aloitti historiallisen seikkailuromaanisarjansa vetävästi: tutustumme Blanka Bergeriin, porvarin tyttäreen, joka on Räävelissä isänsä talossa tottunut hyvinvointiin ja huolenpitoon – jos raskaaseen työhönkin, mitä ajan naisten odotettiin hoitavan. Vaikka palvelijoita oli talo täynnä, emännälle riitti hommia, ja pitihän hänen osata kaikki itse, jotta osasi valvoa ja neuvoa henkilökuntaansa. Blankan ja hänen sisarensa Dorothean äiti on kuollut, joten vanhempana tyttärenä Blanka on paljosta vastuussa. Ja on tyytyväinen elämäänsä, aviomiehen vallan alle hän ei halua, ja isän kanssa pärjää hyvin. Blanka kiehuu sisäisesti, kun tuttu rouva hoputtaa häntä hyvään avioliittoon.
"Miksi hän kuvitteli, että Blanka suostuisi menemään naimisiin? Naineiden naisten elämä oli kamalaa. Muiden palvelemista, lasten synnyttämistä henkensä uhalla, miesten mielivaltaisiin päätöksiin alistumista ja vaikenemista juuri silloin, kun sanottavaa olisi ollut."
Mutta kuinka ollakaan, mies tulee sekoittamaan hyvin hoidetun pakan. Ei romanttisessa mielessä, vaan taloudellisista ja sopimuksellisista syistä. Tyttöjen isä on pahasti veloissa, turkiskauppa sujui huonosti. Blanka ei ilahdu tajutessaan, että hänen on avioiduttava sisarelle järjestetyn miehen kanssa, sillä sisar kuolee yllättäen. Kaksi raskasta taakkaa hennoille mutta sitkeille hartioille peräperää!
Avioituminen ulkomaille ei ollut pikku juttu 1500-luvulla: Blankan olisi muutettava Itämeren toiseen päähän Lyypekkiin, jätettävä läheisensä ja lähdettävä pitkälle matkalle kohti uutta kotiaan tietäen, että tuskin näkisi syntymänsä paikkaa ja ihmisiä enää koskaan. Onneksi hän onnistuu lykkäämään matkaa talven yli käytännön syistä. Häät eivät olleet riemukkaat.
"Karl Johannin olo oli ristiriitainen. Tästä päivästä puuttui kaikki odotus, ilo ja juhla, joka oli ollut läsnä hänen valmistautuessaan avioliittoon Blankan sisaren kanssa. Nyt he molemmat, sekä morsian että sulhanen, olivat alakuloisia."
Yhtyminen miehenä ja vaimona sentään saatiin suoritettua, vaivalla tosin. Blanka muistelee rouva Kadrin, äitihahmonsa, sanoja: "Kun täytät velvollisuuteesi muita kohtaan, täytät sen itseäsi kohtaan. Tässä ei ole kyse sinusta. Muista sen, sillä se helpottaa. Helpottiko se? Blanka ei ollut varma."
Piika Margo, joka oli luvattu ensin Dorothean ja sittemmin Blankan mukaan uuteen kotiin, puolestaan odotti tulevaa innolla. Pois pienestä Räävelistä, isommille, ehkä vapaammille maisemille! Blanka haraa kaikin voimin lähtöä vastaan, mutta ei auta, lopulta on astuttava laivaan.
"Matka kestäisi kaksitoista, ehkä viisitoista päivää. Se oli ensimmäinen oleellinen tieto, sillä sen verran Blankalla oli vielä armonaikaa." Tarkoitus on piipahtaa myös Riiassa. Matkaan tulee kuitenkin mutkia Ahvenanmaan ja Gotlannin kautta. Naiset ovat hengenvaarassa - mutta eihän sankaritar voi kuolla, sarja loppuisi alkuunsa, joten en liene juonipaljastaja kertoessani, että Blanka rantautuu Lyypekkiin ja perheenemännän rooliin. Mutkat eivät tietenkään siihen lopu, mutta niistä saamme lukea enemmän sarjan seuraavasta osasta.
Vauhdikasta ja vetävää historiaseikkailua - lukusukkula niin, että huomasin lukaisseeni koko kirjan suurinpiirtein yhteen putkeen. Kaari Utrion romanttiseen ja historialliseen henkeen, mutta modernimmin, nopeatahtisempana, suorasanaisempana, tapahtumia runsaammin tulvivana. Sopii myös meriseikkailujen ja Itämeren historian ystäville.
Ulla Rask: Blanka - Itämeren tytär. WSOY 2025. Kannen suunnittelu Ville Laihonen.
