Anne Vuori-Kemilä: Taivas ilman reunoja

Kailla on ongelmia pään sisällä ja osin myös sen ulkopuolella. Häntä hoidetaan sairaalassa, jossa mies miettii elämänsä tapahtumia, etenkin kaveriaan Tonia. Toni oli ainoa, joka hyväksyi köyhän perheen pojan ystäväkseen, siinä missä muut vain kiusasivat. Kipeä lapsuus hahmottuu lukijalle Kain ajatusten myötä. Äiti häipyi aikoinaan omille teilleen, isäpuoli Veijo hoiti poikaa miten taisi. Tonin kanssa Kai pääsi korkealle, kirjaimellisesti; pojat harrastivat uhkarohkeaa kiipeilyä katoille, kallioille ja silloille. Syykin selviää Kain pohdinnoista ja juontaa lapsuuteen.

Mutta miten päädyttiin mielisairaalaan? Sisko Maria kantaa Kaista huolta ja pitää tätä kiinni arjessa. Veijo haluaisi tulla poikaansa katsomaan, mutta Kai ei anna. Myös poliisi olisi kiinnostunut miehen mietteistä, mutta raportin mukaan potilaan psyykkinen kunto ei kuulustelua salli.

Ongelmistaan huolimatta Kai ei ole kadottanut älyään eikä ironista huumoriaan. Hän tutustuu muihin potilaisiin ja hoitajiin, joista nimeää yhden Takatukaksi. Kun eräs yöllinen tapahtuma havahduttaa väen outoihin ääniin, aletaan tapahtunutta tutkia.

"Takatukka kuulusteli, puhui nyt lempeästi ja katsoi silmiin. Ei minua hämätä, aina jos katsotaan silmiin ja puhutaan kuin lemmikkikanille seuraa pelkkiä huonoja asioita, puhelinliittymä tai vakava diagnoosi. Huvitti vähän Takatukan ilmeet. Käytin vastaheränneen ääntä ja haukottelin. Sanoin että ulinaan tai muuhun älämölöön heräsin hetki sitten. Huomautin että psykologiset testit olisi parempi tehdä päivällä. Saisi paremmat tulokset."

Toimintakeskustakin kokeillaan, vaikka Kai ilmoittaa, että "askartelut, pääsiäisruohot ja pakkaamiset ei osu ihan toivelistan kärkeen." Valmentaja huomaa papereistaan Kain keskeneräiset opinnot. 

"- Akateeminen ura on siis tähtäimessä? - Enemmän katot ja sillat. Tai ennen oli. Päivi laski paperit pöydälle, hymähti ja sanoi: Ehtiihän ne opinnot, ensin kannattaa kuntoutua, hankkia toimintakykyä ja etsiä motivaatiota, sitten vasta harkita mihin elämässään suuntaa. - Meinasi alkaa ärsyttää sen puhe motivaation etsimisestä. Ei motivaatio missään hukassa ole vaan kuollut." 

Potilaiden työllistymistä vahvasti epäilevä Kai pääsee kuitenkin työkokeiluun ja sitä kautta myös arjen kylkeen kiinni, mitä lukija toivoo kaikin voimin. Kaveri tuntuu liian sympaattiselta hukattavaksi! Ja ihan kuin monet solmut hänen elämässään alkaisivat aueta, vai...? Tarina kiertyy suorastaan dekkariksi; alussa mainitut poliisit esiintyvät jälleen.

Esikoisromaaniksi kirja on varsin valmis ja ilahduttavan intensiivinen. Tunnelmaltaan se on vahva, henkilöt ovat eläviä ja tarinaan on helppo eläytyä; menin täysin mukaan Kain maailmaan. Kirjoittajaan voi luottaa, ja myös hän luottaa lukijaan. Hän selvästi tietää ja tuntee aiheet, joista kirjoittaa. Napakat, usein puhekieliset lauseet kuljettavat sutjakkaasti eivätkä selittele, ja kipeiden aiheiden vastapainona pilkahteleva huumori tuo uskottavasti särmää rosoiseen elämän makuun.

Kenelle: Hienostelematonta hakevalle, eläytymään kykenevälle.

Muualla: Hyvin kirjoitettu, vaikka aihe onkin surullinen, sanoo Kirjarouva. Vuori-Kemilä kirjoittaa varmasti ja vakuuttavasti, sanoo Tuijata.

Anne Vuori-Kemilä: Taivas ilman reunoja. Karisto 2018.