HelsinkiLit - enää vuosi seuraavaan

HelsinkiLit on tältä vuodelta ohi, ja kuten aina suuren innostuksen jälkeen, mieleen hiipii hiljainen alakulo - tälle tunteelle on varmaan jokin hieno nimikin olemassa, posthypetystrauma tai jotain?

Tapahtuma tuo hienosti ja lajissaan ainutlaatuisesti kansainvälistä kirjapöhinää Savoyn lavalle suomalaisten lukijoiden nautittavaksi. Perjantai-iltana tapasin muun muassa Linda Boström Knausgårdin, jonka tiivistä ja latautunutta tekstiä ihailen. Lavalla hän jäi hieman ystävänsä Märta Tikkasen varjoon, Juha Itkosen keskustelussa.



Laurent Binet (Tuomas Nevanlinnan haastattelussa), jonka kirjoja en ole vielä lukenut, osoittautui mainioksi esiintyjäksi ja innostuneeksi puhujaksi vilkkaita käsiään myöten - kuten muuten useimmat kirjailijatähdet, mitä jaksan hämmästellä. Stereotypia nurkkaan vetäytyvästä ja puhumattomasta kirjailijasta räjähtää atomeiksi näitä kuunnellessa!

Kuten Pettina Gappahia, jonka karisma, huumori ja sanavalmius on valloittavaa. Kirja Zimbabwesta on kuulemma vakavin hänen tuotannostaan. Häntä haastatteli Sirpa Kähkönen, samoin kuin ruotsalaista Aris Fioretosta, jonka kirja alkoi kovasti kiinnostaa. Sympaattinen britti Andrew Michael Hurley (alla), haastattelijana Antti Tuomainen, täydensi illan ulkomaisen vieraskokonaisuuden.



Lauantaina nähtiin lisää ruotsalaisia: Malin Persson Giolito keskusteli Elina Hirvosen kanssa, ja he löysivät kirjoistaan ja toisistaan paljon yhteistä, kuten huolen yhteiskunnan kehityksestä ja ihmisen pärjäämisestä siinä. Tom Malmqvist (oik.) kertoi vaimonsa kuolemasta ja tyttärensä syntymästä kertovasta koskettavasta tarinastaan.




Brittiläistä neurokirurgia Henry Marshia (vas.) haastatteli Merete Mazzarella.

Äärettömän mielenkiintoista kuvausta aivoista ja niiden parissa työskentelystä! Sekä sairaaloiden byrokratiasta, joka ei tosiaankaan aina potilaan parasta huomioi.

Tauon jälkeen kirjastaan kertoi Garth Greenwell: mies on jo puolitoista vuotta kiertänyt puhumassa, joten asiat ovat hioutuneet ja pitkälle mietityt. Hänen puheenvuoronsa ovat painavia, pitkiä ja vaikuttavia, kuin pieniä puheita. Jari Tervo esitti hänelle kinkkisiä kysymyksiä alkaen siitä, mitä seksi maksaa.

Ja illan lopuksi hän, jota eniten odotimme, itse Orhan Pamuk - joka ainakin minulle oli alunperin syy ostaa liput tapahtumaan (vanhoja Pamuk-postauksia mm. tässä ja tässä). Enkä pettynyt: hän hallitsi lavaa suvereenisti, konkarin otteella. Tuskin maltan odottaa, että pääsen lukemaan uusinta kirjaa Kummallinen mieleni, jonka päähenkilö kuulemma muistuttaa paljon kirjailijaa itseään.

Pakko näyttää vielä tämä Nobel-tason hymy, jonka ystäväni sai nimmaria hakiessaan. Hyville mielin jäätiin!

Siitä puheenollen, perjantai-illan konsertti Kaj Chydenius, piano, Antti Holma, laulu, oli mukava idea ja pituuskin sopiva (puoli tuntia), mutta lauluvalinnat hämmästyttivät. Otsikot ovat tyyliä Mun itkeä suokaa ja When I´m dead. Ei ihan pirtsakin perjantai-illan piristys - eikä toivottavasti kannanotto suomalaisen tai kansainvälisen kirjallisuuden tasoon?

Tapahtuma oli loppuunmyyty: kolmas kerta toden sanoi, ja kuulemma saamme ensi vuonna uuden HelsinkiLitin. Jes! Kaikki haastattelut löytyvät Yle Areenasta. Esityksiä voi seurata suorana Teemalta, joten välttämättä paikan päällä ei tarvitse olla - toki tunnelman vuoksi, ja kirjailijoiden sekä kirjanrakastajatuttujen tapaamisen vuoksi se kannattaa. Kahden päivän lipun hinta oli 28 euroa, mielestäni varsin kohtuullinen kaikesta annista.

Ohjelmaa jotkut kanssavieraat toivoivat keskustelevammaksi, suoraviivaisen kysymys-vastaus-asettelun sijaan. Jotkut haastattelut olivatkin sitä - kuten Persson Gioliton ja Hirvosen keskustelu - mutta asia ei riipu välttämättä keskustelun vetäjästä, vaan myös vieraista. Ja tuntuisi hassulta väkisin työntää esiin vaikkapa kotimaista kirjaa, jos keskustelun teema liikkuu ihan muualla. Vaikka oletan, että haastattelijat ja haastateltavat on valittu jollain tavoin heitä yhdistävin kriteerein, muutenkin kuin kirjailijan ammatin puolesta. Viime mainittu seikka on mainio idea ja luulen, että se houkuttelee saamaan esiintyjiä: kollega keskustelukumppanina varmasti tietää taustat ja ammatilliset erityispiirteet. Kotimaiset haastattelijamme suoriutuivat hommastaan  mallikkaasti, jopa henkilökohtaisesti heittäytyen: tähän suuntaan enemmän jatkossakin. Kiitos hienosta tapahtumasta järjestäjille, seuraavaa odotellen!

Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta

On hirveän vaikea olla vaatimaton, jos on neurokirurgi, joka korjaa ihmisaivoja. Tuota kaikista oudointa elintä, joka pitää meidät hengissä, liikkeessä, tajussa ja ymmärryksessä. Aivojen sähköisiä reaktioita ja toimintatapoja ei kukaan tunne tarkasti, vaikka näkyvä fysiikka on jo hyvin hallussa. Ajatukset, tunteet, muistot, persoonallisuus: niiden synty ja toiminta ovat edelleen mystiikkaa.

Henry Marsh kertoo aivoista kokeneen kirurgin näkökulmasta. Nähdessään aivot leikkauspöydällä hän astuu toiseen maailmaan, joka hämmästyttää monimutkaisuudellaan ja laajuudellaan, mutta jossa alle millimetrin virheliike halvauttaa potilaan loppuiäksi, tai pahempaa. Mikä vastuu ja valta - ei ihme, jos potilaat suhtautuvat leikkauksiin pelonsekaisella kunnioituksella. Jos aivoissa asuu ihmisyys, niitä korjaava kirurgi on jumala, vaikka hän on kaltaisemme erehtyväinen ihminen. Hämmentävää, eikä vähiten kirurgin itsensä mielestä.

On oltava taitoa, kokemusta ja itseluottamusta. Muuten työssä ei menesty. Marsh on osannut yhdistää vaatimukset muttei peittele mokailujaan: jokaisen menestyneen kirurgin taustalla on pitkä rivi menehtyneitä tai vakavasti vammautuneita potilaita. Ilman kokemusta ei voi kehittyä - mikä ei lohduta heitä, jotka kaatuvat harjoittelumatkalla. Pienikin oljenkorsi on silti tyhjää parempi, jos kyseeessä on vaikea aivokasvain.

Eläkkeelle jäätyään ylienergiseltä vaikuttava Marsh on kirjoittanut kirjan urastaan. On äärettömän mielenkiintoista kuulla hänen kokemuksiaan sairaaloiden byrokratiasta, typeristä tietojärjestelmistä, turhauttavista odotteluista ja potilaiden kohtelusta verrattuna huippukirurgin ajankäyttöön ja ajatteluun. Jos sinulla on pari aivokasvainleikkausta iltapäivällä, odottaisitko tyynenä toimistotyöntekijöiden valitessa kiireettä vaihtoehtojaan lounasjonossa? Tai sairaalassa hyvinvoivan, omillaan pärjäävän potilaan kotiuttamista vain periaatteesta, koska potilaalla on oikeus olla sairaalassa tiettyyn kellonaikaan saakka - vaikka hänen poistuttuaan vähän aiemmin ehtisit ottaa leikkaukseen toimintakyvyttömän, pahasta kolmoishermosärystä kärsivän potilaan?

Ehkä hieman eksyn aiheesta, mutta ihmisten itsekkyys pistää vihaksi. Muka kaikilla pitäisi olla yhtäläiset oikeudet. En ole sitä mieltä: joillakin vain on etuoikeuksia, ja syystä. Marsh ei tunnu mukavalta mieheltä, mutta huippuammattilaisen ei tarvitsekaan olla mukava. Meidän tavisten tehtävä on tukea heitä, sillä he voivat pelastaa meidän tai läheisemme hengen. Joten hallinto, joustavuutta! Ja autoilija, vilkuta iloisesti sille ohittavalle autolle keskisormen sijasta; et tiedä, miksi on kiire.

Kirja on vaikuttava asiantuntemuksessaan. Se ei ole tekstillisesti eikä rakenteellisesti paras lukuromaani, mutta täräyttää aiheellaan. Marsh kuvaa 25 erilaista aivosairautta, joita hän on hoitanut, ja sitä, miten ne ovat sujuneet. Ei, en aio opetella termejä arkikäyttöön, sillä tuskin siitä hyötyisin. Oligodendrogliooma on vaikea ujuttaa ohimennen keskusteluun. Osa Marshin potilaista kuolee, osa selviää hengissä vammautuneena, osa toipuu. He voivat olla lapsia, aikuisia tai vanhuksia. Lopputulosta ei voi valita, mutta kiitos Marshin ja kollegoiden, hoitomenetelmät ovat jo paljon pidemmällä kuin muutama vuosikymmen sitten.

Huomaan kirjoittaneeni enemmän Henry Marshista ja hänen työstään kuin vaikeista aivosairauksista tai lukukokemuksesta. Se kuvaa hyvin kirjaa, joka ei jätä aivovammoista kiinnostunutta janoiseksi, niin tarkkaan hän selittää aivojen rakennetta ja erilaisten kasvainten hoitomuodot ja ennusteet. Komeaa kieltä ja sanataidetta kirja ei ehkä tarjoa, mutta ajateltavaa kyllä sille, joita aivojen lääketiede kiinnostaa.

Selväksi tulee perusasia: emme tunne aivoja vielä kovin hyvin. Emme tiedä, mistä ihmisen persoonallisuus muodostuu. Olen varma, että kymmenien vuosien kuluttua ihmiskunta naureskelee tälle "huippukirurgialle", jossa kiiltävin teräksisin asein käydään häiriöiden kimppuun. Mutta ilman Marshin kaltaisia uskaliaita edelläkävijöitä emme tietäisi senkään vertaa.

Kenelle: Aivojen toimintaa pohtivalle, sairauskertomuksia ahmivalle, kirurgin uratarinasta kiinnostuneelle, parantamisesta tai paranemisesta haaveileville, ihmisyyden ydintä etsivälle.

Muualla: Marsh ei kaunistele, mikä on sekä kirous että siunaus, tuumii Hyllytonttu. Ja Henry Marsh tulee Helsinki Lit -tapahtumaan! Tiesin tämän, mutten muistanut lukiessani. Jännää... sillä tänä vuonna aion mennä livenä paikalle, ensi kertaa. Yle Areena televisioi kyllä kiitettävästi esitykset, myös tänä vuonna. Suosittelen, on mahtavaa seurata kotisohvalta keskusteluja, jossa näkee myös juontajien jutustelut, joita Savoyssa ei kuule, vaikka tunnelma on tietysti toinen kuin paikan päällä.

Henry Marsh: Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta. S&S 2017. Suomennos Ulla Lempinen. Kustantajalta saatu lukukappale.