Vauhdin pyörteistä rauhallisempaan historiakerrontaan: Virpi Hämeen-Anttilan
Synnyinmaa-sarjaa aloin seurata nimenomaan tämän kakkososan vuoksi. Sen ilmoitettiin kertovan nälkävuoden ajoista Suomessa 1860-luvulla, ja ajankohta ja aihe kiinnostivat minua erityisesti.
Sarjan ensimmäinen osa Sarastus (2023) oli takuuvarman tasaista kuvausta 1800-luvun elämänmenosta, jossa maaseutu on pääelinkeino ja myös päätapahtumapaikka, vaikka Helsingforss alkoi jo maallekin näkyä tärkeänä tehdas- ja kauppapaikkakuntana - ja koulutuksen kehtona. Kaupungissa asuu Erik Roslund, joka ponnisti vaatimattomista oloista mahtimieheksi, hänen nuoruudenrakkauteensa kotikylän Briittaan ja heidän perheisiinsä ja ystäviinsä.
Toisessa osassa maa suistuu karmeuteen: peräkkäiset katovuodet aiheuttavat nälänhädän ja joukkokuolemat, ja varakkaillakin on vaikeutensa. Olisiko katastrofia voitu estää? Sanaa huoltovarmuus ei vielä tunnettu, vaikka Erik seurapiireinen yritti varmistaa viljan ostoa ulkomailta hädän varalle kansaa varten. Sairaudet niittivät niin rikkaita kuin köyhiäkin, etenkin lapsia, koko maassa. Erikin ystävän Martin kautta saamme näkökulmaa myös pohjoiseen, Oulun seudulle, joten ihan pääkaupunkikeskeisiä ei olla.
Kiinnostavia ovat pohdinnat, kuten Erikin siitä, saako rikkaudesta iloita. Suuri kaunis talo Kronhagessa tuotti hänelle mielihyvää.
"Oliko hän itse kiintynyt heidän vaurauteensa? Kyllä oli. Sehän oli hänen elämänsä päämäärä. Hän halusi olla rikas, koska vauraus merkitsi riippumattomuutta ja valtaa. Se mitä hän oli eniten vihannut hämäläisessä kylässään nuorena torpparina ja puusepän kisällinä, oli ollut toisten valta ja voima hänen ylitseen."
Mutta Erikillä on muitakin kunnianhimon kohteita kuin varakkuus. Hän haluaa vaikuttaa kansakunnan asioihin ja sanoo viisaasti: "Jos luonto ei suosi meitä antamalla runsaasti aurinkoa ja hedelmällistä maata, meille on kuitenkin annettu aivojen lahjakkuutta yhtä paljon kuin muille kansoille. Siksi tuota hengen pääomaa on vaalittava ja kasvatettava ja otettava se mahtikeinoksi, jonka avulla maamme karuus voidaan kesyttää." Tämä kävisi ohjenuoraksi poliitikoille tänäkin päivänä!
Uskon, että Erikin tästä puolesta kuulemme lisää sarjan jatkossa. Kunhan nälkävuosista päästään. Ne tappoivat järkyttävän määrän suomalaisia, noin 200 000, arvioidaan. Säälle ja viljakadolle ei ihminen paljon voi, mutta myös maan johdossa tehtiin virheitä, laaja tietämättömyys tappoi - ja tuttu asia tänäänkin, oman aseman varmistelu toisten tappioksi. Köyhimmät kärsivät eniten. Kirjailija tuo karut asiat hyvin esiin, ja välillä unohdin lukevani fiktiota, niin tarkkaa tietoa hän tarjoilee.
Hämeen-Anttilan rauhallinen tapa kertoa on miellyttävä (vaikka vauhdista pidänkin), ja hän selittää historiaamme monisanaisesti, mikä tuo tarinaan ja henkilöiden sitaatteihin paikoittain luennon tuntua. Kuka sanoisi nähdessään ystävänsä pitkästä aikaa: "Eikö niin että sait ostaa takaisin osuutesi Tervakosken paperivapriikista?"
Mutta ajankuva tulee harvinaisen selväksi, sekä maan talouden että politiikan tilanne, teollisuuden alojen nousu ja maatalouden haasteet, ajan tavat ja naisten asema, säätyajattelun jäänteet, arkinen elämänmeno, sairaudet ja hoitokeinot yrtteineen, kulttuuriakin. Kuin historiankirja muunnettuna romaanimuotoon! Seikkailua vähemmän, faktaa enemmän kuin Raskilla - tässä hyvä pari historian ystäville kiinnostuksen mukaan.
Virpi Hämeen-Anttila: Myöhäinen kevät. Synnyinmaa-sarjan osa 2. Otava 2024.
Kannen suunnittelu Piia Aho ja Päivi Puustinen, kuvat tekoälyterästeisiä kuvapankista sekä Museovirastosta.
