Anna-Kaisa Linna-Aho: Myrskylasi

Upea Paperijoutsen sai jatkoa! Muistatteko vielä Helsingistä maalle Hämeeseen muuttaneen Lydian ja hänen ystävänsä Annan ja Ellenin? En minäkään tarkoin, kertailin vähän. 

Nyt jatkosota on päättynyt. Jotkut istuvat kiikkustuolissaan tyytyväisinä, ettei juuri mikään ollut muuttunut. Monelta oli muuttunut kaikki. Jos ei mies ollut kuollut, saattoi hän silti jäädä mieleltään sotimaan.

"Talo juorusi Ellenille sen, mistä Lydia vaikeni. Verannan ikkunasta oli mennyt lasiruutu rikki, ovet huoneisiin oli suljettu. Piirongin päältä oli kadonnut kaunis, kultareunuksinen vaasi, josta Lydia oli aina ollut ylpeä. Särkynyt, tai rahapulassa myyty pois. Ellen tarkkaili Lydiaa syrjäkarein."

Ellen on palannut kaupungista Gunhildin avuksi Korpivuorelle tilanpitoon. Esikoispojan kaaduttua tekemätöntä työtä on paljon, eikä Gunhild luota toiseen poikaansa Valdemariin. Ellen saa syyn selville lapsikatrastaan kasvattavalta Elviiralta.  

"- Tietääköhän Valde tästä itse mitään? Elviira kohautti olkapäitään. - Tuskin hän tietää. Ei tällaisista asioista ole tapana puhua, ei siinä talossa ainakaan. Ellen oli kuunnellut hievahtamatta, kahvi oli jäähtynyt haaleaksi. Elviiran katse karkasi ikkunasta ulos. - Minä olen usein miettinyt niitä poikia, ja sitä, millaisia heistä tuli. Ei kai sellainen, joka ei ole koskaan saanut lämpöä osakseen, voi kovin hyväksi tulla." 

Ellenin oma suuri salaisuus ei ole kylällä enää varsinaisesti salaisuus: hän ei ole mies eikä nainen, tai on molemmat. Virkamiehiä, kuten kansanhuoltolautakuntaa, on välteltävä, oikeiden papereiden puutteessa. Hänen sotilaspassinsa on annettu ihan muulle nimelle, eikä sitä uskaltaisi muutenkaan esitellä. Maalla on helpompi olla suojassa kuin kaupungissa, vaikka uhkansa on sielläkin. 

"Mikä siinä olikin, että Valden mukana huoneeseen tuntui tulevan hämärä? Ja eivätkö sitä enää muut huomanneet, Lydia vain?"

Linna-Ahon teksti on varmaa, kauniin puhdasta ja paljon dialogia sisältävää, helppoa lukea. Ajanjakso toipuvasta Suomesta on tärkeä, talous muuttuu täysin, viimeisetkin rippeet näkeistä ja maahisista ovat arkipuheista kadonneet, aletaan kurottaa kohti hyvinvointia, uusi teknologia tekee tuloaan. Mutta miten päät kestävät, muuttuvatko ihmisten ajatukset ja normit yhtä nopeasti? Miten muutoksessa pärjäävät Ellen, Lydia ja muut? Ihan Paperijoutsenen kaltaista täräystä en tämän kohdalla tuntenut, mutta odotan jo innolla seuraavaa osaa. 

Kenelle: Sota-ajasta ja jälleenrakentamisen ajasta kiinnostuneille, perhetarinoiden ystäville, sukupuoli-identiteettien moninaisuutta tutkiville, niille, jotka laillani ihmettelevät ja ihailevat, miten ihmiset sinnittelivät parempaa tavoitellessaan.  

Muualla: Hienolla tavalla kuvattu kertomus historian vaietuista ihmiskohtaloista ja selviytymistarinoista, sanoo Kirjamuuri-blogi.

Anna-Kaisa Linna-Aho: Myrskylasi. Otava 2023. 

Anna-Kaisa Linna-aho: Paperijoutsen

Yllättävä esikoinen - monin tavoin! Kirjaa ei ole juuri näkynyt mediassa harmi kyllä, sillä kyseessä on laadukas ja koskettava tarina helsinkiläisen Lydian ja hänen ystäviensä vaiheista tärkeänä aikuistumisen ajanjaksona. Tapahtumat sijoittuvat sota- ja sen jälkeiseen aikaan, mutta sitä ei kannata säikähtää, vaikka kauden kuvauksiin olisi kyllästynyt: kirjailija kertoo tämän ajan kielellä ja katsannolla ja pitää lukijan niin tiukasti tarinassa kiinni, ettei ajankohdalla ole väliä.

"Aamu kilisi kuin hilpeä tiuku. Lasit ja posliinit helisivät Annan nopeissa käsissä ja ulkona puissa tirskuttivat linnut. Oli elokuun puoliväli, heinätyöt oli tehty. He aikoivat pitää juhlat."

Vaikka tietysti tapahtumat liittyvät sotaan: kun nuoret ja terveet miehet ovat poissa, naisten elämä on poikkeuksellista. Myös romanttiset haaveet ja niiden toteuttaminen on erilaista kuin normiaikana. Syntyy suhteita ja ystävyyksiä, joita muuten ei syntyisi, samoin niiden päätöksiä. Ilman sotaa ei Lydian isä olisi tullut lähettäneeksi rangoksi laihtunutta tytärtään maalle, jossa ruokaa oli saatavilla varmemmin kuin nälkää näkevässä Helsingissä.

"Kauppalaivat jäivät satamiinsa, koska meri kuhisi sukellusveneitä ja taivas pommikoneita. Sinne jäivät appelsiinit, kahvinpavut, jyväsäkit ja kaakao, merten toiselle puolen."

Ilman sotaa ei Lydia olisi tutustunut Annaan, eivätkä kumpikaan Elleniin, joka on yksi kirjan yllätyksiä ja kiehtovimpia hahmoja erikoisella elämäntarinallaan. Sulhaset molemmat olisivat varmasti saaneet normioloissakin, mutta olisivatko ne olleet juuri Korpivuoren poikia ja heidän ystäviään, emme voi tietää. Poikkeustilanne ikään kuin jouduttaa kaikkea, nopeuttaa, ei ole aikaa eikä voimia epäolennaiseen, jolloin jäljelle vain puhdas tarina, syvät mielenliikkeet, ihmiset juuri sellaisina kuin ovat, kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan.

"- Lydia on vähän semmoinen," Anna sanoi. "- Kyllä sinä tiedät. Ellen tiesi. Lydia osasi kaikenlaista hyödytöntä. Kuten kasvien nimiä ruotsiksi ja latinaksi, mutta ei kuitenkaan sitä, mikä kasvi kelpasi syötäväksi. Oli ollut sen verran turvattu elämä, että oli varaa istuskella lukemassa ja ajattelemassa turhuuksia. Joskus Lydia unohtui  mietteisiinsä, jäi esimerkiksi järjestelemään lusikoita ja haarukoita niin sieviin riveihin kuin ne olisivat näytillä jossain tavaratalossa. - Ei Lydia pärjää minkään hullun kanssa, Anna jatkoi." 

Tunnen eläväni näiden ihmisten vierellä, jännitän, liikutun, pohdin heitä kuin naapureitani tai työkavereita, läheltä: en tunne lukevani historiaa, jolloin katsanto olisi kaukaisempi, katse suunnattu monen erottavan kerroksen läpi johonkin, jota voi tarkastella sopivasti vaikuttuen kuin museon vitriiniä. Ei, tämä tapahtuu juuri nyt, sitä mukaa kun käännän sivuja. Juuri nyt Eedla-tyttö hoitaa pikkusisaruksiaan, vaikka on itsekin lapsi; juuri nyt Anna miettii äitiään ja pelkää perineensä saman taudin; juuri nyt Gunhild-rouva juo viimeisen kahvikupillisensa - korviketta - ennen kuin hänen tulevaisuuden suunnitelmansa menevät uusiksi.

Henkilöt ovat eläviä, tarina nopeasti etenevä, jaarittelematon, käänteet odottamattomia ja teksti sulavan kaunista: kerrassaan hieno romaani juonivetoisen luettavan ystävälle, esikoisuudestaan huolimatta valmis.

Yksi minulle tärkeäksi noussut teema on ruoka ja sen saamisen varmistaminen, huoltovarmuus, kuten virallisesti sanotaan, sillä tämä huolettaa minua nyt: maailma voi muuttua niin nopeasti ilmaston tai politiikan muutosten mukaan, että jos emme pidä huolta omasta tuotannostamme ja suosi kotimaista ruokaa, voimme joutua samaan jamaan kuin helsinkiläiset 1940-luvulla, tai suomalaiset jo 1800-luvulla. Ei kukaan meille ruokaa tarjoa, jos ruokapula on globaali, omat ruokitaan ensin. Eikä tuonti edes ehkä ole mahdollista, kuten kirjassa kuvataan.

Kirja on ehdolla Leena Lumin blogissa yhdeksi kauneimmista kansiltaan. Kansi on komea, mutta antaa minusta turhan romanttisen kuvan sisällöstä kukkineen ja hämyisine värityksineen. On ihmissuhteita ja draamaa, ei ole ns. romanttista viihdettä.

Kenelle: Tarinan ystäville, taattua tasoa kaipaaville, mennyttä kestäville.

Muualla:  Innostava, tuottaa lukunautintoa, kuvailee Tuijata.

Anna-Kaisa Linna-aho: Paperijoutsen. Otava 2019.

Helmet-haaste 2019 kohta 46: kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö.