Väsyneen lukijan haja-ajatuksia

Työelämäni yksi rankimpia ja taatusti erikoisin kausi on melkein ohi, ja huomaan sen vaikuttaneen paljon myös lukemiseen. Jos kotisohvalla ei kutsu kirja vaan nokoset, ei paljon lukijana saa aikaan! Onneksi sentään Viikilän sain luettua "kunnolla". Mutta aika moni muu soljui ohi sormien ja silmien. Väsyneinä lukaistuina - enkä niitä listaa luettujen tilastooni.

Lukaisin Herman Kochin Pormestarin. Koch on älyttömän taitava jännitteen rakentaja, mutta nyt kävi niin, että en jaksanut pysyä jännitteessä mukana riittävän tarkasti nauttiakseni oivalluksista. Jotka solmiutuvat tiukasti mutta hitaasti ja avautuvat aivan lopussa, kuten aina. Piti kiikuttaa kirja kirjastoon ennen kuin ehdin lopetusta kunnolla miettiä! Mutta uskon, että Kochin ja ylipäänsä psykologisen jännityksen ystäville kirja on antoisa; nautin siitä, mitä luin. Asetelma on herkullinen jo alusta saakka: pormestari epäilee vaimonsa olevan uskoton. Siitä paras todiste on se, ettei mitään hälyttävää ole näkyvissä! Ehkä lainaan sen uudestaan, jotta saan tietää, miten oikeasti kävi.

Herman Koch: Pormestari. Siltala 2017. Suomennos Mari Janatuinen.

Aiempia Kochin kirjoja blogissa: Lääkäri, Illallinen 

Kenelle: Psykologisen piinaavuuden ahmijoille, veretöntä jännitystä arvostaville, eurooppalaisen kirjallisuuden ystäville.

Muualla: Leena Lumi rakastaa Kochia ("Voiko elämässä oikeasti ollakaan varma mistään?") Pidän tavasta, joilla Kochin teokset asettavat myös lukijan pohtimaan moraalia ja päähenkilön tekemiä valintoja, sanoo Marissa Mehr.

Yritin myös lukea erästä kotimaista esikoista, joka ei napannut ollenkaan. En sano nimeä, koska unihorteinen tilani vaikutti varmasti lukutilanteeseen, virkeänä mielipide voisi olla toinen. Sanon silti, että jos joku on tehnyt saman asian jo upeasti, tuntuu aika turhalta lukea ennalta-arvattavaa toisintoa.

Lukaistuihin kuuluu myös Pauliina Rauhalan uutuus, Synninkantajat. Taivaslaulu on hieno kirja, vaikkei se niin paljon minua puhutellut kuin monia muita, tämä vielä vähemmän. Kyse ei ole kirjailijan taidosta, vaan aiheista. Upeasti Rauhala kuvaa luonnonilmiöitä, ihmisten reaktioita ja tunteita, tunnelmia. Hyvin kotoista ja sellaista, jonne on hyvä sisään sujahtaa. Mutta en jaksanut lukea lestadiolaisten muistioita, en kunnolla edes henkilöiden kohtaloita tuossa elämänpiirissä.

Rauhala tekee todellä tärkeää työtä avatessaan lahkolaisten ajattelua. Mieleen tulevat terroriteot ja jyrkkyys, ajan henki, Zeitgeist, kuten sanotaan. Ihailen paitsi aihetta, erityisen suuresti Rauhalan kaunista kieltä ja tarinankerronnan taitoa. Äärettömän painava aihe, etenkin nyt, kun kaikenlaisia rajoja asetellaan uudestaan. Vaikka kyse on vain yhdestä lahkosta, se avaa ajatuksia laajemmin siitä, miten poteroita rakennetaan ja mitä seurauksia siitä voi olla.

Kenelle: Luonnon rakastajille, uskonnollisista yhteisöistä kiinnostuneille, ääriajattelun rajoja ihmetteleville.

Muualla: Herkkä ja väkevä romaani, jonka keskeiskysymykset ovat ikuisia, sanoo Lumiomena.

Pauliina Rauhala: Synninkantajat. Gummerus 2018.

Lukaistujen kategoriaan menee Heidi Köngäksen Sandra. Anteeksi! Sillä kyseessä on upea kirjailija, Dora Dora etenkin kolahti. Nyt en löytänyt mitään uutta tai erikoislaatuista: isovanhempien sotatarinoita voi kertoa moni. Meni selailuksi: olen ehkä kyllästetty sisällissota-aiheille, kun en kirjana näe muuta uutta kuin henkilökohtaisen kokemuksen, joka sekin on tärkeä, muttei ehkä laajemmin luettavaksi asti erityinen. Hieno teksti totta kai: Köngäksellä on kertojan lahja.

Heidi Köngäs: Sandra. Otava 2018.

Kenelle: Sisällissota-aiheiden ystäville, sukunsa historiaa miettiville, nykykirjailijoita ahmiville.

Muualla: Tuijata analysoi tarkemmin: epäilyksiä herää, mutta tarina ansaitsee tulla kerrotuksi. Jää mieleen, sanoo Kirjan pauloissa Paula.

Nyt on yöpöydällä niin kuumia kirjoja, että on syytä pysyä hereillä. Enkä aio nuokkua! Pinossa eli blogiin tulossa ovat muun muassa Mikko Kamulan Iso härkä sekä Merete Mazzarellan ja Enni Mustosen uutuudet.