Maailman kuuluisin murhaaja, Jack The Ripper, on synnyttänyt kokonaisuuden teollisuuden alan, jos uskomme kirjan kirjoittajaa ja geneettisen murhatutkimuksen käynnistänyttä Russell Edwardsia. Hieman liioitellulla väitteellä on todellisuuspohjansa: Lontoossa elää edelleen ihmisiä, jotka saavat elantonsa Viiltäjä-Jack-kävelykierrosten järjestäjinä ja luennoijina aiheesta. Jackista on tehty useita elokuvia, ainakin yksi tv-sarja sekä lukuisa määrä kirjoja. Nettisivustoista puhumattakaan.1880-luvulla Lontoossa tapahtuneet julmat prostituoitujen - eli kuten silloin sanottiin, huono-onnisten - murhat puhuttavat edelleen. Viimeksi aihe nousi julkisuuteen tänä vuonna, kun suomalainen tiedemies Jari Louhelainen onnistui eristämään murhaajan dna:n ja löytämään sille vastineen epäillyistä, tai siis käytännössä heidän jälkeläisistään.
Huikea tarina, ei voi muuta sanoa! Edwards kirjoittaa kansantajuisesti, hänhän ei itsekään ole tiedemies, ja hänen tulenpalava innostuksensa aiheeseen käynnisti koko prosessin ja välittyy myös tekstistä. Onnekseen hän löysi kumppanikseen dna-tutkija Jari Louhelaisen, Suomesta ensin Ruotsin Karoliiniseen instituuttiin ja sittemmin Englantiin muuttaneen huipputieteilijän, jota Edwards (tyylilleen uskollisesti) vaatimattomasti sanoo neroksi. Siltä miehen saavutukset tuntuvatkin taviskaduntallaajasta: Louhelainen työskentelee molekyylibiologian vanhempana yliopistolehtorina Liverpoolissa ja biokemian apulaisprofessorina Helsingin yliopistolla ja on erikoistunut kahteen päälinjaan: oikeusgenetiikkaan sekä lääketieteelliseen ja nisäkäsgenetiikkaan. Hän muun muassa työstää ratkaisemattomia rikostapauksia Interpolille ja valvoo keskiaikaisten roomalaisten luurankojen kaivauksia Chesterissä.
Louhelainen ei alkuun ollut kovin kiinnostunut Edwardsin projektista - tai oli, mutta aikaa sille oli vain vähän kaiken muun ohella. Hiljakseen hän innostui ja havaitsi, että kyseessä saattaa todella olla iso juttu, jonka toteuttamiseen hänellä on juuri oikeaa monitieteellistä osaamista (ja asennetta, toim. huom.). Myös tutkimusmenetelmät ja -välineet nykyisin mahdollistavat nyt aivan uudenlaiset tavat tutkia vanhaa dna:ta, kuten jo Neandertalilaisista kävi ilmi.
Kaikki lähti saalista. Erään Viiltäjä-Jackin uhrin surmapaikalta löytynyt silkkinen saali on monen sattuman kautta säilynyt, ja Edwards onnistui saamaan sen haltuunsa. Lyhyesti sanoen: saalista löytyi niin uhrin kuin murhaajaksi epäillyn dna:ta, mikä vahvisti yli sadan vuoden takaiset Scotland Yardin arvelut oikeiksi. Mutta tähän päästiin vasta pitkän ajan kuluttua ja monen ällistyttävän käänteen jälkeen.
Louhelainen on kirjoittanut kirjaan esipuheen ja loppusanat ja paljastaa kiinnostavasti niin omia motiivejaan ja ajatuksiaan kuin myös tutkijamaailman nurjia puolia, kuten valtaisan kateuden sekä uskomattoman mediamylläkän, jotka tutkimuksen julkistus aiheutti. Intohimoinen suhtautuminen aiheeseen yllätti. Tarinasta ei puutu jännitysmomentteja: tutkijoiden puhelimia kuunneltiin ja sähköposteja hakkeroitiin, turvamiehiä tarvittiin, koko projekti yritettiin varastaa... Ettäkö tutkijan elämä olisi tylsää!
Edwards kuvaa murhat ja tuon ajan Lontoon tarkasti, tutkimuksen ohella. Murhaosuudet yritin lukea yhdellä silmällä, minua kiinnosti tutkimustyö, eivät ruumiit ja niiden silpomiset, mutta sydämeenkäyviä ovat kuvaukset näistä huono-onnisista ja heidän elämästään. Köyhyys oli käsinkosketeltavaa tuona aikana Lontoon East Endissä. (Ja muuallakin maailmassa: 1800-luvun loppu oli prostituution kulta-aikaa myös Helsingissä, kun naiset tarvitsivat elantoa.)
Kirja on innostuksella ja antaumuksella tehty kuvaus erään tutkimusprojektin kulusta; tutkittavaa riittää edelleen, mutta pääkysymykseen Edwards ja Louhelainen katsovat vastanneensa - siihen, kuka Viiltäjä-Jack oikeasti oli.
Kenelle: Rippologeille, dna-tutkimuksesta kiinnostuneille, rikoksista ja niiden selvittämisestä tietoa hakeville.
Muualla: Lukuneuvoja ahmi kirjaa kuin parasta dekkaria. Edwards ei varsinaisesti ole kirjailija, muistuttaa Kirjavinkit.
Russell Edwards, Jari Louhelainen: Viiltäjä-Jack - kuinka paljastimme murhaajan. Suomentanut Tero Valkonen. Ulkoasu Tuomo Parikka. Gummerus 2015.
Kirja-arvonta: Sain kirjan kustantajalta ja laitan kiertoon arpomalla sen halukkaiden kesken - ilmoita kiinnostuksesi kommenttina viikon sisällä, viim. su 18.10.
Kaupan päälle laitan pakettiin dekkaristi Patricia Cornwellin samasta aiheesta kertovan kirjan: Murhamiehen muotokuva. Viiltäjä-Jack - tapaus selvitetty, josta on kirjoittanut muun muassa Asko Kaunislehto. Vuonna 2003 suomeksi ilmestynyt teos (Otava, suom. Ilkka Rekiaro) päätyi toiseen ratkaisuun, huomattavasti erilaisen, vähemmän tieteellisen päättelyn pohjalta.