Ensin lähtee hammas, kohta myös sikiö. Opiskelijaelämästä ja aikansa nuorista kertova, vuonna 1968 julkaistu Jojo on ollut lukulistallani pitkään, onhan se mainittu usein tärkeiden kotimaisten kirjojen listoilla (ja sanaristikoissa!) ja kuulemani mukaan on monelle lukijalle ollut tärkeä kokemus aikanaan, rajuksi mainittu. Kirja toi framille seksiä harrastavat nuoret naiset ja abortit, jotka tuolloin olivat vielä kiellettyjä. Ehkä kirja jopa edisti aborttilain etenemistä ja naisten oikeuksien vahvistumista ylipäänsä?
Helsinkiläinen Tinja opiskelee Tampereen yliopistolla "lehtipuolella" ja asuu kolhoosiksi nimittämässään yhteiskämpässä Eevin ja Kaisun kanssa. Tinjalla on isoveli Lasse, lääkäri, ja serkku Mika, joka on ollut Tinjan elämässä aina. Ihmissuhteet niin miesten kanssa kuin keskinäisetkin luonnollisesti heiluttelevat nuorten naisten elämää ja aiheuttavat niin iloa kuin päänsärkyä, ja monenlaista sattumusta ja hapuilua aikuisuutta kohti.
Tarinan kertoja Tinja on hiljaisemmasta päästä naisten joukossa, enemmän tarkkailija kuin tekijä, ajautuu tilanteisiin enemmän kuin ottaa ohjat itse, vaikkei hän mikään tossu ole. Tuskin suostuisi Eevin tapaan seurustelemaan ukkomiehen kanssa tai Kaisun lailla miellyttämään. Lasse on Tinjan perhe, ja heillä on samanlainen tapa kertoa pienessä porukassa hätkähdyttäviä juttuja.
"Lasse kertoi juttua naisesta joka uskoi nuorena nielleensä käärmeen heinäpellolla. - Kaivaa niin tohtori tuolta sydänalasta, on kaivanut jo toistakymmentä vuotta."
Tärkeä paikka on Lassen ja Tinjan perintömökki saaristossa, Tallatta. Siellä vietetään aikaa eri kokoonpanoilla, matkaan osuu joskus jotenkin myös pieni Petteri, jota hoidetaan kun hoidetaan, tai kun isänsä Risto, Eevin miesystävä, sattuu muistamaan. Tallatta on oikeastaan Tinjan oikea koti.
"Minä sanoin, että olisin itse lähtenyt sinne joka tapauksessa, lopettanut tämän päättömän menemisen ja tulemisen vähäksi aikaa. Vetäisin veneen maihin enkä vastaisi vaikka kuka kiljuisi toisella puolen. Pari ensimmäistä yötä olisivat olleet pateettisia: istuskella vähän joka huoneessa, Mikan tavaroiden pitelemistä, syiden ja seurausten turhaa pohdintaa. Tietyn viinamäärän saatuani alkaisin uskoa ettei olisi kuin ajan kysymys ennen kuin minussakin pettäisi. Muistaisin lapsuudesta roppakaupalla oireita ja viittauksia. Saattoi olla parempi, että Eevi tuli mukaan."
Luontevasti ja mehukkaasti Parras kuvaa Tinjan maailmankuvan muotoutumista, hetkessä elämistä mutta myös epämääräistä huolta ja syyllisyyttä siitä, ovatko tehdyt valinnat oikeita. Sitä tavallista nuoren mietintää. Huolimatonta, alkoholinhuuruista seksiä ja sekavia suhteita - aineistoa, josta käsite "opiskelijaelämä" lienee saanut alkunsa. Ajankuvasta kertoo sanasto, jossa juodaan ryyppyjä ja grogeja, käytetään markkoja ja kortonkeja, ajetaan Tarvontietä, nauretaan hyville huulille tai sairastetaan kaatumatautia. Myös kotipsykologiaa harrastetaan.
"- Risto saakeli kun sinä tietäisit, minä oikein itken itsesäälistä minä olen katso siinä kunnossa nyt, ja... - Missä kunnossa, sinä et tiedä kuule kunnosta mitään, siitä ylhäältä noin toi tuntuu hyvältä, susta on vasta tulossa ihminen, sää luulet vielä että sun elämäs on sitä mitä sää sanot tai teet, sullon noita auktoriteetteja, mäkin oon sulle auktoriteetti. Sää kuljet ympäri ja jauhat semosia juttuja kun on ollu ja menny, sun pitäis lyödä imisille hatut silmille ja painuu helvetin kuuseen."
Jotenkin Tinjalle toivoo kaikkea hyvää - olisipa ollut hauska lukea jatko hänestä aikuisena tai vaikka hänen lapsensa (jos hän sellaisia saa) tarina. Jatkuuko jojoilu vai rauhoittuuko elämä uomiinsa?
Kiinnostavaa oli kurkata 60-luvulle, jossa sukupuolten tasa-arvo oli vielä hyvin hakusessa. Nykysilmin kesyhköstä kirjasta nousi kuulemma kohu.
Klassikko kannattaa aina lukea, niin nytkin, totean. Ja toivon, että olisin lukenut kirjan jo vuosikymmeniä sitten; olisin katsonut toisin myöhempien nuorten kirjailijoiden töitä, etenkin naisten, vaikka Häräntappoasetta tai Saara Turusta ja kaltaisiaan nykykuvauksia. Parras antaa perspektiiviä! Nuoren naisen haasteet ovat samat, ajankohdasta riippumatta. Vaikka kirjan aikana haasteita oli enemmän; maailma oli miesten, naisten odotettiin olevan tottelevaisia ja noudattavan normeja.
Myöhäisinä vuosinaan Parras ei esiintynyt julkisuudessa - media arveli häntä erakkoluonteeksi, mutta ehkä Jojon aiheuttama kohu riitti. Hän sairasti pitkään ja kuoli vuonna 2018 elokuussa.
Kenelle: Kotimaisen kirjallisuuden yleissivistystä hakeville, 60-luvun nuorille tai heistä kiinnostuneille, omasta ajastaan kertoville kirjailijoille.
Muualla: Ylen 101 kirjaa. Lumiomena ei saanut kirjasta irti paljon, mutta kehottaa silti sen lukemaan. Kirjasampo lainasi kansikuvakuvaansa omasta jutustaan, kiitos!
Postaus on osa kirjabloggaajien klassikkohaastetta - jo kymmenes! Paras haaste, enkä ole sitä kertaakaan missannut, vaikka muut haasteet tuppaavat alkuinnostuksen jälkeen unohtumaan. Tällä kertaa haasteen vetää Raija blogista Taikakirjaimet. Logo: Niina Tolonen.
Helsinkiläinen Tinja opiskelee Tampereen yliopistolla "lehtipuolella" ja asuu kolhoosiksi nimittämässään yhteiskämpässä Eevin ja Kaisun kanssa. Tinjalla on isoveli Lasse, lääkäri, ja serkku Mika, joka on ollut Tinjan elämässä aina. Ihmissuhteet niin miesten kanssa kuin keskinäisetkin luonnollisesti heiluttelevat nuorten naisten elämää ja aiheuttavat niin iloa kuin päänsärkyä, ja monenlaista sattumusta ja hapuilua aikuisuutta kohti.
Tarinan kertoja Tinja on hiljaisemmasta päästä naisten joukossa, enemmän tarkkailija kuin tekijä, ajautuu tilanteisiin enemmän kuin ottaa ohjat itse, vaikkei hän mikään tossu ole. Tuskin suostuisi Eevin tapaan seurustelemaan ukkomiehen kanssa tai Kaisun lailla miellyttämään. Lasse on Tinjan perhe, ja heillä on samanlainen tapa kertoa pienessä porukassa hätkähdyttäviä juttuja.
"Lasse kertoi juttua naisesta joka uskoi nuorena nielleensä käärmeen heinäpellolla. - Kaivaa niin tohtori tuolta sydänalasta, on kaivanut jo toistakymmentä vuotta."
Tärkeä paikka on Lassen ja Tinjan perintömökki saaristossa, Tallatta. Siellä vietetään aikaa eri kokoonpanoilla, matkaan osuu joskus jotenkin myös pieni Petteri, jota hoidetaan kun hoidetaan, tai kun isänsä Risto, Eevin miesystävä, sattuu muistamaan. Tallatta on oikeastaan Tinjan oikea koti.
"Minä sanoin, että olisin itse lähtenyt sinne joka tapauksessa, lopettanut tämän päättömän menemisen ja tulemisen vähäksi aikaa. Vetäisin veneen maihin enkä vastaisi vaikka kuka kiljuisi toisella puolen. Pari ensimmäistä yötä olisivat olleet pateettisia: istuskella vähän joka huoneessa, Mikan tavaroiden pitelemistä, syiden ja seurausten turhaa pohdintaa. Tietyn viinamäärän saatuani alkaisin uskoa ettei olisi kuin ajan kysymys ennen kuin minussakin pettäisi. Muistaisin lapsuudesta roppakaupalla oireita ja viittauksia. Saattoi olla parempi, että Eevi tuli mukaan."
Luontevasti ja mehukkaasti Parras kuvaa Tinjan maailmankuvan muotoutumista, hetkessä elämistä mutta myös epämääräistä huolta ja syyllisyyttä siitä, ovatko tehdyt valinnat oikeita. Sitä tavallista nuoren mietintää. Huolimatonta, alkoholinhuuruista seksiä ja sekavia suhteita - aineistoa, josta käsite "opiskelijaelämä" lienee saanut alkunsa. Ajankuvasta kertoo sanasto, jossa juodaan ryyppyjä ja grogeja, käytetään markkoja ja kortonkeja, ajetaan Tarvontietä, nauretaan hyville huulille tai sairastetaan kaatumatautia. Myös kotipsykologiaa harrastetaan.
"- Risto saakeli kun sinä tietäisit, minä oikein itken itsesäälistä minä olen katso siinä kunnossa nyt, ja... - Missä kunnossa, sinä et tiedä kuule kunnosta mitään, siitä ylhäältä noin toi tuntuu hyvältä, susta on vasta tulossa ihminen, sää luulet vielä että sun elämäs on sitä mitä sää sanot tai teet, sullon noita auktoriteetteja, mäkin oon sulle auktoriteetti. Sää kuljet ympäri ja jauhat semosia juttuja kun on ollu ja menny, sun pitäis lyödä imisille hatut silmille ja painuu helvetin kuuseen."
Jotenkin Tinjalle toivoo kaikkea hyvää - olisipa ollut hauska lukea jatko hänestä aikuisena tai vaikka hänen lapsensa (jos hän sellaisia saa) tarina. Jatkuuko jojoilu vai rauhoittuuko elämä uomiinsa?
Kiinnostavaa oli kurkata 60-luvulle, jossa sukupuolten tasa-arvo oli vielä hyvin hakusessa. Nykysilmin kesyhköstä kirjasta nousi kuulemma kohu.
Klassikko kannattaa aina lukea, niin nytkin, totean. Ja toivon, että olisin lukenut kirjan jo vuosikymmeniä sitten; olisin katsonut toisin myöhempien nuorten kirjailijoiden töitä, etenkin naisten, vaikka Häräntappoasetta tai Saara Turusta ja kaltaisiaan nykykuvauksia. Parras antaa perspektiiviä! Nuoren naisen haasteet ovat samat, ajankohdasta riippumatta. Vaikka kirjan aikana haasteita oli enemmän; maailma oli miesten, naisten odotettiin olevan tottelevaisia ja noudattavan normeja.
Myöhäisinä vuosinaan Parras ei esiintynyt julkisuudessa - media arveli häntä erakkoluonteeksi, mutta ehkä Jojon aiheuttama kohu riitti. Hän sairasti pitkään ja kuoli vuonna 2018 elokuussa.
Kenelle: Kotimaisen kirjallisuuden yleissivistystä hakeville, 60-luvun nuorille tai heistä kiinnostuneille, omasta ajastaan kertoville kirjailijoille.
Muualla: Ylen 101 kirjaa. Lumiomena ei saanut kirjasta irti paljon, mutta kehottaa silti sen lukemaan. Kirjasampo lainasi kansikuvakuvaansa omasta jutustaan, kiitos!
Postaus on osa kirjabloggaajien klassikkohaastetta - jo kymmenes! Paras haaste, enkä ole sitä kertaakaan missannut, vaikka muut haasteet tuppaavat alkuinnostuksen jälkeen unohtumaan. Tällä kertaa haasteen vetää Raija blogista Taikakirjaimet. Logo: Niina Tolonen.
Tytti Parras: Jojo. Otava 1968.
Aiemmin lukemiani klassikoita:
Aldous Haxley: Uljas uusi maailma
F E Sillanpää: Hurskas kurjuus
Milan Kunder: Olemisen sietämätön keveys
Halldór Laxness: Salka Valka
Thomas Mann: Taikavuori
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Volter Kilpi: Alastalon salissa
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Milan Kunder: Olemisen sietämätön keveys
Halldór Laxness: Salka Valka
Thomas Mann: Taikavuori
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Volter Kilpi: Alastalon salissa
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen