Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarja toi mukaan hieman vakavuutta päähenkilönsä Beckyn ostomanian myötä, vaikka aihetta onnistuttiinkin käsittelemään huumorin kautta. (Toivon mukaan se lukemaan houkuttamalla säästi jonkun oikeassa elämässä joutumasta rahavaikeuksiin.)
Mutta se kolmas, josta pidin eniten, oli Marian Keyes. Hänen kirjoissaan kerrotaan Walshin perheen sisaruksista, joista jokaisella on omat kuvionsa. Parhaiten mieleen jäi vuonna 2001 alkuperäisenä ilmestynyt Rachelin loma, ehkä siksi, että se toi mukaan edellisiä rankempaa sisältöä. Rachel oli addikti, koukussa niin lääkkeisiin, huumeisiin kuin viinaan. Sinkun ns. viihdekäyttö ja juhliva elämäntapa näyttivät synkän puolensa.
Enkä edes tiennyt, miten synkkä se oli, ennen kuin luin uuden kirjan. Se kertoo Rachelista nyt ja kuvaa rankkoja vaiheita kirjojen välissä, jossa on kulunut 20 vuotta. Onko upea Luke poissa kuvioista ja jos, onko joku uusi rakas? Pysyykö Rachelin addiktio hallinnassa? Mitä kuuluu hänen siskoilleen ja vanhemmilleen? Entä paras ystävätär Brigit, pitävätkö naiset yhteyttä? Kaikki käy ilmi tätä lukiessa. Tai paremminkin ahmiessa; tuntui kuin vanhan ystävän olisi tavannut.
Keyes kirjoittaa tuttuun tyyliinsä, jossa koomisia tilanteita ja nasevaa dialogia riittää. Kepeyttä kirjailija hakee myös kuvaamalla yksityiskohtaisesti ihmisten ja heidän asujensa ulkomuotoa, mikä tuskastutti, mutta ajattelen sen osaksi chick lit -tyyliä.
Itsekin addiktina Keyes tietää, mistä puhuu; varsinainen teema, riippuvuus, on raskas ja sen käsittely vaatii paljon sanoja - jopa niin, että vähempikin olisi riittänyt, kirja on nimittäin pitkä, loppuosa tuntuu suorastaan pitkitetyltä. Addiktio on läsnä koko ajan, jollain tavalla, ja sen hallinta tai hallinnan yrittäminen. Elämänviisautta jaetaan, mutta yllättäen se ei suuresti ärsyttänyt. Eikä lukija voi olla miettimättä omia riippuvuuksiaan saati surematta Rachelin puolesta, sitä, millaista taistelua hän joutuu käymään. Vaikka kirjoittaja tarkoittaa hyvää, se hieman ahdistaa, vaikkei Rachelin ongelmien kaltaisia itse omaisikaan. Mutta ehkä sekin on tarkoituksella tehty. Jokainen vähintään tuntenee jonkun riippuvaisen, jonka kokemuksia tulee miettineeksi, ehkä myös ymmärrys kasvaa.
Kaikkiaan lukukokemus, jota ei vain voinut jättää väliin. Oli mahtavaa kuulla Rachelin kuulumisia pitkästä aikaa! Ja kepeyden ja raskauden yhdistelmä, siinä lajissa Keyes on taitava.
Kenelle: Chick litin lukijoille, riippuvuudesta kärsiville ja heidän läheisilleen, tunnepuhetta sietäville, Irlannin ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti