Sekalaisia lukumainintoja

Olen edelleen niin Kultarinnan kuin Donna Tarttinkin lumoissa, etten osaa keskittyä muuhun lukemiseen enkä kirjoittamiseen. Pari noin järkyttävän järeää (kultaista) tapausta lähes peräkkäin vaatii näköjään sulattelua.

Yrityksen puutteesta ei ole kyse. Houkuttelin itseäni lukemaan eri keinoin: mitä jos ottaisin väriteeman? Kullankimalteessa innostuin Albert Espinosan Keltaisesta maailmasta, koska siinä on hieno kansi. Sonja kertokoon enemmän. Kansi on kirjassa ehdottomasti parasta. Kyseessä on kertomus syöpäsairaan nuoren miehen maailmankatsomuksesta ja siitä, miten kuolemaan johtavan taudin kanssa voi pärjätä. Mutta huh, kirjoittaja elää selvästi jo jossain eri maailmassa. Juu ei.

Maria Matinmikko on kirjoittanut runokirjan nimeltä Musta. Tämähän kuulostaa hyvältä värisarjassani! Runot kiehtovat, ja luen niitä joskus salaa, vaikken mitään ymmärräkään. Eikä Musta auttanut asiaa, noin 83 % meni korkealta ja kaukaa ohi. Onneksi en ole ainoa, jopa Kiiltomato sanoo kirjailijan olevan hankala. Joitakin kauniita lauseita ja oivia ajatuksia jopa minä kirjasta silti löysin. Ja iloista oli se, ettei Musta ole vain mustaa ja synkkää, vaan se voi olla myönteistäkin. Musta on tiiveintä, mitä on - siinä on kaikki. Jotenkin näin kirjailija sitä kuvasi.

Okei, väriteema ei toimi. Onneksi kirjoja yöpöytäpinossa riittää.

Aloitin Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää, mutta pian huomasin, että kirjailijan sinänsä houkuttavan persoonallinen kirjoitustapa ei pure; hänen utuisesti pyörähtelevät lauseensa muodostavat jonkinlaisen silkkiharson, jonka läpi tai ohi en millään päässyt. Mistä tässä oikein on kyse? Luovutin.

Petri Vartiaisen Isäasentoja luin kokonaan, mutta se jätti minut ymmälleni, vaikka pikkulasten isänä olon tilitys vaikuttaa aidolta, ja jopa herätti hiukan myötätuntoa jos kohta kunnioitustakin tuota survival-elämänvaihetta eläviä kohtaan. En ole selvästikään kohderyhmää. (Niin, en ole nuori isä.) Ei ole Kirsikään, mutta hän löysi kirjasta paljon hyvää.

Luonnon laki, Kari Hotakaiselta, oli sinänsä helppo lukea, onhan hän taitava tekijä ja teksti on hyvin hotakaismaista nasevine lauseineen ja havaintoineen yhteiskunnan kummasta menosta, tässä vanhusten ja sairaiden hoidosta - ja lisäbonuksena tirkistely vakavasta onnettomuudesta toipuvan keski-ikäisen miehen mietteisiin IRL - mutta perimmäinen viesti jäi epäselväksi tässäkin. Hotakaissuosikkini on edelleen Juoksuhaudantie, toisin kuin Sallalla.

Grégoire Delacourtin Katseenvangitsija on vielä helpompi luettava. Ihan liian helppo. Onnenkoukuissa sentään oli enemmän sisältöä. Tosin yhtäläisyyksiä on; aiemmin päähenkilön riesana oli rikkaus, tässä kauneus. Mutta herkullista heruttelua tai mieleenjäävää mietittävää ei kirjoittaja nyt saa aiheesta irti. Annamilla perusteellisempi arvio. 

Okei, fiktio ei siis nyt nappaa. Siirryn tietokirjoihin, puhdistamaan lukumieleni hampaanvälejä myöten uusille elämyksille ja samalla ehkä hankkimaan tiedonjyväsiä. Kuinka ylevää, saa nähdä miten käy.

Esimiesbussilla erinomaiseen johtamiseen, neuvoo Ilkka Korpelainen. Bisneskirjat kiinnostavat aina. Tämä on kovin perinteinen ja hieman naiivi rautalankamalli esimiestyöstä ja johtamisesta. Mutta jos jokainen esimies hallitsisi kirjassa kuvatut asiat ja lisäksi ottaisi huomioon myös modernin työelämän ja tasa-arvon, työläisen elämä olisi silkkaa silkkiä ja purppuraa. En ole esimies, mutta koska kirjoitan heille paljon asiatekstejä työssäni, on hyvä tietää, mitä kohderyhmän maailmaan kuuluu. Ja alaisena tietysti myös. Talouselämä arvioi.

Seuraavaksi voisin lukea kirjan Erityisherkkä ihminen, jota Leena Lumi suosittelee, ja pinossa on myös Heikki Ylikankaan Suomen historian solmukohtia sekä Petteri Järvisen Jippii! - tarina suuresta IT-kuplasta.

Mutta juuri nyt, mitä ihmettä lukisin? Käteen osui kirjastossa Alan Bradleyn Piiraan maku makea. Pari sivua luin siinä paikalla, ja hei, vaikuttaa oikein hyvältä. Onkohan tämä nuortenkirja? Ei se mitään, nuoriso-osasto lienee sopivin ja sulavin juuri nyt, mukaan kirjastosta tarttui myös Douglas Adamsia.

Mainio tapaus Piiraan maku onkin! 11-vuotias pikkuvanha kemianhullu Flavia selvittelee rikostapausta perinteiseen brittidekkarityyliin, fiksusti ja huumorilla. Lumiomenalla tarkempi kuvaus kirjasta.

Taisin tehdä juuri henk.koht. ennätykseni linkityksissä ja maininnoissa per postaus. Pian pakkaan kirjoja etelänmatkalaukkuun, joten sälää luvassa edelleen, jos en ehdi rauhoittua ja keskittyä tässä välissä lukemiseen ja kirjoittamiseen "kunnolla". Kevät on levotonta aikaa... mutta mukavaa sen jatkoa kaikille!


Alan Bradley: Piiraan maku makea, Bazar 2014, suomennos Maija Paavilainen.
Albert Espinosa: Keltainen maailma, Bazar 2014, suomennos Taina Helkamo.
Grégoire Delacourt: Katseenvangitsija, WSOY 2014, suomennos Leena Leinonen
Kari Hotakainen: Luonnon laki, Siltala 2013.
Ilkka Korpelainen: Esimiesbussilla erinomaiseen johtamiseen. MIF 2013.
Maria Matinmikko: Musta. Mahdollisen kirjallisuuden seura 2013.
Petri Vartiainen: Isäasentoja. Otava 2014.