Peter Høeg on erinomainen kirjailija. Jo parin sivun jälkeen jattelin, että uutuuskirjassa on kaikkea: seikkailua, huumoria, hulluutta ja elämänviisautta, joita tarjoilee kertojana toimiva 14-vuotias poika, Petrus. Kieli poskessa kirjoitettua, kovasti antoisaa luettavaa, ainakin tiiliskiven ensimmäinen puolisko. Alkuinnostuksen jälkeen alkoi jo vauhti väsyttää ja vitsi tuntua toistolta, eikä joka käänteessä jaksanut enää täysillä olla mukana, myönnän. Kirja on silti parhaasta päästä.
Tanskalaisen Petruksen perhe on kaikkea muuta kuin tavanomainen: isä on pappi, äiti jonkinlainen tekniikkaguru ja sisarukset persoonia, kukin tavallaan. Juoni pähkinänkuoressa on se, että vanhemmat katoavat ja lapset selvittelevät arvoitusta: vanhempien taustoista löytyy kaikenlaista salaperäistä, jopa rikoksiin viittaavaa, ja monet tärkeät mutta lasten kannalta vaaralliset henkilöt haluavat puuttua perheen asioihin. Enemmän kuin ripaus Lumen tajun trillerimäisyyttä on mukana. Petrus ylivertaisen siskonsa Tilden kanssa ovat sankareita seikkailussa, jonka vauhti vain kiihtyy loppua kohti. Pahiksia vastaan taistellaan, mysteerioita ratkotaan, helppo nähdä tarina elokuvana.
Ja sitten se satiirinen puoli: Petrus on syvällinen pohdiskelija, joka tekee matkan varrella riemastuttavia ja liikuttaviakin huomautuksia elämästä, rakkaudesta ja ”ovesta”, jota jokainen etsimme; pääsystä tai edes silmäyksestä toiseen, parempaan maailmaan, henkiseen vapauteen. Kirjoittaja halunnee osoitella omintakeisella tavallaan ihmisen kehitystä estäviä kahleita, kuten materialismia ja uskontojen sääntöjä.
Ainakin hän tekee (lempeästi) pilaa elämäntapaoppaista ja muotipsykologeista: se hoidettava norsukin, arvaamaton sisäinen jättieläimemme, tuo mieleen meillä paljon puhutun olohuoneen virtahevon. Ja kuten sanottu, viisas ajattelija tässä on vasta 14-vuotias − kuten sattumalta myös Little Bee, jonka tarinasta kertova kirja on saanut kritiikkiä nimenomaan liian isojen ajatusten asettamisesta lapsen suuhun.
Tämä ei kuitenkaan ole yhtä vakava tarina, joten asetelman voi hyväksyä: tämä on enemmän seikkailua ja hulluttelua, ironian keinoilla leikittelyä. Ja jos siitä jokunen vakavampikin ajatus poikii, ei menoa haitanne.
Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset. Tammi 2011. Suomennos Pirkko Talvio-Jaatinen.
Peter Hoeg vaikuttaa fiksulta kirjailijalta. Veikkaan jo nyt, että saan tästäkin (kuten hänen mainiosta Rajatapaukset-teoksesta) kirjasta paljon uutta ajateltavaa.
VastaaPoistaKommentti on mennyt aikoinaan ohi, anteeksi! Luin juuri Rajatapaukset, ja aika ahdistavana sitä pidin - mutta koskettava se on, ja ajatuksia herättävä, se on totta.
VastaaPoista