Dekkarikimara

Työ- ja joulukiireissä on tullut luettua hajanaisesti sitä sun tätä. Lähinnä dekkareita, joita käytän pikarentoutukseen ja ajanviettoon. Niistä vain ei tule juuri blogattua, koska hujahtavat nopsaan ja valitettavasti usein myös pois mielestä yhtä vauhdikkaasti. Kirjaan nyt muistiin muutaman pinostani, jota olen mässäillyt ja tuhlaillutkin; osa joutui kirjastoon avaamattomana ja joitakin jätin suosiolla kesken, kun ei vain napannut.

Johanna Savolaisen toisinkoisen tarina liikkuu Kotkassa ja lähialueilla, hieman Helsingissäkin. Ja koripallopiireissä, naisurheilun parissa, kuten esikoinenkin Se, joka pääsi pakoon. Uudessa kirjassa on myös esikoisesta tuttuja henkilöitä, mutta sen voi hyvin lukea itsenäisenä tarinana.

Sillä nyt selvitetään seitsemän vuotta sitten kadonneen Marian arvoitusta. Nuori abiturientti katosi siinä myrskyisässä elämänvaiheessa, jossa tapahtuu suuria muutoksia: opiskelun alkaminen, muutto kotoa, aikuisuuden alku, ehkä parisuhteenkin - joka tapauksessa siihenastinen ystäväpiiri muokkautuu ja muuttuu. Niin käy kirjassakin. Tiivis, samassa koripallojoukkueessa pelannut tyttöjoukko hajoaa. Monesta syystä, käy ilmi. Kun koulunaikainen kaveriporukka kirjan nykyhetken aikatasossa kokoontuu, tapahtuu jotain, mikä saa heidät muistelemaan tuota aikaa tarkemmin kuin kukaan haluaisi. 

Kirjailijan teksti juoksee vauhdikkaan vetävästi. Pidän hänen yksityiskohtia myöten tarkasta tyylistään ja yllättävistä juonenkäänteistä, jotka aiheuttavat arvailuja moneen suuntaan. Ihmiset ovat aitoja ja inhimillisiä taustoineen, joita avataan harkitusti. Ystävyyden kuvaus on vahvaa ja rakkaus joukkueurheiluun käsinkosketeltavaa. Melkein alkoi harmittaa, etten ole epäurheilijana vastaavaa tiivistä yhteyttä saanut kokea, uskon sen olevan hieno ja kasvattava elämänvaihe. 

Pelkästään nuorista ei puhuta, kivaa kontrastia tuovat jo iäkkäämmät poliisi Veikko ja kahvilanpitäjä Anna, joista jälkimmäinen askarruttaa Veikkoa. Kirjailija oli saanut edellisestä kirjasta palautetta, että tapahtumat alkoivat liian hitaasti, joten tässä tilanne on korjattu. Heti rysähtää! Ja lukija pääsee vauhtiin mukaan arvoitusta ratkomaan. 

Muualla: Sirjan tarinat odottaa jo kirjailijalta lisää.

Johanna Savolainen: Minne kuljit maailmassa. Kansi Samppa Ranta. Kustannus-Mäkelä 2022.

JP Koskisen Murhan vuosi -sarja on edennyt elokuuhun. Jokunen kuukausi on minulta jäänyt väliin, muttei se haitannut lukemista lainkaan. Tämäkään sarja ei ole pääkaupunkikeskeinen, sillä nyt ollaan Hämeenlinnassa, jossa Juho Tulikoski avustaa enoaan Arosuota rikosten ratkaisemisessa yksityisetsivän vaativalla pestillä. 

Selvitellessään erään paikallisen epäilyttävää kuolemantapausta he törmäävät outoon veljeskuntaan - kyllä, Hämeenlinnassa. Millaisia salaisia rituaaleja kultilla mahtaa olla? Juho ottaa asiasta selvää ja homma alkaa ratketa tapauksen osalta, mutta ei vielä Juhon oman suvun taustojen osalta, joita hän pyrkii tutkimaan kaiken ohessa. Onko enolla jotain salattavaa? Lukijaa auttaa paljon kirjan alkuun präntätty sukupuu.

Herkullinen lisä löytyy historiasta: teoksen toinen aikataso on 1700-luvulla. Myös siellä ratkoo rikoksia nuoremman ja vanhemman miehen parivaljakko, jossa on paljon tuttua. Ja googlemapitin ahkerasti tarinassa mainittuja paikkoja, myös Hämeen linnaa, jossa onnekseni olen  vieraillut ja siten pystyin kuvittelemaan tunnelmia. 

Erittäin sujuvaa ja helposti luettavaa letkeää ja arkista dekkaritavaraa, jossa ei turhaan mennä julmuuksiin eikä mystisyyksiin, vaan toimitaan käytännöllisesti ja huonoja vitsejä heitellen (Juho) ja niille tuhahdellen (Arosuo), klassisen dekkariperinteen tapaan. Uteliaisuus pysyy yllä, suvun salaisuus pitää vielä saada tietää, kun sarja etenee. 

Muualla: Yllättäen JP Koskisen KultTV kertoo kirjasta YouTubessa.

JP Koskinen: Elokuun viimeinen ehtoollinen. Murhan vuosi -sarja. CrimeTime 2022. Kannen ulkoasu Marjaana Virta.

Kuva: YLE

Dekkarifestivaalissa 2022 syyskuussa tapasin monta alan huipputekijää, kuten Matti Laineen, jota fanitan hienon Paratiisi-tv-rikosdraamasarjan käsikirjoituksen ansiosta. Sen vuoksi ja monen suosituksesta päätin tutustua myös hänen Elias Vitikka -nimisestä kaverista kertovaan dekkarisarjaansa. 

Ja taas ollaan urheilun parissa, tällä kertaa jääkiekon ja miesten maailmassa. Vitikka oli lupaava veskari ennen uransa nopeaa päättymistä. Nyt hän raapii kokoon elantoaan miten milloinkin, kuten taksikuskina, josta urakehitys suuntaa hämärämpiin hommiin. Koska luin vasta sarjan alkua, en tiedä toistaiseksi paljon Vitikan jatkosta, mutta saattaa olla, että siihen vielä tutustun lisää - huomasin, että Laineen kirjoja on kiitettävän paljon lähikirjastossa. Sarjaa kustantaa Bazar Kustannus.

Muualla: Mikä ihme Elias Vitikassa vetoaa, pohtii Kirsin Book Club sarjan kuudennesta ja toistaiseksi viimeisimmästä osasta kertoessaan. 

Ei kai dekkareista voi kertoa mainitsematta yhtään ruotsalaista? Haluan mainita, nimittäin Camilla Greben, jonka tuorein suomennos Ajasta ikuisuuteen nappasi tiukasti lukijan haaviinsa. Ympäristökin on kiinnostava, kustannusmaailma. Psykologista pyöritystä enemmän kuin veriroiskeita, tästä tyylistä pidän - ja Grebe on huiman taitava. 

Muualla: Jokke kertoo kirjasta enemmän ja listaa sarjan teokset.

Camilla Grebe: Ajasta ikuisuuteen. Gummerus 2022. 

Ruotsalaisista rikoksista tuli mieleen tv-sarja Äntligen (Netflix), jossa seitsemänkymppiset ystävykset yrittävät salailla kaverinsa kuolemaa, jotta tämä ehtisi saada luvassa olleen taloustieteen Nobelin. 

Homma menee tietysti puihin, mutta hauskasti, huippunäyttelijät, kuten Lena Endre ja Johan Ulveson, ovat elementissään. Erityisesti minua huvittivat henkilöiden puhelimien yhteystiedot, joita vilautettiin.  Kirja-alan ihmisellä oli numerolistassaan ilmeisesti kaikki ruotsalaiset nykykirjailijat! (Ja lääkärillä kai vastaavasti lääkärit ja niin edelleen.)

Hienoa sekin, että ruotsalaiset osaavat repiä Nobelistakin huumoria. Ja tietysti se, että pääroolit ovat vanhalla väellä - etenkin naisnäyttelijöille sanotaan iän myötä roolien saamisen vaikeutuvan. Mukava, harmiton mutta laadukas sarja. 

Camilla Grebe: Varjokuvat

Vuoden 2019 paras rikosromaani Ruotsissa ei voi olla huono, ovathan ruotsalaiset dekkarifaneja ja tuottavat ja lukevat lajia niin, että suorastaan hallitsevat markkinoita. Enkä pettynyt, Grebe osaa asiansa. Taitavan juonenpunonnan lisäksi kirja lienee saanut nostetta naisnäkökulman korostamisesta, varsinkin kun muistamme länsinaapurimme Akatemia-sekoilut ja muut aiheen ajankohtaisuudet, joista erittäin todellinen ja edelleen keskeneräinen asia meilläkin on tasa-arvoinen kohtelu työelämässä, johon myös Grebe ottaa kirjallaan kantaa.

Kirjan keskiössä ovat naispoliisit sekä naisviha, joka ilmenee monin tavoin. Milloin harmittomammin, milloin väkivaltaisesti. Grebe tuo ongelman esiin kansantajuisessa ja tarinallisessa muodossa - ja niin jännittävässä, että kirja liimautuu lukijan käteen vastustamattomasti. Julmia murhia tutkivat poliisit eri vuosikymmeninä kohtaavat kukin omat haasteensa kodin ja työn yhdistämisessä ja urallaan etenemisessä, samoin murhaajan jäljittämisessä. Nimittäin samankaltaisia murhia havaitaan yllättäen löytyvän pitkältä aikaväliltä. Britt-Marie työskentelee poliisissa 1970-luvulla, Hanne 1980-luvulla, Malin meidän aikanamme. Mutta oikeastaan kaikki alkoi jo paljon aiemmin...

Siinä missä Britt-Marie tekee hartiavoimin töitä saadakseen perheellisenä käydä töissä, Hanne katsoo pääsevänsä helpommalla, vaikka hänen ammatinvalintaansa rikollisten profiloijana kummastellaankin.

"Hanne kokee olevansa monella tavalla etuoikeutetussa asemassa ystävättäriinsä nähden, jotka yrittävät sovittaa yhteen työn ja perheen, raahaavat räkätautisia tenavia kodin ja lastentarhan väliä ja kärsivät jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta. Eikö mahdollisuus elää parisuhteessa ilman lasten tuomia rajoituksia ole todellista vapautta, josta miehet ovat saaneet nauttia aikojen alusta asti? Perhe-elämän sijaan voi päättää keskittyä töiden tekemiseen."

Kun Malin on poliisina, ajat ovat muuttuneet niin, että hänen poliisimiehensä jää luontevasti kotiin hoitamaan lasta ja esimiehenäkin on nainen, joka seikka ei tosin helpota Malinin elämää lainkaan.

"Malin ei tunne häntä kovin hyvin, mutta hän on kuulemma pätevä nainen. Ja ehkä oikeasti vähän pelottava."

Tarina yllättää ja kieputtaa taitavasti niin henkilöitään kuin lukijaa. Yllätyksiä riittää loppuun saakka. Greben aiempia kirjoja lukeneille mukana on tuttuja henkilöitä, nyt uudesta kulmasta. Sukupuolten vastakkainasettelu ei muuten suinkaan tarkoita yksinkertaista miesten lyttäystä, kehitystä kuvataan hienosti myös heidän kannaltaan. Henkilöt ovat ensisijaisesti ihmisiä heikkouksineen ja vahvuuksineen, sukupuolesta huolimatta. Toistan itseäni, mutta tuntuu, että Grebe vain parantaa ja koventaa kierroksia joka kirjassaan. Jälleen parasta Grebeltä!

Katso myös Camilla Greben Horros ja tapaamisemme kirjamessuilla 2019.

Kenelle: Älykkään rikosjännityksen ja psykologisen romaanin ystäville, koukuttumista kaipaaville, vauhdissa viihtyville.

