Mietin joskus kirjajuttua, jossa kertoisin parhaista kirjojen aluista ja lopuista. Koska ne ovat kiinnostavimpia teoksessa kuin teoksessa, ja usein niiden mukana kirja joko nousee tai kaatuu.
Jutun molempiin osiin - alkujen ja loppujen kuvaukseen - sopisi pohjanmaalaisen Kaj Korkea-ahon kirja. Se alkaa huiman vauhdikkaasti ja mukaantempaavasti. Benjamin saa kuulla sisarensa Sofian kuolleen. Ja samoihin aikoihin tapahtuu muutakin outoa, kuten se, että pappi Simon fuskaa juoksukilpailussa. Erehtymisestä ei voi olla kyse, mutta ei kai pappi sentään voi toimia vastoin sääntöjä? Paikallislehti Jakobsbladet toteaa:
"Tutkimuksia Järvijuoksun väitetystä vaikeuttaa se, ettei epäiltyä ole onnistuttu tavoittamaan. Järjestäjien mukaan tosiasiat puhuvat kuitenkin selvää kieltään."
Mikä oli mysteerin takana? Ja miltä Simonista itsestään tuntuu? Korkea-ahon - ja erinomaisen suomentajan - kieli on rikkaan kuvailevaa.
"Päänsärky oli kuin huurteinen kruunu päälaella, ruumis tuntui käyttökelvottomalta ja sitä paleli lakkaamatta, kun Simon laahusti huopa viitan tavoin ympärilleen kiedottuna vessan ja keittiön väliä. Hän oli sairaiden kuningas..."
Lisäksi on paljon muuta väkeä, kuten änkyttävä radioääni Luke sekä Cristoffer, melkein-puolisoineen.
"Homo joka tulee kaapista, mutta pyytää sitten kaikilta anteeksi ja menee takaisin kaappiin."
Kirja on jännittävä, mutta myös viisas oivaltavine havaintoineen. Joillain ei homotutka toimi. Tai ehkä kyse on vain psykologisesta kieltämisestä.
"Tässä meillä oli mies, joka työskenteli tilintarkastajana ja pystyi silmänräpäyksessä löytämään minimaalisia laskuvirheitä isojen yhtiöiden kirjanpidosta, mies, joka erotti pajunlinnun, keltasirkun ja urpaisen siinä missä useimmat näkivät vain pikkulintuja --- mutta kun kyse oli hänen omasta pojastaan, jolla yhtäkkiä oli kihlasormus vasemmassa nimettömässä, hän oli täysin sokea."
Tapahtumien taustalla kummittelee myyttinen hahmo. Chistoffer tekee kansanrunouden gradua asiasta. Siitä tummasta.
"Musta, läpeensä musta. Otus jonka silmät saattoivat välähtää pimeydessä ja saada veren jähmettymään jääksi."
"Raamt-myytissä oli todella jännittävän romaanin siemen."
Ystävykset - suomenruotsalaiset, jos sillä on merkitystä ja totta kai sillä on kirjan luonteeseen - joutuvat outojen tapahtumien äärelle. Niitä selvitellään porukalla, ystävyyden vahvassa nosteessa.
Kirja päättyy riemukkaisiin kalaaseihin, kuten odottaa saattaa. Hieno alku, hieno lopetus! Miinuksena jörölle kantasuomalaiselle on se, että väkeä on pilvin pimein, kaikki Per-jotain-tyypit alkoivat mennä jo sekaisin. Loppupuolella on vatvomista, eikä Raamt-hahmo tuntunut enää uskottavalta, vaikka sillä on selkeä roolinsa tarinassa. Erilaisuus voi saada monia ilmenemismuotoja.
Kiinnostava, hieman erilainen ja kieleltään erinomainen romaani: tämän jälkeen Korkea-ahon uutuus, Paha kirja, on paha jättää väliin.
Kenelle: Fiksua ja veretöntä jännitysromaania kaipaaville. Kotimaisen modernin romaanin ystäville. Kummaa kaihtamattomille.
