Suomen Kansallisteatteri: Nämä juhlat jatkuvat vielä

Saatiin näytelmä Turusta Helsinkiin, Kansallisteatterin ja Turun kaupunginteatterin yhteistuotantona, ja se on erinomainen juttu se: itse asiassa jo koko näytelmän lähtökohta on melkoisen ainutlaatuinen. Äkkiseltään ei tule mieleen toista kirjaa tai näytelmää, jossa yksi päähenkilöistä on ihailemastaan ihmisestä alkuperäisteoksen kirjoittanut tekijä. Onko sellaisia? Asetelma on jännittävä, mutta toimii. Teatterintekijöiden ammattitaito näytti jälleen voimansa.

Eeva Kilven tuntevat nekin eli mekin, jotka vähemmän runoutta lukevat. Tiedämme hänen elämäntehtävänsä olleen taiteilijuus, kirjoittaminen, ja aiheitaan luonnon ja ihmisyyden, etenkin naiseuden, merkityksen esiintuonti ja aforismimaisen tarkka havainnointi. Näytelmän (ja sen innoittaneen kirjan) pohjalta vasta tajusin Kilven visionäärisyyden.

Hänen mielensä tuntuu olevan huimasti laajempi kuin taviksella, joka ahertaa arjessaan eikä malta nosta katsettaan kauemmaksi. Saati osaa muotoilla ajatuksiaan Eevan tavoin viisaaseen, terävään ja usein humoristiseenkin muotoon, vaikka tekstien perusvire saattaa olla haikea monista syistä. Kuten siitä, että taiteilija joutui lapsena perheineen sodan jalkoihin ja evakoksi Karjalasta. Kuolema ja yksilöä suuremmat uhat iskostuivat mieleen jo pienenä.

Luonto kaiken perustana ja sen suojelun tarve oli runoilijalle selvää jo aikana, kun muu maailma vasta alkoi ajatukseen herätä. Sanomana pidän sitä, ettei ihmistä ole ilman kaikkea muuta elävää eikä ihminen ole kaiken valtias, vaan pieni osa suurta kokonaisuutta. Mikä ei tarkoita sitä, että yksilön arki olisi turhaa tai mitätöntä. Eeva Kilpi tarkkaili antropologin tarkkuudella niin omaa kuin muiden elämää, mutta pyrki yhä enemmän katsomaan asioita vähemmän ihmiskeskeisesti. 

Näytelmä kuvaa Eeva Kilven elämän ja hänen ajattelunsa ja tuotantonsa kehittymisen kaaren alusta tähän päivään, jolloin taiteilija on jo hauras, osin sanojen tavoittamattomissa. Kun Anna-Riikka Carlson alkoi vierailla tämän luona kustantajan edustajana, he löysivät toisistaan sukulaissielut tekstien rakastajina ja ymmärtäväisinä ystävinä. Eeva halusi Anna-Riikan kirjoittavan tapaamisten sisällöt muistiin, ja niistä syntyi kirja, vaikka Anna-Riikka oli epäileväinen - eihän hän kirjailija ole! (Oli kuitenkin, Eeva näki tämänkin jo ennalta.)

Lavalla Eija Ahvo loistaa Eeva Kilpenä. Hän on täysin samastunut rooliinsa, luontevuus on häkellyttävää. Anna-Riikkaa, tai siis näytelmässä kustannustoimittaja Aadaa,  esittävä Jonna Järnefelt on erilainen kuin se Anna-Riikka, jonka tunnen, ehkä tarkoituksella etäännyttäen, ehkä tuoden esiin puolia, joita en tunne. Tutut kirjassa eläminen ja tekstirakkaus käyvät selviksi. Musiikista vastaava Maija Ruuskanen on mainio niin muusikkona kuin esittäminään sivuhenkilöinä ja toi lavalle tuoreen tuulahduksen muisteloiden oheen. 

