Aloin lukea tätä trilleriä illalla, ja jo parin minuutin jälkeen tukka alkoi nousta pystyyn - tai siis oikeastaan vaakaan, koska luin sängyssä. Samalla hetkellä kun ällöttävän jännittävästi alkaneessa tarinassa tuli oikein ilkeä kohta, mieleeni jysähti lukijakollegan (en muista kenen) varoitus: Älä lue tätä kirjaa illalla, jos et voi lukea sitä saman tien loppuun saakka. Juuri tätä virhettä olin tekemässä! Läiskäytin kirjan äkkiä kiinni ja vaihdoin rauhallisempaan unta saadakseni. Jääkaksosia uskalsin jatkaa vain työmatkalukemisena. Vaikka kirjan tunnelmaa itse kaikin keinoin vesitinkin, sai se edelleen aikaan kylmiä väreitä, jopa aurinkoisena kesäaamuna.
Tarina sijoittuu Skotlantiin: Sarah ja Angus ovat menettäneet toisen kaksostyttärensä onnettomuudessa ja päättävät muuttaa uuteen ympäristöön, aloittaakseen puhtaalta pöydältä nyt yksinäisen tyttärensä kanssa. Mutta pöytä on kaikkea muuta kuin puhdas, käy ilmi. Tytär oireilee oudosti, ja myös vanhempien suhde on kovalla koetuksella, kun pinnan alle lakaistut paineet alkavat purkautua. Merkilliset tapahtumat seuraavat toistaan ja muuttuvat yhä merkillisemmiksi, sitä mukaa kun toisiaan epäilevät ja salailevat aviopuolisot yrittävät saada arkensa sujumaan, siinä surkeasti epäonnistuen. Vai tuleeko uhka kuitenkin jostain muualta?
Puitteet ovat täydelliset kauhuun: yksinäinen majakkasaari hurjasti myrskyävän veden ympäröimänä; salaisuudet ja mielenjärkkymiset; ulvova koira; hädässä oleva lapsi, joka on täydellisen kaunis ja niin identtinen kuolleen kaksosensa kanssa, etteivät vanhemmat ole varmoja, kumman ovat haudanneet... Kuin kirjailija olisi tieten tahtoen kerännyt kaiken keksimänsä kammottavan yksiin kansiin.
Uskottava se ei tietenkään ole pätkän vertaa: jo perusasetelma nostaa kulmakarvoja, matkan varren tapahtumista puhumattakaan. Mutta uskottavuus ei liene genren tavoite, ja tyyli pitää linjakkkaasti alusta loppuun, ilman notkahduksia, mistä pisteitä. Teksti juoksee vaivatta, eikä siihen tule kiinnitettyä juuri huomiota - toimii siis. Yksi "sitten"-sana minua vaivasi käännösmäisenä (ilmeisesti alkuperäinen lause on ollut tyyliin come on, then), siinä kaikki. Sisällössä ärsytti äidin lässytys lapselle, joka on kirjan alussa 7-vuotias: hän puhuu tytölle kuin idiootille (ja tekee muutakin typerää äitinäkökulmasta ajatellen). Mutta kai päähenkilökin saa joskus mokata, ja tässä mokataan moneen kertaan perusteellisesti.
Vaikka tunne oli välillä kuin leffassa, jossa tekisi mieli huutaa turhautumisesta päähenkilön typerästi astellessa yksin juuri sinne minne ei pitäisi, on tarina aidosti pelottava. Ja lisäksi ällöttävä, kamala ja koukuttava. Pelottavan tehokas. Tällainen on kiva lukea silloin tällöin, muttei usein. Muista alun varoitus.
S. K. Tremayne: Jääkaksoset. Otava 2016. Suomennos Oona Nyström. Kustantajan lukukappale.
Kenelle: Kauhua kaipaaville, kiiltokuviin kyllästyneille, realismista rasittuville, nopealukuista kesätrilleriä etsiville.
Muualla: Krista ei pettynyt. Kirjosieppo olisi tarvinnut epäuskottavuuksien unohtamiseen alkoholia. Kirja sai Annikan hengityksen huuruamaan. Hienoa ammattilaisuutta, toteaa Kirsi kirjailijasta, josta hän kertoo blogissaan tarkemmin - esimerkiksi sen, että herra on kirjoittanut aiemmin nimellä Tom Knox. Tuijan kirja sai miettimään sote-palveluitamme ja kriisiterapiaa. Jori yllättyi kirjan tiukasta otteesta lukijaan. Finaali on loistava, sanoo Leena Lumi ja muistelee Rosamund Luptonin Sisar-kirjaa. Kaisa Kannesta kanteen suosittelee ja antaa lisää linkkejä.