Kirjabloggaajien klassikkohaaste 22

Kirjabloggaaja, -somettaja ja kuka tahansa lukeva: tervetuloa mukaan perinteiseen, puolivuosittaiseen klassikkokirjojen lukuhaasteeseen. Kierroksella 22 klassikkokirjoista postataan 31.1.2026. Ilmoittaudu mukaan kommenttikentässä ennen julkaisupäivää. 

Haasteen ideoivat alkuun vuonna 2015 bloggaajat Reader why did I marry him ja tuijata.com. Kiitos heidän, olemme saaneet monta antoisaa luku- ja keskusteluhetkeä! Viimeksi aiheesta keskusteltiin Helsingin kirjamessuilla 2025 kirjasomen ohjelmassa otsikolla Kirjasome personal trainerina klassikoiden lukemiseen. Keskustelijoina olivat Mari Leminen, blogi 1001 kirjaa ja Insta @1001kirjaa sekä Sanni Taskinen @koskelansivukirjasto, haastattelijana Tuija Takala.

Mitä aiot lukea haasteeseen? Sitä ei tarvitse vielä tietää eikä edes kertoa ennen kuin postauksesi ilmestyy, mutta ajatuksia olisi kiinnostava kuulla. Itse valitsen yleensä ulkomaista kirjallisuutta, koska muuten luen voittopuolisesti kotimaista, niin aion tehdä nytkin. Olen osallistunut klassikkohaasteeseen joka kierroksella, lukemani kirjat sivulla Haasteet.

Haluaisin lukea jotain oikeasti vetävää ja mielellään hauskaa näinä pimeinä kuukausina, mutta mikä se olisi? Löytyisikö amerikkalaisista? Tai Japanista? Tai jotain pohjoismaista, muttei ankeaa? 

Somessa haasteen tunnus on #klassikkohaaste. Logo: Niina Tolonen. 

Klassikkohaasteen säännöt

1) Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea. (Tai jota "häpeäksesi et ole lukenut", kuten alkutohinoissa haastetta kuvailtiin.) Ilmoita valinnastasi kommenttikenttään ennen julkaisupäivää. Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.

2) Lue valitsemasi klassikko.

3) Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.1.2026. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samana aamuna. 

4) Kehu itseäsi ja tunne olevasi hieman parempi ihminen kuin olit ennen klassikon lukemista. Toista. 

Voit osallistua myös ilman blogia tai muuta somekanavaa. Kirjoita silloin lukemastasi klassikosta koontipostauksen kommenttikenttään.  

Mikä on klassikkokirja? Sen voit haasteessa arvioida itse, myös modernit klassikot käyvät, tai valitsemasi kirja, jonka perustelet klassikoksi ohi valmiiden määrittelyjen. Aiempien kierrosten koonneista löytyy runsaasti lukuvinkkejä:

Osa 1: Reader, why did I marry him? (Omppu Martin)
Osa 2: Tuijata. Kulttuuripohdintoja (Tuija Takala)
Osa 3: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä (Marile)
Osa 4: Yöpöydän kirjat (Niina T.)
Osa 5: Tekstiluola (Tuomas)
Osa 6: Kirjapöllön huhuiluja (Heidi P)
Osa 7: Unelmien aika (Johanna)
Osa 8: Tarukirja (Margit)
Osa 9: Tuntematon lukija (Hande)
Osa 10: Taikakirjaimet (Raija)
Osa 11: Kirjan jos toisenkin (Jane)
Osa 12: Jotakin syötäväksi kelvotonta (Gregorius)
Osa 13: Kirjakaapin kummitus (Jonna)
Osa 14: Kartanon kruunaamaton lukija (Elegia)
Osa 15: Ankin kirjablogi (Anki)
Osa 16: Kirjaluotsi (Tiina)
Osa 17: Oksan hyllyltä (MarikaOksa)
Osa 18: Ankin kirjablogi (Anki)

Osa 19: Yöpöydän kirjat (Niina)

Osa 20: Tuulevin lukublogi (Tuulevi)

Osa 21: Oksan hyllyltä (MarikaOksa)

Antoisia valinta- ja lukuhetkiä klassikkoseurassa! 

Mukana haasteessa (päivittyvä lista)

Jotakin syötäväksi kelvotonta

Ankin kirjablogi

Kirjasähkökäyrä
Tarukirja
Reader why did I marry him

Tuulevin lukublogi
Ja kaikkea muuta

Tuijata

Donna Mobilen kirjat
Sanoja elämän sivuilla
Peegeehydatoon
Kirjaluotsi
Luettua elämää
My Book Carousel

Kirjakaapin kummitus

Kirsin konttuuri
Hemulin kirjahylly
Tainan ja Tommin aarrearkku

Sallan lukupäiväkirja
Kirsin Book Club
Tekstiluola
Kirjamies
Prosperon kirjahylly

Helsingin kirjamessut 2025 osa 2: sivistyin, ilostuin

Kirjamessukeskusteluista vielä muutama kiinnostava pointti. Enemmän kuin kolme, vaikka myös Alex Stubb oli esiintymässä. Lavan äärellä taisi olla suurin kerralla koskaan näkemäni messuyleisö! (Jos ei lasketa Dan Brownin Messukeskus-vierailua, jossa oli 1 200 katsojaa.) 

Siteeraan Stubbin käyttämää hienoa lausetta (en tiedä alkuperää): "Lukeminen on ajattelun polttoainetta." Enempää en voisi olla samaa mieltä. Presidentti on pitänyt päiväkirjaa jo kauan, ja nyt julkaistu Vallan kolmio -kirja kertoo kirjoittajansa ulkopoliittisen ajattelun kehittymisestä vuosien mittaan. Erityisesti se kuvaa maailmamme muutoksia vuosina 2022 - 2025 eli Venäjän hyökkäyssodasta tähän päivään sekä hahmottelee tulevan, toivomamme maailmanjärjestyksen edellytyksiä.

Stubbia haastatteli taitava Ville Blåfield, ja rennon sujuvasti he ehtivät käsitellä niin Suomen asemaa pienpelaajana maailmankentällä kuin sitä, miksi presidenttinä saattaa olla helpompaa kuin vaikka pääministerinä: siksi, että kansa toivoo lähtökohtaisesti presidentin onnistuvan työssään ulkopolitiikan johtajana, toisin kuin arkisempia haasteita ratkovien päivänpoliitikkojen. Presidentinkin kalenterissa on viime aikoina ollut kaikenlaista. Onneksi kirja oli kirjoitettu pääosin jo ennen presidenttiyttä ja ehdittiin tänä vuonna saattaa julkaisukuntoon ja ulos. Odotan sen lukemista! 

Kansainvälisyyttä saatiin lavalle myös Sofi Oksasen, FILIn johtaja Tiia Strandénin, Frankfurtin kirjamessujen (maailman suurimmat kirjamessut!) johtajan John Steinmarkin ja Villen haastattelussa. Miksi kirjallisuus on tärkeää? Kirjallisuudessa pystytään kertomaan asioita, joita uutisissa ei välttämättä voi, tai se voi auttaa ymmärtämään uutisia, vastaajat totesivat. Vakava fakta voi siis lymytä fiktion verhossa, ja siksi on tärkeää, ettei kirjoja sensuroida tai sananvapautta uhata, vaikka sen suuntaisia huolestuttavia ilmiöitä ja vaateita esiintyy maailmalla, myös kustannusalan paineita kasvattaen. Sananvapaudesta kiinnipitäminen on myös osa maanpuolustusta, sanoi Sofi. Esimerkki on helppo löytää: tälläkin hetkellä Venäjä pyrkii tuhomaan ukranalaisen kirjallisuuden. Lukeminen sinänsä on selviytymistaito ja nuorten innostaminen lukemaan olennaisen tärkeää - joissakin maissa nähdään jo nuorten aikuisten lukuhalun kasvua. Mainittiin esimerkeiksi Unkari ja Saksa, joissa kirjojen kierrätystä harrastetaan ahkerasti. 

Tekoälyä sivuttiin, mutta sen tiesimme jo, ettei sillä ole mielikuvitusta tai luovuutta, vaan se myllää valmiita koneille syötettyjä valmiita tekstejä, usein ilman lupaa, mikä on rikos: kirjailijoiden kuuluisi ehdottomasti saada palkkio teksteistään, joita kielimalleissa käytetään materiaaleina. Tekoäly ei sovi Sofin mielestä kääntäjäksikään, sillä se ei tunne sävyjä ja persoonallista otetta. Käännös saattaa olla teknisesti "oikein", mutta kirjailijan oma ääni katoaa. Siksi tarvitsemme ihmiskääntäjiä ja -käännöksiä suomesta muille kielille. Kirjavientiä edustavan FILIn Tiian mukaan suomalaisen kirjallisuuden tulee olla osa kansainvälistä keskustelua, sillä meillä on sanottavaa ja antia! Tähän iso peukku! Kirjamessut nähdään moniäänisyyden ja ideoiden jakamisen alustana. (Ottamassani kuvassa alla mainio messuidea, liitutaulu, joka oli ahkerassa käytössä etenkin nuorilla.)

Tutkimustiedon avoimuus on oletusarvo nyky-Suomessa, kertoivat Henriikka Mustajoki ja Iina Kohonen omassa keskustelussaan. Mutta on tilanteita, joissa jotain salataan, kuten tutkimuksiin osallistuneiden vastaajien yksittäiset henkilötiedot, patentti- ja liikesalaisuudet juridisista syistä tai vaikkapa uhanalaisten kasvien sijaintipaikat. Tutkijakunta huomioi tutkimustietojen yhteiskunnalliset vaikutukset; sen, onko julkistaminen yhteisölle ja tutkimukselle hyväksi vai ei. Tietosuojakäytäntö ei muuten koske vainajien henkilöllisyyttä, mikä oli minulle uutta. Lain ohella meillä toimii alan itsesääntely ja sisäiset säännöt, joihin sisältyy myös vainajien henkilötietojen salaaminen.

Miten yliopisto edistää arvojaan, joihin kuuluu myös sivistys, kysyi Ville Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblomilta heidän kohtaamisessaan. Tehdäänkö arvojen pohjalta päätöksiä ja oliko Rosebudin häätö Kaisa-talosta sellainen? Koko opetustyö toimii sivistyksen puolesta, ja lisäksi paljon tehdään tiedettä popularisoivaa toimintaa, vastasi rehtori ja mainitsi esimerkkeinä Gaudeamus-kustantamon, julkisen areenan Tiedekulman ja Studia generalia -yleisöluennot. Rehtorin tehtävä on toimia hallituksen strategisen linjausten mukaan, ja kiinteistöomaisuuden tuotot ovat tärkeitä tiukassa taloustilanteessa, jossa myös yliopisto on säästöjen kohde, hän kertoi. Sitä, oliko häätö oikea liike, rehtori ei osannut sanoa, mutta myönsi, että asiaa olisi voinut kommentoida aiemmin kuin nyt tehtiin. (Taisivat siinä hässäkässä yliopiston arvot totuus ja yhteisöllisyyskin hieman unohtua, toim. huom.) 

Ajaako Orpon hallitus yliopistoja tutkintotehtaiksi? Ainakin yliopistoa pakotetaan joustavuuteen, sanoi rehtori, ja opiskelijoiden valmistuminen määräajassa on yhä tärkeämpää, mutta asia on vaikea, kun samalla kiristetään opiskelijoiden elintasoa etuuksia pienentämällä. Vaikka annetuissa rajoissa on toimittava, hän pitää yliopiston lukukausimaksuttomuutta tärkeimpänä kiinni pidettävänä asiana.

Aina kuuntelen Juha Hurmetta, kun on tilaisuus. Hän on loistava puhuja, ja töidensä perusteella ehkä nero. Hurme on lukenut kaikki Anni Polvan julkaisemat 104 kirjaa ja julistautui maan johtavaksi Polva-asiantuntijaksi. Kuka oli nainen, joka teki moisen uran "virallisten" kirjapiirien halveksimana ja kirjoitti kirjoja, joita kirjastoja jopa kiellettiin tilaamasta roskana? Mutta kansa rakasti ja osti, ja lopulta kriitikotkin nostivat kädet pystyyn, kun kirjoja vain ilmestyi jatkuvana virtana. Ottakaa sitten ja lukekaa, tyhmä kansa! (Uusi juttu -medialla olisi muuten ollut messukeskustelu ihmisten mahdollisesta huonosta mausta ja väärien kirjojen lukemisesta viihteen ja true crimen jyräämässä kirjamaailmassa, mutten harmikseni kuullut sitä.) 

Tiina rakastaa Juhaa -kirja ei ollut siis syy Hurmeen uutuudelle Anni Polva - maan nuijituin kirjailija. (Tosin hän sanoi löytäneensä "juhuutensa" melko menestyksekkäästi omissa naissuhteissaan.)
Ja mitä löytöjä hän Polvan tuotannosta teki! Yllättävän paljon muun muassa seksiä, kuten kohtaus, jossa Lulu-sarjan päähenkilö rikkoi vahingossa 17 kananmunaa ja kieriskeli munalimassa kaverinsa kanssa. Ja entä Tiinan ja Juhan välinen jännite, jonka Tiinoja lukeneet tuntevat! 

Naisten himosta ja unelmista keskustelivat kirjailijat Siri Kolu, S.K. Rostedt ja Katri Kauppinen @booked_with_Sanni-somettajan kanssa. Sanni (kuvassa alla) puhuu aina kirjoista, joista en ole kuullutkaan, mistä oikein on kyse? Perehdyin. Genre on romantasia, jota pääosin kirjoittavat naiset naisille, opin. Seksi, tai siis "aikuinen toiminta", kuten messuilla lapsiyleisön huomioivasti sanottiin, vaikuttaa olevan tärkeä elementti; se, joka tuo tekstiin olennaisen potkun chilin tavoin, he kertoivat. Siksikin chili-merkinnät, joilla "mausteisia" kirjoja luokitellaan, ovat osuvia. Kirjoissa nainen saa miehen polvilleen eikä odota prinssiä tornissa, sanottiin. Niissä näytetään voimaa ja naisten välistä solidaarisuutta. 

Mutta romantasiaan liittyy myös tummia piirteitä ja ahdistusta, ja sopivan kepeyden tuominen kirjaan on joskus vaikeaa, sanoi Katri. Entä seksikohtauksien kirjoittaminen? Hienoa ja haastavaa, sanoi Siri. Hän katsoo antavansa naisille sanastoa, jolla voi itse esittää toiveitaan. Kettu saa mennä koloon yksityiskohtaisestikin kuvattuna. Mutta se ei saa olla tylsän mekaanista eikä toisteista, todettiin, vaan tekstin on osattava nostaa lukijassa tunteita sopivasti annostellen. 

Tunteita on nostanut myös nuorten medialukutaito, josta kuuntelin kiinnostavan keskustelun opettajan ja toimittajien kesken. Viisasten kiveä ei keksitty, kun taito on katoamassa eikä uutisia enää seurata kuin TikTokista. Medioiden mukaan ainoa tapa on olla mukana kanavissa, joita nuoret seuraavat, eikä odottaa heidän tulevan perinteisiä reittejä uutisten äärelle. 

Mitä muuta kuulin ja keitä tapasin? Muusikot Knipi ja Jiri Nikkisen (molemmilta ilmestynyt kirja, Knipin kirjan tekijänä Tommi E Virtanen, Jiri on kirjoittanut itse), hienoa Tympeät tytöt -sarjakuvatyötä tekevän Riina Tanskasen (kuva alla), Minna Rytisalon ja monia muita. Alimmassa kuvassa ihailijat Pajtim Statovicin ympärillä, Tarukirja-bloggaaja ja minä.

Kirjamessut onnistuivat hienosti kaikin puolin. Monipuolinen ohjelma, toimivat tilat (tosin Senaatintorin lavaa en suosittele huonojalkaisille tai huimaukseen taipuvaisille), pääosin ammattimaiset puhujat lavoilla ja kiihkeä kuhina. Osaltani messutaival tänä vuonna päättyy; Kuopion Kirjakantti-tapahtumaan vielä aion mennä marraskuussa. Odottelen muilta raportteja Jyväskylästä ja Tampereelta!

Helsingin kirjamessut 2025, kuvat Omer Levin paitsi Juha Hurmeen kirjan kansi Teos-kustantamosta ja sen jälkeiset kuvat omiani.

Lue myös messujuttu osa 1.

Helsingin kirjamessut 2025: kirjasomea ja lukemisintoa

Helsingin kirjamessut saavuttivat epäsalaisen tavoitteensa ja vahvistivat asemaansa Pohjoismaiden suurimpana kirjallisuutapahtumana: yli sadantuhannen kävijän raja rikkoutui viimeisen messupäivän iltapäivällä. (Tiukin haastaja Göteborg jäi noin 94 000 vierailijaan, mikä on heidän oma enkkansa.) 

Upea suoritus niin järjestäjiltä kuin kävijöiltä - vai eivät kirjat ja lukeminen kiinnosta ihmisiä! Myös myyjät hymyilivät, kun kirjaa liikkui sellaista tahtia, että pöytiä piti täydennellä pitkin matkaa ja kassa- ja nimmarointijonot olivat kunnollisen pituisia. Kuvassa 1 ohjelmajohtaja Ville Blåfield avaa messuja.

Kirjasome on nostettu messuilla vuosi vuodelta isompaan rooliin, kiitos siitä ja kiitos kirjasomen aktiiveille, jotka uutterasti järjestivät ohjelmaa ja hoitivat kirjasomen kohtaamispaikalla (kuvat 2 ja 3) kymmeniä tapaamisia kirjailijoiden ja lukijoiden kesken. Sekä tietysti somettivat ja toivat messuille näkyvyyttä ja houkuttelevuutta. 

Ennen varsinaisia sisältönostoja uppoan nostalgiaan, vaikka sellaista vierastan. Mutta Egotripin Knipi sanoi omassa haastattelussaan, ettei nostalgiassa ole mitään pahaa, jos se tuo mieleen ihania menneitä tunnetiloja. Joten annan mennä! Alkuaikojen kirjasomen eli kirjabloggareiden yhteistyö messujen kanssa käsitti lähinnä yhden sohvan. Siinä tavattiin bloggarikollegoita ja jaettiin kirjavinkkejä messuvieraille. Rohkeimmat kirjailijat saattoivat pistäytyä paikalla, pikkuhiljaa uskalsimme heitä itsekin kutsua piipahtamaan. 

Aloimme muutaman kymmenen bloggaajan porukalla järjestää pisteelle päivystysvuoroja ja jakaa lukuvinkkejä paperilapuin ynnä messukarkein. Kun Instagram eli Kirjagram ja muut kanavat syntyivät blogien rinnalle ja nostivat tekijämäärää ja näkyvyyttä, homma alkoi kasvaa uudella tavalla, messuyhteistyöstä tuli monipuolisempaa. Ja tässä ollaan! Kohtauspaikan viereisen Töölönlahti-lavan katsomo, jossa somettajien ohjelmaa esitettiin, oli usein tupaten täynnä, vaikka kokoa piisasi. 

Blogistanian kirjallisuuspalkintoa on jaettu jo 15 vuotta eri kategorioissa. Alkusysäyksen antoi Sallan lukupäiväkirjan Salla Brunou, joka kyseli vuonna 2010, mitä kirjoja bloggarikollegat pitivät vuoden parhaina ja kertoi oman listansa. Seurasi vuosittaisen äänestyksen järjestäminen, joka jatkuu edelleen. Tuplavoittajia Anni Kytömäkeä ja Leena Paasiota haastatteli Amman lukuhetki -blogin Aino-Maria Savolainen (kuva 4). Kirjailijoiden mukaan palkinto on tärkeä ja koskettava siksi, että se tulee suoraan intohimoisilta lukijoilta, "ammattilukijoilta", kuten kirjasomettajia kuvailtiin. Vaikkei siihen liity rahaa, kuten virallisempiin, Finlandian tapaisiin tunnustuksiin, kannustuksena se toimii ja motivoi jatkamaan kirjoittamista. Ilolla äänestämme joka vuosi ja toimitamme voittajille kunniakirjat! Ryhmäkuvassa (kuva 5) alla pitkäaikaisia bloggareita haastateltujen kirjailijoiden kanssa: keskeltä vasemmalta Kirsin kirjanurkan Kirsi, Amma, Salla, Tuulevin lukublogin Tuulevi ja Leena, edessä Anni, minä ja Kirsin Book Clubin Kirsi, takana veli Gregorius Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogista. 

Väkeä riitti seisoskelijoiksi asti muun muassa silloin, kun Kirsi Ranin veti keskustelua lukupiireistä (kuva 6), joista hän myös tehnyt kirjan - mainio opas kaikille lukupiiriä pitäville! Ronja Salmi kertoi helsinkiläisestä Piiri-lukupiiristä, joka on niin suosittu, että jäseniksi on jonotuslista (tilantarve)! Silent Book Club -konsepti on levinnyt jo moneen kaupunkiin, kertoi @silentclublappeenrannan edustaja. Introverttien lukupiiriksikin sanotun konseptin idea on antaa tilaa ja aikaa lukemiselle kokoontumalla säännöllisesti lukemaan yhdessä mitä vain kirjaa. Ennen tai jälkeen voi halutessaan jutustella samanmielisten kanssa. Shuhna Abdin lukupiiri on läheisten pieni piiri, Kirjamimmit-piiri lukee yhdessä ja aktivoi lukijoita TikTokissa ja muissa somekanavissa.

Lavalla kuultiin myös mainio keskustelu siitä, millaista on lukea vieraalla kielellä ja miksi sitä harrastetaan (kuva 7). Lähinnä suuremman valikoiman takia, todettiin. Vaikka meillä on upeita suomentajia, kirjan henki voi tulla lähemmäksi alkukielellä. Kielitaidon ylläpito on myös hyvä motiivi tarttua vaikkapa japanilaiseen tai espanjalaiseen teokseen. Joka sanaa ei tarvitse ymmärtää tajutakseen kirjan idean. Monilta suurilta kielialueilta ei paljon suomennoksia löydy, todettiin, eikä välttämättä edes englanniksi, mikä kattaa valtaosan ulkomaisesta lukemisesta. Tosin veli Gregorius arveli lukevansa kuitenkin eniten ranskaksi. Häntä ja Kirjaluotsi-bloggaajaa Tiina Österholmia (kuvassa oikealla) haastatteli Elisa Vlahopoulou Suomalaisesta Kirjakaupasta, josta oli myös kolmas haastateltu, Laeticia Söderman-De La Torre. Ruotsin kielellä lukeminen vaikutti kaikilla jäävän melko pieneksi, vaikka kaikkihan osaamme ruotsia (!). Tosin pieni oli lukijaotoskin, mutta lyhyeen haastatteluun ei monta mahdu. 

Töölönlahti-lavalla näin myös Tuijata-blogin Tuija Takalan (kuvassa vasemmalla) haastattelevan @1001kirjaa- ja @koskelan_sivukirjasto-somettajia Mari Lemistä (kuvssa oikealla) ja Sanni Taskista klassikoiden lukemisesta otsikolla Kirjasome personal trainerina klassikoiden lukemiseen. Se jos mikä on sivistystä ja ennen kaikkea iloa, kun tajuaa ymmärtävänsä monia kirjallisuusviitteitä, joita ei ole ennen hoksannut: tästä kirjastahan sekin juttu tuli... Ja lukukokemukset voivat olla vaikeita tai yllättävän helppoja, joka tapauksessa tajunta laajenee. Tuija itse oli käynnistelemässä kirjablogien Klassikkohaastetta, johon idean heitti kymmenen vuotta Omppu Reader why did I marry him -blogista.

Haaste toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, tammi- ja heinäkuun lopussa. Ja minä saan kunnian vetää seuraavan, tammikuussa 2026 julkaistavien luettujen klassikoiden haasteen, järjestysnumeroltaan 22. Nyt kaikki miettimään, mitä siihen lukisi ja osallistumaan, vähintään lukemalla muiden postauksia! En vielä tiedä itsekään, minkä siihen valitsisin, tässä aikaisemmat luettuni. 

Vielä seurasin kirjasomen trendiraportti -keskustelua, jota veti kirjasomettaja ja Takakansi-podcastaaja Marko Suomi, osallistujina @lottareadsbooks, @iidareads ja @akiespa. Kirjasometilejä tulee jatkuvasti lisää, todettiin, ja se on hyvä asia se! Nopeat kanavat, TikTok ja Insta, kasvavat. YouTube ei ole Suomessa noussut yhtä laajaksi kuin maailmalla, minkä arvellaan johtuvan pienemmästä kielialueesta ja sitä kautta harrastajien määrästä. Kirjatubea kaivattiin lisää! Lukujonossa-Sanna tekee sitä ansiokkaasti ja on myös listannut kotimaisia kirjatubekanavia. 

Hidas kirjasome, kuten kirjablogit, vaikuttaisivat olevan jälleen hienoisessa nousussa. Mikä on minusta ymmärrettävää; blogien etu on rajaton kirjoitustila ja se, että niistä kirja-arviot on helppo löytää vuosienkin kuluttua. Ja luotan siihen, että lukevat ihmiset myös jaksavat lukea, vaikka on mahtavaa, että kuvallisten kanavien kautta kirjat saavuttavat näkyvyyttä ja lukeminen suosiota. (Eräs messukeskusteluista käsittelikin lukemisen seksikkyyttä.) Mainittiin myös performatiivinen lukeminen, ts. kirjan kanssa kuvassa esiintyminen riippumatta siitä, onko lukenut kirjan vai ei. Eipä siinä, sekin käy, mutta Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistus siitä, mikä on mainos, herättää närää niissä, jotka oikeasti lukevat esittelemänsä kirjat. Ilman palkkaa tai palkkiota, rakkaudesta lajiin. Asiasta voit lukea lisää Amman postauksesta. 

Lukuboost on kirja-alan yhteiskampanja lasten ja nuorten lukemisen edistämiseksi. Kamppiksella oli messuilla hieno ja ilmeisen suosittu piste omine ohjelmineen. Oli iloista nähdä nuoret kirja kädessä ja viisaita aikuisia kasvamassa! Lapsille annettiin messuilla paljon tilaa ja toimintaa, satuhahmokulkueista leikkitiloihin, ja kahdella lavalla aktiviteetteja piirtämisestä tubettajatapaamisiin. Lasten ja nuorten tämän ajan kirjoja vinkkasivat kirjastolaiset Inari ja ex-bloggaaja Linnea kruunuineen. 

Lisää kohtaamisia seuraavassa raportissa. Messujenjälkeinen pää surraa niin, että sitä on purettava muistiin, jotta pääsee keskittymään muihin asioihin. Kokemus on niin iso ja tapahtuma ylenpalttinen kirjanrakastajalle: yli tuhat ohjelmanumeroa, joista ehtii katsoa joitakin kymmeniä. Onneksi verkossa on vielä mahdollisuus jatkaa katselua. 

Helsingin kirjamessut 2025

Kuvat messujen mediapankista Omer Levin
paitsi ryhmäkuva 5 Martti Ranin ja kuvat 4, 6 ja 7 omiani

Lue myös messujuttu osa 2

Blogistanian parhaat 2020 -ääneni

Blogistania valitsee vuosittain parhaat kirjat kirjasomen äänestyksellä. Nyt on jo kymmenes kerta, kun voittajat palkitaan kiitoksin ja kunniakirjoin, vaikkei normiaikojen tapaan voittajaa päästä kukittamaan.

Vuoden 2020 parhaiden kirjojen valinnassa osallistun kolmeen sarjaan, kolmella kirjalla kussakin. Paras saa kolme pistettä, seuraava kaksi ja kolmas yhden. Sarjat ovat:

Blogistanian Finlandia (kotimaiset kirjat), äänestysblogi Kirsin Book Club
Blogistanian Globalia (käännöskirjat), äänestysblogi Kirjamies
Blogistanian Tieto (tietokirjat), äänestysblogi Todella vaiheessa

Lisäksi valitaan Blogistanian Kuopus, parhaat lasten ja nuorten kirjat, äänestysblogi Yöpöydän kirjat (tähän kategoriaan en osallistu).

Ehdokkaani Blogistanian Finlandia -kilpailussa 2020 ovat

3 pistettä: Anni Kytömäki, Margarita

2 pistettä: Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa

1 piste: Jani Saxell, Helsinki Underground

Mukana voisi hyvin olla myös Kristina Carlsonin Eunukki, ihailen suuresti hänen niukan runsasta kirjoitustapaansa, tai Laura Lähteenmäen Sitten alkoi sade, Lähteenmäen kirjat kolahtavat minuun aina lujaa. Näiden jälkeen olisi viivalla jo niin monta hienoa kirjaa, etten luettele, ne löytyvät postauksina. 

Kirjavuosi 2020 oli kotimaisessa kirjallisuudessa runsas ja tasokas. Käännöskirjojen vuosi oli minulle vaisumpi, mutta helmiä kalastellen:

Ehdokkaani Blogistanian Globalia -kilpailussa 2020 ovat

3 pistettä: Alex Schulman, Polta nämä kirjeet

2 pistettä: Nina Wähä, Perintö

1 piste: Vigdis Hjorth, Perintötekijät

Muistiin: Elizabeh Stroutin Olive Kitteridge ja Elena Ferranten Aikuisten valheellinen elämä. Robert Seethaalerin Kokonainen elämä myös teki vaikutuksen.  

Ehdokkaani Blogistanian Tieto -kilpailussa 2020 ovat

3 pistettä: Viljami Puustinen: Veljekset Gallén
2 pistettä: Heikki Herlin: Tuollapäin on highway
1 piste: Antti Heikkinen: Einari

Juha Hurmeen Suomi on mainittava kaikessa hilpeässä tykityksessään. Tähän kisaan liian myöhään luin Teemu Keskisarjan Saapasnahka-tornin; se on ilmestynyt jo 2018, mutta lukukokemuksena tietokirjoista vuoteni riemastuttavin. Kiinnostava oli myös Agatha Christien elämäkerta, vaikkei se kirjana nouse huipuksi. 

Voittajat julkistetaan 14.2. klo 10 äänestysblogeissa ja somessa.

Viime vuoden BF-äänestyksen voitti Pajtim Statovci. Lue lisää vuoden 2019 voittajista Amman lukuhetken kautta - sattuneesta syystä palkintojenjako peruttiin - ja vuoden 2018 voittajista sekä katso video palkintojenjaosta 2018, jota sain kunnian juontaa. Tuolloista BF-voittajaa Olli Jalosta ja Kuopus-voittajaa Maria Turtschaninoffia haastatteli Tuijata, kääntäjä Kristiina Rikmania Kirjaluotsin Tiina. Mia Kankimäeltä ja Magdalena Hailta saimme videoterveiset. 

Aivan ensimmäinen historiallinen Blogistanian äänestys oli vuonna 2012 vuoden 2011 kotimaisista kirjoista, Sallan blogissa. Blogistanian Globalia, jossa palkinnon vastaanottaa kääntäjä, tuli heti perään mukaan Karoliina Timosen blogissa. 

Kotimaiset kirjablogit -blogiyhteisöön kuuluu tällä hetkellä noin sata aktiivista kirjablogia. Äänestykseen voi osallistua muukin kirjasome, kuten kirjagrammaajat ja -vlogit. Yhteensä kirjasomettajia on useita satoja.

Kirjablogien tuoreimpia juttuja voit seurata:

Netti: http://kotimaisetkirjablogit.blogspot.com/

Facebook: https://www.facebook.com/Kotimaiset.kirjablogit

Twitter: https://twitter.com/Kirjablogit

Blogistanian logot: Marja-Leena Liipo

Turun kirjamessut, päivä 2

Kirkas aurinkoinen päivä Turussa 5.10.2019. Ohjelmassa oli heti aamusta Minna Canth -keskustelu sekä teatteri- ja kulttuuribloggaajien paneeli, joista kumpaankaan en ehtinyt, sillä kirjabloggarit oli kutsuttu tapaamaan messujen ohjelmajohtajaa ja tiedottajaa aamukahvimerkeissä. Hieno ele messuilta ja kiitos bloggarien työn arvostuksesta kirjojen näkyvyyden puolesta, jota meille painotettiin. Kissa kiitoksella elää, mutta kyllä tunnustus todella lämmittää - ehkä ei ole turhaa tämä raapustelu.

Samasta syystä meni ohi Keltaisen kirjaston 75 vuotta -ohjelma, jossa keskusteltiin laadukkaan käännöskirjallisuuden merkityksestä, tärkeä aihe tämäkin. Ja pian on vihdoin Nobel-jaon aika: kun yksi vuosi jäi välistä, tänä vuonna palkinnon saa kaksi kirjailijaa! Jännittävää! Nobel-palkinnoista on tehnyt kirjan Räjähdemiehen perintö Sanna Nyqvist, tähän pitää tutustua.

Mutta ehdin kuulemaan Mikko Rimmisen uutuuskirjan esittelyä. Jos se näyttää siltä kertoo herra Lyystä, joka joutuu kuohuttavien tapahtumien pyörteeseen, jota hän ei pysty hallitsemaan "kykenemättömyyttään naapurustokommunikointiin", kertoi Rimminen. Kommunikoinnin vaikeudesta Rimminen on ennenkin kirjoittanut ansiokkaasti ja asettanut henkilönsä mahdottomiin tilanteisiin. Ajatus jotenkin resonoi someaikaan.

"Pahinta mitä herra Lyylle voi tapahtua on, että naapurit pyytävät häntä boolivastaavaksi talon auringonpimennysjuhliin."

Lastenosastolla pyöri paljon teatteria, ja ohikulkijana näytti hienolta nuorten esiintyjien tekeminen, mutta melkein enemmän viihdytti yleisö: niin täpinöissään ja täysillä mukana! (Tästä tulee kertomaan lisää mm. Ja kaikkea muuta -blogi, jonka pitäjä vietti päivän messuilla poikansa kanssa.)

Messujen teema oli teatteri, maateemoista on luovuttu (ensi vuonna musiikki, sen jälkeen kuvataide). Teatteri on luonteva jatko kirjaan ja tekstiin, ja sama yleisö kuluttaa paljon molempia. Sen kunniaksi kuuntelin konkariteatterinjohtajien keskustelun merkittävimmistä ilmiöistä 50 vuoden aikana. Maarit Pyökäri, Esko Roine ja Asko Sarkola omaavat pitkän katsantokulman alaan, jossa suuri muutos tapahtui heidän mukaansa 1960-70-luvuilla, kun politisoituminen valtasi teatterin. Niin pitkälle, että  työntekijät eivät voineet keskustella keskenään tai edes istua samassa kahvilan pöydässä, jos edustivat eri liikkeitä, joita silloin syntyi. Ja joista monet nykyteatterit, kuten Kom tai Ryhmis, kumpusivat. Setä Roine kertoi muistojaan, jotka kieltämättä vaikuttavat senaikaisilta, Maarit Pyökäri totesi, että puhenäytelmä pitää kutinsa ja että tekstien taso on noussut.

Uusia teatteriammatteja on syntynyt mm. videon ja somen myötä ja monimuotoisuus on kasvanut, kun osaksi ovat tulleet uudet esitystavat, kuten tanssi ja sirkus. Yhteisesti mainittiin se, että teatterin harrastuneisuus on Suomessa hämmästyttävän suurta. Teattereissa käy enemmän väkeä kuin lätkämatseissa! Kesäteatteri, perin suomalainen ilmiö, on voimissaan, sillä me haluamme kesällä olla ulkona (sisänäytökset eivät kesäisin vedä eikä niitä siksi ole). Yksi suosion syy on Pyökärin mukaan se, ettei teatteri ole liian akateemista ja vaikeaa, vaan siihen on helppo mennä. Ja monella on kokemusta näyttelemisestä, harrastusryhmien, tai jos ei itsen niin kaverin tai perheenjäsenen kautta, kuten Pauliina Rauhala totesi toisessa keskustelussa, jossa hän ja Anni Kytömäki kertoivat kirjan muuntumisesta näyttämölle. Kuten olemme kirja- ja lätkäkansaa, olemme myös ehdottomasti teatterikansaa! 

Tänään ajattelin panostaa kansainvälisyyteen, sillä ulkomaisten kirjailijoiden tapaaminen on vielä harvinaisempaa herkkua kuin kotimaisten. Jonas Hassen Khemirin uutuus, Isän säännöt, kertoo nuoresta isästä ruotsalaisessa lähiössä. Kuulimme näytteitä kirjailijan lukemana (ruotsiksi), ja niiden perusteella peukutan jo nyt. Pidin paljon hänen edellisestä kirjastaan Kaikki se mitä en muista.

Ruth Ware on kotoisin Brightonista, ja hänen keskusteluaan Antti Kasperin kanssa oli anglofiliaan taipuvaisen ilo kuunnella; niin kaunista englannin kieltä! Ware kirjoittaa psykologisia rikostrillereitä, ei dekkareita, kuten moni luulee. Tarinassa ei roisku veri, vaikka rikos tapahtuu: kirjailija keskittyy tavallisen naisen elämään, jossa tapahtuu jotain odottamatonta, mikä voisi tapahtua kenelle vain. Waren välitön esiintyminen vaikutti. Kuvittelin lavalle nousevan kopean viimeisen päälle laitetun ylhäisen tähden (ruotsalaisten dekkaristien vaikutusta?), mutta paikalla oli lämmin perheenäitimäinen, terävä, jalat maassa oleva nainen. Jonka kirjoja on myyty nelisen miljoonaa kappaletta, mutta kuulemma hän ei elä staran elämää, vaan tekee kotitöitä ja epäonnistuu lastensa käskyttämisessä, kuten kuka tahansa.

Uransa huippuhetkeksi hän kertoi kustantajansa puhelinsoiton, jossa ensin pyydettiin istumaan alas. Ja sitten: kirjasi on noussut NY Timesin best sellers -listalle (linkki tämänhetkiseen). Silloin Warea huippasi ja piti hengitellä huolella. Nyt ei tarvitsisi enää yrittää löytää kirjoitusaikaa päivätyön ja perheen lisäksi! Kirja oli Synkän metsän siimeksessä, ja täytyy muuten todeta, että olen tainnut lukea kaikki sen jälkeenkin ilmestyneet, vaikken ole blogannut. Ne ovat niin mainiota aivolepoa, jotka lukee sutjakasti mutta unohtaa saman tien - siinä hänen suosionsa salaisuus?

Tapasin venezuelalaisen Karina Sainz Borgon, jonka kirjaa Caracasissa on vielä yö olen jo hypistellyt, lukematta vielä. Se kertoo maasta "kaaoksen partaalla" (lainaus takakannesta) ja naisesta, joka pakenee. Myös tämä kirjailija oli välitön ja puhelias tavattava, ikään kuin olisi aidosti kiinnostunut blogistani (heh.) Ei voi kuin ihailla, miten ammattilaiset hommansa hoitavat!

Bloggarit olivat hyvin edustettuina paitsi osallistujina myös ohjelmassa. Kia Raevaara ja hänen lasten- ja nuortenkirjoja käsittelevä bloginsa Luetaanko tämä osallistui paneelin, jossa keskusteltiin lastenkirjojen (arvioiden) näkyvyydestä. Liian vähän tai ei lainkaan! Eli sama kuin aikuistenkin kirjoilla, suurimmalla osalla. Kia on saanut paljon palautetta ja kiitosta muun muassa opettajilta ja muilta kasvatusalan ammattilaisia. Ja ansiosta. Tärkeää työtä lukemisen näkyvyyden ja tietoisuuden eteen. 

Kohutun Tervo-Loiri-kaksikon jätin suosiolla väliin valtaisan ruuhkan vuoksi, alkoi ahdistaa. Mutta jos pitäisi sanoa, kuka veti kaikista eniten messuväkeä, se on Heli Laaksonen, jonka jokaisessa esiintymisessä oli hurja tungos. Eikä syyttä, niin valovoimainen ja hieno esiintyjä hän on, tuotannostaan nyt puhumattakaan. Ja on vähän kotikenttäetuakin tietysti. Hän on näitä taiteilijoita, joiden lumo ja lahjakkuus säteilevät moneen suuntaan. Tältä se näytti:

Heli on myös ollut mukana Lauri Tähkän Äärillä-kirjan teossa "olkapään takana", ja heidän keskustelunsa vaikutti välittömältä eikä ohjelmalliselta, onnistuin kuulemaan osan. Mutta sitten onnistuin nappiin:

Kadehdi vapaasti! Ja tule itse kirjamessuille, siellä tapaa ketä vain! Kaksi päivää elämyksiä tankattuani hyppäsin junaan ja kotiin, kirjakasojeni keskelle. Ja valmistautumaan Helsingin kirjamessuille, jotka alkavat 24.10. 

Sain messulipun bloggaajana Turun kirjamessuilta, kiitos! Ja juuri tätä kirjoittaessani tuli tiedote, jonka mukaan messut ovat olleet sisällöllinen ja myynnillinen menestys. Kävijöitä oli 23 559, liki tuhat esiintyjää, lähes 100 teatterialan vaikuttajaa ja liki 300 näytteilleasettajaa. "Jenni Haukio on erittäin tyytyväinen siihen, miten tapahtuman sisältöuudistus poikkitaiteellisiin teemoihin on otettu vastaan." Myyntiä on ollut mukavasti, mikä on tietysti tärkeää jatkuvuuden kannalta.

Katso Turun kirjamessujen 2019 päivä 1.

Vuoden 2018 Turun kirjamessut.

Vuoden 2017 Turun kirjamessut, osa 1 ja osa 2.

Blogistanian parhaat kirjat 2018 -ääneni

Jännittävä hetki ja mieluinen "velvollisuus": kirjabloggarit äänestävät vuoden 2018 parhaat kirjat kotimaisten, käännettyjen, tieto- sekä lasten ja nuorten kirjojen kategorioissa. Äänestän näin (p tarkoittaa pistettä):

Blogistanian Finlandia:

Olli Jalonen, Taivaanpallo, 3 p
Minna Rytisalo, Rouva C, 2 p
Marjo Vilkko, Vilpitön sydän, 1 p

Blogistanian Globalia

Kim Leine: Kuilu, 3 p
Pierre Lemaitre: Tulen varjot, 2 p
Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa, 1 p

Blogistanian Tieto

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin, 3 p
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen, 2 p
Sinikka Vuola, Tommi Melender: Maailmojen loput, 1 p


Finlandia-sarja on tietysti lempparini. Kolmen kärki oli minulle selkeä, seuraavat kolme olisivat vaikeampi rasti, niin paljon hyvää tuli viime vuonna sekä tutuilta että esikoiskirjailijoilta.

Alkuvuodesta viihdyttivät muiden muassa Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani ja Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen. Ella Laurikkalan Siirtolainen, koskettava tosipohjainen tarina, liikutti, Eeva Turusen Neiti U riemastutti, Piia Leinon dystopia Taivas mietitytti. Vilja-Tuulia Luostarisen ja Satu Koskimiehen jatko Montgomeryn Runotyttö-sarjaan hämmästytti taidonnäytteenä. Ina Westmanin Henkien saari jäi mieleen kauniinvarman kielellään ja herkkävireisen ajan hengen tajullaan. Entä Heikki Kännön Sömnö tai J Pekka Mäkelän upea Hunan!

Käännöskirjoista listalla olisi voinut myös Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois, Elisabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton tai Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran. Ja Elena Ferranten Napoli-sarjan odotettu päätösosa! Rachel Cusk on kiinnostava uudenlaisella otteellaan. 

Tietokirjoista: luen aika lailla bisneskirjoja, jotka ovat kiinnostavia mutta eivät välttämättä ns. hyviä kirjoja. Risto Siilasmaan Paranoidi optimisti on kyllä vetävä, samoin Alf Rehnin kirja johtajuudesta.  Joskus löytyy kirja, joka on romaani, mutta joka voisi olla tietokirja sisältönsä viisauden puolesta. Juha Itkosen autofiktio Ihmettä kaikki on sellainen, isyydestä ja elämästä.

Äänestyksestä vastaavat blogit Tuntematon lukija - Finlandia, Kirjamies - Globalia, Hannan kirjokansi - Tieto. Lasten ja nuorten kirjojen Kuopus-sarjan äänestystä hoitaa Yöpöydän kirjat. Blogistanian logot on tehnyt Marja-Leena Liipo.

Vuoden 2018 luetuista koosteeni. 

Tulokset kuulemme ma 25.2. klo 10. Samalla selviää myös palkintojen jaon paikka ja aika - seuraa kanavia, ehkä nähdään paikan päällä!

Kirjakultti - kirjabloggareiden oma YouTube-kanava on täällä!

Kaikkea ne kirjabloggarit keksivät, nyt on oma YouTube. Seurailethan meitä Kirjakultti-kanavalla, johon on luvassa kaikkea kirjoista ja niiden ympäriltä.

Juuri avatussa Kirjakultissa on jo kaksi videota, joista toisella mukana myös minä, rivin oikeassa reunassa (käsiä heiluttelemassa ja oudosti räpyttelemässä). Videointi on tehty Turun kirjamessuilla, joissa pidimme bloggaripaneelin aiheesta Kirjarakkautta vai maksettua markkinointia? 

Ei, bloginpidosta ei makseta. Enkä sitä odotakaan; harrastukseni olen itse valinnut, ja teen sitä kirjojen ja lukemisen nostamiseksi ja edistämiseksi. Koska pidän lukemista niin antoisana, etten haluaisi kenenkään jäävän siitä paitsi sen takia, ettei kukaan ole tullut kertoneeksi. Luetun ymmärtämisen tärkeydestä on puhuttu paljon elämäntaitojen yhteydessä.  Olen huolissani siitä, miten lapset ja nuoret ja suomalaiset ylipäänsä pärjäävät maailmassa, jos kielen ja tekstin taju heikentyy.

Äidinkieli on paljon muutakin kuin päivittäinen viestintäväline. Minulle se on koti, paikka, jossa tunnen, ajattelen ja teen. Olen olemassa. Jos äidinkieli on heikko, miten mikään voi toimia? Ja olenko edes olemassa, jos minulla ei ole sanoja ja kieltä - en tarkoita vain ääneenlausuttuna, vaan kieltä, jolla ajattelen. Enkö ajattele, jos en tunne kieltä? Ja miten voisin ikinä oppia muita kieliä, jos en tunne perustaa, jolle kieli rakentaa?

Bloginpitoon on enemmän itsekkäitä syitä kuin jaloja. Pidän kirjoista, mutta myös kirjoittamisesta. Saan sanottua. Monesti käy niin, että vasta kirjoittaessani tajuan, mitä mieltä kirjasta olen. Ilmennyn itselleni tekstin kautta. Opin blogin kautta somemaailmaa, jota oppia tarvitsen myös työssäni ja josta on ollut siinä paljon hyötyä. Tutustun ihmisiin, saan ystäviä ja kontakteja, jotka ilahduttavat. Etenkin bloggariyhteisö on mahtava innostaja, kannustaja ja opettaja.

Rahallinen hyöty on se viimeiseksi mieleen tuleva. Jonkin verran saan kustantajilta kirjojen arvostelukappaleita, muttei se ole merkittävä osuus lukemisissani. Tärkeämpiä bloggarietuja ovat kirjalliset tapahtumat, eikä niissäkään se ehkä tarjottu viinilasi, vaan kontaktit ja tunnelma sekä tieto siitä, missä mennään, loputtoman kirjallisen uteliaisuuden hetkellinen tyydyttäminen ja kiinnostukseen vastaaminen.

Mutta onko bloginpidosta haittaa? On. Kuten bloggaripaneelissa juteltiin, kuntoilupuoli on jäänyt heikoille ajanpuutteessa. Lukeminen pilaa vartalon, sanoi bloggariystävä. Näin on. Samoin on jäänyt television katselu, ja sekin harmittaa. Ei voi osallistua kahvipöytäkeskusteluihin uusista sarjoista.

Joskus perhe nurisee ajankäytöstä koneella. Tähän suhtaudun vakavasti ja järjestän ruudutonta aikaa heti, kun kommenttia tulee. En silti koe bloggausta rasitteeksi, sillä se on sitä, mitä haluan tehdä, lukemisen lisäksi, eikä minulla ole aikataulu- tai sisältöpaineita, koska homma on täysin omani ja päätettävissäni. Olen antanut itselleni luvan ottaa harrastuksestani vain hyvät puolet.

Toivon, että jatkossa osallistun Kirjakulttiin myös kameran toisella puolella enemmän. Siitä lisää jatkossa. Ainakin kokeilen.

Lukutilanteesta: Vuoden satoisin aika meneillään, kuten aina syksyisin. Pari herkkua yöpöydällä: Mia Kankimäen ja Elena Ferranten uusimmat, joita yritän innoissani lukea limittäin (ei toimi). Aki Ollikaisen Pastoraali, johon sain nimmarin kirjailijalta Turun messuilla kirjan ostaessani. Muita kotimaisia uutuuksia. Sekä amerikkalaisia kirjoja, jotka yritän ehtiä lukea ennen Helsingin kirjamessuja, joissa teemamaa on Yhdysvallat.

Lukemisiin ja nyt myös katsomisiin - muista Kirjakultti!

Blogistanian parhaat -ehdokkaani

Blogistania valitsee vuoden parhaat kirjat kirjabloggareiden äänestyksellä.

Vuoden 2017 parhaiden kirjojen valinnassa osallistun kolmeen sarjaan, kolmella kirjalla kussakin. Paras saa 3 pistettä, seuraava kaksi ja kolmas yhden. Sarjat ovat:

Blogistanian Finlandia (kotimaiset kirjat), äänestysblogi Hurja Hassu Lukija
Blogistanian Globalia (käännöskirjat), äänestysblogi Oksan hyllyltä 
Blogistanian Tieto (tietokirjat), äänestysblogi Hannan kirjokansi

Lisäksi valitaan Blogistanian Kuopus, parhaat lasten ja nuorten kirjat, äänestysblogi Yöpöydän kirjat, jonka tiedotteesta näet lisää tietoa kaikista palkintosarjoista. En osallistu  Kuopus-sarjaan, koska olen lukenut lanu-kirjoja niin vähän ja vielä vähemmän ehtinyt niistä blogata.

Ehdokkaani Blogistanian Finlandia -kilpailussa 2017 ovat

3 pistettä: Anni Kytömäki, Kivitasku

2 pistettä: Juha Hurme, Niemi

1 piste: Mikko Kamula, Ikimetsien sydänmailla

Kirjavuosi 2017 oli kotimaisessa kirjallisuudessa antoisa. Kertooko tarjonnasta vai lukijan mausta se, että valintani keskittyvät historialliseen fiktion ja faktan yhdistämiseen: uppoaa näköjään minuun kuin veitsi voihin. Valitsin - kuten aina - ne, jotka eniten kiihdyttivät, vaikuttivat ja koskettivat, analysoimatta tarkemmin kirjan "hyvyyttä".

Jos valintoja saisi tehdä vaikka kymmenen, takuuvarmasti listalla olisivat myös Katja Kallion Yön kantaja ja Pauliina Lindholmin Komendantti, jotka nekin edustavat tuota historian ja fiktion upeaa yhdistämistä. Ajanmukaisista mukaan nousisivat Miki Liukkosen O, Sanna Karlströmin Multaa sataa, Margareta ja Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia: olin niin ilahtunut, kun löysin fantasiakirjan, joka puree myös minuun. Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa on myös vaikuttava, Laura Lehtolan Takapenkki vuoden raikkaita valopilkkuja. 

Ehdokkaani Blogistanian Globalia -kilpailussa 2017 ovat

3 pistettä: Orhan Pamuk, Kummallinen mieleni

2 pistettä: Hanya Yanagihara, Pieni elämä

1 piste: John Willliams: Augustus

Valinta oli naurettavan helppo kahden ensimmäisen osalta. Elämää suurempia kirjoja! Kolmas tuotti päänkivistystä: olisin mielelläni laittanut tähän Elena Ferranten, mutta 2017 lukemani Hylkäämisen päivät on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran jo 2004, enkä ole ehtinyt blogata hänen uudemmistaan - ja äänestää saa vain blogattuja. 

Ikisuosikkini Pierre Lemaitre tuotti Silmukan ja toinen kova nimi, Ian McEwan, Pähkinänkuoren, jotka molemmat voisivat olla listalla. Samoin innostuin norjalaisista, kuten Geir Gulliksen tai Tore Renberg. Koska en osaa päättää, vedän historialliseen tässäkin ja nostan John Williamsin: kirja jäi ensilukemalta kesken liian hankalana, mutta onneksi yritin uudestaan. Kaikki mainitut voisivat yhtä hyvin olla kolmannella sijalla parhaimmissa lukemissani viime vuonna, ja muutama muu lisäksi.

Ehdokkaani Blogistanian Tieto -kilpailussa 2017 ovat

3 pistettä: Ilari Aalto, Matka muinaiseen Suomeen
2 pistettä: Jouni Ranta ja Marko Erola: Vilpitön mieli
1 piste: Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus

Huiman tärisyttäviin tietokirjoihin en edellisten vuosien tapaan tänä vuonna törmännyt. Kiinnostaviin kyllä! Ilari Aallon ja Elisa Helkalan kirja on hieno, mutta heidän aiempansa, Matkaopas keskiajan Suomeen, on parempi. Samoin Merete Mazzarellan kirjoja on aina nautinto lukea, mutta tämä ei ole kirjailijan parhaita. Kakkoseksi nostamani taideväärennöksistä kertova kirja sohaisi asiaa, jota ei aiemmin ole juuri sohaistu. Kyseessä on niin iso ilmiö, että moni taho haluaa niistä vaiettavan, uskon - jos pienikään osa kirjan jutuista pitää paikkansa. Hyvää taustatietoa taiteen ystäville.

Jäädään jännittämään äänestyksen tuloksia. Voittajat julkistetaan 5.2. klo 10 emäntäblogeissa.

Logot: Marja-Leena Liipo

Kuulumisia Kuopiosta

Kirjabloggarien perinteinen miitti Kuopiossa sujui aurinkoisen lupsakasti. Tapasimme isolla hautausmaalla, jossa kävimme
- myös perinteen mukaan - jättämässä kukkatervehdyksen Minna Canthille.

Minnan kanssa samassa hautakummussa lepää hänen tyttärensä Elli, joka äitinsä kuoltua hoiti kauppaliikettä ja huolehti sisaruksistaan, kertoo Wiki. Minnan lapsista myös Maiju, Hanna, Jussi ja Lyyli (eli kaikki muut paitsi Pekka) on haudattu samalle hautausmaalle, samoin Minnan vanhemmat.



Jatkoimme teemaa piknillä Minnan silmien alla hänen nimikkopuistossaan. Patsaan on veistänyt Eemil Halonen. Sää suosi retkeläisiä!

Piknik-viltille itsemme ja eväämme leviteltyämme soitimme videopuhelun nilsiäläiselle kirjailijalle Antti Heikkiselle, joka ei fyysisesti päässyt irtautumaan Tuntemattoman harjoituksista. Siitä on tulossa kunnianhimoinen ja näyttävä Suomi 100 -kesän esitys Iisalmeen, Nightwish-Holopaisen musiikkeineen, pyrotekniikoineen ja aitoine tankkeineen. Dramatisoinnista vastaa Antti (joka myös näyttelee), ohjauksesta Ismo Apell. Jos asuisin lähempänä, olisin viivana paikalla, mutta menkää ihmeessä te, jotka pääsette!



Kirjat ja teatteri ovat vähintään avopari, jos eivät jopa virallisesti vihittyjä, jos minulta kysytään. Antti sanoi olevansa yhä vakuuttuneempi siitä, että teatterin ja kirjoittamisen yhdistäminen on hänen juttunsa. Määrätietoisesti uraansa ja elämäänsä rakentava mies nousi lukevan yleisön tietoisuuteen mainiolla Pihkatapillaan 2013, ja on sittemmin kirjoittanut Matkamies maan -romaanin, Juice-elämäkerran Risainen elämä, Heikki Turusen elämäkerran Turjailija ja Jaakko Tepon Suuren elämäkerran. Siinä sivussa on tullut mm. perustettua perhe.

Hengästyttävä tahti ei ole sattumaa; arvostan paitsi lahjakkuutta myös hänen tapaansa tarttua rivakasti tilaisuuksiin ja hyödyntää lahjojaan. Moniosaava mies osaa myös laulaa, minkä saimme lähes-livenä puhelimessa todistaa. Kiitos! Uteliaana odotan Antin lokakuussa ilmestyvää kirjaa Mummo, joka on "kunnianosoitus suomalaiselle maalaisnaiselle" ja perustuu hänen oman, maamme historian isot käänteet arjessa kokeneen mummonsa kokemuksiin. Muista tulevista töistä mainittakoon Einari Widgrenin, Ponssen perustajan, elämäkerta, jonka on tarkoitus valmistua viimeistään vuonna 2020.

Antti jatkoi jytistelyineen Koljonvirralla, me rentouduimme piknik-viltillä seurassamme Marja-Sisko Aalto (piknik-kuvan ponnaripää). Muistamme hänet tapauksesta, jossa Imatran seurakunta antoi kirkkoherransa lähteä lähes kolmikymmenvuotisen palveluksen jälkeen sukupuolenvaihdoksen vuoksi. Tapaus ei varsinaisesti kasvattanut luottamusta kirkon lähimmäisenrakkauteen ja ihmisarvon tasapuoliseen kunnioitukseen! Kristillisestä katsannosta puhumattakaan, mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan. Kokemastaan Marja-Sisko kirjoitti kirjan Kirkkoherran tilinpäätös (2010), mutta ryhtyi uudessa asuin- ja työkaupungissaan Kuopiossa kirjoittamaan dekkareita.

Ystävien kanssa kuulemma oli pohdittu, mikä olisi mahdollimman epätodennäköinen murhan tapahtumapaikka, ja se löytyi yllättävän läheltä eli omalta työpaikalta: Murha tuomiokapitulissa ilmestyi 2013. Kuopiolaiset poliisit Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen jatkavat tutkimuksiaan kirjassa Tappavaa lunta (2015), ja lisää on lupailtu. Tyylilaji on kirjailijan mukaan "pehmodekkari"; raakuuksilla ei mällätä, vaan keskitytään tapahtumien syihin ja taustoihin, jotka saattavat johtaa murhatyyppisiin synkkiin seurauksiin. Myös historia inspiroi Marja-Siskoa; tapahtumat, jotka muuttavat olosuhteita dramaattisesti. Lukijana hän sanoo olevansa kaikkiruokainen. Isä kasvatti koko suuren sisaruskatraan kirjojen suurkuluttajiksi, toi jopa kuorma-autokaupalla luettavaa hyvän diilin tehtyään! Marja-Siskon löytää hänen omasta blogistaan.

Eväsnapostelun jälkeen siirryimme (luonnollisesti) syömään. Isä Camillo on toinen kirjallinen ravintolanimi Kuopiossa, viime vuonna lounastimme Kummisedässä. Sekä puitteet, ruoka että palvelu olivat erinomaisia. Seuraamme liittyi kirjailija Marko Kilpi, tuttu etenkin paikallisesti mutta myös valtakunnallisesti poliisina ja dekkaristina.

Kirjailijan ura alkoi komeasti kirjalla Jäätyneitä ruusuja (2007), joka voitti Suomen dekkariseuran Vuoden johtolankapalkinnon. Raatiin myöhemmin kuulunut Kirsi on lukenut useampiakin. Sittemmin Markon tuotanto kattaa sekä dekkareita että dokumenttiohjauksia ja muun muassa osuuskuntamuotoisen kustantamo Crime Timen perustajajäsenyyden.

Myös Marko on näitä monitaitoisia ja tekeväisiä ihmisiä, jotka eivät jää lottovoittoja odottelemaan, vaan panevat tuulemaan. Hän hyödyntää luonnollisesti arkeaan dekkareissaan, mutta ei ehkä siten kuin luulisi: rikostapausten sijaan hän sanoo tarkkailevansa ja kirjaavansa ihmisten pieniä maneereita, joista kirjan henkilöt saavat ytyä ja uskottavuutta. Saimme kuulla paljon kiinnostavaa poliisin työstä ja anekdootteja muun muassa siitä, miten "kanta-asiakkaat" suhtautuvat tunnistaessaan heidät putkaan raijanneen miehen kuuluksi kirjailijaksi. Jäätyvät, sanoi Marko. Kunnioittava hiljaisuus vallitsee!

Kun oma arki kiertyy rikollisuuden ympärille, saattaa joskus unohtua, ettei kaikilla niin ole, mitä kirjailija on joutunut muistuttelemaan mieleensä. Meillä kaikilla ei ole eteisen naulakossa luotiliivejä, noin lähtökohtaisesti.

Uusin kirja Undertaker on dekkari ja poliisiromaani, kuten Savon Sanomat kirjoittaa. Se aloittaa sarjan, joka jo nyt kylmää selkää jopa tällaisella ei-kovin-kummoisellakaan dekkarilukijalla. Mieleeni tuli Six feet under, Mullan alla -tv-sarja, mikä on hyvä assosiaatio: sarja on parhaita ikinä, mistä herää kysymys, mikseivät suomalaiset hyödynnä laadukkaita kirjailijoitamme tv-sarjoina? Enkä nyt tarkoita mitään tusina-Silta-kopioita. Sorjonen ei perustunut kirjaan vaikka oli hyvä yritys, mutta sen Silta-plagiointi alkutunnareineen ja -kuvineen nauratti jo niin paljon, ettei katsominen oikein vakavasti onnistunut. Ei näin, ei valmiiseen muottiin, vaan tehdään omannäköistä, oma suomalainen muotti! Mutta jossain vaiheessa mättää; ehkä rahoituksessa ja markkinoinnissa, mahdollisesti nimenomaan uskossa omaan tekemiseen ja osaamiseen.

En epäile yhtään, etteikö osaamista ja ideoita löytyisi. Kun näitäkin kirjailijoita kuuntelin, kunnioitus ja kiitollisuus vain kasvavat: jokainen tekee työtään niin suurella palolla ja intohimolla, että se lämmittää yleisöäkin.

Marko Kilven Undertaker ja muita dekkareita lisää seuraavissa postauksissa, huomenna alkavan Dekkariviikon kunniaksi. Kirjasampo on listannut suosituksia viikon luettaviksi.

Osallistuneiden blogeja alla. Kiitos kuopiolaisille kirjabloggareille järjestelyistä ja kaikille upeasta ja antoisasta kesäpäivästä!

Amman lukuhetki
Tuulevin lukublogi
Lukuhumua
Kirjakko ruispellossa
Kirjanurkkaus
Hyönteisdokumentti

Kuvia napsin itse ja kavereilta Tuulevi ja Hdcnis. Vuoden 2016 Kuopion reissu täällä.