Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä. Kirja-arvonta.

Ferrante vie lukijan Napoli-sarjasta tuttuun kaupunkiin ja nuoren tytön sielunmaisemaan. 

Läsnä on kirjailijalle ominainen tummanpuhuva uhkan tuntu, vaikka minkäänlaista välitöntä vaaraa Giovannalla ei sivistyneiden vanhempien ainokaisena vaikuta olevan. Isä Andrea ja äiti Nella ovat opettajia, jotka arvostavat yli kaiken lukeneisuutta ja sen kautta saavutettua taloudellista hyvinvointia, ja ovat opettaneet tyttärelleen samat arvot. Giovannan elämä on suojattua, hän on rakastettu ja vaalittu.

Murrosiässä alkavat kysymykset risteillä tytön päässä. Hänestä tulee epävarma: onko hän oikeanlainen, näyttääkö hän siltä kuin pitäisi? Ystävilleen hän kertoo liioiteltuja tarinoita ollakseen kiinnostava, edes vanhemmilleen hän ei enää kerro syvimpiä ajatuksiaan. Etenkin häntä askarruttaa se, miksei isä pidä yhteyttä lapsuudenperheeseensä, ei suostu edes puhumaan aiheesta. Luonnollisesti Giovanna on utelias.  

"- On tuhlausta olla kehittämättä älykkyyttään. Huudahdin: - Minä en halua olla älykäs, haluan olla kaunis niin kuin sinä ja isä. - Sinusta tulee vielä paljon kauniimpi. - Ei tule, jos olen muuttumassa Vittoria-tädin näköiseksi. - Olet aivan erilainen, sitä pelkoa ei ole.  - Mistä sinä sen tiedät? Kehen voin verrata itseäni, jotta tiedän, onko niin käymässä vai ei? - Minä olen sinun tukenasi aina. - Se ei riitä. - No mitä sinä ehdotat? Sanoin lähes kuiskaten: - Minun pitää nähdä Vittoria-täti. Äiti oli hetken hiljaa ja sanoi: - Siitä sinun on puhuttava isäsi kanssa."

Mitä Andrea ja Nella oikein kuvittelivat - että voisivat kasvattaa tytön omassa kuplassaan, täysin ilman tietoa isän puoleisesta suvusta? Tietenkään se ei onnistu; Giovanna tutustuu Vittoria-tätiinsä ja moneen muuhun hänelle tärkeäksi nousevaan ihmiseen. Ristiriita erilaisten perheen välillä on repivä ja järistää Giovannan maailman eri asentoon. Aikuiset ovat jotain muuta kuin millaisiksi hän on heidät kuvitellut. Tyttö reagoi niillä keinoilla, joita hänellä on. Uhmalla. Välinpitämättömyydellä koulunkäyntiä, ulkonäköä, vanhempia, kaikkia entisiä sääntöjä vastaan. 

"Pidin itseäni kauheana ja halusin olla vielä kauheampi."

Tuo kipeä aikuisuuteen puhkeaminen lapsuuden pehmeästä pumpulipesästä ja sokeasta luottamuksesta liikuttaa. Uskon, että jokainen nainen voi samastua Giovannan kasvutarinaan: kokemukset ovat samantapaisia, vaikka ympäröivät tapahtumat eivät. Eikö meillä kaikilla ole ollut hetkiä, joina näemme yhtäkkiä läheisemme täysin erilaisina kuin ennen - kuin valo syttyisi uudesta suunnasta? Minä ainakin tunnistan tämän hyvin, samoin Giovannan uhmakkaat, epävarmat mutta välttämättömät ja määrätietoiset askeleet kohti omaa tietään. Tarinan lopetus on yllättävä, toisaalta täysin looginen ajatellen ikäkautta ja kirjan teemaa.  

Mietin Napoli-sarjan Elena ja Lilaa; Giovannassa on molempia, ehkä enemmän Elenaa. Eli hän on oma henkilönsä, vaikka napolilainen mentaliteetti ja ympäristö ovat samoja. Kasvutarinan sinänsä voisi helposti kääntää suomalaiseksi vaihtamalla ympäristön ja nimet; se on universaali. Suomalaiselle lukijalle italialaisuus tuo kuitenkin oman eksotiikkansa. Ferranten koukuttava kertomisen taito ja näkemisen tarkkuus ovat omaa luokkaansa. Draamattista, pikkutarkasti tytön mieleen porautuvaa tekstiä lukee kuin huumattuna tai lievässä hypnoosissa. 

Kenelle: Psykologisen romaanin ystäville, kasvu- ja perhetarinoita janoaville, naiseksi kasvamisesta kiinnostuneille. 

Muualla: Kirjaluotsi kuvaa lukukokemusta intensiiviseksi ja tunnetasoja vuoristoratamaisiksi. 

Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä. WSOY 2020. Suomennos Helinä Kangas. Päällys Martti Ruokonen.

Voit voittaa kirjan omaksesi, tai minkä tahansa muun Werner & Jarlin kirjakaupasta saatavan teoksen. 

Arvon kaksi voittajaa, jotka saavat valita voittokirjansa itse kommentoimalla tätä postausta ja toimittamalla minulle sähköpostiosoitteensa kommentissa tai erillisenä viestinä viimeistään lauantaina 7.11.2020. Voittajan kanssa viestittelen erikseen kirjavalinnasta, sitä ei tarvitse vielä tietää. Joululahjaksi itselle tai kaverille paras valinta on tietysti kirja. Onnea arvontaan!

Kirja ja arvontavoitot WSOY:ltä.

Paketissa neljä käännöskaunoa: McEwan, King, Ferrante ja Khemiri

Kaunokirjallisuus, mikä mainio sana! Käännettyjä kaunoja luin tällä viikolla muutaman, jotka ovat ohuita tai pienoisromaaneja, sisällöltään tai tekijältään ehdottomasti kiinnostavia. Nopean lukemisen ystäville!

Ferranten kaikki suomennokset olen lukenut, joten en tietenkään voinut tätä jättää väliin. Uusin, Tyttären varjo, on julkaistu alunperin 2006 eli ennen kirjailijan maailmanlaajuista suosiota, jota Suomessa alkoi levittää Avain-kustantamo, Anna-Riikka Carlssonin johdolla, suomentamalla teoksen Hylkäämisen päivät jo vuonna 2004. Eräillä on vainua!

Ferranten tumma tyyli on omaääninen jo tässä. Vaikkei vielä yhtä vaikuttava kuin vaikka edellä mainitussa, joka toimi minulle tehokkaammin, sillä Tyttären varjon Ledaa en kaikin osin tajua. Tunnelma on kuitenkin vahva, vaikken oikein tiedä, päästäänkö tarinassa mistään mihinkään. Ledan lapset muuttavat kotoa, ja äiti ottaa kaipaamansa irtioton arjesta lähtemällä merenrantalomalle Etelä-Italiaan.

"Ei pitäisi koskaan saapua vieraaseen paikkaan illalla, kaikki on epämääräistä ja voi helposti riistäytyä hallinnasta."

Elena Ferrante: Tyttären varjo. (La Figlia Oscura 2006) WSOY 2020. Suomennos Helinä Kangas. Päällys Martti Ruokonen.

Amor on ruotsalainen maahanmuuttajaperheen poika. Kun Tukholmassa räjähtää autopommi, on puhelin kuumana veljien kesken.

"Vihan ruokkiminen sisuksissa on kuin tarttuisi tulikuumaan kekäleeseen jotta saisi viskattua sen päin toista ihmistä. Itsensä siinä vain polttaa." 

Melko itsestäänselviä ja epäyllättäviä päätelmiä, ja tarina on kuin kiltisti sääntöjen mukaan muotoiltu äidinkielen ainekirjoitus. Suomennos ei kaikilta osin mielestäni ollut luonteva, mutta myönnän auliisti en-olevani nuorisokielen asiantuntija. Mutta sanoisiko nykynuori: "Älä viitsi, kaveri." Tai "kartsalla rilluttelemassa"? Asetelma on silti erittäin uskottava; perheet veljet serkut kaverit, eikä päähenkilö itsekään ole lopulta varma, mitä tapahtuu. Ainakin nuoruus tapahtuu. Ja rasismi. Lasken kirjan samaan sarjaan kuin edellisenkin: kehityskelpoinen, suomennettu kirjailijan myöhempien ansioiden siivellä. Missä käytännössä ei ole mitään vikaa ja uteliaina luemme kaiken, mutta ilman kirjailijan myöhempiä ansioita, kuten kirjaa Kaikki se mitä emme muista, tätä tuskin olisi suomennettu.

Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni. (Jag ringar mina bröder 2012). Johnny Kniga 2020. Suomennos Tarja Lipponen. 

Kun kirjailija on tunnustettu ja hyväksi havaittu, on riemastuttavaa lukea häneltä erityyppisiä tekstejä. Ian McEwan liikkuu äärivakavan ja täysin hulvattoman akselilla, joskus jopa samassa kirjassa. Torakka on hulvatonta lajia, mutta ei ilman taka-ajatuksia todellisuudesta. Jos Englannin pääministeriksi nousee torakka, miten hallinto muuttuisi kuningaskunnassa - ja muuallakin, sillä myös Amerikan presidentillä saattoi olla alunperin kuusi jalkaa, vihjaa teos (emme varmaan olisi yllättyneitä enää mistään kyseiseen henkilöön liittyvästä).

Pääministeri Sams huomaa ihmisyydestä hyviäkin puolia, kuten tarttumapeukalon. "Aina silloin tällöin joku Homo sapiensin tapainen nuori nousukaslaji onnistui kehittämään hyödyllisiä piirteitä." Mutta surkean vähän, verrattuna kunnon kilpikuoreen ja etenkin feromoneihin perustuvaan ajatteluun ja viestintään. "Mitä ajatusten muotoiluun tuli, kirjoittaminen oli kaikesta esteettisestä viehätyksestään huolimatta surkean analogista."

Taustalla on Brexit, jota ei mainita mutta josta McEwan luo oman versionsa. Tai siis torakkapääministeri Sams luo siitä oman versionsa uudella, mullistavalla, rahan kiertosuunnan kääntävällä, reversalismiksi nimetyllä talouspolitiikallaan. Harvoin talouspolitiikkaa lukiessaan nauraa näin paljon kuin tämän kanssa tein! Ehdottomasti ykköskirja tässä postauksessa esitellyistä. Ja ajankohtainen, ministerien eroamissyistä puhuttaessa. Sams osaa käyttää mediaa taitavasti.

Ian McEwan: Torakka. (The Cockroach 2019). Otava 2019. Suomennos Jaakko Kankaanpää. 

Aiempia McEwaneja blogissa:
Sementtipuutarha
Polte
Vieraan turva
Pähkinänkuori
Kaltaiseni koneet

Lisään kirjan Helmet 2020 -haasteeseen kohtaan 33: muodonmuutos.

Muodonmuutoksesta on kyse päällisin puolin myös Stephen Kingin Keveydessä, ja mestarikirjailijan revittelystä. Amerikkalaisen pikkukaupungin asukki Scott Carey huomaa painonsa laskevan nopeasti ja huolestuu. Mitään fyysistä vikaa ei kuitenkaan löydy. Samoin kuin McEwanin Torakassa, oudosta oireesta koituu myös iloa ja hyötyä kantajalleen.

"Hänen kummallisen tilansa yksi etu oli - kasvaneen tarmon lisäksi - se, että hän saattoi syödä kuinka paljon tahansa lihomatta läskiksi. Kolesteroli voisi olla pilvissä rasvan syömisestä, mutta vaisto sanoi Scottille, ettei niin ollut käynyt. Hän oli elämänsä parhaassa kunnossa, vaikka vyön yllä löllyi hämäävä vararengas, ja mieliala oli korkeammalla kuin koskaan sitten hänen ja Nora Kennerin hehkeän romanssin."

Scottin kohtaloa on jännittävää seurata, vaikkei kauhua Kingille tunnusmerkkimäiseen tapaan tarjoilla. Enemmän seuraillaan ihmissuhteiden kehittymistä naapurustossa. Kirja toi mieleeni Kingin Tervetuloa Joylandiin, myös mustalta huumoriltaan ja eräiltä piirteiltään, joita en voi tässä paljastaa. Aihetta kyllä mietin: irvaileeko King ihmisten yhä kasvavalle viihteen tarpeelle? Mihin jatkuva keventyminen päättyy? Vai onko tämä satiiria siitä, mitä pitää tapahtua, ennen kuin ennakkoluulot vähemmistöjä kohtaan hälvenevät?

Stephen King: Keveys (Elevation 2018). Tammi 2020. Suomennos Ilkka Rekiaro.

Lisään kirjan Helmet 2020 -haasteeseen kohtaan 24: yli 20 kirjaa kirjoittanut kirjailija. Paljon yli! Sopisi myös kohtaan 41: kirjassa laitetaan ruokaa.

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina

Sarja koukutti hitaasti mutta varmasti. Italialaisten Elenan ja Lilan ystävyys ja maailma ovat yleismaailmallisia, ja niihin on helppo samastua, pohjoisenkin asukin. Vaikken ole kokenut vastaavaa ystävyyttä, ymmärrän täysin; ehkä olisin halunnut samaa?

Kadonneen lapsen tarinaa himoitsin. Elena ja Lila vanhemmalla iällä, sarjan neljännessä ja viimeisessä osassa. Kun tajuat, mitä on jäänyt taakse ja miten se on ihmisiin vaikuttanut. Ja sinuun itseesi. Yritä paeta, vieraantua - mutta onnistuuko se koskaan? Saammeko tyynen lopun?

"Hän kävi kimppuuni, ja pelkäsin, että hän todella aikoi ottaa minut hengiltä. Noina hetkinä tajusin, kuinka pohjattoman syvän pettymyksen olin hänelle tuottanut, kuinka kaikki se äidinrakkaus, jolla hän epätoivoisesti yritti pakottaa minut siihen minkä näki parhaakseni - toisiin sanoen elämään, johon hänellä ei koskaan ollut mahdollisuutta, mutta minulla oli, ja se seikka oli tähän päivään saakka tehnyt hänestä korttelin onnekkaimman äidin - oli valmis muuttumaan vihaksi ja tuhoamaan minut rangaistukseksi Luojan lahjojen tuhlaamisesta. Silloin työnsin hänet pois ja huusin vielä raivokkaamin kuin hän."

Sydäntä särkee tyttöjen taistelu (ei liity edelliseen). Vaikkei heidän asemansa ole huono, maailman mittakaavassa. Länsimaisessa katsannossa ehkä.

"Eletttiin vaikeita vuosia. Maailmanjärjestys, johon olimme kasvaneet, oli hajoamassa."

Upea kirjasarja, joka vie mukanaan. Elenan ja Linan tarina alusta loppuun neljänä koukuttavana kirjana, joista tänään alkaa HBO:lla tv-sarja. Sarja on kuvattu Italiassa Napolin lähellä, ei itse kaupungissa jostain syystä: lavastemaisuus näkyy, samoin ohjaajan innostus nuoriin tähtiinsä. Lapsi Elena Grecon naamaa näytetään isona vähän väliä. Kaunis ja ihana tyttö, mutta jatkuvat lähikuvat hänen kasvoistaan alkavat tuntua jo rivoilta.

Kaunista on muuten kaiken kaikkiaan: ovet, ikkunat, maisemat, asusteet - ja tytöt, joista Lina (Ludovica Nasti) nousee ensimmäisen kahden jakson katsannolla tähdeksi, Elenaa esittävän Elisa del Genion kauneudesta huolimatta. Erinomaiset näyttelijävalinnat. Valinnanvaraa oli, sillä 2 000 tyttöä haki paikkaa, viitisensataa aikuisten rooleihin. Koko tuotanto lavasteineen on massiivinen: Napolin ulkopuolelle rakennettiin kokonainen kortteli koteineen ja kouluineen. Tekijöitä tuotannossa oli mukana parisen tuhatta. Ja italian kieli! Kuten naiset tietävät, on aivan sama, neuvooko mies reitin vessaan vai sanooko jotain kaunista, kunhan se on italiaa. Kiitos HBO:lle etukäteiskurkkauksesta.

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina. WSOY 2018. Suomennos Helinä Kangas.

HBO: My Brilliant Friend. Kirjasarjan ensimmäisen teoksen osan tarina tv-sarjana. Näemme Loistava ystäväni -kirjasta kaksi jaksoa viikossa yhteensä 8 jaksona. Luvassa on myös sarjan loput neljä kirjaa tv:ssä tulevina vuosina. Kannattaa koukuttua siis.

Aiemmat osat: Napoli-sarja, osat 1 - 3

Elena Ferrante: Amalian rakkaus

Ferranten Hylkäämiset päivät ja sen vastapaino:  Domenico Starnone: Solmut.

Kuvat alla: omani ja loistava ystäväni Kirsi Kirsin Book Clubista.

Elena Ferrante: Napoli-sarja, osat 1 - 3.

Hitaasti pääsin Ferranteen mukaan, mutta sitä tiukemmin. Tarina kertoja-Elenasta ja hänen ystävästään Linasta lapsuudesta aikuisuuteen on täyteläinen, viisas, lujasti koukuttava ja koskettava, vaikkei olisi Italiaa nähnytkään. Naisen tarina on yksityinen; taitava ja tarttuva kerronta hoitaa loput, eli tekee siitä tutun, yleismaailmallisen ystävyyden kuvauksen ja naisen kasvukertomuksen.

Ensimmäinen osa, Loistava ystäväni, kertoo tyttölapsista Napolin kaduilla; melske, haju, kiihkeys ovat kirjassa käsin kosketeltavia, viileää suomalaista vieraannuttavia. En vakuuttunut, kaikki tuo tuntuu pohjoismaisen niukkalinjaisen sisustuksensa ja hiljaisuutensa keskellä kirjaa lukevasta oudolta. Fyysisyys! Ihmiset ja ystävyydet ovat silti tunnistettavia. Ja kirja on tärkeä, sillä tutustumme päähenkilöihin, joista saamme lukea lisää seuraavissa. Vaikken vielä tässä vaiheessa ole varma, luenko seuraavia.

Muualla: Vaikea pukea sanoiksi, silkkaa lukunautintoa, sanoo Lumiomena.

Toinen osa, Uuden nimen tarina, jysähtää lujaa. Luin, ehkä suuren hypetyksen vuoksi, joka on usein loitonnuttaa, mutta nyt näkyvyys oli hyvästä. Kai se on luettava, kun niin moni kehuu. Täysosuma. Naisten tarina miehineen, töineen, perheineen ja urineen on niin yllättävä, outo ja samalla tuttu, ettei siitä voi olla lumoutumatta. Se kattaa kaikki oleelliset kysymykset ja kertoo Elenan ja Linan toisistaan täysin poikkeavat tarinat ymmärtävästi; hienovireisesti ja julkeasti yhtä aikaa. Nuoret naiset haaveineen, miehineen, unelmineen ja perheineen! Elena, kiltti tyttö, ja Lina, joka tekee omanlaisiaan ratkaisuja. Miten käy ystävyyden? Ja onko sillä väliä? Kirja, joka kaikkien ystävyyttä pohtivien ja jokaisen lukevan naisen kannattaa lukea. Löydät siitä itsesi. Kuvan nappasin brittiläisen Text Publishing Companyn sivulta.

Muualla: Leena Lumi kaipasi tiivistystä, mutta on kuumeen vallassa, tulkitsen. Lukuromaaneja sanan kaikissa positiivisissa merkityksissä, summaa Kirsin Book Club. Kakkososa on ehkä ykköstä parempi, sanoo Me Naiset. Ei ehkä, vaan on!

Kolmas osa. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät. Nyt ollaan jo kypsien naisten maailmassa. On kokemusta, pettymyksiä, onnea, saavutuksia. Lapsia, puolisoita, exiä ja nyxiä. Miehet bisneksineen! Naiset, jotka pitävät kaiken koossa, jos haluavat; valtasuhteet ovat yhtä selkeitä tai hämäriä kaikille. Mikä on miesten rooli? Voittaako järki vai tunne, vai onko sen väliä? Ferrante kutoo velhomaisesti Elenan kirjailijanuraa, Linan kapinallisuutta ja ajan- ja paikankuvaa kiinnostavaksi kuvaelmaksi, joka liikuttaa ja koukuttaa. Enkä nyt halua ajatella vanhenemista tai sitä faktaa, että äitini on päähenkilöiden ikäinen.

Muualla: Upea, syvällinen, viihdyttävä, sanoo Sanoissa ja sivuilla. Tulee voimalla kohti, sanoo Rakkaudesta kirjoihin -Annika. Kirjailija Anita Konkka analysoi laajasti koko sarjaa, myös vielä suomentamatonta viimeistä osaa, joten ÄLÄ klikkaa linkkiä, jos et halua tietää.

Kenelle: Naisille. Naisia ymmärtämään pyrkiville. Komean kerronnan ihailijoille. Uskottavaa ja koukuttavaa tarinaa etsiville. Italian ystäville.

Elena Ferrante: Napoli-sarja, osat 1 - 3. Suomennos Helinä Kangas, joka on suomentanut myös seuraavat osat.

Osa 1: Loistava ystäväni. (L'amica geniale) WSOY 2016. Helinä Kangaksen käännös sai Tammen Jarl Hellemann -palkinnon vuoden parhaana käännösromaanina. Käännökset ovat briljantteja, kirjojen nimistä alkaen.

Osa 2: Uuden nimen tarina. (Storia del nuovo cognome) WSOY 2017. Sarjan tähänastisista paras.

Osa 3: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät. (Storia di chi fugge e di chi resta) WSOY 2017.  Päällys: Martti Ruokonen. Neljän kirjan sarja julkaistiin italiaksi vuosina 2011 - 2014 ja englanniksi 2015. Vuonna 2018 odotamme suomeksi päätösosaa.

Elena Ferrante on taiteilijanimi, jonka oikea henkilöllisyys on salainen: usein arvellaan sen takana olevan italialaisen kääntäjän Anita Rajan. Toukokuussa 2018 HelsinkiLit-tapahtumassa esiintyy Domenico Starnone, Rajan aviomies, jota myös on veikkailtu Ferranten salanimen taakse. Hänen kirjansa Solmut (Ties, Lacci) lmestyy suomeksi keväällä. Sitä sanotaan Ferranten Hylkäämisen päivien vastakohtakirjaksi, miehen näkökulmana. Omppu pohtii blogissaan kutkuttavasti kirjojen suhdetta. Nähdään varmaan Savoy-teatterissa?

Kesällä 2017 alkoi HBO Italian television kanssa tehdä kirjasta tv-draamaa. Nähtäväksi jää, mitä tulee ja nähdäänkö se meillä. Toivottavasti! Kun fanit on jo koukutettu, meille on helppo syöttää  lisää. Pöhinää somessa asian tiimoilta.

Aiemmin lukemiani Elena Ferranteja:
Hylkäämisen päivät. Suomennos Taru Nyström. Avain 2004.
Amalian rakkaus Suomennos Taru Nyström. Avain 2005.

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Ferrante-huumaan pääsin mukaan hitaasti, mutta pääsin: Hylkäämisen päivät luettuani naamani näytti vau-hymiöltä, niin vahva ja elämänmakuinen tarina on. Aihe on selkeän rajattu: nainen jätetään. Viidentoista vuoden yhdessäolon ja kahden lapsen jälkeen Olgan mies Mario jättää perheensä. Yllättäen, salamana kirkkaalta taivaalta, päättyy Olgan onnelliseksi luulema avioliitto miehen ilmoitukseen asiasta.

Ferrante kuvaa loistavasti naisen yllättymistä, šokkia uuden tilanteen edessä. Epäusko, kieltäminen, yletön miehen ymmärtäminen ja huomiointi. Toivo, että kaikki palaisi vielä "normaaliksi". Mutta ohimennen myös miehen puolta: mies selittelee, perustelee ja osoittaa, että näin on parasta. Myös itselleen, uskon. Mies ei kuitenkaan ole keskiössä, vaan näyttäytyy jopa naurettavana Olgan tunteiden rinnalla.

"Epäilys muuttui pian varmuudeksi. Hän halusi saada minut hyväksymään eromme välttämättömyyden. Hän halusi, että minä itse sanoisin: olet oikeassa, meidän ei pidä enää tavata toisiamme. Edes nyt en reagoinut hallitsemattomasti. Niin kuin aina elämäni vaikeina aikoina, etenin varovasti. Ainoa näkyvä merkki sisäisestä hädästäni oli tietty epäjärjestyksen lisääntyminen ja käsieni heikkous."

Olga yrittää olla hellä ja ymmärtävä ja saada siten miehen toisiin ajatuksiin. Tosin rajat, joita hän on itselleen asettanut tilanteen käsittelyyn, alkavat rakoilla. Hän kertoo erosta heidän yhteisille ystävilleen, vaikka vannoi, ettei niin tekisi. Se oli ensimmäinen sääntö.

"Minun ei olisi pitänyt loukata häntä. Toinen sääntö oli se, etten saanut käyttäytyä epämiellyttävästi. En kuitenkaan pystynyt hillitsemään itseäni. Kiehuva vereni kohisi korvissa ja sai silmäni syöksemään tulta. Toisten järkevä asenne ja oma haluni käyttäytyä rauhallisesti ärsyttivät minua. Ilma salpautui kurkkuun valmiina värisemään vihan sanoista. Halusin riidellä."

Vanhat tavat toimia eivät enää pädekään. Olgan hienosti viritetty käytös ja tunteiden tietoinen ohjailu ja patoaminen muuttuu; rajoja ei enää ole, ja se pelottaa. Hän alkaa kirjoittaa satoja kysymyksiään miehelle kirjeiksi, joita hän ei lähetä. Olga ymmärtää, että hänen täytyy selvitä, toipua, oppia elämään ilman miestään, mutta ei ymmärrä vastausta suurimpaan kysymykseen: miksi?

"Tämänhetkisessä sekavassa elämäntilanteessani minä taannuin ja kuivuin kokoon, olin hauras kuin tyhjä simpukankuori. Kun kynä oli painanut kipeän jäljen turvonneisiin sormiini ja silmäni sumentuivat liiasta itkemisestä, menin ikkunaan. Tunsin puiston puita repivän tuuleen tai toisinaan yön raskaan hiljaisuuden, jota valaisivat vain lehvistön sekaan piiloutuneet katuvalot pylväidensä varassa. Niiden pitkien tuntien aikana olin tuskan vartija, valvoin kuolleiden sanojen tungoksessa."

Olga on sekava, onneton, hukassa. Hänen ajatuksensa ja tunteensa vellovat hallitsemattomasti, mikä on hänelle uusi tilanne. Välillä hän on epätoivoinen, välillä kiukkuinen ja katkera.

"Pitkä taival yhdessä vietettyä elämää, ja sitä ajattelee että tässä on ainoa mies, jonka kanssa voi olla onnellinen, ja lukee hänen ansiokseen ties mitä hyveitä. Mutta hän onkin vain epäluotettava kaisla, joka heiluu tuulessa minne sattuu, etkä tiedä, kuka hän todella on, eikä hän tiedä sitä itsekään. Parit ovat vain sattuman tuotetta. Kulutat elämääsi ja annat sen pois tyypille, joka joskus kauan sitten oli sinulle ystävällinen, koska halusi työntää kullinsa sinuun. --- Kuvittelet suuria kohdallesi osuneesta suosionosoituksesta, vaikka kyse onkin vain arkipäiväisestä halusta naida. Rakastat hänen haluaan naida ja olet asiasta niin lumoutunut, että kuvittelet hänen haluavan tehdä niin vain sinun kanssasi."

Lapset ovat vielä pieniä, ja lukijaa alkaa pelottaa heidän puolestaan. Äidin mieli järkkyy, ja Ferrante keskittyy siihen. Olga menee äärimmäisyyksiin, tekee epätoivoisia tekoja - miten pitkälle tämä vie?

"Aistieni toiminnassa oli jotain vialla. Tunsin vain katkonaisesti. Välillä antauduin ajelehtimaan tilanteen mukana, välillä se taas pelotti minua. Esimerkiksi alleviivatut sanat; en löytänyt vastausta kysymyksiin. Jokainen löytämäni vastaus vaikutti järjettömältä. Oli eksyksissä enkä tiennyt, mitä tein. En osannut vastata kysymyksiini. Minusta oli tullut tällainen yhden yön aikana. Olin taistellut vastaan kuukausia, mutta ehkä nyt myönnyin näkemään itseni romaanien henkilöissä. Mieleni oli huuruinen ja lopullisesti sijoiltaan. Olin kuin rikkinäinen kello, jonka metallinen sydän jatkaa käymistä ja sotkee käsityksen ajasta."

Upeaa mielen toiminnan havainnointia ja komeaa kieltä, vahvaa tunnetta ja uskottavan tarkkaa kerrontaa. Ei jätä kylmäksi sitä, jolla on kokemusta suhteiden päättymisestä tai joka on seurannut sellaista läheltä.

Kenelle: Jätetyille, jättäjille, komean proosan ja psykologisen romaanin ystäville.

