Sain Muumi-haasteen Tuijalta, kiitos siitä! Sopivasti aiheeseen solahtaen luin juuri Tove Janssonin lapsuudenmuistelmia, joten pysähdyn hetkeksi miettimään niin Muumeja kuin Janssonia. Näitä kahta on mahdotonta mielessäni erottaa. Tutustuin muumeihin vasta aikuisena. Olin kyllä kuullut nimen, mutta jostain syystä koko heimo oli mennyt minulta aivan ohi siinä iässä, kun itse olisin voinut jo lukea Muumi-kirjoja. (Silloin ei ollut edes kirjablogeja.) Minulla oli hämärä käsitys, että se on jotain ruotsinkielistä lastenjuttua. Vasta kun perheellistyin, sain mieheni ja tytärpuoleni myötä opastuksen muumien maailmaan.
Katsoimme piirrettyjä muumeja sunnuntaiaamuisin telkkarista. Hitaasti minulle valkeni, miten isosta ilmiöstä on kysymys. Vaikka olin jo ohittanut tavallisimman muumibuumi-iän, luin kirjoja, sekä ääneen että myös itselleni. Näkymätön lapsi ja Kuka lohduttaisi Nyytiä tekivät suuren vaikutuksen. Oivalsin, ettei kyse ole vain lastenkirjoista.
Lopullisesti olin myyty, kun luin Muumipapan menneisyydestä kirjasta Muumipapan urotyöt. Miten rehellistä, koskettavaa ja paljastavaakin. Mietin huolissani, ovatko kirjat lapsille edes sopivia, niin rankkoja ne ovat, ja käsitellään todella isoja asioita. Muumipapan lapsuushan oli hänen omien sanojensa kamala. Aivan hirveä! Hän yritti jopa itsemurhaa. Myös Pyrstötähti-leffa on tosi pelottava. Onneksi lapset ovat viisaita ja ymmärtävät sen mitä pitääkin, me aikuiset vain hössötämme.
Tove Janssonin monipuolisuus taiteilijana selkeni tätäkin myöhemmin. Bo Westinin erinomainen elämäkerta Sanat, kuvat, elämä antaa paljon tietoa. Linkkaisin, mutta en löydä blogiarvioita, itseltänikään, vaikka luin kirjan heti sen ilmestyttyä. Kirja on niin laaja tietopaketti Janssonin taiteentekemiseen, että siitä kirjoittaminen on varmasti tuntunut hankalalta.
Mutta jos pysymme kirjoissa, niitä Janssonilta löytyy muumien lisäksi useita. Kesäkirja on viehättävä ja tunnelmallinen tarina Sophian ja isoäidin kesästä meren äärellä. Monet Janssonin tutut teemat toistuvat. Kirjasta ovat kirjoittaneet muun muassa Jaana ja Linnea.
Nyt lukemani Kuvanveistäjän tytär kertoo Janssonin lapsuudesta, jo tutulla lämpimällä, humoristisella ja tarkkanäköisellä otteella. Jansson ei kikkaile*, ei selittele eikä tee kompromisseja. Tai jos tekeekin, niitä ei lukija huomaa, vaan vahva persoona näkyy ja tuntuu.
Kirjan perhe elää Helsingin Katajanokalla ja kesäaikaan meren äärellä Pellingissä. Tyttö kertoo tapahtumista omasta näkökulmastaan, aidosti lapsena. Perhe rakasti paitsi jäseniään, myös merta ja myrskyä. Pirunmoista, sanoi isä, kun vesi nousi pihalle asti. Kamalaa, sanoi äiti, ja näytti yhtä iloiselta kuin isäkin. Rouvista ei pidetty, niistä jotka halusivat olla isän malleina mutta eivät edes osanneet pysyä hiljaa paikallaan. Eikä tyttö pitänyt vierailevasta geologinaisesta, jolle hän huusi pahimman solvauksen, jonka tiesi: Amatööri! Sinä et ole mikään oikea!
Ammattitaito on arvossaan, kun Janssonista puhutaan. Kirjassa Janssonin visuaalisuus kuultaa joka lauseessa. Lukija näkee tapahtumat silmiensä edessä. Nautittavaa luettavaa, joka ei ajan myötä kalpene. Ja muumien alkukoti on jo selvästi nähtävissä.
Muumi-haaste kiertää kirjablogeissa Tove Janssonin syntymän satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Ateneumin näyttely on avoinna 7.9. saakka.
Haastan seuraavaksi Muumi-kokemuksistaan kirjoittamaan Lurun, Liisan ja Lauran.
HS:n sivuilla voi testata omaa Muumi-tietämystään.
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär. WSOY 1969. (uusi painos Bon-pokkarina)
Tove Jansson: Kesäkirja. WSOY 1972.
Molemmat on ruotsista suomentanut Kristiina Kivivuori.
*kikkailulla tarkoitan lukijan miellyttämiseksi laskelmoiden tehtyjä koukkuja, jotka näyttävät juuri siltä - erikseen keksityiltä, eivätkä luontevalta osalta tekstiä