Eveliina Talvitie: Helga

Historiallisten romaanien sankarittaret tuppaavat olemaan täydellisiä: ylivertaisen viisautensa, kauneutensa ja taitojensa ansiosta he suoriutuvat hankalimmistakin tilanteista ja saavuttavat ylenmäärin kunniaa, rakkautta ja aineellista turvaa, kepeästi siinä maailman tautien parantamisen, perheestä huolehtimisen ja aamusarastuksesta iltamyöhään jatkuvan raatamisensa ohessa. 

Helga on virkistävä poikkeus. Hän asuu 1940-luvulla kotikylässään maalaistalossa, jonka työt Helga jättää mieluummin miehelleen, sodasta selvinneelle Fransille, ja emännöinnin tämän sisarelle Suomalle. Lapsista Eemil auttelee jo isäänsä maatöissä, pienempi Matleena pyörii sisällä ja yrittää saada huomiota.

"Välillä Helga oli varma, että se yritti tieten tahtoen ajaa äitinsä hulluksi."

Sillä Helgalla on muuta mielessä. Hänen suuri intohimonsa on ompeleminen, rakkaimpansa uusi Singer, jonka Frans on hänelle hommannut. Erilaiset kankaat kiihdyttävät hänen mielikuvitustaan, vaikka suurin osa työtä onkin arkivaatteiden tekoa ja korjaamista, josta kyläläiset maksavat. Käden taitoa voi aina kuljettaa mukana eikä kukaan voi ottaa sitä sinulta pois, neuvoo Helga tytärtään, jolle jo pienestä annetaan neula käteen tai sauma purettavaksi.

Mutta Helga haaveilee isommasta. Perhe ja välihousujen ompelu saa jäädä, hän lähtee töihin isolle kylälle, pääsee asumaan Fannyn luo. Frans löytää tyhjästä tuvasta selittävän muttei pahoittelevan kirjeen, jossa Helga kertoo haluavansa oppia lisää. "Lasten on parempi täällä maalla, omassa kodissa. Tulen heitä kyllä katsomaan, jos sallit. Ja lähetän rahaa, kunhan onnistun sitä keräämään." Frans toteaa olevansa elävän leski. 

Helga sukeltaa uuteen elämäänsä. Fanny, yliopistoa käynyt itsellinen ja moderni nainen ajan aatteineen, kannustaa ja sivistää suojattiaan. Helga kokoaa uutta Helgaa, sanoo kirja. Huonoa omatuntoa Helga ei ole ikinä osannut tuntea, mistään. En voi välttää ihailua tästä ominaisuudesta - niin paljon naiset häpeävät kaikkea itsessään - enkä määrätietoisesta oman tien ottamisesta. Jos en myöskään pientä paheksuntaa perheen jättämisestä, rehellisesti sanoen. 

"Mistä se alkoi. Uskaliaasta housupuvusta. Raappahousuista. Järvellä viittoilevista puunaisista.
Saatanallisesta vimmasta.
Katumus hipaisi mielen pintaa, mutta Helga pyyhkäisi sen pois.
Lapsilla oli varmasti kaikki hyvin. Huonot uutiset olisivat kantautuneet hänen korviinsa."

Loputtoman kiehtova muodin maailma vie Helgan. Ura etenee, tulee uutta oppia, uusia haaveita. Kun joku kyseenalaistaa vaatteiden merkityksen tärkeiden aiheiden - kuten maan asioiden tai naisasian - rinnalla, Helga toteaa: "Pukeutuminen on tavattoman merkityksellistä. Vaatteet lähettävät viestin ilman että täytyy sanoa mitään." 

Pidän kirjailijan tavasta kertoa paljon selostamatta kaikkea, leikkaukset ajankulussa ovat näppäriä, tarjoavat väläyksiä vuosien varrelta. Arvaan, että moni ei tästä piirteestä kirjassa pidä, kun yksityiskohtia, jopa vuosia, jää kuvittelun varaan, puitteet toki tarjotaan. Ajankuva, erityisesti naisroolit, ovat läsnä muodin lisäksi, ja kirjan lopussa kurkotellaan jo 1960-luvulle. Miten Helgan elämä ja ura etenevät ja miten lapset pärjäävät: niistä saamme tietää Ompelija-trilogian seuraavissa osissa.

Kenelle: Käsityöihmisille, muotia seuraaville, naisten asemaa miettiville, ajankulusta kiinnostuneille. Yksityiskohtaiseen, perhekeskeiseen naistarinaan uppoutumista etsivälle kirja ei sovellu. Arvelen sen kiinnostavan erityisesti niitä käsityön ja muodin ystäviä, joita eivät kiinnosta menneiden sukupolvien lypsy- ja pyykkäyskuvaukset, mutta jotka etsivät naisen ja intohimoksi kasvavan kiinnostuksensa kohteen seuraamisen mallia.

Eveliina Talvitie: Helga. Into 2025. Kansi Timo Numminen.

Eveliina Talvitie: Kävin vaan uimassa, sisko

Talvitie kertoo raastavan triangelidraaman Mariesta, Benjaminista ja tämän vaimosta Annasta, joista jokainen kertoo vuorotellen. Kun mies on palvottu rockstara, vaimo itsevarma ja joustava eikä rakastajattarella ole mitään hävittävää, alkaa kuvio muotoutua. Sitä ennen se kulkee Latvian kautta Viron rannoille, viipyy pitkään Pariisissa ja Marseillessa ja sitoo lukijan tiukasti mukaansa.

Lyhyessä mutta rikkaassa tarinassa on voimaa. Henkilöt elävät, eikä lukiessa ei tule miettineeksi yksinkertaisia karikatyyreja tai vertauskuvia - ehkä myöhemmin - sillä kerronta vetää voimakkaasti. Liikuttaa monin tavoin. Henkilöitä painavat suuret kysymykset. Vapauden tarve mutta turvallisuuden toive, rakastamisen pakko tai pakottomuus, lähimpien tunteminen ja hyväksyminen virheistä huolimatta... 

"- Minun pitäisi osata hallita tunteitani, tuskailin. - Vihan tunteen tuomitsevat ne hurskastelijat, joilla ei ole omakohtaista tai yhteiskuntaluokkaan liittyvää syytä vihaan, Emil esitti. Kääntelin ajatusta mielessäni ja pidin siitä." 

Kirjasta on vaikea puhua paljastamatta juonesta liikaa. Ei siksi, että se olisi vaikealukuinen (ei ole), vaan siksi, että se herättää lukijan päässä ajatuksia ja mielleyhtymiä, jotka ovat jokaisen henkilökohtaisia ja lopulta muodostavat kokonaisen romaanin sinällään. Upea suoritus Talvitieltä! Vajaat 200 sivua kertovat tuhansien sivujen tarinan. 

"Ja muista että minä olen sinun, hän sanoi enkä voinut kuin ihailla omahyväisyyden ja hurmaavuuden taitavaa paketointia."'

Vai olenko se vain minä, joka tulkitsen kirjaa näin? Ei, en ole itse kokenut vastaavaa triangelidraamaa tai taiteilijaelämää saati eurooppalaista liikkuvuutta, joita kirjassa kuvataan. Silti tarina koskettaa ja saa mielen liikkeelle, hyvällä tavalla. Jos terapiakieltä sallittaisiin, sanoisin: voimauttavasti. 

"Tunsin, miten kuoreeni tuli halkeama, se tuntui suloiselta ja kipeältä."

Täyteläinen ja vakava teos, joka sopisi hyvin kirjapiirikeskustelun aiheeksi - keksin koko ajan lisää kulmia. Rock-maailman epäterveet piirteet (näistä on puhuttu paljon viime aikoina). Rahan jakautuminen maailmassa. Naisten dissaus, mutta myös naisten vahvuus. Henkilöt jäävät lukijan päähän asumaan. Tarina ei ole sidottu Suomeen: voisi olla baltialainen tai ranskalainen, eurooppalainen ylipäänsä. Onneksemme saamme lukea sen omalla äidinkielellämme. Nyt kun jälkeenpäin mietin, on tarina hyvin totinen. Toisaalta sitä keventävät ranskankieliset lauluriimit ja viittaukset pop-kulttuuriin. Ovatko Marie ja Benjamin kuin John ja Yoko? Vai vain haave samankaltaisesta suhteesta?  

"Syyllinen kiepauttaa itsensä helposti uhriksi, jos on tarpeeksi taitava." 

Suosittelisin erityisesti nuorille naisille, mutta näin iäkkäämmillekin se toimii mainiosti. Myös miehille, jotka ovat oman elämänsä rockstaroja tai jotka haluavat tutustua naisen sielunelämään. Kirjan karikatyyrimainen mieskuva on ohut, mutta luulen, että useimmat meistä tuntevat vastaavat miestyypit omasta tuttavapiiristään. Julmaa, mutta todellista. Ja hienosti esitetty kirjallisessa muodossa. Kirjan mainostetaan saaneen innoituksensa tositapahtumista, ranskalaisen näyttelijän Marie Trintignantin kohtalosta. Yksityinen on yleistä, kokemukset universaaleja. 

Talvitien aiempi kirja: Kovakuorinen

Kenelle: Millintarkan ilmauksen ystäville, kolmiodraamasta kärsiville, voimaa etsiville, naisten välisen ystävyyden puolustajille, kokeneille tai kokemuksia haikaileville.

Eveliina Talvitie: Kävin vaan uimassa, sisko. Into 2021. Kansi Tuomo Parikka.

Helmet-haaste 2021 kohta 39: kirjassa kuunnellaan musiikkia. 

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen

Eeva ja Mira kasvavat samassa kerrostalossa pikkukaupungissa, jossa leijuu kaljamaltaan haju ja jonka 60-luvulla rakennettuun lähiöön muutti aikanaan väkeä maalta kaupunkiin töihin. Kotona tuoksuu tupakansavu ja halpa punaviini, harvemmin ruoka. Lattioilla lojuu barbinukkeja ja tytöt hoilaavat Freemanin Tandemia ja muita hittejä sydämensä kyllyydestä. Lähipihat ja naapurit ovat tuttuja.

"Mun äiti on tämän kaupungin suurin huora, Mira julisti kovaan ääneen lähikaupassa ja jatkoi yhtä kovalla äänellä juomukondomeista. Näyttää pahalta, mutta ooh, tuntuu hyvältä, hän voihki. Muut asiakkaat yrittivät vaivautuneina pitää katseensa tiukasti seinissä tai tomaateissa tai lihatiskissä. Eevan mielestä tiskin porsaankyljyksistä yksi nytkähti hieman."

Riemastuin värikkäästä ajankuvasta ja ihmisistä, joista Talvitie piirtää eloisia, hienostelematta muttei kurjuuksilla mässytellen. Äidit, isät ja niiden korvikkeet sekä kaveripiiri ovat läsnä lasten kokemusmaailman mukaan. Tosin en tässä vaiheessa vielä tiennyt, miten tarina jatkuu, vaikka viitteitä auliisti tarjoiltiin. En arvannut, että tarinasta muodostuu moniulotteinen, psykologinen kasvukertomus, jossa on trillerimäisiä piirteitä, sukupuolten välistä jännitettä ja kirpaisevaa huumoria.

"Eevaa naurattaa. Hänelle käy usein niin. Kun ei ole mitään syytä, juuri silloin häntä naurattaa. Sopimattomassa tilanteessa päässyt nauru on on saanut monet raivostumaan. Se on tulkittu ylimielisyydeksi eikä ylimielinen ihminen ole miellyttävä. - Voi olla, että tuo sun piirre on mielenvikaisuutta. Hysteerisyyttä. Naisillahan esiintyy sellaista, Mira on analysoinut." 