Muualla: Kirsi sijoittaa kirjan suomikumman genreen. Lue, ihminen -bloginpitäjän kirjastotäti on puolestaan läntännyt kirjaan leiman "kauhu", mutta bloggari itse katsoo laajemmin ja sanoo: "Kirjan ihmisellä on hyvä tahto, mutta heikko mieli, eikä se ominaisuus liene kaukana meistä kenestäkään." Mari A suosittelee ja listaa lisää blogilinkkejä.
Kaj Korkea-aho. Teos & Schildts & Söderström. Suomentanut Laura Beck.
Odottelen juuri Pahaa kirjaa kirjastosta. Se tulee olemaan ensimmäinen kosketukseni Korkea-ahon tuotantoon.
VastaaPoistaAlku on tärkeä. Tietysti. Loppu tietysti myös. Minulle myös kansi on tärkeä. Jos kansi on epäkutsuva, joudun taistelemaan, että pääsen sen herättämien tunteiden yli. En sinänsä odota kannelta mitään sen kummempaa kuin että se ei karkoittaisi lukemasta. Jos on erityisen hieno kansi, jossa on jo joku viesti, niin se on tietysti vahva plussa.
Odotan jännityksellä Pahaa kirjaa, ja kommenttiasi siitä, Omppu! Minulle kansi ei ole tärkeä: jos se ei ole ihan järkyttävän kamala tai upea, usein katson kantta oikeasti vasta kun luen muiden postauksia oman kirjoituksen Muualla-osiota varten. Arvostan silti suuresti taitavia kannentekijöitä, mutta en vain tule kiinnittäneeksi siihen huomiota jos ei joku muistuta :-) Ehkä ja melko varmasti kansi kuitenkin jotenkin vaikuttaa kokonaisvaikutelmaan, vaikkei sitä sanoiksi itselleen puekaan.
PoistaHauskasti kirjoitettu blogiteksti, Arja! Olen samaa mieltä, että tässä on huikea alku ja ihan hauska loppukin. Pidin kirjasta paljon, vanhana folkloristina erityisesti, vaikka kieltämättä tässä on vähän liikaa henkilöitä. Pahassa kirjassa muuten sama juttu, kesti aikaa tutustua kaikkiin.
VastaaPoistaKatja, kiitos! Okei, hyvä tietää, voi varautua henkisesti tutustumaan isoon määrään henkilöitä Pahan kirjan kanssa, ja vaikka varata vähän enemmän aikaa lukemiseen. Yhteen putkeen luettuna ei ehkä ehdi omaksua kaikkia :-) Nuo suomenruotsalaiset taitavat olla sosiaalisempaa sakkia kuin me savosyntyiset.
PoistaVoi, tämä on edelleen muistikuvissani aivan huima lukukokemus! Annoin ja annan edelleen kevyesti anteeksi kirjan puutteet, koska Korkea-aho onnistui viemään minut toiseen todellisuuteen. Kyyniselle lukijalle se on aina huimaa. Odotan Pahaa kirjaa, ja sitä, että joskus on aikaa se lukea.
VastaaPoistaKorkea-aho on tosiaan melkoisen hämmästyttävä ja virkistävän erilainen, ja olen tosi iloinen, että nyt tajusin vihdoin tämän lukea. Ilman sitä loppupuolen pysähtyneisyyttä olisi ollut mullekin täysi kymppi.
PoistaLuin tänä syksynä ekan Korkea-ahoni (Paha kirja) ja kyllähän minä siihen jollakin tasolla tykästyin. Tämäkin kyllä houkuttelisi, kiitos huikean hyvän tekstisi!
VastaaPoistaKaisa Reetta, kiitos! "Jollakin tasolla" tykästyit, arvoituksellista. Luen arviosi vasta kun olen oman tehnyt 😊
VastaaPoistaMinäkin vasta odottelen ensimmäistä Korkea-ahoani, tuota Pahaa kirjaa. Mielenkiintoisia postauksia olen lukenut molemmista, joten odotan innolla!
VastaaPoistaOdottelen samoin innolla sekä kirjaa - sitä pahaa - että postauksia siitä. Uskon, että niitä syntyy paljon!
Poista