John Williams: Augustus

Keisari Augustus hallitsi Rooman valtakuntaa Julius Caesarin jälkeen, Caesarin itsensä määräyksestä. Hän oli adoptoinut sukulaispoikansa, koska ei saanut omaa poikalasta. Ennen keisariutta (tittelin alkuperä lienee ilmiselvä) poikaa kutsuttiin nimellä Octavianus.

Williams kertoo Octavianuksen tarinan alusta loppuun, kirjeromaanina. Osa siitä on tosipohjaista, osa keksittyä - en käynyt vertaamaan yksityiskohtia, mutta pääpiirteissään kerrotaan todellisista, olemassa olleista ihmisistä ja tapahtumista.

Kyllä, ne tulevat kirjassa eläviksi. Tuona sotaisaina aikana poliittinen juonittelu oli eliitille arkipäivää, jopa avioliitot solmittiin hyötyperustein, mikä ei tosin estänyt toteuttamasta itseään avioliiton ulkopuolella. Yltäkylläisyyden ja oikkujen toteuttamisen hintana oli ainainen kuoleman läheisyys; pään saattoi menettää pikaisesti ja ilman henkilökohtaista syytä, jos arvioi tilanteen väärin tai epäonnekseen oli osa jotain suurempaa poliittista kuviota. Edes sukulaisuus- tai perhesuhteet eivät taanneet mitään, kun kyse oli vallasta.

"Kuinka vastustaa vihamiestä, joka on täysin järjetön ja arvaamaton - ja joka on toisaalta eläimellisellä tarmollaan ja olosuhteiden luoman sattuman seurauksena saanut pelottavan paljon valtaa?"

Kirja kuvaa hienosti vallan aspekteja ja eristäytyneisyyttä sen ylimmällä huipulla. Samalla se tuo lukijan silmien eteen ajan hallitsijoiden ongelmia, onnistumisia ja suruja, ja kipeitä päätöksiä, joita he joutuivat tekemään. Tavallista kansaa ei juuri mainita. Naisnäkökulma on kuitenkin luontevasti mukana: eihän miehiä olisi ilman äitejä, rakastettuja, vaimoja ja tyttäriä. Eikä heidän valtansa ole pieni, osoittaa muun muassa Egyptin kuningatar Kleopatra. Ja Augustuksen perheessä hänen tyttärensä Julia, joka nousee yhdeksi tarinan keskeiseksi hahmoksi.

"Hetki sitten kirjoitin vallasta ja vallan riemusta. Nyt ajattelen niitä katalia keinoja, joilla naisen on löydettävä valta, käytettävä sitä ja nautittava siitä. Hän ei voi miehen tavoin kaapata sitä silkalla voimalla, älyllä tai tahdolla; eikä hän voi riemuita siitä peittelemättömän ylpeästi kuten mies, vaikka tuo ylpeys on vallan palkka ja sitä ruokkiva voima."

Kirjeromaani on kiinnostava ratkaisu. Äänessä ovat Octavianuksen tunteneet; parhaat ystävät, pahimmat viholliset, lähisukulaiset ja muut vaikuttajat. Miehen itsensä sanomiset jäävät vähäisiksi, mikä etäännyttää tämän lukijasta - tarkoituksella, oletan; kerrontatapa korostaa hänen yksityistä, myöhemmin jumalaksi julistettua erityisasemaansa.

Asko Sahlbergin jykevää ja runsasta kieltä samojen aikojen historiateoksissa Herodes tai Pilatus Willliams ei saavuta. Eikä samaa väkevää eläytymistä tai kerronnan lumoa. Mutta vaikka kuivempi ja vähemmän tunteita herättävä, erittäin kelpo ja tarinansa kunnialla loppuun saakka kantava historiallinen romaani Augustus on, ja sen eteen on tehty selvästi kunnioitettavan paljon työtä.

Olin tyytyväinen, kun pääsin kirjan imuun mukaan. Ensi kokeilu ei nimittäin onnistunut. Tuskastuin alkuunsa kirjan saatesanoihin, esipuheisiin ja prologeihin, joita riitti pitkästyttävän paljon, ja hyppäsin suoraan itse tekstiin. Josta en ymmärtänyt mitään. Keitä ovat kaikki nämä kirjeitä kirjoittavat tyypit? Miksi heitä on niin paljon? Miten he tarinaan liittyvät? Miksi päähenkilö itse ei sano mitään? Mitä tämä kaikki juonittelu ja sotiminen on ja miksi minun pitäisi niistä kiinnostua?

Onneksi yritin uudestaan muutaman viikon kuluttua, levänneempänä, ajan kanssa. Nyt kirja yllättäen tuntuikin ymmärrettävältä, henkilöissäkin pysyin mukana ja pystyin seuraamaan tarinaa. Jossa silti on paljon käänteitä ja henkilöitä, eikä lukijaa armahdeta yksinkertaistamalla tai viihteellistämällä vaikkapa huumorilla. (Jos viihteeksi ei lasketa sotataistelujen kuvauksia? Seksikin on melko niukkaa ja siveästi kuvattua.) Suosittelen lukemaan ajatuksella, ilman pitkiä taukoja - koska päivien kuluttua ei enää muista, kuka on kuka - ja nauttimaan tarinasta, joka suurelta osin on täyttä totta, ei sanomaltaan nautittavaa, mutta kerronnallisesti ja elämänkatsomuksellisesti toimivaa. Raadollinen ja vakava kuva ihmisyydestä, eräällä tasolla, kaikkina aikoina.

Kenelle: Historiahulluille, johtajille, vallan olemusta pohtiville, asiallisuutta arvostaville.

Muualla: Myös Lauralle lukemisen alku oli tahmeaa. Hieno historiallinen matka, sanoo Krista. Kirjakirpun mukaan Williamsin tapa havainnoida ihmisyyttä ja elämää vakuuttaa. Tekstiluolan Tuomas kertoo kirjasta tarkasti ja liittää sen yleisemmin ihmisyyteen ja Williamsin muuhun tuotantoon.

John Williams: Augustus. Bazar 2017. Suomennos Ilkka Rekiaro.

Helmet-haaste 2017 kohta 16: ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja. U.S. National Book Award for Fiction -palkinto myönnettiin kirjalle 1973. Jännittävää huomata, että alkukielellä kirja ilmestyi jo 1972, mutta vasta nyt saimme sen suomeksi.

Stoner

Stoner on herättänyt ihastuksen huokauksia lukijoissa, kuten kirjabloggareissa. Piti siis uteliaana minunkin lukea, etenkin Lumiomenan suosituksesta.

Päähenkilö Stoner on kotoisin syrjäisiltä Amerikan sydänmailta, maanviljelijäperheestä, joka kitkuttaa karua elämäänsä kovan työn ja tunnollisuuden voimin. Poikaa valmennetaan jatkamaan isän uraa ja hänet onnistutaan kustantamaan opiskelemaan - vanhemmat säästävät kaikessa, mutta viisaasti ymmärtävät, että koulutus helpottaisi elämän ankaruutta.

Mutta käy toisin. Kun Stoner pääsee opiskelun makuun, hän huomaa oman alansa olevan aivan muualla kuin maanviljelyksessä. Opiskeluaineet vaihtuvat englannin kieleen ja kirjallisuuteen, joihin hän syventyy samalla tarmolla ja ahkeruudella kuin aiemmin aikuisten antamiin velvollisuuksiin, nyt oman sisäisen motivaationsa ajamana.

"Joskus kirjoihin syventyessään hänet valtasi ymmärrys siitä, miten paljon oli asioita joita hän ei tiennyt ja kirjoja joita hän ei ollut lukenut, ja hänen tavoittelemansa seesteisyys särkyi hänen tiedostaessaan, kuinka vähän aikaa hänellä oli, kuinka paljon oli luettavaa, kuinka paljon opittavaa."

Hän jää yliopistoon opettajaksi ja muodostuu jonkinlaiseksi kulttihahmoksi yhteisössään. Yliopistomaailmaan nurjilta puolilta ei vilpittöminkään voi välttyä. Tuohon aikaan ei puhuttu sosiaalisista taidoista, mutta niiden puutteessa ja pakko sanoa - jo lapsesta opitussa minäkeskeisyydessään, jonka osin myönteinen puoli on "minä pärjään omin voimin" -asenne - hänen on vaikea luovia yhteisön kuvioissa, ja mies joutuu maksamaan siitä kalliisti. Tämä koskee myös perhesuhteita, tai etenkin niitä. Rakkaus Edithiin syttyy vahvalla liekillä, mutta avioliitto osoittautuu pettymykseksi molemmille, tärkeästä tyttärestä huolimatta.

Stoner taipuu muttei taitu - on se sitten hyväksi tai pahaksi. Hän löytää myös rakkautta, lukijan helpotukseksi. Tosin se ei tee hänen elämäänsä helpommaksi, päinvastoin. Suru leijuu Stonerin yllä kaikessa.

Herkkä on sana, joka Williamsin tekstistä nousee ensin mieleen. Kerrankin voin lainata kustantajan esittelytekstiä ja todeta sen osuvan nappiin: "Stonerin ansiot ovat yksityiskohdissa ja siinä herkkyydessä, jolla Williams kuvaa Stonerin elämää."

Stoner ei itse ole järin herkkä - tai ei vaikuta siltä. Hän on niin introvertti kuin olla voi, ja syntynyt onnettomuudekseen sulkeutuneeseen perheeseen, jossa kukaan ei koskaan kerro tuntemuksiaan tai mielipiteitään, saati kysy niiltä toisilta. Siksi hän ei osaa vielä aikuisenakaan eritellä omia tunnetilojaan, ei edes fyysisiä olosuhteita, vaan ajautuu tilanteisiin iskemättä nyrkkiä pöytään, vaikka ne olisivat hänelle vahingollisia. Tuo apaattisuus raivostuttaa ja turhauttaa lukijaa, mutta toisaalta miestä on helppo ymmärtää hänen taustansa kautta.

On hienoa nähdä, miten oma ala avautuu Stonerille ja palkitsee häntä henkisesti. Ja on surullista nähdä, miten hän ei huomaa omaa etuaan, ei edes lähimpiensä etua, omiin maailmoihinsa uppoutuessaan. Tai huomaa, mutta kovin myöhään.

Tarina ansaitsi uuden tulemisen: perushyvää kirjallisuutta, joka on ajatonta ja inhimillisyydessään aina koskettavaa. Mitä on hyvä elämä, kirja kysyy rauhallisesti ja vakavasti. Voiko epäonnistumisista ja menetetyistä tilaisuuksista muodostua jotain arvokasta? Miten paljon ihminen itse vaikuttaa omaan saldoonsa - pitääkö saldoa ylipäänsä laskea? Miten ihmisen arvojärjestys ja sitä kautta elämäntarina muodostuu?

Muualla: Ullan mukaan suruvireisen kirjan kanssa on pakko hengähtää. Leena Lumi on "tällaisen menneeseen maailmaan ja mielen sisäiseen sijoittuvan, hitaan, mutta paljon tarjoavan tarinan ylistäjä." Kaisa-Reetta kohtasi "ihmisyyden paljaimmassa ja kauneimmassa muodossaan." Suketuksen mukaan Stoner on "monella tapaa aivan huikea kirja." Häneltä löytyy lisää linkkejä.

Kenelle: Ajattomien inhimillisten tarinoiden ystäville, elämän ja ihmismielen monimuotoisuutta ihmetteleville, sensaatioita vältteleville, arjesta viehättyville, miettimään malttaville.

John Williams: Stoner. Bazar 2015. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Alkuperäiskirja ilmestyi 1968. Hieno löytö Bazarilta!