensä uhatuiksi, ja uhkaa saa kokea myös Olga perheineen. Virkamiesten ongelmat ja resurssipula myös painavat.
"- On kaikkien etu, sinunkin, että jokainen psyykkisesti oireileva saa apua, Olga sanoo. - Helvetti on valloillaan, jos psyykkisesti oireilevat jätetään hoitamatta."
Rannalta löytyvä poika on Wael, joka saa kokea uhkan fyysisesti. Kontrastit ovat vahvat ongelmien ja ongelmien välillä!
Kirja kertoo karua tarinaa kauniisti, rauhallisesti. Olga, Johannes ja Italiaan au pairiksi lähtenyt Meri ovat eläviä, Wael jää arkana sivummalle. Johanneksen ja Merin viestittely rikkoo peruskerrontaa ja tuo siihen nostetta, mutta oudon stalkkaajan osuus jää minulle, no, oudoksi. Pidin silti kirjasta: sen teemat ovat koskettavia, ajankohtaisia ja tärkeitä, ja niitä käsitellään sopivankokoisina. Päähenkilöt ovat fiksuja, heidän kanssaan on mukava edetä tarinassa. Ongelmista huolimatta elämän on jatkuttava. Mutta kukaan ei ole sanonut, että se olisi helppoa. Jälkimaku on suruisa ja mietityttävä. Romaani on kirjoittajansa toinen, esikoinen Surulintu jätti samantyyppisen tunnelman.
Kenelle: Ajankohtaisuutta kaipaaville, eriarvoistumista pohtiville, ymmärtämään yrittäville.
Muualla: Aikamme aiheita ihmisten hädästä romaanissa riittää. Se on niitä täynnä, vaikka on kooltaan ja ilmaisultaankin melko tiivis, summaa Tuijata.
Tuuli Salminen: Rannalla poika. Like 2019. Kansi Tommi Tukiainen.
Helmet-haaste 2019 kohta 40: mielenterveyden ongelmat- - -
"Harry palasi sakastin puolelle ja vilkaisi ikkunasta. Kännykällä kirkkoa ympäröivästä harmaudesta ei saisi minkäänlaista kuvaa someen."
Miestä mietityttää isän elämä ja hänen suhteensa poikaansa. Ajat ovat muuttuneet siitä, kun Harry oli lapsi, joka yritti herättää isän huomion eikä edes älypuhelinta ollut käytettävissä. Nyt puhelin pitää "työelämän kipupisteistä" luennoivan Harryn kiireisenä. Sometuksen lomassa on hoidettava niin konsulttiyritys Erratumin asioita kuin sidosryhmäsuhteita.
"Soittaja oli kaiketi Erratumista, puolueesta, suuntanumerosta 7 tai hänen kostoa janoava exänsä tai rahaa kinuava poikansa."
Harry uskoo vakaasti tarinoiden voimaan. Ja kertoo kulahtaneita, suurilta ajattelijoilta kopioimiaan käsityksiä mielellään Hesarissa. Käy kuitenkin niin, että jopa Harry huomaa tarvitsevansa päivitystä, ei vähiten nuoren tyttöystävänsä, pöyhkeän Lotan ansiosta mutta isommin oman toimintansa nolohkojen seurausten vuoksi. On aika upgreidata ja uudelleenfokusoida, niin Erratum kuin koko mies! Erratumin hallitukseen kuuluu muuten paljon tuttuja: firman asioita pohtivat Mikael Jungner, Katja Ståhl ja Jasper Pääkkönen, muiden muassa. Firman uusi suunta avautuu meille powerpoint-kalvoina, totta kai.
Tarinassa vilahtavat myös Tammi-kustantamon Hannu Harju, venäläiset vakoojat, seitanpaistos, ABC-asemat ja paljon muuta suomalaiseen elämänmenoon kuuluvaa. Harryn tekemisistä koostuu eräänlainen kehityskertomus, sekä henkilökohtainen että yhteiskunnallinen, kun hän vaihtaa saarnauksensa aiheen modernimmaksi, kansan henkeä vastaavammaksi.
Pari kertaa nauroin (eniten otteille Harryn tulevasta kirjasta), mutta aiheessa on ongelma lukijalle, joka on nähnyt kymmenittäin noita tiukkoihin pukuihin sulloutuneita miehiä ja naisia elävässä yrityselämässä. Nimittäin fiktio harvoin yltää todellisuuden tasolle, traagisuudessaan tai huvittavuudessakaan. Kerron esimerkin: kysyin aamulla kollegalta hississä, miten hänellä menee. Tämä vastasi: "Reflektoidessani työtilannettani huomaan statuksen painottuvan ei niinkään älyllisiin haasteisiin vaan realisoitaviin tehtäviin - eli lapioitavaa riittää." Arvaatte varmaan henkilön urataustan (saatoin hymyillä muutenkin kuin tapaamisen ilosta.) Toinen aiheen ongelma on asioiden nopea muuttuminen; toissapäivän hauska juttu oli eilen jo kulunut.
Kuitenkin on sanottava, että toimittaja ja nyt myös kirjailija Pulkkinen on hyvin perillä ajan ilmiöistä ja satiiri soljuu sutjakasti, joten ei huono valinta sille, joka jaksaa konsulttihuumoria vapaa-aikanakin.
Marko Pulkkinen: Syntax error. Tammi 2019. Päällys Timo Numminen.
