Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Luin melkein koko viime yön tätä kirjaa, kun en pystynyt lopettamaan: Shaun Bythell kertoo elämästään Skotlannin Wigtownissa, kirjakaupan omistajana. Tositarina siitä, millaista työ on, kun yrität hankkia elantoa käytetyillä kirjoilla kuulumatta mihinkään kauppaketjuun.

Mies myy kirjoja, ostaa kirjoja, listaa, päivittää myyntijärjestelmiä, hoitaa kumppaniverkostoa ja eksentristen alaistensa toimintaa, hyllyttää, postittaa, somettaa, matkustaa ostoreissuille - usein kuolinpesiä - järjestää kirjatapahtumia ja osallistuu niihin, tekee voittoa ja tappiota. Kaiken kaikkiaan, elää ja hengittää kirjaa. Ja kiroaa Amazonia, joka on tappanut ison osan itsenäisistä kirjakaupoista, mutta osaa hyödyntää sitäkin (tai on pakko), samoin kuin muita alan toimijoita toisista kirjakauppiaista DHL:ään.

"Laurien tehtävä on varmistaa, että kaikki toimii kitkattomasti, mitä ei milloinkaan tapahdu."

Tämä viittaa kirjafestivaaliin, jossa kolme tapahtuman välttämättömyyttä - viemäröinti, pesukone ja netti - hajosivat. Alaisten, etenkin Nickyn, kanssa Shaunilla on viha-rakkaussuhde ja kilpailu siitä, kuka sivaltaa toista nokkelimmin. Nicky valtaa salaa kaupan FB-sivut ja kirjoittelee niille omiaan. Naisen persoonallisesta hyllytyslogiikasta riittää myös mainintoja. Kukaan ei tunnu ottavan pomoaan turhan vakavasti. Kirja on päiväkirjamuotoinen ja kattaa vuoden, joka päivä samalla rakenteella.

"Perjantai, 18. huhtikuuta
Online-tilauksia: 5
Kirjoja löytyi: 5

Pitkäperjantai. Katie oli tänään töissä kaupassa, koska Nicky oli jossain Jehovan todistajien jutuissa. Katie on lääketieteen opiskelija, joka on ollut kaupassa töissä useina kesinä eikä kunnioita minua laisinkaan. Hän muutti lapsena tänne äitinsä ja siskonsa kanssa Oxfordista. Asiakas tuli tiskille ja sanoi: - Olen tutkinut kaunokirjallisuuden W-osuuden enkä löydä mitään Rider Haggardilta. Kehotin häntä katsomaan H-kirjaimesta.

Kassa £197,89
18 asiakasta"

Asiakkaista riittää loputtomasti tarinoita. Kuten mies, joka osti Fifty shades of Greyn luultuaan sitä kauhukirjallisuudeksi (ei taida olla kaukana totuudesta, en ole lukenut?). Tai pariskunta, joka oli kiinnostunut kristalliparantamisesta, mutta osoittautui kuitenkin hyväksi asiakkaaksi. Vakioasiakkaitakin on, kuten herra Deacon, ja niitä, jotka säännöllisesti kysyvät tiettyjä kirjoja niitä koskaan ostamatta. Kuten kaikki asiakaspalvelua tehneet, voin hyvin ymmärtää kauppiaan kommentin siitä, ettei hän koskaan tule ymmärtämään ihmisiä.

Varsinaisesta kirjabisneksestä kirjailija kertoo kiinnostavan yksityiskohtaisesti: periaatteistaan kauppiaana, hinnoitteluperusteistaan, ostojensa tai hylkäämistensä syistä, vuodenkierron vaikutuksesta, it:n ongelmista ja niin edelleen. Huomiota ja kateutta herättää postin toiminta, vaikuttaa huomattavasti tehokkaammalta kuin meillä! Tärkeä seikka nettikauppaa tekevälle myymälälle. Niin, viettää Shaun vapaa-aikaakin. Kumppaninsa Annan ja muiden ystävien kanssa hän harrastaa monenlaista kalastuksesta viskeihin, ja sosiaalinen verkosto on moninainen.

