Väkivalta ja koulun välttely ovat arkea poikaporukalle, veljille, kuten he itseään nimittävät. Aikuiset jäävät kumman heiveröisiksi hahmoiksi, vaikka yrittävät puuttua. Ivor kertoo:
"marcon, mun, arjanin ja nyt jonaksen uus sossu, ne puhuu kaikki samaa paskaa, ooo teiän pitää katkaista välit niihin poikiin, ne ei oo teille hyvää seuraa, meiän pitää miettii toimenpiteit, ehkä siirtää sut jonnekin muualle etten voi enää hengailla niiden kaa
aina sama laulu, uudestaan ja uudestaan, ne ihmiset on rehellisesti aitoja papukaijoja, niiden mielest me jotenkin pilataan toisemme, ne ei ymmärrä et tilanne on päinvastanen, me oltais vedetty huumeit joka tapaukses, me pidetään toisistamme huolta"
Poikien tulevaisuus on epämääräisiä haaveita, sen verran kuin sitä tulee ylipäänsä ajateltua. Ivor miettii, että haluaisi asianajaksi, muttei edistä asiaa. Tytöt kyllä kiinnostavat ja Ivor ihastuu Aylaan, mutta elämäntapa ei suosi suhteiden ylläpitoa, kun energiaa riittää lähinnä pään sekaisin saamiseen ja siihen tarvittavaan rahanhankintaan. Ja kavereiden kanssa hengailuun, joka tarjoaa myös lämpöä ja huumoria. Ja oivaltavia sivalluksia, eivät pojat tyhmiä ole.
"yhen denan nimi oli steinar
ja sil oli punanen nenä eikä juuri sanottavaa, mut
täl kertaa se avas suunsa ja kysy jonakselt miks se
kaato sitä paskaa itteensä, ja sillon jonas pysähty
miettii, sano lopuks kipuun, ja steinar siihen että sä
oot hengissä, ei siihen oo lääkettä"
Äidit pelkäävät, syystä. Ivorille isoäidin kuolema on jonkinlainen käännekohta (huonompaan), Ivorin ja veljien vauhti kiihtyy. Toinen on Jonaksen kuolema. Jonas oli yksi veljistä, jonka kotiolot olivat surkeat. Eivätkä kaverit voi näissä auttaa. Ehkä Ivor pikkuhiljaa alkaa sen tajuta ja käänne parempaan tapahtuu, eihän nuori mies olisi omakohtaista kirjaa pystynyt muuten kirjoittamaan. Ehkä myös viranomaisten jankutus avun hakemisesta sekin kuitenkin osaltaan tehoaa. Ivor haluaa olla porukan poikkeus, se joka pärjää ja pääsee kuiville.
"mä kadotan itteni, päivä päivältä katoon niinku
hiekanjyvät sormien välistä"
ja joitain juttuja ei tuu sanottu kellekään vaik ehkä
kannattaiski joten ne vaan kasvaa jättimäisiks
tikittäviks pommeiks ja kerran ayla sano et sä kutsut
traumoja muistoiks"
Aito koettu elämä näkyy, ja kirjailija on sanoittanut sen koskettavasti. Nuorten tunnot välittyvät koko skaalallaan, ylimmästä alimpaan. Suomentajan tehtävä ei lie ollut helppo, mutta lopputulos on onnistuneen luonteva.
Oliver Lovrenski on yksi HelsinkiLitin esiintyjistä 2025.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti