Marja Björk: Lainaa vain

Marja Björk on totisesti kirjailija, joka ei kaihda vaikeita aiheita. Esikoisromaani Posliini (2008) kertoo lasten hyväksikäytöstä, Poika (2013) sukupuolen vaihtamisesta. Välissä ilmestyi köyhistä oloista ponnistamista kuvaava Prole (2012) ja vuonna 2014 romaninaisten elämästä kertova Mustalaisäidin kehtolaulu.

Nyt ilmestynyt Lainaa vain palaa Prolen teemoihin. Eeva, tätinsä kasvattama köyhä tyttö maalta, saavuttaa unelmiensa etapin; hän pääsee opiskelemaan oikeustieteelliseen ja muuttaa Helsinkiin. Anja-täti pyörittää Mikkelin Visulahdessa baaria, jonka pidossa Eeva edelleen auttaa, näppärä ja taitava kun on, niin baarityöntekijänä kuin paperihommien hoitajana. Tytön taitavuus talousasioissa havaitaan myös pankissa, jonne hän pääsee töihin, lainojen pariin.

Topakka tyttö, sanoisi äitini. Eeva tietää, mitä tahtoo, eikä jää kieriskelemään itsesääliin, vaikka oppii sanan perhe vasta isona. Tulevaisuudenkuva urbaanista, mukavuuksista nauttivasta uranaiseudesta menee uusiksi, kun Eeva rakastuu kotikylän taiteilijaan, komeaan Sakariin. Yksi haaveista, oma perhe, on askelta lähempänä.

Björk on vahva ja tumma kertoja. Hän ei käsittele aiheitaan silkkihuivia hypistellen, vaan vyöryttää tekstiin hengästyttävästi voimakkaita tunnelmia ja kaunistelematonta kuvausta. Hienostelematon, todenmakuinen ote jatkuu tässäkin, mutta uutena, ainakin minut yllättävänä elementtinä mukana on myös huumoria; keveyttä, joita aiemmin lukemissani en muista nähneeni. Täytyy myöntää, että se helpottaa lukijan työtä! Antaa enemmän tilaa hengittää ja tekee kirjasta aiempia "romaanimaisemman", pakahduttavan ja päällevyöryvän ahdistustarinan sijasta. Lähenee valtavirtaa seestymällä, vaikka oma tyyli säilyy. Ei Eevalla silti helppoa ole.

Kirja on erään sukupolven ja aikakauden kuvaus; se on lähellä omaani, joten tunnistan ilmiöitä. Maaltamuutot, talojen rapistumiset. Ja etenkin kasinotalous, pankkien holtiton lainananto 1980-luvulla, jota Eevakin ihmettelee. Virkistävää on muuten lukea suomalaisesta arjesta muualla kuin isoimmissa kaupungeissa, itäisessä Suomessa. Vaikka Eeva asuu välillä Helsingissä, myös Mikkelin kupeessa, Kuhmossa ja Kolilla liikutaan.

Kenelle: Suomalaisuuden ystäville, hienostelematonta hakevalle, realismia kaipaavalle, lamaa ja siihen johtanutta aikaa muisteleville.

Muualla: "Marja Björkin kirjat ovat kiinnostavia, sillä niissä eletään köyhien ihmisten elämää toimeentulon rajamailla ja sen alapuolella yhteiskunnan avun varassa", sanoo Kirjasähkökäyrä. "Loistava ja erittäin todentuntuinen kuvaus lama-Suomesta", sanoo Kirja vieköön. "Puutteistaan huolimatta vahva teos", todetaan Piippuhyllyllä.

Marja Björk: Lainaa vain. Like 2016.

Prole

Työläisperheen tyttö kasvaa kaikin tavoin - fyysisin ja henkisin - köyhässä kodissa ja ponnistelee itsensä hyvin toimeentulevaan koulutettuun keskiluokkaan. Siinä lyhykäisyydessään Prolen juoni, jonka Marja Björk on saanut toden oloiseksi, varmaankin sen ansiosta, että hän tuntee seudut, joista kirjoittaa, saattaa olla samaa sukupolveakin, jota kirjan päähenkilö edustaa.

Sitä sukupolvea, joka on elänyt murrosvaihetta entisen tehdastyöhön tai maanviljelykseen perustuvan elämäntavan ja nykyisen tietotyökeskeisen yhteiskunnan välillä. Kirjassa eletään arviolta 60-70-lukuja, tytön lapsuusaikaa, tehdaspaikkakunnalla, jossa vallitsee selkeä luokkajako. Äiti on perusprole, sellutehtaan työläinen, jonka naiseus ja onni perustuu miehiin ja omaan viehättävyyteen heidän silmissään. Viikonloppuisin pidetään hauskaa! Mikä tarkoittaa livistämistä tanssimaan, kun mies on iltavuorossa tehtaalla. Lapset jäävät kakkossijalle, kun romantiikka kukoistaa, valitettavasti ei lasten isän kanssa, joten avioerohan siitä seuraa. Tyttö jää äidille, pojat muuttavat isän mukana Götebergiin, ajankuvaa sekin.

Tytöltä puuttuvat turvalliset ja välittävät aikuiset. Kuvioihin tulleen isäpuolen äiti sentään antaa muutaman neuvon ja auttaa vaatteiden kanssa, kun äiti ei ymmärrä niistä huolehtia. Väkivaltainen isäpuoli ei valitettavasti ole äitiä parempi kasvattaja. Sydäntäkivistävän ankea on tytön lapsuus, jonka arkea Björk kuvaa hienosti. Jostain tyttö saa kuitenkin ymmärryksen siitä, että parempaa on olemassa, ja vahvan tahdon pyrkiä sitä kohti.

"Pääsisin pois, jos itse tahtoisin. Helpompi olisi jäädä tällaiseksi, jäädä tähän,tyytyä siihen, mikä oli tähtiin kirjoitetettu. Muuttuminen olisi vaikeampaa. Se olisi niin iso ponnistus, että oli parempi, että ei ymmärtänyt etukäteen, mihin oli ryhtymässä. --- Lähteminen merkitsi yksinäisyyttä. En olisi oikeassa paikassa siellä jossain uudessa enkä täällä Pankakoskella. Ehkä en olisi oikeassa paikassa koskaan."

Tyttö kasvaa ja muuttaa kotoa. Hän hommaa töitä, käy lukion loppuun ja opiskelee oikeustieteitä: hän siis onnistuu pääsemään pois -  ei ehkä vielä tarinassa ehdi löytää perille, mutta ainakin tekee menneisyyden kanssa eräänlaisen tilinpäätöksen.

Tarina on kiinnostavasti kerrottu kaksin silmin: tytön itsensä lisäksi tapahtumia kertoo hänen Rauni-tätinsä. Tämä tuo mukavaa etäisyyttä tapahtumiin, ja lukijalle aukeaa monta asiaa.

Kiitän aitoutta, joka sai lukemaan tarinan henkeä pidätellen. Pari asiaa kuitenkin vaivasi: miten tytön onnistui päästä oppikouluun, noista oloista? Sitä ei selitetty, mutta ilmeisesti vapaaoppilaana, kuten ennen peruskoulua kutsuttiin oppikoulun oppilasta, jonka koulunkäynnin kunta maksoi vanhempien sijasta. Jos rahaa, vapaaoppilaspaikkaa, opiskeluhaluja tai -päätä ei ollut, mentiin kansalaiskouluun. Rahan lisäksi ihmetytti, että tyttö oli saanut kotoa luvan oppikouluun menoon - äiti ei vaikuttanut opintoja arvostavalta eikä yhtään kannustavalta, isäpuoli piti oppikoulua hienosteluna.

Ja loppu tuli tosiaan hieman töksähtäen, kuten Minna sanoo. Kirja on lähes kokonaan lapsuuskuvausta, joka päättyy hieman oudosti opiskelujen kielivalintojen pohdintaan; tämän jälkeen  kiirehditään aikuisuuteen ja siihen jo mainittuun henkiseen tilinpäätökseen asti. Toisaalta on hyvä, ettei loppua ole pitkitetty ja asioita vatvottu, mutta tunnelman ja näkökulman muutoksen äkillisyys tuntui hämmentävältä - kun koko siihenastisen kirjan oli ollut "tiloissa" ankean lapsuuden kanssa. Mutta kaiken kaikkiaan kiinnostava ja koskettavakin, ja yhteiskunnan eriarvoistumisen myötä ajankohtainenkin: johdatus luokkaerojen sielunelämään. Lisäksi uusi tuttavuus minulle, eli pääsen taas 13 kotimaisen haasteessani yhden eteenpäin.

Muita arvioita: Kaiken voi lukea ja Luettua elämää.

Marja Björk: Prole. Like 2012.