"Kun olin lapsi, kesä oli kotini. Mutta syksy saapui joka vuosi vääjäämättä ja ajallaan, sellaiset asiat eivät petä. En välittäisi muistaa sitä kaikkea nyt."
Jäätikkö on elävä olento, Unnille ja lukijalle. Häkellyttävän hienosti kirjailija tuo sen esiin, samoin ajan kulun vaikutukset.
"Mutta on olemassa myös toinen aika, se, joka on ihmisen sisällä. Onnellisille tämä aika on vihollinen, sillä sen väistämätön kulku himmentää parhaimmatkin muistot, ja myös onnellisten iho kovettuu ja mieli harsoontuu, eikä mikään toistu samanlaisena toista kertaa. Mutta murheellisille se aika on ystävä, sillä se muuttaa surun haikeudeksi, se heilauttaa lempeää viittaansa ja lupaa: vuodet vaimentavat kipusi. Lopulta myös kaikki kauhea peitellään ajan harson alle. Tai ehkä ei sittenkään, nythän vanhoja vääryyksiä kaivetaan esiin ja vaaditaan totuuskomissiota."
Kanadan jäätikkö ja Saamenmaa yhdistyvät Unnin tarinassa hänen tutkiessaan Baffininsaarella Pennyn sulamista. Ja rakastuessaan Joniin. Vieköön sormet, vieköön kaiken, se kylmyys, jää ja rakkaus!
Inkeri Markkula on sietämättömän tarkka, kipeisiin kohtiin osuva kirjoittaja, jonka tekstiä ei voi sivuuttaa "ihan kivana". Hurmaava kirja, jota on vaikea kuvailla tyhjentävästi, eikä lie tarpeenkaan.
"Lapsuudessa ja aikuisuudessa on lopulta pitkälti kyse etäisyyksien ja ajan harhoista. Vain onnellinen lapsuus tottelee aikaa."
Myös Markkulan esikoiskirja Kaksi ihmistä minuutissa teki vaikutuksen. Siinä ollaan kylmän sijasta kuumuudessa, mutta samoja teemoja löytyy toisinkoisen kanssa. Äidit ja lapset/lapsettomuus, luonnon vääjäämätön voima, tutkimustyö, globaali katsanto, muun muassa.
Kenelle: Koskettavaa kestäville, jäätiköiden kohtaloa miettiville, pohjoisen matkoille kaipaaville, ajankulkua pohtiville.
Muualla: Kuulas ja kaunis rakkaustarina, sanoo Kirja vieköön -Riitta.
