Petra Rautiainen: Meren muisti

"Mitä kauemmaksi pääsemme, sitä syvemmin ymmärrämme, mitä täällä olo tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että kukaan meistä ei voi kääntyä enää missään kohtaa takaisin. 

Olemme täällä loppuun asti, vaikka emme haluaisikaan."

Tämän voisi sanoa yleisesti maailman ympäristötilanteesta tänä päivänä, mutta kirjassa näin ajattelee tutkija, lautalla kohti Pohjoista jäämerta. Hän on osa ryhmää, jonka tarkoitus on selvitellä öljyn vaikutuksia merivirtoihin ja sitä kautta meren eliöstöön, kuten valaisiin. 

Tutkijan matkapäiväkirjan sivuja saamme lukea kirjan 1980-luvun nykyhetkitarinan lomassa, jota varsinaisesti kertoo Aapa, Ruijassa syntynyt nainen, joka asuu Kaliforniassa mutta palaa synnyinpaikkakunnalleen isoäitinsä, ämmin, huonon kunnon takia. On viimeiset hetket tavata. Ja on Aapalla muutakin asiaa matkaansa, käy ilmi. Hän on luvannut esimiehelleen Garylle öljy-yhtiössä järjestää tuntemansa kokeneen öljynporaajan, Henrikin, haastattelun paikkakunnalla yhtiön markkinointifilmiä varten. 

"Kuuntele tätä, oli Garyn ääni kuulunut rätisevästä puhelinlinjasta. Hän on palannut takaisin Tromssaan. '2000-luvun puoliväliin mennessä Pohjoinen jäämeri tulee olemaan sula puolet vuodesta. Se ei ehkä jäädy enää kesäisin ollenkaan', hän selitti minulle. - Me voisimme käyttää tätä. 

- Tarkalleen ottaen miten sinä ajattelin käyttää tuota? tivasin ja puristin luuria niin että rystyset kuulsivat valkeina. - Sinä tiedät varsin hyvin, että ilmaston lämpenemiseen liittyviä asioita ei pidä tuoda julkiseen keskusteluun. Se on kaikkien öljy-yhtiön yhteinen linja."

Petra Rautiainen on erinomainen kirjoittaja, joka yhdistää hämmästyttävällä tavalla kauniin harkitun tekstin ja jopa hienoisen unenomaisuuden kovaan realismiin. Näinkin siis voi tehdä! Ympäristöaiheen ja yritystoiminnan vastuullisuuskysymysten ajankohtaisuutta ei voi kieltää, ja paljon on edistytty  kasarilta tälle vuosituhannelle. 

Pääteeman ympärille punottu juoni on rikas, vaikka hieman haeskelin henkilöiden rooleja ja paikkoja Aapan elämässä. Selvää on se, että Aapalla on arpia muuallakin kuin kasvoissa, näkymättömissä mutta kipeää tekemässä. Lisäksi kirja tuo kiinnostavasti esiin kveenejä ja Jäämeren rannan elämänmenoa.   

Öljyaiheesta on aiemmin komeasti kirjoittanut Emma Puikkonen kirjassaan Musta peili. Siinä missä Puikkonen on jo kokenut ja tunnustettu tekijä, Rautiainen on vasta uransa alussa, Meren muisti on hänen toinen romaaninsa. Ensimmäinen, Tuhkaan piirretty maa, ilmestyi vuonna 2020, voitti Savonia-palkinnon ja oli ehdolla Hesarin esikoiskirjapalkinnon saajaksi. 

Viimeistely ei ole valitettavasti onnistunut, tekstiin on jäänyt harmittavan paljon kirjoitusvirheitä (kuten sitaatista näkyy). Laitan oikolukijan piikkiin, en kirjailijan, omaa tekstiä pidän mahdottomana täydellisesti oikolukea. Toinen seikka, josta en pitänyt, on kursiivin ahkera käyttö myös muualla kuin erotuksena matkapäiväkirjan ja muun kerronnan välillä. Tehokeinon ylikäytössä sen painoarvo laskee. Ja lukeminen pysähtyy aina hetkeksi, mikä ei ole eduksi sujuvuuden tunnun kannalta. Mutta tämä on pieni asia muuten hienossa kokonaisuudessa.

Teos ei ole hyvän mielen kirja, vaikka on ehdottomasti ns. hyvä kirja. Ja mitkä kannet! Kultainen öljyvirta ei kuvassa pääse esiin kuten paperikirjassa. Luin uteliaasti mutta pelokkaasti; osui huonoon hetkeen, jossa muun muassa Venäjän toimet ja bloggarikollegan äkillinen menehtyminen loivat säikähtynyttä ilmapiiriä. Olemme eläneet toiveikkaampiakin aikoja, ja toivon, että vielä teemme niin tulevaisuudessa. Kirja antaa varovasti viitettä siitä, että ihminen osaa toimia viimeistään, kun on pakko.

Kenelle: Ajattelevalle, ympäristöahdistuneelle, höttöviihdettä välttäville.

Muualla: Kirjasähkökäyrän Mai suorastaan rakastui kirjaan heti alusta lähtien.

Petra Rautiainen: Meren muisti. Otava 2022. Upean kannen suunnittelu: Tuomo Parikka.