Ja koska luonnollisesti teksti vilisee lukuvinkkejä, kirjamainintoja, viitteitä ja lainauksia; en tiennytkään vaikka sitä, että myös George Orwell on kirjoittanut kirjakauppiaan työstä. Tuttuja nimiä on hauska bongailla, vaikka suurin osa mainituista meneekin ohi kokemusalueeni.

Äärimmäisen hauska mutta asiapitoinen kirja. Nauroin vähän väliä ääneen, samalla kun ihailin paitsi kirjakauppiaan uutteruutta ja ideointikykyä myös tekstin nasevuutta ja erinomaisen älykästä rajausta. Suomennos noudattelee alkukielen rentoa tyyliä (oletus alkukielen osalta) ja välkkyy iloisesti niin että lukeminen on nautinto (muutamaa kohtaa tosin jäin miettimään, mutta oletan suomentajalla olleen niihin perusteensa). Yksi parhaista tämän vuoden luetuistani, iso suositus!

Kirjan merkinnät ovat vuodelta 2014, ja loppusanoissa on muutama ennen julkaisua 2017 lisätty päivitys. The Bookshopin elämää voi seurata somessa, tässä fb-sivu, videoita löytyy YouTubesta paljon. Esimerkiksi tässä esittelyä. Shaunin kollegoineen voi nähdä monessa pätkässä ja monessa kirjan kertomassa tilanteessa. Minulle heräsi hurja halu matkustaa Skotlantiin, mieluiten heti (saattaa jopa olla yksi kirjan tarkoituksista). Tuo pikkukaupunki kauppoineen olisi mahtava nähdä livenä.

Kenelle: Kirjakauppiaaksi ryhtymisestä haaveileville, kirja-alan ihmisille, divarien asiakkaille, it-toimittajille ja kaikille kirjoista kiinnostuneille.

Muualla: Mukavaa luettavaa ja silmienavaaja nykyiseen kaupalliseen maailmaan, toteaa Nina / Kasoittain kirjoja. Kirjarakkautta olisi toivonut tiivistämistä ja laputti oman kirjansa täyteen hyvistä kohdista, joita voisi bloggaukseen lainata.

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana (The Diary of a Bookseller). Kirjapaja 2019. Suomennos Jaana Kapari-Jatta.

Helmet-haaste 2019 kohta 32: kirjan nimessä on ammatti.

Ekstraa: Shaun Bythellin toinen kirja, Confessions of a Bookseller, on ilmestynyt englanniksi. Milloin ja minkä kustantamon toimesta saamme lukea sen suomeksi? Haluan lukea lisää!

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous

Ensimmäinen suomennettu indonesialainen romaani, pakko tutustua! Kirja ilmestyi alunperin jo 2002, mutta katosi kustantamojen uumeniin, kunnes se 2015 käännettiin englanniksi.

Olipa kerran äärimmäisen kaunis prinsessa: "...Pajajaranin kuninkaallisen suvun viimeinen jälkeläinen, joka oli perinyt kaikkien Pakuan valtakunnan prinsessojen ihanuuden. Sanottiin että prinsessa oli itse tajunnut kauneuden tuovan hänelle huonoa onnea. Kun prinsessa oli lapsi ja sai vapaasti kulkea palatsin muurien ulkopuolella, hän aiheutti sekasortoa, isoa ja pientä."

Virkamiehet unohtivat velvollisuutensa, oma isä riutui rakkaudesta tyttöä kohtaan, jonka äiti halusi tappaa kauneuden vuoksi, mutta ei voinutkaan, kauneuden vuoksi. Monen mutkan jälkeen prinsessa ajautui viidakkoon, paikkaan, johon syntyi Halimundan kylä. Tarina tapahtuu tässä kylässä, jossa prinsessan jälkeläiset asuvat.

Heihin kuuluvat maineikas huora Dewi Ayu ja hänen tyttärensä Alamanda, Alinda ja Kauneus, joka sai nimensä legendaarisen prinsessan mukaan. Kylää hallitsevat väkevät miehet, soturi Shodancho ja Maman Gendeng, johon eivät edes luodit pystyneet.

"Maman Gendeng ei ollut koskaan puhunut suoraan yhdellekään naiselle, lukuun ottamatta prostituoituja Japanin miehityksen aikana, ja yhtäkkiä hän tajusi että nuoren siron Nasiahin kohtaaminen pelotti enemmän kuin hollantilaisen teloitusryhmän eteen joutuminen. 

Rakkautta, mustasukkaisuutta, seksiä, ystävyyttä ja hellittämätöntä vihaa, syntymää ja kuolemaa; niistä on kylän elämä tehty. Naiset ovat vahvoja; miehet taistelevat, uhoavat, itkevät ja rukoilevat.

"Lisäksi käynti huoratalossa oli todella typerä teko mieheltä, joka yritti tehdä vaikutusta mahdolliseen tulevaan vaimoonsa."

Maan historia sotineen esiintyy kirjassa vahvasti, sen ohessa, kun ihmettelemme halimundalaisten meille eksoottisena näyttäytyvää elämää. Indonesia on entistä Hollannin siirtomaa-aluetta. Kun he pääsivät eroon Hollannista, maan valtasivat japanilaiset.

"Todellinen hulluus alkoi, kun leirissä oli tullut kaksi vuotta täyteen ja japanilaiset sotilaat alkoivat tehdä listaa naisista, jotka olivat iältään seitsemäntoista ja kahdenkymmenenkahdeksan välissä."

Indonesia itsenäistyi 1945. Kirjassa kuljetaan halimundalaisten sukupolvien mukana siirtomaa-ajoista 1990-luvulle saakka, joten lukija saa tuhdin annoksen tietoa maan vaiheista. Mutta herkullisinta tarinassa ovat ihmiset, heidän suhteensa ja arkensa, johon kuuluu myös maagisia tapauksia, kuten kuolleista heräämisiä ja vatsasta katoavia vauvoja.

"Tähän on vain yksi mahdollinen selitys, Shodancho, nimittäin se että yhdyit vaimoosi ilman rakkautta - sellaisen yhdynnän tuloksena syntyvä lapsi joko jää kokonaan syntymättä tai syntyy hulluna, jonka takapuolesta kasvaa rotan häntä." 

Kurniawan kirjoittaa herkullisesti, oivaltavasti, rennon ronskisti ja vetävän viihteellisesti, mutta ei missään kohtaa kepoisesti tai typerästi. Hykerryttävän hauska ja viisas kirja - klassikkoainesta! Kirja olisi sopinut mainiosti Tammen Keltaiseen kirjastoon, nyt sen nappasi Gummerus.

Gabriel Garcia Márquez tulee etsimättä mieleen, mikä on mainittu kirjan kannessakin, samoin Salman Rushdie. Hänen tuotantoaan en tunne, mutta esimerkiksi Mo Yan tai Jose Saramago voisivat olla verrokkeja: huumorissa, viisaudessa, yksityiskohtia pulppuavassa selostamisessa ja riemukkaan laajoissa henkilöhahmoissa on jotain samaa. Vahva suositus!

Kenelle: Klassikoiden ystäville, huumoria hakeville, eksotiikkaa kaipaaville.

Muualla: Romaani isolla R:llä, sanoo Kirjaluotsi. Raju, häpeilemätön ja viihdyttävä, tuumii Tekstiluolan Tuomas.

Eka Kurniawan: Kauneus on kirous. Gummerus 2017. Annie Tuckerin englanninnoksesta suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Kannen suunnittelu Jenni Noponen.

Helmet-haaste 2017: Kirjassa mennään naimisiin. Monta kertaa.

Jää hyvästi

Anne Tyler ei petä, vaan ylittää odotukset. Olen aina pitänyt kovasti hänen kirjoistaan, mutta edelliset, Nooan kompassi ja Amerikan lapset, jäivät minulle aiempia vieraammiksi: vaikka luin kirjat innolla, en oikein pystynyt eläytymään niiden henkilöihin, tyylilajikin oli totuttua vakavahenkisempi. Mutta Jää hyvästi tuntuu jälleen tutummalta Tylerilta, joka onnistuu koskettamaan pienin, arkisin asioin ja lämpimällä huumorilla.

35-vuotias, lapseton Aaron jää leskeksi yllättäen. Hän kaipaa vaimoaan Dorothya suunnattomasti, ja suru on musertava. Eikä liene spoilausta, jos kerron saman minkä takakansi: hän tapaa vaimoaan vielä tämän kuoleman jälkeenkin. Surutyöstä siis on kyse. Tarina ei ole mitenkään mystinen - no, tämän yhden asian osalta tietysti hieman - eikä saa muita metafyysisiä tai hengellisiä sävyjä, vaan Tylerin tapaan kuvaa tarkoin erään vaiheen erään ihmisen, tässä Aaronin, arkielämästä. Aaron ei ole hullu, ei tunteiluun taipuvainen eikä menneessä eläjä, vaan enemmänkin "jatketaanpa eteenpäin" -tyyppiä, kuten hän itse sanoo.

Ilmestyypä Dorothy sitten oikeasti tai miehensä mielessä, Aaronin suru on todellista ja se liikuttaa, samoin hänen lähipiirinsä ponnistelut miestä auttaakseen. Kaikki tuntuvat hyvin inhimillisiltä ja eläviltä - ja fiksuilta. Ehkä kirjoissa ihmisten pitää mielellään olla hieman fiksumpia kuin elävässä elämässä normisti ollaan, vähän kuin lehtien kansissa täytyy aina olla vähän normaalia paremman näköisiä ihmisiä, jotta heihin haluaa samaistua?

Tyler ei sorru hempeilyyn, eikä kirja synkästä aiheesta huolimatta masenna, vaan mukana on paljon lohtua ja huumoria, jota tuottaa etenkin Aaronin ammatti "Beginners"-tietokirjasarjan yhtenä toimittajana. Tämäkin on kirjailijalta tuttua: olihan myös Onnellinen matkamies tietokirjasarja. Tyler-bingoon (vertaa Katjan Haahtela-bingo) olisi ammatin lisäksi jo monta palasta koossa: yksinäinen mies, jolla on jokin ruumiinvamma tai muu vaiva, menetys, avioliiton äkillinen päättyminen, vieraantuneet aikuiset lapset, yllättävä ystävyys, perusperheenäidin normista poikkeava tai siihen pyrkivä nainen... Näitä kaikkia on tässäkin kirjassa, aikuisia lapsia lukuunottamatta. Jotenkin mielsin Aaronin paljon vanhemmaksi kuin hän kertoo olevansa; ehkä hänen lievä invaliditeettinsä ja surukokemuksensa vanhensivat häntä, tai ehkä muistelin liikaa Tylerin iäkkäämpiä sankareita.

Suomennos on sujuvasti puhekielinen ja helppolukuinen, muutamaa sanavalintaa jäin pyörittelemään mielessäni ja arvailemaan alkuperäistä tekstiä, mutta en moittivassa mielessä, vaan uteliaisuudesta - hyväksyn kääntäjän valinnat ja tyylin täysin. Kannen kuvavalinta on erikoinen, mutta jipponsa siinäkin.

Kirja on siitä ärsyttävä, että se piti lukea yhtä kyytiä suurinpiirtein saman tien, onneksi sivuja on vain parisataa. Mutta hyvä ja hieman haikea mieli siitä jäi, enemmän itse tarinasta kuin sen lopetuksesta, joka on minusta jotenkin irrallinen, ikään kuin haettiin vähän väkisin jonkinlaista selittävää loppulausetta.

Muualla blogeissa: Luettua ja P.S. Rakastan kirjoja.

Anne Tyler: Jää hyvästi.Otava 2013. Suomennos Jaana Kapari-Jatta.