Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

Saako ihminen olla ärsyttävä, jos on kuolemaisillaan? Nahid on Iranin levottomuuksia nuorena Ruotsiin tyttärensä ja miehensä kanssa paennut. Mies on jo kuollut, Nahid vanhenee, tytär Aram rakentaa omaa elämäänsä pohjoismaisessa yhteiskunnassa, äidistä huolehtimisen ohella.

Nahidilla todetaan syöpä, elinaikaa on vähän. Hän muistelee menneitä: mies oli väkivaltainen, potki ja löi, jopa Aram sylissään. Nahid oli tehnyt lapsen seurakseen ja lohdukseen; tämän piti hoitaa äitiä. Ruotsiin paettuaankaan äiti ei antanut tytön sopeutua rauhassa, vaan haki tämän kotiin kaverien luota yökylästä juuri, kun tytöillä oli hauskinta. Mutta äiti oli pahoinpidelty.

"Ehkä kärsimys kiertää yhdeltä toiselle, ehkä aiheutin hänelle kipua kostaakseni omat kärsimykseni."

Nahidin taustaa valotetaan niukasti mutta riittävästi. Eikä tausta ole huono, jos ei politiikkaa olisi; oli hoivaava äiti; oli isä, joka rakasti äitiä ja lapsiaan. Oli teini-Nahid, joka tekee kohtalokkaan virheen. Nuoruuden typerän jutun, josta seuraa karmeita. 14-vuotias Noora-sisko katoaa, kun nuoret menevät kaduille mielenosoitukseen. Ja Nahid oli se, joka otti pikkusiskon mukaan. Hän ei pääse siitä yli koskaan.

Aram on kultainen tytär. Hän haluaa jopa hyvittää Nooran katoamisen. Äiti on kateellinen Aramin miehelle - viehän tämä huomion hänestä!

"- Äiti, mikset kertonut minulle? Mikset sanonut mitään? Aram istuu vierelläni ja silittää tukkaani. - Minun piti hoitaa se itse, minä sanon. - Minun piti itse huolehtia siitä. - Ei sinun tarvitse, minä olen tässä. Haluaisin sanoa, että tahdoin suojella häntä mutta en tiedä, onko se totta."

Ei, minusta se ei ole totta. Nahid on itsekäs ja ärsyttävä; hän ei ole kiinnostunut tytöstä muuten kuin suhteessa itseensä. Nahid ei edes tiedä, millaisia lehtiä Aram tykkää lukea. Onko se äidin tehtävä ylipäänsä? Nahid vakuuttaa rakkauttaan tyttöön, mutta vihaa vanhemmuutta. Hän pitää itseään vahvana, tai sattuman uhrina. Joka tapauksessa, hän itse on keskiössä, joka ajatuksessa.

"Entä jos voimalla ja heikkoudella ei ole elämässä mitään merkitystä. Jos kaikki onkin vain sattumasta kiinni. Entä jos olenkin vain nainen, jolla on kosolti huonoa tuuria, entä jos en mitään muuta olekaan. Mieluummin sitten heikko. Olisin mieluummin ollut heikko, mutta sellainen jolla on hyvä tuuri."

Kirja on sellainen, joista  yleensä pidän: niukka teksti, tiukka fokus. Erityisen hyvä mikä tahansa kirja on silloin, kun se herättää tunteita. Ja tämä herättää. Se kertoo Iranista, Ruotsista, perheistä, äidin ja tyttären suhteesta. Lähestyvän kuoleman kuvauksessa kirjailija loistaa. Väsymys, raivo, katkeruus ja kaikki: uskottavaa, taitavaa. Ja äärettömän ärsyttävä nainen. Hänen rankasta taustastaan huolimatta en voi millään pitää hänestä, hyväksyä hänen ajatteluaan tyttärestään, edes sääliä.

Kenelle: Ihmisistä kiinnostuneille, naisen asemaa miettiville, sukupolvien rasitetta kummeksuville.

Muualla: Kirjaluotsi sanoo kirjan olevan virkistävällä tavalla erilainen maahanmuuttoa ja pakolaisuutta käsittelevä romaani.

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran. (Det var vi). Otava 2018. Suomennos Jaana Nikula.

Osallistun Tuijatan Naistenviikon haasteeseen: naisen kirja naisista. Logo: Lassi Ahti ja Tuija Takala.