Pelkistetty näyttämö ja valaistus saivat elävyyttä vanhoista valokuvista ja videoista. Näytelmä on pitkähkö, mutten kertaakaan ehtinyt katsoa kelloa, kuten kärsimättömänä usein katsomossa teen. Toinen puoliaika nosti kierroksia riemastuttavan räväkästi. Avioeronsa jälkeen Eeva Kilvellä oli aistillisena naisena toki miessuhteita, mutta kuka niitä muistaa - ja Kilpi-tietäjät tietävät, mikä on kolmen sanan lause, joka summaa mieskokemuksia. Kiusallanikaan en toista sitä tässä, mutta jos tiedät, sillä voi brassailla, sanotaan se yhteen ääneen!

Taiteilijuus eli yli perhe-elämän. Kolme poikaa saivat viettää kesiään Savon-mökillä, joka tulee Kilven kirjojen lukijalle tutuksi. Äidin ja lasten suhde jäi kaukaiseksi, mitä Eeva suri myöhemmin. Monia tunteita näytelmä herättää myös katsojassa, surusta ihailuun ja nauruun, monenlaisen olennaisen miettimiseen. Hieno, kohottava ja viihdyttävä kokonaisuus kaikkine elementteineen, ideoineen ja ihmisineen, jotka tekevät elämäntarinan todelliseksi ja elämänmakuiseksi. 

Suomen Kansallisteatteri: Rakas Eeva. Nämä juhlat jatkuvat vielä. 

Näyttämöllä Eija Ahvo, Jonna Järnefelt ja Maija Ruuskanen
Alkuperäisteos Rakas Eeva. Nämä juhlat jatkuvat vielä. Anna-Riikka Carlson
Teksti Kati Kaartinen
Sävellys Maija Ruuskanen
Lyriikat Eeva Kilpi ja Kati Kaartinen
Ohjaus Laura Mattila
Visualisointi ja valosuunnittelu Veli-Ville Sivén

Helsingin ensi-ilta Kansallisteatterissa 26.2.2026. Kantaesitys Turun Kaupunginteatterissa 23.10.2025.

Teatterin kuvapalvelun kuvat Otto-Ville Väätäinen paitsi alun julistekuva Satu Kemppainen.

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Anna-Riikka Carlson on tuntenut Eeva Kilven pitkään. Ystävyys on syventynyt yli kustantajan ja kirjailijan kumppanuuden läheisyydeksi, kunnioitukseksi ja välittämiseksi tavalla, jota voinee kutsua jopa, niin, rakkaudeksi. Intohimo ajattelemiseen, tekstiin, luontoon ja läheisiin sekä asioista haltioituminen ja ymmärtävä, lempeä katsanto yhdistävät heitä, halu kertoa maailmalle kaikesta sen hyvästä tarjoamasta niin, että mahdollisimman moni voi ottaa siitä osansa.

Kirja käy läpi Eeva Kilven elämää - ja ohessa ystävyyden kehittymistä - tähän päivään saakka. Runoilija on jo hauras, muistot välillä häilyviä, mutta elämänviisaus tai sanojen arvo ei ole hävinnyt mihinkään. Niitä Anna-Riikka poimii taitavasti esiin johdatellessaan lukijaa Kilven tuotantoon ja vaiheisiin, jotka eivät aina ole olleet helppoja. Jo alku oli järisyttävä, kun sota pakotti perheen muuttamaan Karjalasta, kun Eeva oli lapsi. Kotikylä Hiitola jäi ikuiseksi kaipaukseksi ja perusmielenmaisemaksi. 

Myöhemmin Eeva tapasi elämänsä rakkauden, Mikko Kilven, joka oli "erittäin kaunis mies." Runoilija hänkin, ja kustannustoimittaja. Syntyi lapsia. Työn ja perheen yhdistäminen vaati epäsovinnaisiakin ratkaisuja: kirjoittaminen vaatii omaa aikaa ja rauhaa, ja sitä Eeva Kilpi löysi kesäisin Piskolan mökiltä, Mikkelin kupeesta. Suruja ja pettymyksiäkin on matkan varrella luonnollisesti ollut, vaikka ilo on yksi kantava voima. Juhlat voivat syntyä milloin vain! Ehkä juhlaa arvostaa sitä enemmän, mitä enemmän on joutunut tutustumaan elämän synkkään puoleen. Usein olen ajatellut taiteilijuuden vaatimaa luonnetta, tätäkin: 

"Yksinäisyys sinussa on ollut vahva tunne myös silloin, kun ympärilläsi on ollut ihmisiä. Se on ollut usein vapautta ja joskus vankeutta."