Muualla: Tuoksuu epätoivolta, eritteiltä, kivulta ja harhoilta, sanoo Leena Lumi. Lukuneuvoja summaa hyvin kolmeen pointiin ne, joiden kirja kannattaisi lukea.

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät. Suomennos Taru Nyström. Päällys Martti Ruokonen. WSOY 2017. Ensimmäisen laitoksen julkaisi Kustannusosakeyhtiö Avain 2004.

Helmet-haaste 2018 kohta 28: Kirjan nimessä sanat ovat aakkosjärjestyksessä.

Elena Ferrante: Amalian rakkaus

Olen aivan raivona: kirjan näkökulma naiseen on pelkästään miehen.

Pelkästään seksuaalisena olentona. Pelkästään katsottavana ja kosketettavana. Vaikka Amalian tarinaa kertoo tytär Delia - ja ehkä kirja juuri siksi on niin raivostuttava. Onko italialaisilla naisilla tosiaan noin kapea olemisen taso? Vain se, miltä miehen silmissä näyttää?

Delian äiti Amalia on löytynyt hukkuneena. Hukuttautuneena, kuten tuomio kuuluu. Kun Delia menee synnyinkaupunkiinsa Napoliin hautajaisjärjestelyjä varten, hän muistelee lapsuuttaan, äitiään ennen kaikkea, mutta myös isäänsä. Isästäkö tämä kaikki johtuu? Isänsä tavatessaan Delia sanoo keskittyvänsä "kaikin voimin olemaan tuntematta inhoa."

Isä ei ollut hyvä isä eikä aviopuoliso. Mutta eivät Amalian elämän muut miehet tunnu sen paremmilta. Salaperäistä Casertaa, Amalian miesystävää, Delia vertaa hiirellä leikkivään hölmöön. Hiiri on tietysti Amalia. Eikä Delia vaikuta sen vahvemmalta. Mutta onko vika naisten itsensä vai miesten, jotka piirittävät joka suunnalta, painautuvat bussissa takapuoleen kiinni, huutelevat hävyttömyyksiä, pyrkivät hipaisemaan aina kun mahdollista. Jo pienet tytöt oppivat säännöt, miten pitää olla. Ja että on paikkoja, jonne ei saa mennä, tai ei tule ikinä takaisin. Seksiä uhkuvassa ilmapiirissä myös naiset paisuvat niin, etteivät he voi peittää muotojaan, houkuttelevuuttaan, seksuaalisuuttaan, edes ruuhkabussissa.

Hieno pienoisromaani, joka herättää tunteita. Tekstiltään se on napakka ja selkeä mutta kauttaaltaan tyylikäs (kuten italialainen vaate tai kenkäpari?):

"Minä en vielä tiennyt sitä mutta tulisin kyllä kokemaan, että vanhuus on hurja ja kamala peto."

"Ihmiset rapisivat ohitseni kuin lasten iloksi taitavasti pahvista leikatut paperinuket."

Mutta itse tarina ja asenne on lannistava, naisena. Ei se silti estä lukemasta ja tietämästä, että näinkin voi olla. Ehkä jopa tarpeellista. Ehkä jopa välttämätöntä. Onkohan Ferrante mies vai nainen?

Sopii naistenpäivään: hyvää sellaista suomalaisille naisille! Joiden kuvittelen olevan omia persooniaan, ihmisiä itsenään, miesten katseeseen peilaamatta. Ja joiden kumppaneiden kuvittelen olevan siitä tyytyväisiä ja rakastavan meitä sellaisina kuin olemme. Ja saavan suhteesta enemmän kuin Delian mies sai vaimoltaan, tai Caserta Amalialta. Puhumattakaan siitä, mitä Amalia sai. Tyttären sentään - ja lainattuja vaatekappaleita. Riipivää, raivostuttavaa.

Elena Ferrante: Amalian rakkaus. Italiankielestä suomentanut Taru Nyström Abeille. Kansi ja taitto: Satu Paakkala. Avain 2005. Naistenpäiväpostauskuva: Tuija Takala.

Kenelle: Naisen asemaa pohtiville, nopeaa laatulukemista hakeville, miesten miellyttäjille.

Muualla: Omppu haluaa lisää Ferrantea. Omaperäinen teos, jonka teemat kutkuttavat, sanoo Maisku, joka ei ihan lämmennyt kirjalle kuitenkaan.