Ollaan Saksassa sodan aikaan ja vietetään rintamahäitä: morsian on paikalla vain valokuvana, kun Peteristä tulee hänen aviomiehensä papin siunauksella. Pariskunta ei ole tavannut toisiaan, mutta natsiarmeija viisaudessaan sallii avioliittojen välitysmenettelyn, jotta arjalainen kansa vahvistuisi ja lisääntyisi. Peter saa vihkilomansa - joka oli hänen motiivinsa naimisiinmenolle - ja lähtee tapaamaan tuoretta vaimoaan Berliiniin.Katharinalla on omat motiivinsa: hän haluaa päästä pois vanhempiensa luota ja vaikutusvallasta. Ja jos hän suostuu liittoon ja mies kaatuu, luvassa on leskeneläke. Järkiavioliitto siis, mutta motivaatio on todella kova tai sitten heillä on onnea: pariskunta rakastuu toisiinsa ensi tapaamisella.
Katharina ei pääse vielä vanhemmistaan, sillä sota jatkuu, kovenee. Peterin on palattava rintamalle, jossa hän joutuu vaikeimpaan paikkaan, Venäjälle meneviin joukkoihin. Kylmä ja nälkä ovat jatkuvia seuralaisia, vaimosta muistuttavat valokuva ja satunnaiset kirjeet, jotka kertovat ilouutisen: heille on tulossa vauva.
Kirja kuvaa vavahduttavasti sodan julmuutta tavallisen sotilaan kannalta, eritteineen ja hajuineen. Sitä, mitä paraateissa ei juhlita eikä mainita. Samoin sitä, millaista kotirintamalla oli, kun Saksa ei menestynytkään odotetusti, vaan sota pitkittyi ja sotatoimet kovenivat. Katharinalla vanhempineen on suhteita ja hyvät oltavat pitkään, toisin kuin Peterillä, mikä tuo tarinaan julmaa vastakkkainasettelua. Mutta erityisen julman hienosti tarina kuvaa natsien ajattelua: kukaan ei kertaakaan kyseenalaista juutalaisten katoamista tai sitä, että Katharinan perhe saa ykskaks hienon uuden asunnon, kaikkine tavaroineen, vaatteita myöten. Ollaan sokeita ja kuuroja, ideologian armoilla.
Sota kestää kauan. Kirjeissä rintamalle kulkee kuvia kasvavasta lapsesta ja vaimon haaveilevan rakastavia terveisiä. Lopulta Peter katoaa - hän on antautunut venäläisille, mutta sitä Katharina ei tiedä, voi vain arvailla. Löytävätkö he vielä toisensa? Molemmat joutuvat kokemaan kauhuja, joilta ideologiat eivät pelasta. Silti sympatiaa henkilöille on vaikea osoittaa.
Julman ankara, mutta realismissaan rehellinen tarina, joka ei ole ennalta-arvattava. Arvostan sitä, samoin linjakasta ilmaisua: imelyyttä ei löydy lauseen vertaa, jos tunteikkaita kirjeitä ei lasketa. Peter ja Katharina ovat opportunisteja, jotka ottavat mitä irti saavat, näkemättä oman itsensä ulkopuolelle. Etenkin Peter on vastenmielinen, mutta onko Katharina sen parempi? Olisivatko he toisenlaisia ilman sotaa? Tuskin, luulen, mutta ääriolosuhteissa äärimmäiset luonteenpiirteet myös pahassa korostuvat, kun ne normaalisti jäisivät piiloon.
Irlantilainen Magee on luonut mielenkiintoisen näkökulman natsiaikaan ja kuvaa sen taitavasti yhden pariskunnan ja arkisten yksityiskohtien kautta. Toivon kirjan saavan lukijan miettimään sodan mielettömyyttä myös yleisemmin. Tällaisia(kin) ovat ihmiset sodassa.
Kenelle: Romantiikkaa vieroksuville, Berliiniä tunteville, sotakuvauksia ahmiville, ihmisten raadollisuudesta vakuuttuneille.
Muualla: Vaikuttava esikoinen, sanoo Leena Lumi, jolta löytyy paljon lisää linkkejä.
Audrey Magee: Sopimus. Atena 2015. Suomennos Heli Naski.