Piskolassa hän kirjoitti tärkeimmät teoksensa, kaiken - hänen elämäntapansa on ollut kirjoittaa koko ajan, kirjata ajatuksia lähimmälle paperilapulle, mihin tahansa. Kirjassa keskustellaan niin ääneen kuin ajatuksin. Ja tietysti tekstien kautta. Kokoelmasta Perhonen ylittää tien sitaatti, jota kirjan kirjoittaja kommentoi.  

"Lempeys on miltei poikkeuksetta älykkyyttä.
Älykkyys usein julmaa.

Minä rakastan tätä. Että lempeys saa tällaista kunniaa. Ettei se ole jokin pakotettu käyttäytymismalli vaan valinta: kohdella lempeästi ihmisiä. Sinä olet radikaali ja rohkea ja herkkä ja lempeä samaan aikaan."

Radikaali ja rohkea, niitä Eeva on totisesti ollut. Ja ällistyttävän näkemyksellinen. Luonnon ja ihmisen suhteen hän on nähnyt aina niin, että me tarvitsemme luontoa - kaikella elävällä on yhteys. Me muut olemme vasta heräilemässä ajatukseen siitä, ettei ihminen olekaan kaiken herra. Jopa Putinin vaarallisuuden hän totesi jo 1990-luvulla. Naisten asema tasaveroisina miesten rinnalla on ollut hänelle selvää, puolustettavaa. Ja naisten tekemä kirjallisuus! Ei minua pidetty oikeana kirjailijana, hän sanoo. Ihan uskomatonta, sanoo Anna-Riikka, ja lukija myös. Nyt kirjassa mainitaan ihailijoita Jenni Haukiosta Juha Hurmeeseen, siteerataan kymmenittäin lukijoita, joista kirjailijoita suuri osa. Lähdeluettelo on pitkä. Samoin on Eeva Kilven palkintolistaus, jota netistä kurkkasin. 

"Tässä me olemme, kaksi eri-ikäistä naista, ja niin moni asia maailmassa on ollut minulle helpompaa kuin sinulle, koska ajat ovat muuttuneet ja sinä olet ollut niitä muuttamassa. Olenko sanonut riittävän usein kiitos?" 

Kahden naisen vuoropuhelu on hurmaavaa luettavaa: aito tunne välittyy vahvana, sitaatit jäävät mietityttämään. Eeva Kilvestä piirtyy kuva, joka saa kunnioittamaan hänen työtään entistä enemmän. Kirjailija Carlson kokee olevansa viestinvälittäjä enemmän kuin kirjailija, vaikka hän tämänkin tehtävän hoitaa kunniakkaasti. Eevan huumori näkyy tämän kutsuessa kirjoittajaa muun muassa erikoiseksi kokemukseksi ja käyttökelpoiseksi, kirjallisuudelle. 

"- Sinä olet taiteilija ja minä ehkä sitten sanansaattaja. Sinä olet mestarikirjailija. Sinun on nyt vain hyväksyttävä se.

- Sinä teet minusta sellaisen.

Ei. Sinä olet sellainen ja minä sanon sen ääneen."

"- Sinä et ole pelännyt tunteita ja olet sanonut, ettei kannata sanoa mitään, mikä ei tule sydämestä."

Sanansaattaja tekee paljon töitä kirjan eteen. Ja sen, että Eeva tietäisi merkityksensä ja arvonsa. Eikä työ lopu tähän, sillä runoilijan muistiinpanot, ne lukuisat laatikolliset, on siirretty Anna-Riikan haltuun. Paljon perkaamatonta tekstiä ja ajattelua.  

Katsoin soveliaaksi lukupaikaksi kirjalle mökkimme, joka sijaitse viitisenkymmentä kilometriä Piskolasta etelään, Etelä-Savossa. Luonto hallitsee siellä kaikkea ja vie tunnelmaan. Ei sillä, etteikö kirja veisi mukanaan muutenkin. Luin ja nautiskelin hitaasti, usein kerraten. Kirjailijan äiti oli miettinyt, voiko tunnelmaa kuvata "tiheäksi" - onko sana liian konkreettinen. Todellakin voi! Kirja on tiheä, mikä on erittäin kiittävä adjektiivi. Tämä kirja ei kertalukemisella tyhjene. 