Tyttöjen 1970- ja 80-lukujen lapsuudesta edetään uuden vuosituhannen alkupuolelle asti. Nainen istuu tutkijan haastateltavana:

"Isäsi mukaan olit jo lapsena hyvin itsenäinen. Tosin hän oli vähän huolissaan siitä, että jouduit olemaan niin paljon yksin. Kärsitkö yksinäisyydestä, Honko kysyy, koska arvioi, että on otollinen hetki yrittää yllättää keskustelukumppani jotenkin. Kerro minulle, tohtori, miksi poikkeavien ihmisten lapsuus pitää väkisin arvioida onnettomaksi. Pelottaako normaalikiimaisia ihmisiä, ettei heidän todellisuutensa olekaan ainoa mahdollinen."

Luonnollisesti kuvioon on astunut mukaan miehiä. Erityisesti Mies. Josta kertoja tekee niin herkullisen äklöttävän, että kummallista kyllä, hänkin tuntuu elävältä ja todelliselta. Siinä vasta setä!

"Hän tuntee taiteen ja kulttuurin mutta on perillä myös ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, taloudesta, urheilusta ja globaaleista teemoista. Impivaaralaisuudesta häntä ei voi syyttää, vaikka hän onkin asunut koko ikänsä samassa kaupungissa ja vieläpä sen eteläisissä kaupunginosissa. Mies tietää, tänään ja aina, täsmälleen minne on menossa ja mitä aikoo siellä tehdä. Hänellä on tarkkaan viilattu aikataulu ja agenda."

Miehessä on "paljon samaa kuin autossa. Tarkasti mietittyjä yksityiskohtia, erityisyyttä, herkkyyttä." Jopa hiukset vaikuttavat olevan miehen puolella, kun tämä pohtii omaa ja päivänsä erinomaisuutta. "Hänen päivänsä ovat kaikki klassikkoja omalla erityisellä tavallaan." 

Mutta miten Mies liittyy Eevaan ja Miraan ja mitä tapahtuu - se on jokaisen luettava itse. Arkisen isoa asiaa eri- ja tasa-arvoisuudesta, kehityksestä ja kehittymättömyydestä, ystävyydestä ja rakkaudesta tai niiden puutteesta. Painavaa mutta ei lainkaan raskasta; teksti onnistuu hienosti taiteilemaan rajan oikealla puolella, samoin kuin yhdistämään eri aikatasot luontevaksi, intuitiiviseksi kokonaisuudeksi. Olen lukenut aiemmin Porissa syntyneen toimittaja-kirjailija-viestijä Talvitien Keitäs tyttö kahvia -tietokirjan, joten hänen asiallinen feministinen otteensa oli tuttu. En toivo lukijoiden sulkevan tätä, hänen ensimmäistä romaaniaan, pelkästään feminismi-otsikon alle, niin paljon elämää kirja onnistuu kattamaan.

Lukemisen tueksi voi vilkaista jonkin kirjassa mainituista leffoista. Vaikka Scarface, Kuka pelkää Virginia Woolfia, Baby Doll tai James Bondit. (Lukuisiin kirjaviitteisiin en edes ala.) Kirpeän nautinnollinen lukukokemus, lupaan.

Kenelle: Naisille, Miehille, kasarilapsille, ystävyyteen uskoville, rakkautta etsiville, kuorta kasvattaneille.

Muualla: Kirjahullu-Ruusa toteaa tekstin olevan aitoa ja tunnelmaan helpon päästä. Omppu tykkäsi kerroksellisuudesta.

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen. Into 2019.

Kansi Mika Tuominen, kannen kuvat Jyri Pitkänen. Ennakkokappale kustantajalta.