Dekkareita 2021!

Dekkariviikolle ennätin juuri ja juuri mukaan! Nyt kun viikon päättää sadepäivä, ehdin mökillä mainita muutamasta luetusta.

Jo aiemmin vaikutuksen tehneeltä japanilaiselta Keiko Higashinolta on ilmestynyt toinen suomennettu dekkari. Ayane Mashiban aviomies ilmoittaa haluavansa eron, koska lapsia ei kuulu. Miehenketkulla on myös seuraajaehdokas valittuna, Ayanen hyvä ystävä vieläpä. Onko ihme, jos mies yllättäen ottaa ja kuolee, myrkytettyyn kahviin, kuten käy ilmi.

Mutta miten homma hoidettiin ja kuka sen oikeastaan teki? Tutuilla poliiseilla Uganawalla ja Utsumilla sekä heitä avustavalla Yukawalla on purtavaksi pähkinä, jota nakerretaan auki viehättävän japanilaisella pohdinnalla, älyllisesti, hieman eri tyyliin kuin länsimaisissa lajin edustajissa on tapana. Mukavan erilaista ja yllätyksellistä arvoituksenratkaisua heille, jotka eivät hae räjäyttävän kuumaa ja shokeeraavaa. 

Keigo Higashino: Myrkyllinen liitto (Seijo no Kyusai). Suomennos Raisa Porrasmaa. Punainen silakka 2021. Kansi Tony Eräpuro.

Räjäyttävä puolestaan on Arttu Tuomisen Vaiettu; pitihän se lukea, kun kehuja on niin paljon kuultu ja olen pitänyt aiemmista. Taattua Tuomista Verivelan ja Hyvityksen lukeneille. Yhteiskunnallisia ajan ilmiöitä, kiihkeitä tapahtumakohtauksia - myös väkivaltaa - ja jännitystä. Historiaan kurotetaan, Hitlerin aikaan Saksassa. 

Jokin kansainvälinen ammattilaisryhmä näyttää murhaavan entisiä natseja, ja komisario Paloviita kumppaneineen haluaisi siirtää keissin Suojelupoliisille - eihän Suomen ulkopuolelle ulottuva homma kuulu paikallispoliisille. Mutta sitä ennen on saatava pitävät todisteet siitä, että uhka on todellinen ja rajoja ylittävä. Vai onko lähes satavuotiaiden entisten SS-sotilaiden vaarassaolo vain kuvitelmaa? Ja vaikkei olisikaan, onko järkeä kaivaa esiin vuosikymmenten takaisia, sotaolosuhteissa pakotettuina nuorina tehtyjä rikoksia, syylliset kun ovat muutenkin "lähtöiässä"?

Kaksi aikatasoa, noin nykyinen ja vuosi 1941, valaisevat lukijalle tapahtumia Jari Paloviidan, Henrik Oksmanin ja Linda Toivosen pakertaessa jutun parissa. 

Arttu Tuominen: Vaiettu. WSOY 2021. Kansi Mika Tuominen.

Aki ja Milla Ollikainen muodostavat kirjailijaparin, jossa haastattelun mukaan Milla hoitaa dekkarikehittelyä ja Aki kielen muotoa ja rikkautta - siinä mies on taitava, tiedämme aiemmista teoksista. Mutta miten yhdistelmä istuu yhteen ja samaan kirjaan?

Kohtalaisesti: muodollisesti pätevä tarina herättää kauhun väreitä lähinnä surmapaikkaa ajatellessa. Kuljetuskonttia, jonne uhri on hukutettu (!), on karmea kuvitella viimeisen hengenvedon paikaksi. Pimeää, sileät seinät, ei ovea, kukaan ei kuule huutoasi ja seinään hakkaamistasi, vesi nousee...

Uusi lukututtavuus, komisario Paula Pihlaja, selvittää tapausta, joka vie aina Afrikkaan asti - viittaus niin maahanmuuttajiin kuin siirtomaiden aikaan - ja joutuu ohessa selvittelemään omaa menneisyyttään. En oikein pitänyt siitä, että ihonväri nostetaan niin isoon rooliin tarinassa. Se ei ole asia, jota pitäisi sormella osoitella enempää kuin on pakko, jotta rasismia ei vahingossakaan edistettäisi. No, ehkä nyt oli pakko? Pihlajan kollegapoliisi Renko tuo nimellään mieleen takavuosien mainion tv-sarjan Hill Street Bluesin, oletettavasti tarkoituksella. Päivän ilmiöitä taide- ja tyyppi-irvailuineen mahtuu mukaan.

Kyllä arvoituksen ratkaisu on saatava selville ja kirja ahmittua loppuun. Suuryllätyksiä tai sympatioita ketään kohtaan se ei kuitenkaan nostata.  

AM Ollikainen: Kontti. Otava 2021. Kansi Anna Väänänen.

Dekkariviikon logo: Niina Tolonen, Yöpöydän kirjat

 

Dekkariviikko 2020. Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Yksinhuoltaja, riitaisa ex-mies, tappo. Varsin suoraviivaista, vai onko sittenkään? Japanilaisen Keigo Higashinon dekkari valittiin vuonna 2005 vuoden dekkariksi Japanissa. Suomennoksen saimme tänä vuonna, ja sen tuotti 2019 perustettu kustantamo Punainen Silakka.

Uusi tuttavuus: japanilaisiin dekkareihin keskittyvä helsinkiläinen kustantamo! Pakko kunnioittaa. Kirjan löysin ihan perustapaan jostain nettijutusta tai sähköpostista, kustantamon olemassaolosta en tiennyt. Joku asiantuntija voisi valaista, mistä nimi tulee. Olen varma, että sillä on paljon merkitystä ja symboliarvoa, mutten yhtään tiedä, mitä. Punainen ainakin esiintyy Japanin lipussa, silakkaliike Suomessa vastustaa rasismia. Ja silakan värillä on kai jokin hämäävä merkitys politiikassa. Mutta kalalla ylipäänsä lienee paljon merkitystä japanilaisessa kulttuurissa?

Niin Suomessa kuin Japanissa tiedetään, että henkirikoksen tavallisin suorittaja on läheinen tai perheenjäsen. Voisiko Yasukolla eli rouva Hanaokalla olla täydellinen alibi, kuten poliiseista näyttää, kun hänen entisen miehensä rikokseksi luokiteltua kuolemantapausta aletaan tutkia?

"- Silti elokuvateatteria ei voi jättää huomiotta. Hehän saattoivat mennä karaokeen rikoksen jälkeen", Kusanagi sanoi. - Rouva Hanaoka tyttärineen katsoi elokuvaa seitsemän kahdeksan aikoihin. Siihen aikaan ei pysty tappamaan ihmistä kenenkään huomaamatta edes uneliaimmilla seuduilla. Eikä uhria ollut pelkästään tapettu, vaan vaatteetkin oli ehditty riisua. - Siitä olen samaa mieltä, mutta erinäisiä mahdollisuuksia on vielä suljettava pois ennen kuin häntä voi pitää syyttömänä."

Poliisin työtä ei tälläkään kertaa käy kateeksi. Eikä tällä kertaa riennä apuun edes ärsyttävä ja utelias toimittaja, varhaiskypsä lapsi tai ryytynyt salapoliisi, vaan virkavallan on selvitettävä tämä omin nokkinensa. Aivan kuin joku asettelisi esteitä selvittämisen tielle, painavia sellaisia.

"- Nerokin erehtyy joskus. Yukawa ravisti hitaasti päätään. - Se tyyppi ei erehdy. - No miksi sitten jättää sormenjäljet tarjolle? - Mietin sitä parhaillaan, Yukawa sanoi ristien käsivartensa puuskaan. - En ole vielä tullut mihinkään johtopäätökseen. - Etkö ajattele liian pitkälle? Hän voi olla matemaattinen nero, mutta tappamisessa kaiketi amatööri."

Pidän japanilaisen täsmällisen niukasta ja yksityiskohtaisesta ilmaisusta. Suomennoksena, alkuperäistä kieltä en osaa, mutta kääntäjän työ on vakuuttavan linjakasta, eikä Porrasmaan Japani-tuntemuksesta ole epäselvyyttä. Japanilainen ajattelu menee suomalaista hämmästyttäville teille, hyvällä tavalla. Yhden kirjan perusteella vertailu on naurettava, mutta sanon silti, että juuri lukemani kiinalainen dekkari teki päinvastaisen vaikutuksen. Ymmärrän, että se oli tarkoitettu hätkähdyttämään, kun taas tämä on mielestäni tarkoitettu kertomaan tarina, saamaan lukija kiinnostumaan ja ahmimaan tarina loppuun innolla. Tehtävä suoritettu.

Laadukas kirja suomennosta ja ulkoasua myöten, kiinnostavakäänteinen ja yllättävä dekkari. Sanoisin sympaattiseksi. Jos murhakirjasta voi sanoa niin.

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri. Punainen silakka 2020. Käännös Raisa Porrasmaa. Kansi Tony Eräpuro.  

Postaus on osa kirjabloggareiden Dekkariviikko-haastetta, jota vetää ja jonka logon suunnitteli luetut.net.

Helmet-haaste 2020 kohta 29: Japaniin liittyvä kirja.