Chimamanda Ngozi Adichie: Unelmia

HelsinkiLit jäi minulta tänä vuonna väliin sairastumisen vuoksi, mutta onneksi olen voinut lukea lepäämisen lomassa. Adichie on maailmanluokan kirjailija, jonka olisin halunnut nähdä! Uusi suomennos Unelmia kertoo neljästä afrikkalaisesta naisesta, jotka tuntevat toisensa mutta joiden elämät kulkevat eri reittejä - kaikki Nigeriasta Yhdysvaltoihin. USA ilmeisesti on vieläkin unelmien maa ja niiden toteutuspaikka monelle, vaikkei se täältä katsoen enää siltä välttämättä vaikuta. 

Kolme naisista on varakkaita ja pitkälle koulutettuja. Chiamakalla on suvun varoja takanaan, ja hän on päättänyt olla matkakirjailija. Hänen ystävänsä Zikora on juristi, joka tulee yllättäen raskaaksi. Chian serkku Omelogor on onnekas - ja fiksusti toiminut - pörssimiljonääri. Kadiatou toimii palvelijana mutta on nigerialaisittain hyvässä asemassa, pystyy lähettämään rahaa kotiin suvulleen ja elättämään tytärtään, jonka isä on kuollut. 

Mutta miesongelmia, niitä riittää! Zikora kutsuu menneitä poikaystäviään "aikavarkaiksi"; seurustelu ei ole johtanut siihen, mitä hän eniten toivoo, avioliittoon. Omelogorin täti jankuttaa lasten teosta ja väittää, ettei Omelogor osaa nauttia elämästä. Yhdysvalloissa tämä ei viihdykään, vaan palaa Nigeriaan, jakaa köyhille yrittäjänaisille stipendejä ja pitää miehille suunnattua blogia siitä, mitä naiset miehistä ajattelevat (myös Kotiinpalaajat-kirjassa pidettiin blogia, ja muutakin yhteistä kirjoilla on). Chia tapaa monta melkein täydellistä miestä. Myös huijareita.

"Kerran, ennen kuin olin tutustunutkaan Chukaan, sanoin eräälle miehelle: Olen kiitollinen, että tapasin sinut. Kyse oli kuitenkin erilaisesta kiitollisuudesta kuin se, mistä Febechi puhui. Febechi tarkoitti kiitollisuutta, jota naisen tulee tuntea vain siksi, että häntä rakastetaan, mikä ei ole sama asia kuin tulla rakastetuksi taalla, joka saa tuntemaan itsensä kokonaiseksi. Lausuin nuo sanat - 'olen kiitollinen, että tapasin sinut' - kirjakahvilassa Lontoossa. Kohdistin sanat naimisissa olevalle brittimiehelle, joka ei ollut kertonut olevansa naimisissa. Hänen rannettaan kiersi ohut hopearengas. Pidämmekö me miehistä, jotka käyttävät koruja? Emme tietenkään, mutta tuo mies oli poikkeus."

Kadiatoulla on vaikeinta: hänet raiskaa rikas valkoinen mies, joka vaikutti pitävän sitä normaalina oikeutenaan. Tyrmistyneet naiset pöyristyvät oikeuskäytännöistä, joiden pyöritykseen Kadi joutuu. 

Mikään ei oikeastaan ratkea naisten tarinoissa, elämät jatkuvat, kuten oikeassakin elämässä. Jonkinlaista yhteenvetoa tähänastisesta tehdään (unelmien laskentaa, kuten alkuperäinen nimi sanoo). Mutta kirja upottaa tehokkaasti mukaansa ja tajuan, että kaikki, mitä tiedän nigerialaisuudesta, on romaaneista opittua. Sukuun suhtautuminen. Eri heimojen erot ja monimutkaiset suhteet: igbot, hausat, jorubat... Afrikkalaiset ruuat, joista puhutaan todella paljon. Päähenkilöiden kansainvälisyys ja luontevuus, jolla he matkustelevat ja kommentoivat eri maita, kuten Yhdysvaltojen outoja "amerikkalaisuuksia" ja Kiinaa. Eurooppa vaikuttaa heille Lontoota lukuunottamatta vieraalta mantereelta. 

Nigerian synkkiä puolia sivutaan kevyesti, kuten pankkimaailman mätiä kohtia ja korruptiota, josta maa oli joskus tunnettu, mutta pääosin ollaan rikkaassa, turvallisessa maailmassa ja kotimaa on rakas. Kiinasta tulee virus, joka saa aikaan koronasulun. Mutta sekin tulee ja menee. 

Unelmia toimii hyvin iltakirjana, joka jatkuu ja jatkuu runsaana ja yksityiskohtia vilisevänä muttei mieltä mullistavana yli 600 sivun mitalta. Yhtä terävästi osuva se ei ole menestyksekkään Puolikas keltaista aurinkoa -kirjan tavoin, mutta antaa paljon tietoa erään kansankerroksen arjesta, joka varmasti on kirjailijalle omakohtaisesti tuttua. Näitäkin tarinoita on hyvä kirjata ylös, tulevan historiantutkimuksen pohjaksi ja muistiksi. Tällaistakin on joskus ollut.

Chimamanda Ngozi Adichie: Unelmia. (Dream Count.) Suomennos Cristina Sandu. Otava 2025.