Muualla: Uskomattoman taidokas dekkarisarja, tuumii Kirjasähkökäyrän Mai. 

Camilla Grebe: Varjokuvat (Skuggjägaren). Gummerus 2020. Suomennos Sari Kumpulainen. 

Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebe on näitä vaivihkaa luetuiksi sujahtavia kirjailijoita, joita ei edes tajua seuraavansa, mutta lukee silti kaiken (kuten minulle on vaikka Ruth Ware). Ruotsalainen menestyvä dekkaristi on jo lähtökohtaisesti kiinnostava. Ja kun tämä punoo tarinan ihmisläheisesti, tyylikkäästi ja jännitystä sopivissa erissä kasvattavasti, on lukija pian koukussa.

Manfred on poliisi, rikostutkija, jolla on taustalla henkilökohtainen tragedia, tyttären onnettomuus. Viiltävä, karmea lukea. Heti heitetään lukija syvään päähän. Manfred ja hänen vaimonsa yrittävät selviytyä. Samuel taas on nuori poika, joka hölmöyttään sotkeutuu rikollisiin huumekuvioihin, ja hänen äitinsä Pernilla tekee kaikkensa pelastaakseen poikansa pahimmalta. Kosketellaan siis aikuisten herkkiä kohtia, lapsia, mikä tuntuu osin huomionkalastelulta, osin tehokkaalta dekkarijuonelta - sillä eihän elämä oikeasti ole turvallista, ja sen kirja kylmästi pakottaa muistamaan. Kolme mainittua kertoo tarinaansa minä-muodossa. Lisäksi mukana ovat vakavasti sairas Jonas ja hänen äitinsä Rakel, joka palkkaa Samuelin auttamaan poikansa hoidossa.

Rikosvyyhti on moninainen, mutta Grebe pitää tarinan hallinnassa ja tuo siihen kiinnostavuutta henkilöiden persoonien kautta, kuten dekkareissa jopa korostetusti on tapana. Seuraamme sekä poliisin että muiden osapuolien ajatuksenjuoksuja, motiiveja ja kiinnostuksen kohteita, mikä tekee muuten simppelistä perusasetelmasta runsaan. Manfred kertoo:

"Muutaman minuutin kuluttua he kokoontuvat Olle Bergin teltalle. He ottavat tämän kiinni ilman sen suurempia ongelmia, koska heidät on koulutettu siihen. Mutta jokin on pielessä."

Nokkelaa havainnointia ja syy, miksi juuri tämä (tällainen) poliisi on valittu kirjan henkilöksi. Rikoskirjo saa miettimään henkilöiden rooleja, jotka eivät ole yksiselitteisiä. Silti juoni kantaa komeasti genrelle tyypilliseen, vähitellen asioita paljastavaan tapaan. Somella on myös yllättävä rooli.

Kiinnostava yksityiskohta on kirjapaino, joka painaa kirjoja pelkällä lorem ipsum -tekstillä, esimerkkitekstillä, kun oikeaa tekstiä ei vielä ole. Toistetaan vain samaa fraasia sivulta toiseen. Rahanpesua! Kuulemma tositarinaan pohjautuva juttu, kertoi kirjailija Helsingin kirjamessuilla.

"- Tervetuloa kaksituhattaluvulle. Rahan pesemiseen ei enää käytetä pitserioita tai ravivoittoja, vaan kaikki tapahtuu nykyään digitaalisessa maailmassa. Tämä on siitä varsin luova esimerkki. Netissä myydään kirjoja, joissa ei välttämättä ole mitään sisältöä, mutta hinta hipoo pilviä. Igorin kirja maksoi yhdeksänsataa kruunua. Sitten botit eli tietokoneohjelmat tilaavat kirjoja ja maksavat ne pimeällä rahalla. - Ja niin tehdään runsaasti voittoa, josta maksetaan verot? - Aivan. Raha muuttuu puhtaaksi kuin lumi, ja itseään voi kutsua kirjailijaksi."

Kirjan loppupuolella jännitys kasvaa melkein sietämättömäksi, niin yllätyksellinen juoni on. Tietysti tarvitaan myös huippuprofiloijaa, Hannea.

"- Kaikki haluavat ymmärtää. Niin käy jokaisen järkyttävän rikoksen jälkeen, mutta aina se ei ole mahdollista. Aina ei löydy loogista selitystä hirveille teoille, joita ihmiset toisilleen tekevät. - Yrittäisitkö kuitenkin auttaa? pyydän, koska tiedän, ettei Hanne voi vastustaa suostuttelua."

Hannen lisäksi Manfred ja Malin ovat tuttuja Greben aiempia kirjoja lukeneille. Saamme kuulla ainakin naisista lisää ensi kesänä, kun seuraava, ruotsiksi jo ilmestynyt Skuggjägaren on suomennettu.

Tapasin Camilla Greben kustantajan tilaisuudessa Helsingin kirjamessuilla, vietimme rennon, mukavan ja kaikin tavoin herkullisen lounashetken. Tunnelmat voin summata erään bloggarikollegan sanoin: Miten voi olla mahdollista, että noin älykäs, hurmaava, mukava ja kaunis (ja erittäin esiintymis- ja markkinointikykyinen, oma lisäykseni) nainen kirjoittaa noin karmeita tarinoita? Karmea viittaa sisältöön, ei suinkaan tekstin laatuun.  Tätä jäämme ikuisesti ihmettelemään.

Aiempi juttuni Greben kirjasta Kun jää pettää alta. Tämän jälkeen ilmestyi Lemmikki, joka valittiin Ruotsin parhaaksi rikosromaaniksi 2018. Täytyy sanoa, että Grebe parantaa kerta kerralta! Pietarin kapellimestarista en oikein vielä innostunut.

Kenelle: Rikosjännityksen ystäville, sutjakkaa suoritusta ihaileville, ruotsalaisen dekkarin ahmijoille.

Muualla: Kirsin Book Club on tehnyt hienon perusteellisen jutun kirjasta ja kirjailijatapaamisesta. Se myös lupaa olla käyttämättä kirjassa esittyjä keinoja somenäkyvyytensä nostamiseen, mistä kiitos.

Camilla Grebe: Horros. Gummerus 2019. Suomennos Sari Kumpulainen.

Kustantajan lukukappale. 

Ulkomaisia uutuustrillereitä

Oliko se britti Gillian Flynn Kiltillä tytöllään, joka aloitti tykityksen psykologisilla trillereillä, jotka hämäävät, härnäävät ja pyörittävät lukijaa vinhasti pitkin matkaa ja ällistyttävät loppuratkaisuillaan?

Lajityypin menestys poikii runsaasti seuraajia, joihin kuuluu myös ruotsalainen Camilla Grebe kirjallaan Jää pettää alta (alun perin Älskaren från huvudkontoret). Suomalaista nimivalintaa en pidä onnistuneena - aasinsilta, jää ei liity mitenkään itse asiaan, vaikka samaa siltaa käytetään kirjan sisälläkin - mutta tarina on kelpo pyöritystä. Rikospoliisi Peter apunaan profiloija Hanne selvittelevät murhaa ja samalla keskinäisiä suhteitaan. Toisaalla vaatemyyjä Emma rakastuu työnantajayrityksensä johtajaan Jesperiin, vaikka hankaluuksia koituu, kun seurustelu on pidettävä työkavereilta salassa. Mutta Jesper katoaa ja hänen kotoaan löytyy ruumis. Mitä tapahtui?

Vasta loppupuolella aavistin, mistä on kyse, joten jännite pitää ja sivut kääntyvät vikkelästi, vaikka tiettyä laskelmoinnin makua ei tämäntyyppisten kirjojen henkilöissä ja tapahtumissa voi välttää. Kärjistyksillä ja liioitelluilla luonteenpiirteillä edetään, mutta jos se ei haittaa, siitä vain Emman matkaan salaromanssin pauloihin! En muuten ihmettelisi, jos tästä muodostuisi sarja, vai olenko peräti kuullut sen jostain? Peterin ja Hannen poliisityöt saattaisivat hyvinkin jatkua.

Camilla Grebe: Jää pettää alta. (Älskaren från huvudkontoret) Gummerus 2017. Suomennos Sari Kumpulainen.

Muualla: Blogiarvioita on paljon, katso vaikka Kirsin kirjanurkan juttu ja sieltä lisää linkkejä.

--------

Lukusukkula tämäkin: J P Delaneyn Edellinen asukas kertoo erikoislaatuisesta arkkitehdistä Edwardista ja hänen suunnittelemastaan talosta, johon Edward valitsee vuokralaisen omien outojen kriteeriensä perusteella. Kertojina toimivat vuorotellen talon edellinen vuokralainen Emma (jälleen Emma, jolla on ongelmia!) ja nykyinen asukas Jane. Jane selvittelee, mitä Emmalle tapahtui ja saa selville monenlaisia taloon liittyviä salaisuuksia.

Emma. Jane. Emma. Jane. Emmajane. Janeemma. Emmajaneemmajane. Kertoja vaihtuu niin tiuhaan, että välillä pitää pysähtyä ja tarkistaa, kumman kertomusta nyt luenkaan. Vauhdikas ja yllätyksellinen, enkä taaskaan arvannut loppuratkaisua. Olen ihan höynäytettävissä!

Tällaisen kirjan nielaisee nopsaan, mutta epäravittu tuntu jää. Kun sanomana ei ole muuta kuin pahiksen osoittaminen eikä tekstissä tasoja jännityksen kasvua enempää, tuntuu köyhältä. Kelpo kirja sinänsä lajityypissään, vaikka simppelinpuoleinen siinäkin. Kirjailijanimen taakse kätkeytyy kuulemma jostain toisesta genrestä tuttu englantilainen kirjailija. Netti juoruaa hänen olevan Anthony Capella (Napolilainen naimakauppa, Ruokaa amore).

Kirjasta on tekeillä myös leffa,  jonka ohjaaja Ron Hubbard on ohjannut maailmanluokan elokuvia, kuten Da Vinci -koodin ja Kauniin mielen. Minun ikäluokkani muistaa miehen 1970-luvun tv-sarjasta Happy Days, jossa hän näytteli Richie Cunninghamia, perheen poikaa ja Fonzien kaveria.

J P Delaney: Edellinen asukas. (The Girl before) Otava 2017. Suomennos Satu Leveelahti.

Muualla:  Nerokas, täyden kympin trilleri, sanoo Annika Rakkaudesta kirjoihin.

-------

E. O. Chirovicin Peilien kirjaa mainostetaan Joël Dickerin kirjojen ystäville: en kuulu heihin, mutta Peilien kirjasta pidin. Siinä tapahtumille alkusysäyksen antaa käsikirjoitus, josta piti tulla erään professorin murhan selvittävä romaani, mutta teksti jäi kesken ennen kuin ehti murhaajan paljastamiseen saakka.

Käsikirjoituksen tekijä on kuollut, joten kustannustoimittaja pyytää ystäväänsä selvittelemään tapausta. Ehkä he voisivat täydentää käsikirjoituksen valmiiksi kirjaksi? Kiintoisa asetelma, josta seuraa kiintoisa ja yllättävästi henkilöitään peilaava tapahtumaketju ja tietysti, kuten asiaan kuuluu, murhaajan metsästys. (Mainio peilimäinen kansipaperi, muuten!)

Jännittävää psykologista pyöritystä sekä piristävän tuoretta ja ajantasaista tekstiä tämän päivän ilmiöineen. Kiintoisaa sekin, että kirjailija on syntyisin Romaniasta ja asuu nykyisin Belgiassa.

E. O. Chirovici: Peilien kirja. (Book of mirrors) Otava 2017. Suomennos Inka Parpola.

Muualla:  Vanhan ajan dekkarin lumoa, tuumii Riitta Kirja vieköön.