Hurmaava teos kaikille tekstin ystäville, kirjoitustyötä tekeville, ystävyydestä lohtua saaville, elämänviisautta janoaville, lempeyttä kaipaaville, luonnon ja Lapin ystäville, naisten asemaa pohtineille, kokeneille ja kokemattomille, sanojen rakastajille.

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä. WSOY 2024. Päällys Ville Laihonen, kannen kuva Hanna Weselius. 

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

Kirjoittaja sai muistikirjan lahjaksi lapsenlapseltaan Sohvilta ja käytti sitä kehotuksen mukaan kirjaamalla ajatuksiaan ikävän lieventämiseksi.

Aforismimaiset ajatukset pyörivät ikävöinnin lisäksi perheessä, vanhuudessa, kuolemassa. Hän sanoo opettelevansa vanhuutta.

"Miten kovaa onkaan yksin vanhana! Yksinäisyydessä olisi jo tarpeeksi kestämistä. Vanhuudessa niin ikään. Mutta ne tulevat yhdessä, yhtaikaa. Kun ei enää jaksaisi mitään."

Erityisesti vahva yksinäisyyden kokemus särkee sydäntä, samoin sodan haavat, joista ei pääse eroon koskaan - ne ovat jo tehneet tekosensa, hyvässä ja pahassa. Eikä se avohaava, josta hän sanoo kirjoittamisen kumpuavan, vaikuta umpeutuvan, kuten kirjan olemassaolo osoittaa.

Toisaalta, hän keksii jotain hyvääkin vanhenemisesta, vaikka sanoo sitä järkyttäväksi kokemukseksi (ja tiedämme, mikä on vanhemisen vaihtoehto). Mutta on siinä hänen mielestään jotain harrasta. Elämänviisaus kasvaa. Ja: "Vanhuus on ensimmäinen hengähdysaika mitä ihmisellä on!"  

Hän puhuu myös onnesta ja rakkaudesta.

"Rakkaussuru on suurimpia suruja mitä on. Mutta se menee ohi, vaikkei siltä tunnu. Jollet ole kokenut hylätyksi tulemisen tuskaa, ei tiedä elämästä juuri mitään, mutta senkin unohtaa, kun aika kasvaa väliin. Jonakin päivänä on siitä vapaa - ja altis uusille suruille."

Ja ihmisluonnosta, yleensä luonnosta, tulevaisuudesta. Elämästä.

"... tämä jatkuva kietoutumisemme pahaan, vaikka olemme tiedostavia ja vastuumme tuntevia olentoja, se on suunnaton arvoitus ja haaste, johon meidän tulisi paneutua kaikin voimin - että jättäisimme jälkeemme paremman maapallon, elämisen arvoisen elämänmahdollisuuden kaikille niille jälkipolville ja lajeille jotka toivon mukaan jatkavat täällä elämää sen jälkeen, kun me olemme poistuneet."

"Jokainen meistä luo elämän kudosta - sen tulisi olla kaunista, ainakin miellyttävää, mieluiten ihmeellistä, mutta aina korkeasti moraalista ja syvästi ja aidosti luontoa kunnioittavaa, suojelevaa ja puolustavaa, jos niin on tarpeen."

Eikä kirja vain valita tai ohjeista, vaan tekee oivaltavia havaintoja huumoria unohtamatta.

"Minä elän muuten normaalia elämää, minä vain huolehdin tästä vanhuksesta joka nyt olen."

Elämänviisaita ajatuksia, joissa on enemmän kuin päältä katsoen näyttää, kokonainen elämänkaari.

Kenelle: Vanhenemista pohtiville, viisautta etsiville, vanhoille ja heidän nuorille läheisilleen.

Muualla: Nanna kiinnostui kirjan myötä kirjailijan muustakin tuotannosta. Ja hyvänen aika, on ilmestynyt myös jo Punainen muistikirja! 

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja. WSOY 2019. Graafinen suunnittelu Mika Tuominen.